Merikaarron historiapiiri

Useat henkilöt ovat ajan mittaan keränneet muistiinsa tai tutkineet ja tallentaneet kotikylän vanhoja asioita. Kyrönmaan opiston Merikaarron historiapiiri on kerännyt tätä tietoa yhteen syksystä 2005 johtajanaan Erkki Minkkinen. Vuonna 1896 syntynyt Jenni Seppälä Pelto on Amerikassa kirjannut valtavan määrän muistikuvia Merikaarron elämästä. Hänen poikansa Pertti Pelto on toimittanut sitä käyttöön. Aktiivisia piiriläisiä tai tiedon kerääjiä ovat olleet Kalevi Eskelä, Leif Hammar, Risto Kiviranta, Sylvi Kotivaara, Pekka Mäenpää, Anna-Liisa Niemi, Alpo Parkkari, Markku Peuralahti, Onni Oksanen, Raimo Ranta, Harry Smeds, Seija Smeds, Heikki Toivonen, Jorma Vaali ja Osmo Virta. Lisäksi on ollut kiitoksen arvoinen joukko tiedonantajia ja haastateltavia. Lauri Kukko on julkaissut materiaalin näillä sivuilla.

Toivomme kannanottoja, lisäyksiä ja korjauksia osoitteeseen:


 

Vanha Merikaarto

Vähänkyrön Merikaarto vuonna 1550 oli Kolkin- eli Pullinkosken kohdalla mereen laskevan Kyrönjoen suussa. Merenpinta nousi vielä osin kosken varrelle. Nyky-Merikaarron alueella oli n. 33 taloa, nokkaluku eli työikäisen väestön määrä 1558 noin 130, lehmäluku n. 80 ilman Vartiosaarta ja maata n. 35 punnanalaa eli likimain 85 hehtaaria. Joki ja koski antoivat kalaa ja merenviljastakin voudit kantoivat verona osansa. Veroluetteloissa ei näy metsästyksen tuottoa.

Kun Merikaarto sijaitsee maannousualueella, on historiallisen käsityksen saamiseksi aloitettava siitä, milloin Merikaarto syntyi. Kääriäisen 1963 tekemän tutkimuksen mukaan maannousu Merikaarrossa on 8,4 mm vuodessa. Noin 2200 vuotta sitten oli kylän alueella näkyvissä puoli tusinaa pientä saarta, jotka nyt tavoittavat 25 metrin korkeuden merenpinnasta. Kesti varmaan vielä jonkun aikaa, ennen kuin ensimmäisiä satunnaisia veneilijöitä kävi paikalla.

Nykyinen 10 metrin korkeuskäyrä osoittaa suunnilleen, missä merenranta oli 1200 vuotta sitten. Kolkin sillan kohdalla vastarannat olivat noin 600 metriä erossa toisistaan, välissä kosken alla oleva pieni Vartiosaari tuskin vielä näkyvissä. Nykyisen Annalankosken kohdassa oli silloin lähes 200 metriä leveä meren salmi, jonka pohjakivet olivat kosken niskan paikkeilla n 3,5 – 4 metriä pinnan alla. Nykyinen niskahan ei ole luonnollinen, vaan sitä on myllyjen tarpeisiin korotettu.

Koskenniskan yläpuolella vedenpinta on nyt noin 6, 4 metriä merestä. Vuoden 1200 jälkeen meren pinta laski tämän tason alle ja asukkaita houkutteleva kalakoski nousi esiin. Koski merkitsi otollista paikkaa pysyvälle asutukselle. Paljonkin ennen sitä oli kalastajaväestöä ollut alueen saarilla lyhyempiä tai pitempiä aikoja, valloitettiinhan Mikkelinsaaretkin jo 1300-luvulla.

Ulkosaaristossa Vallgrund, Raippaluoto ja Björkö olivat 1500-luvulla jo kyläkuntina olemassa. Merikaarron naapurina oli 1548 Veckars by, jossa oli kolme Veckar-nimistä isäntää. Vuodesta 1550 alkaen esiintyy kylän nimenä Wesikurcku muunnelmin, Bergin talon takana virtaavassa purossa olevan kapeikon mukaan. Vuonna 1574 palataan nimeen Veikars. Anichzari, Annicsari eli nykyinen Anixor oli myös olemassa, samoin joen pohjoispuolella jo silloin Miekan kylä. Vielä oli olemassa Taurilan ja Voitilan kylät. Voitila sai elvyttävän sysäyksen noin vuonna 1600, kun koski alkoi nousta esiin.

Hallintokuviot
Hallinnollisesti alue Merikaarto-Vartiosaari kuului Korsholman lääniin, Mustasaaren pitäjän ylimpään neljännekseen (= Öffwersta Fierdingh). Muut Vähäkyrön kylät kuuluivat Kyrön pitäjään. Raja Mustasaaren ja Kyrön välillä kulki Laihian rajalta Prunkanmäestä suunnilleen riippusillan eteläpäähän, siitä Ryyppööskoskeen je edelleen Kotkannevalle Kainuunsaareen.

Isaojakokartassa näkyy, että Jokivarsitien ja Kotkannevantien koilliseen aukeavassa kulmauksessa oleva usean hehtaarin alue kuului Sauson talolle. Käräjillä 8.2.1696 oli osoitettu Erik Mårtensson Sauson aikoinaan ostaneen Ryyppööskosken luona maa-alueen vähäkyröläisiltä ”näiden rajojen sisältä”. Tällä todisteltiin, että pitäjien raja oli aikoinaan kulkenut Kotkannevantiessä. Merikaartolaisilta kiellettiin puiden hakkuu tämän rajan takaa.

Noin 1555 Korsholman lääni jaettiin voutikuntiin: Merikaarto Mustasaaren kylänä jäi Korsholman voudille. Kuningas Juhana III läänitti Korsholman kartanon ja Mustasaaren pitäjän 1571 palkkioksi Neuvosmies ja Hovimarsalkka Gustaf Banerille. Kuningatar Kristiina puolestaan läänitti Mustasaaren-Vaasan, Vähäkyrön ja osia Isokyröstä 26.3.1651 Gabriel Bengtsson Oxenstiernalle. Kreivi järjesteli alueen asiat, alue kartoitettiin ja pidettiin kreivikunnan käräjiä. Isokyrössä oli siten sekä kreivikunnan että kruunun käräjät.

Seurakunnallisesti Merikaarron alue kuului Mustasaareen. Nykyisin ruotsalainen Veikkaala ympäristöineen muodosti suomalaisen kinkerikunnan. Merikaarron kylä ja kinkerikunta liitettiin 1607 Alastaron kappelin kanssa silloin muodostettuun itsenäiseen pitäjään, jolle on muotoutunut nimeksi Vähäkyrö. Hiiripelto ja Tervajoki jäivät vielä Isokyröön ja liitettiin mukaan myöhemmin.

Kun Merikaarto 1607 erotettiin Mustasaaresta, jätettiin Vartiosaaresta rajanmutkalla sirpale Mustasaaren Miekan kylään. Alue on paljon myöhemmin liitetty hallintopäätöksellä Vähäkyröön. Tässä pienoisessa Vähäkyrön Miekan kylässä on 1998 yksi asumus Kolkin vanhan ja uuden siltatien välissä.

Merikaarto alueena

   
 
Klikkaa kartta isommaksi
 

Nykyisen Merikaarron alue käsitti vuonna 1550 kolme kylää. Pikkumerikaarto, joka sai myöhemmin nimen Holttila käsitti neljä taloa, joiden tontit olivat vierekkäin Merikaarron kosken alaosan varrella. Vartiosaari sijaitsi nykyisellä Kolkin alueella ja osin Kolkinkosken etelärannalla. Siinä oli parhaiilaan 11 taloa. Kolmas oli varsinainen Merikaarto. josta erottuu Sausolan kaksi taloa joen eteläpuolella, Ylispään Trasti ja Eskelä lahden perukan tienoilla, Mäkikylän taloryhmä riippusillan kohdalla joen pohjoispuolella ja Alaanenpää kosken yläosan pohjoisrannalla. 1590-luvun veroluetteloissa aletaan koko alueen talot luetella yhden Merikaarto-nimikkeen alla.

Merikaarron varttuneempi väki tuntee Vartiosaarena Kolkin kosken varrella sillan pohjoispäässä olevan niemen, joka aikoinaan erottui saareksi. Näyttää, että tämä saari on antanut nimen kylälle, joka levisi Kolkin alueelle. Vartiosaaren osakylässä oli yleensä 9, enimmillään samanaikaisesti 11 taloa, joista vuonna 1600 oli jäljellä kolme ja lopuksi jäi eloon vain Kolkki.

Raja osakylien välillä ei ollut selvä. Veronkerääjiltä ja heidän oppailtaan on joskus kylät menneet sekaisin. Eräät Vartiosaaren talot on joskus tilapäisesti kirjattu Merikaartoon, Henrik Andersson (Liuko), Morten Thomasson (Tysk) ja eräät muutkin toisinaan Vartiosaaressa.

Vartiosaaren taloissa vaihtui isäntiä samanaikaisesti ja jonkun onnettomuuden johdosta esim. 1574 yli puolet taloista jäi autioiksi. Kun sitten veroluetteloon ilmestyy uusi isäntä, on vaikea päätellä, mitä taloa hän alkaa hoitaa. Isännimikään ei ole varma viite. Olettaa voisi, että vieraskin tulokas jatkoi siitä missä joku oli jo aloittanut.

 

1500 - 1600 -LUVUT

Talojen nimistöä
Vasta n. 1705 annettiin virallisesti nimi niillekin taloille, joilla sitä ei vanhastaan ollut. Siihen saakka veroluettelot tehtiin käyttäen isännän nimeä ja patronyymiä. Veroluetteloissa isäntien nimet alkoivat kulkea tietyissä ryhmissä, joiden mukaan voi hahmottaa taloryhmät, jotka sitten saa paikoilleen, kun eräistä taloista joskus ilmoitetaan talon nimi. Näiden varaan rakentuu talojen isäntälinja, ja vasta myöhemmin paljastuu jäljellejääneitten talojen nimet.

Sakkoluetteloissa esiintyvät Liukon veljekset Henrik, Morten ja vielä kolmaskin veli, jonka nimeksi E-P:n historiassa on tulkittu Per. Veroluetteloissa 1546-1548 on Erik, Henrik ja Mårten Andersson ja myöhemmin Mortenin poika Henrik. Kun Erik Anderssonin nimi 1549 siirtyy Holttilan taloryhmään, tulee tilalle Jacob Bengtsson, käräjäkirjassa Jacop Holtti.

Vuonna 1546 mainitaan Antti Pekanpoika Knoka kuolleeksi ja naapuritalon isäntänä hänen poikansa Jöns Andersson, jonka jälkeen parin vuoden viiveellä tulee isännäksi Sigfred Jönsson eli Sigfred Knoka. Hänellä on naapuri Morten Mortensson, toisinaan Morten Kucko.

Käräjäpöytäkirjoissa esiintyy myös Oleff Kuckoi, Pikkumerikaarron Olli Juhanpoika. Toisaalla mainittu Matts Kucko oli ilmeisesti hänen poikansa. Vielä löytyy mainintoja miehistä Per Smed, Oluf Smed ja Henrik Smed eli Seppälät sekä Morten Tysk.

Vartiosaaresta on mainittu nimet Pulli, Menthe ja ”Konrij”? Eräs epäselvä merkintä antoi aavistaa nimeä Fant. Myöhemmiltä ajoilta on poistuneina taloina tiedossa mm. Tongo ja Huddi. Huddista kerrotaan myöhemmässä tuomiokirjassa, että se sijaitsi ”Liukolan alavainiolla eli kartanon takana”. Pohjoispuolella jokea tunnetaan vielä 1998 alue nimeltä Hutilanvainio.

Verot
Talollisilta kerätyt pääasialliset verot olivat vuotuisvero ja viljakymmenykset. Näiden lisäksi kerättiin joskus erikseen nokkaveroa, ruokaveroa, kalatullia ja traanitullia sekä monia tilapäisiä apuveroja, jollaista 1571 nimitetään hopeaveroksi. Talolliset olivat velvollisia rakentamaan teitä, siltoja ja aitoja. Pappilan rakennusten pystytys- ja hoitovelvoite oli jaettu kyläkuntien kesken. Korsholman kuninkaankartanolle piti tehdä päivätöitä, jotka myöhemmin maksettiin voilla.

Vuoden 1558 vuotuisverona kerättiin Merikaarrossa rahaa, nimismiehelle ohravakka ja heiniä, lukkarinvakka, päivätyövoita, ruokaverovoita, nokkaverona voita ja haukia sekä voita lehmäluvun mukaan.

Veronkerääjät ovat kiertäneet kylän osia satunnaisessa järjestyksessä. Listaus saattoi alkaa Vartiosaaresta, Sausolasta, Pikkumerikaarrosta tai Trastista ja reittivaihtoehtoja on monia. Osakylien taloryhmät ovat kuitenkin useimmiten selkeästi yhdessä. Usein Vartiosaari on jätetty viimeiseksi. Silloin Merikaarron viimeinen talo ennen Vartiosaarta on useimmiten ollut Morten Thomassonin talo. Kun tultiin jokivartta alaspäin Liukon taloihin, jatkettiin Morten Thomassonin taloon joko suoraan tai poikettiin välillä Pikku-Merikaarrossa. Tälle talolle on kerran, vuonna 1550, kirjattu lisänimi ”Tysk” ja se saattaa olla sama kuin myöhempi Hudd.

Kalastus
Kosken tarjoama kalastusmahdollisuus pysäytti vakinaisen asutuksen paikalle. Siitä oli helppo jatkaa merelle ja Mikkelinsaarten takaiselle avomerelle asti. Pian kruunu tuli kantamaan veronsa. Nokkaverona kerättiin v. 1549 voita ja haukia Merikaarron alueella 30 talosta. Vartiosaaressa kahdella isännällä ei ollut kumpaakaan.

Kalatullia kerättiin 1559 talollisen käyttämän pyydysmäärän mukaan kuudesosa kullekin pyydystyypille arvioidusta saalismäärästä. Merikaarron isännistä tätä veroa maksoivat yläpäässä Eskil Eriksson, Anders Larsson, Knookalannurkalla Oluff Mattsson, Sigfred Jonsson (Knoka), Morten Kukko; Sausolanloukolla Staffan Jonsson ja Staffan Mattsson; alapäässä Henrik Larsson, Oluf Larsson, Henrik Persson, Bengt Eriksson, Henrik Andersson; Holttilassa Sigfred Bengtsson ja Oluf Jonsson sekä Vartiosaaren Påwall Larsson, Hans Jonsson, Mickel Nilsson, Jacob Olufsson ja Lars Persson. Veroesineinä oli norssia, usealla myös säyneitä ja/tai lahnaa.

Vuonna 1570 tuotti Kuninkaallinen lohenkalastamo Merikaarron koskessa Voitilan joensuussa 3 katiskalla ja 5 lohiverkolla 9 tynnyriä lohta sekä siikaa ja lahnaa. Kyseessä täytyy olla nimenomaan Merikaarron koski, sillä Voitilankoski oli vasta tulossa. Vuonna 1572 kruunun kalastamo Merikaarron koskessa Kyrön joensuussa kalasti kolmella katiskalla ja kolmella verkolla. Tuotto oli runsas 11 tynnyriä lohta, lisäksi siikaa ja lahnaa. Samana vuonna Voitilan joensuussa kalasti 37 talollista 65 katiskalla ja Wassorinlahdella kalasti 55 talollista eri kylistä, mukana myös merikaartolaisia.

Mikkelinsaarilla kalasti silloin silakkaa 130 Mustasaaren talollista 65 veneellä ja heillä oli 200 nuottaosuutta. Merikaartolaiset ovat mukana Mustasaaren luvuissa, mutta heidän osuutensa ei käy ilmi. Eräillä heistä oli siellä mm saariomistuksia.

Mitoista
Mitat ovat jonkun verran vaihdelleet. Vuoden 1557 veroluettelossa on selvitys: ”1 punnanmaa on 10 karpionmaata eli panninmaata. Karpionmaalle kylvetään ruista 3/4 tai ohraa 1 panni”. Myöhemmin käyttöön tullut tynnyri veti 2 pannia eli 32 kappaa ja kappa on ollut viiden litran paikkeilla. Kun kapanala oli n. 1,5 aaria, tuli ohrapannilla kylvöön neljänneshehtaari. Punnanmaa, 10 panninmaata, olisi siis 2,5 hehtaaria.

Sakkoluetteloista
Vanhoissa käräjäpöytäkirjoissa kerrottiin yksinkertaisesti kuka, mistä syystä ja millaiseen sakkoon oli tuomittu. Näistä tuloista voudit olivat tilivelvollisia. Ajoittain tuomittu maksoi sakon paikan päällä tai rahan puuttuessa kärsi ruumiillisen rangaistuksen. Yleisin sakon aihe on ollut keskinäinen tappelu. 1543 Liukon veljekset Morten, Henrik ja ?? olivat syyllistyneet toistensa mukilointiin. Vuonna 1546 Hans Larsson tuomittiin Olli Kukon pojan lyömisestä.

Toinen yleinen sakotussyy oli tien- ja sillan- sekä aidanpidon laiminlyöminen. Sukunimellä mainitaan Liukojen lisäksi Morten Kukko vuonna 1548 sekä Morten Tysk ja Matts (Ollinpoika) Kukko vuonna 1554. Kolmas syy sakotukseen oli erilainen kiusan- tai pahanteko sekä siveelliset hairahdukset. Niskottelu esivaltaa vastaan olikin jo vakava rike.

Maanviljelys
Vielä 1500-luvulla maanviljelys oli vaatimaton elinkeino, mutta peltoa oli pienillä kalastajatiloillakin hehtaarin verran. Vuodelta 1566 on annettu luvut joiden mukaan Mustasaaressa oli 699 taloa, peltoa 847 punnanalaa, lehmiä 4478 ja nokkia 4886. Näissä luvuissa on mukana Merikaarron alue. Kyrön osalta luvut olivat 664 taloa, 1283 punnanalaa peltoa, 3863 lehmää ja 4230 nokkaa.

Kotieläiminä 1500-luvun lopulla oli härkiä vetojuhdiksi, lehmiä, lampaita, vuohia, sikoja ja hevosia. Yleisimmät viljelyskasvit olivat ruis ja ohra, humala ja hamppu. Taloissa oli ruuhia joen ylitykseen, merikelpoisia kalaveneitä, joilla pääsi ulkosaaristoon asti ja ainakin jo 1700-luvulla usean talon yhteisiä kirkkoveneitä.

Vähäkyrö on ollut vähämetsäistä aluetta. Puuta kului lämmittämiseen ja rakentamiseen. Asuinrakennusten lisäksi oli tehtävä luhtalatoja ja huomattavat määrät aitoja. Isonvihan aikana miehitysarmeija poltti leiritulillaan luhtaladot ja aidatkin, joten sodan aikana ja jälkeen puun kulutus oli suuri. Niinpä puunkäytöstä on käräjöity useasti. Kerran käräjillä kirkkoherralle annettiin lupa hakata puuta pappilan tarpeisiin mistä löytää.

Tervanpoltto on ollut vähäistä ja jopa kiellettyä. Isäntien käräjäriidat tervaksien hakkuusta ovat saaneet aiheensa Kaukaluodossa tai muualla saaristossa. Näistä syistä kaskenpoltto on ollut suurta tuhlausta. Käräjillä on kahdesti käsitelty kaskenpolttoa kylässä1600-luvulla. Lokakuussa 1663 erimielisiä keskenään olivat Skarran ja Kukon isännät Kartanonmäen kaskeamisesta, elokuussa 1662 Lauri Seppälä haki yhteismetsälle kaskeamiskieltoa.

TALOHISTORIAT

Sausolannurkka Stor-Sauso, Lill-Sauso
Ylinenpää Trasti, Eskelä
Knookalannurkka Knooka, Störvi, Stor-Kukkoi, Vaali
Alaanenpää Seppälät, Liuko, Parkkari
Vartiosaari Kolkki, (Pulli, Mänttä, ym.)
Holttila Lill-Kukko, Skarra, Lill-Holtti, Stor-Holtti

 

Talojen sijainti ei ole tiedossa, mutta oletettavasti se on alkujaan ollut lähellä sitä, mikä se oli vuonna 1750 isojakokartassa. Isännät ovat kuitenkin voineet aikojen kuluessa siirtää talonsa uusille tonteille, maathan olivat hajallaan. Niinpä Vaali sijaitsi ”vanhalla tontilla” (Lehesvuon tontti v. 2000) lähellä Seppälän taloryhmää mm isojaon pohjakartassa 1750.

Samassa kartassa Holttilan talot ovat rinnakkain kosken varrella järjestyksessä Lill Kukko, Skarra, Lill Holtti ja Stor Holtti eli Simola. Alin Simola oli suunnilleen uimarannan kohdalla. Isojaon jälkeen Holttilan taloryhmä hajautui, kosken alaosan varrelle jäi vain Lill Kukko. Sekin asumus hävisi, kun Malander osti ensin Lillkukon ja sitten osan Simolaa ja pystytti Annalan yhteiseksi päärakennukseksi Simolan tontille.

Erityisesti Vartiosaaren talojärjestys on veroluetteloiden nojalla vaikeasti pääteltävissä, mutta Pullion ollut kylän viimeinen Vaasan suuntaan kosken rannalla ja ainoana isojakoon asti elänyt Kolkki oli kartassa jokivarsitien takana Mäkikujan päässä olevan kumpareen vaiheilla.

Isäntäluetteloissa näkyvien nimien lisäksi kylässä oli paljon sotilaita, itsellisiä käsityöläisiä, leskiä y.m. Isojakokartassa on puolen tusinaa sotilastorppia, sepän talo ja yksi itsellistorppa. Muutamia heistä löytyy käräjäkirjoista, mutta esiinpannun sukunimenkään avulla heitä ei yleensä osaa sijoittaa oikeaan sukuun tai sukupolveen. Itselliset eivät aina olleet köyhää väkeä. Joskus ovat sen säädyn miehet lainanneet rahaa talon isännälle, mm. 1665 Johan Mattssonin maita oli panttina itsellinen Sigfred Michelssonilla.

Edes kaikki isännät eivät näy isäntäluettelossa. Mm. Sausolan Matts Eriksson puuttuu. Ilmeisen isoisän Erik Mårtenssonin jälkeen verotuksessa on läsnä pojanpoika Sigfred Mattsson. Matts Eriksson itse löytyy käräjillä 1657, kun hän testamenttaa talon Sigfredille.

Heikki Martinpoika Barkar on kirjattu talon haltijaksi 1563-1625, mahdollisesti hänen poikansa Tuomas Heikinpoika näkyy kirkonkymmenysten maksajana 1622 ja 1625. Vuodesta 1626 alkaen taloa edustaa Niilo Tuomaanpoika ( Barkar). Talon nimi Wahl tulee esiin 1500-luvulla ja Trast käräjäkirjoissa 1600-luvulla.

Isäntäluettelot
Talojen isäntäluetteloita laadittaesa on isännän nimen ja patronyymin lisäksi tukeuduttu talon pinta-alatietoihin ja manttaalilukuihin. Listattu nimi tarkoittaa usein verotuksessa läsnä ollutta henkilöä riippumatta talon muodollisesta virallisesta omistajasta. Yleensä talo periytyi isältä pojalle. Jos patronyymi todistaa toisin olevan, uusi asukas oli yleensä sukua talon edellisille omistajille: vävy, sisarenmies, serkku tai ehkä lesken uusi puoliso tai naisen aiemman avioliiton lapsi. Toisaalta vieraalla voi olla patronyymissä edellisen isännän etunimi.

Sukuyhteys on kuitenkin harvoin osoitettavissa. Mutta jos leskiminiä ottaa toisen miehen, talon seuraava haltija on ensisijaisesti miniän ensimmäisestä aviosta. Miniä ja hänen uusi miehensä kun molemmat ovat talossa vieraita, ei heidän lapsillaankaan ole perintöoikeutta. Jos naisen ensimmäinen avio oli lapseton, löytyy lähisuvusta joku, joka on halukas käyttämään sukulunastusoikeutta. Tilanne oli toinen, jos leski oli talon tytär.

Alla oleva taloluettelon järjestys perustuu 1550-luvulla muotoutuneeseen veroluetteloon ja talot on kirjattu ensimmäisen tunnetun haltijan nimiin. Ensin on kaksi Sausolaa, sitten ylispään talot Trastista Kukkoon ja Vaalin kautta Liukoihin ja Tysk’iin. Vartiosaaren kylän talot ovat n:ot 20-30 ja Pikkumerikaarto eli Holttila 31-34. Taloihin viitattiin isännän nimellä. Hyvin harvoin on isännälle merkitty suku- tai talon nimi. Talon töistä vastava poika on varsinkin kymmenysluetteloissa merkitty edustamaan taloa isän vielä eläessä ja komentaessa. Kruununveroissa käytettiin vanhan isännän nimeä usein pitkään tämän jo kuoltua. Näistä syistä isäntäluettelon vuosiluvut ovat viitteellisiä. 1600-luvulla vaikuttaa lisäksi se, että luetteloita on tarkasteltu muutaman vuoden välein.

 
 
 
Klikkaa kartta isommaksi
 


Sausolan osakylä:

1. MATTS JONSSON, (Sauso) Isojaossa Rn:o 2, Isosauso =Sauso
1. Matts Jonsson 1546-1549
2. Staffan Mattsson 1550-1560
3. Elin, leski 1557-1558
3. Lars Staffansson 1560, kymmenysluettelossa
4. Lars Mickelsson 1561
5. Lars Mattsson 1562-1601
6. Erik Mårtensson 1602-1632,
7. Bertel Bengtsson,vävy 1633-1634,
8. Matts Eriksson ( -1657),
9. Sigfred Mattsson 1635-1668
10. Jacob Sigfredsson 1674-1691
11. Anders Jacobsson 1695-1703
12. Maria Andersdtt, leski 1704, ehkä Kukosta.
13. Matts Simonsson, 1705-1712, lesken uusi mies
14. Simon Mattsson, vävy 1713-1714, Pso Maria Andersdotter Sauso, isäntä 16.
15. Matts Jacobsson 1715-1724, vävyn isä
16. Maria Andersdtt Sauso 1725-1731, Anders Jaobssonin tytär, Simo Matinpojan leski
17. Simo Simonpoika 1732-, edellisen ainoa poika
Talon jako kahtia välillä 1773-1786.

Talo jaettiin kahtia välillä 1773-1786. Talon isännäksi on vuosina 1548-1549 merkitty Matts Jonsson, sen jälkeen Staffan Mattsson ja leski Elin 1557-1558. Staffan Mattsson näkyy myös 1558 ja vielä vuotuisveroluettelossa 1560. Samana vuonna on kymmenysluettelossa Lars Staffansson. Seuraavana vuonna nimeksi on kirjattu Lars Mickelsson ja sen jälkeen nimi on Lars Mattsson. Voi silti olla sama Lars koko ajan.

Talossa o1i 1558 maata 1 punnan- 2 karpionalaa , 4 nokkaa, 5 lehmää. Rahavero oli 1,5 mk,nimismiehen ohrat 1 vakka, lukkarin ohrat 1 vakka, päivätyövoi 3,6 &, ruokaverovoi 10 &, lehmälukuvoi 5 &, nokkaverovoi 4 &, nokkaverohauet 5 särkeä, nimismiehen heinät 2 ?. (Lyhenne &, tarkoittanee markkaa.)

Talon viljelysalaksi on 1557 kirjattu 12 panninmaata, vuonna 1574-10, 1581-11, 1586-12, 1593-14, 1605 –16. Manttaalijärjestelmässä talon veroluku vuonna 1608 oli 1/1, joka luku säilyy vuoteen 1634.

Vuodesta 1599 taloa edustaa Erik Mårtensson, jonka yhteyttä sukuun ei voi päätellä. Kun 1626 alkaen käräjäkirjat taltioidaan erikseen, on EM lautamiehenä ja jatkaa vuoteen 1632, mutta ei ole lautakunnassa enää heinäkuussa 1633. Sotilasrullassa 1627 hän on ilmoittanut iäkseen 74 vuotta ja vävy Bertil Bengsonille (Sippola) 20 vuotta. Jo vuonna 1632 BB hoitaa isännyyttä, joka hänellä jää lyhytaikaiseksi. Bertilin vaimosta ei ole tietoa, mutta heiltä jäi poika Jöran Bertilsson, jonka perintöä isänpuolen sukulaiset myöhemmin Sausolasta peräsivät. Tytär Lisbeta Bertilsdotter oli Larsin vaimona Seppälässä.

Erik Mårtenssonilla oli myös poika Matts, joka jostain syystä ei esiinny veroluetteloissa. Hänen poikansa Sigfred Mattsson vastasi talosta vuodesta 1635 alkaen. Matts testamenttasi talon Sigfridille 1657 ja seuraavan vuoden syyskäräjillä, sivu 627, todistettiin että veljet, Kurikan Miedossa asuva Henrik ja Tuomas-vainaa, jonka perilliset asuivat Ilmajoella, olivat osansa saaneet. Näistä veli Henrik oli vv. 1644-45 saanut nimensä veroluetteloihin.

Seuraavassa sukupolvessa talon sai Sigfridin poika Jacob Sigfridsson. Hänen Matts-niminen veljensä meni Vaalin leskelle mieheksi ja talon isännäksi. Toinen veli Clemet nai Eskelän ainoan tyttären. Oli myös sisar Maria sekä veli Lars, jonka tytär Elisabet Larsdotter oli Matts Thomassonin vaimo Ellilässä. Larsille langennutta perintöä haettiin kuitenkin Vaalista, jossa myös oli aiemmassa polvessa ollut Sigfred, mutta Lars Sigfredsson Vaali ei näy asiakirjoissa. Voi olla, että perintö olikin Larsin vaimolle Vaalista tulevaa.

Jacob Anderssonilla oli tytär Walborg, joka avioitui Holttiin, mutta kuoli rintaperillisittä. Oli myös sisarukset Jacob Jacobson, Per Jacobson ja Anders Jacobson. Anders Jacobson hoiti taloa ainakin vuodesta 1695 alkaen. Isä Andersin kuoltua 1703 lapsille Maria ja Matts nimettiin holhoojaksi Henrik Andersson Laurila. Maria otti toisen miehen Mats Simonssonin, mutta Mariakin kuoli 1712. Silloin nimettiin toiseksi holhoojaksi äidin suvun puolelta lasten etua valvomaan Jacob Andersson Kukko. Tämä seikka ja tiheät lasten kummisuhteet antavat olettaa, että lasten äiti oli Kukosta.

Holhoojat lupasivat talon Simo Matinpojalle 1713, kun tämä nai talon perillisen Maria Antintyttären. Napuen taistelu lopetti avioliiton lyhyeen ja syyskuussa syntyi ainoa lapsi Simo Simonpoika. Appi Matti Jaakonpoika yritti onnistumatta käräjillä siirtää talon pojanpoikansa nimiin ja omaan hoitoonsa, jolloin Maria ja hänen mahdolliset myöhemmät lapsensa olisi syrjäytetty. Maria yhdessä apen kanssa hoiti taloa vuoteen 1724. Silloin Maria osti veljensä Matin osuuden ja Matti meni vaimonsa kotitaloon Martolaan.

Sotaorpona isänsä kuoleman jälkeen syntynyt Simon Simonsson astui remmiin 1732 ja oli kahdesti aviossa. Myöhemmin välillä 1773-1785 talo jaettiin puoliksi kummallekin lapsikatraalle, toisen puolikkaan isännäksi tuli Mickel Simonsson ensimmäisestä aviosta, toisen Jacob Simonsson. Jacobin kuoltua lapsetonna 1788 tuli talonpitoon Susanna Simonsdotter miehensä Thomas Liukon kanssa.

Toinen puoli Sausosta myytiin 1800-luvun lopulla Oravaisista tulleelle Johan Baggelle, jonka talon osia on nyt Lidmanilla y.m. ja Vennerholmit edustavat toista Sausoa, jonka sukuakin he ovat pitkän naisketjun kautta.

 

2. STAFFAN JONSSON, Rn:o 11, Vähäsauso - Mäenpää
1. Staffan Jonsson 1548-1591
2. Eskil Eriksson 1590-1595
3. Thomas Eskilsson 1598-1642
4. Per Jöransson 1643-1668
5. Jacob Persson 1654-1659
6. Erik Klemetsson 1662-1669 Lill-Kukosta, puoliso Kaijasta
7. Anders Eriksson 1674-1695
8. leski Brita (Eriksdttr) 1696-1699
9. Jöran Andersson, (1697-)1700-1713
10. Maria (Mattsdotter), leski -1719-
11. Thomas Jöransson 1723-1727
12. Jacob Johansson. 1728-1729
13. Liisa Andersdr. 1730-1731
14. Matts Johansson , is. 1732-
15. Liisa Andersdr. (= 13)

Tähän taloon ei ole merkitty veronmaksajaa 1546, Staffan Jonsson on veroluettelossa merkitty isännäksi vuodesta 1548 ja vielä 1589. Vuonna 1580 ja vuodesta 1585 kymmenysluettelossa on hänen tilallaan Eskel Eriksson.(Vuosina 1581-82 Eskil Staffanson ja Leski Barbro 1593 -1595). Talon nimestä ja isäntien patronyymistä voi arvella mahdolliseksi, että Sauson talojen isännät olivat veljeksiä.

Vuonna 1558 talossa o1i 1 punnan- 3 karpionalaa maata, 5 nokkaa, 6 lehmää. Rahavero 1 mk 5 äyriä; nimismiehen ohrat 1 vakka, lukkarin ohrat 1 vakka, päivätyövoi 3,9 &, ruokaverovoi 10 &, lehmälukuvoi 6 &, nokkaverovoi 5 &, nokkaverohauet 5 &, nimismiehen heinät 2 ?????. Talon viljelyala 1557 oli 13 panninalaa, on välillä 11 ½ , sitten pitkään 12 ½. Veroluvuksi 1608 määrätään 2/3 manttaalia, mutta vaikeuksien vuoksi myönnetään välillä helpotuksia.

Thomas Eskilsson, 56-vuotias 1627, saa 1620 kuudesosan verohelpotuksen vaikeuksiensa takia ja vuoteen 1634 veroluku on ½. Jatkossa Thomaksen talo hiipuu ja tuomiokirjan 6.9.1643, s. 244 mukaan Thomas Eskelssonin 3 vuotta autiona olleen talon ottaa vastaan ilmeisesti vieras mies Per Jöransson, joka poikineen on talossa kymmenysluetteloiden mukaan vuoteen 1659. Poika Jacob Perssonin ja tämän poika Mickel Jacobssonin jäämistö pannaaan jakoon 1670. Yhdessä näiden kanssa on asunut Margeta Jacobsdotter, joka määrätään poistumaan miehensä luo Ilmajoelle.

Seuraava uusi isäntä Erik Klemetsson tuli Sausoon 1662. Hän oli Lill Kukon poika ja ajautui siellä veroautioksi n. 1646. Välillä hän oli vielä vaimonsa kotona Kaijalassa. Vaikka isännäksi veroluetteloihin on vuodesta 1670 merkitty Anders Eriksson, on isä Erik hengissä ja käy käräjillä vielä 1682 etsimässä huojennusta 2/3 manttaalin veroon.

Anders Erikssonin vaimo oli Selkämäeltä Nils Eriksson Haldisen sisar. Heillä oli ainakin pojat Hinders ja Jöran. Jöran Anderssonilla oli vaimona Maria Mattsdotter, Johan Johansson Flanderin Liisa-sisaren tytär. Marian isä näyttää olevan lähemmin määrittelemätön Matts Mullo. Marian veli Matts oli sotilaana Riikassa, veli Jöran Mattsson vävynä ja isäntänä Kolkissa. Johan Flander oli Mullossa vaatimassa perintöä Liisa-sisarensa jälkeen, vaikka tältä jäi kolme pientä lasta. Samoin hän pyrki osingoille toisen sisaren jälkeen, kuin tämä testamenttasi jäämistönsä sisar Liisan lapsille.

Tämä yhteys Mulloon saattaa ola osaselitys sille, että Jacob Johansson, isänä Valtarin vävy Johan Carlsson Mullo, tulee Sausoon Saarenpään Valtarista 1728. On juuri ja juuri mahdollista, että 1696 syntynyt Liisa Andersdotter oli samana vuonna kuolleen Anders Erikssonin tytär ja Sauso siis vaimon koti .

Jacob Johansson, syntynyt. 22.7. 1699 Valtarissa, oli sairas, joten päämieheksi merkittiin Jaakon 15.11.1696 syntynyt vaimo Liisa Andersdotter parina vuonna ja Jaakon veli Matts Johansson vuoteen 1739. Siitä Liisa taas jatkaa. Matts yritti onnistumatta käräjissä saada talon itselleen. Jacobin poika Jacob Jacobsson otti vastuun talosta 1748. Viimemainitun tyttärenpoika oli Merikaarron kirjankopioijista tuotteliain Mickel Mattsson Sauso, jonka isä oli tullut vävyksi Lill-Greggilästä.

Mäenpää hallitsee talon maita ja jatkaa vanhaa sukua. Näennäisesti vieras taloon tullut isäntä Simon Brygga oli tosiasiassa Sauson tyttären Liisa Jacobsdotterin poika. Ylimääräinen mutka asiasa on, että pappi on vihkiluetteloon kirjannut Brita eikä Liisa. Lasten syntyessä äidin nimi kuitenkin on aina Liisa.

Edellisestä isännästä Thomas Jöranssonista on ristiriitaista tietoa. Ehkä hän on muuttanut Voitilaan, sillä käräjillä 22.3.1730 todetaan näytetyksi, että Matts Johanssonilla on perintövelkaa Voitilassa asuvalle Thomas Jöranssonille ja tämän sisaruksille. Voitilasta ei kuitenkaan löydy tallaisia ihmisiä On myös todisteita sille, että Sauson Thomas Jöransson olisi 1727 vaihtanut taloa Jacob Johanssonin kanssa ja mennyt Valtariin. Siellä on Tuomas Jöransson ja Merikaarrossa syntynyt poika Erik on vihkiluetteloon kirjattu talollisen poikana Saarenpäästä.


Ylinenpää joen pohjoisrannalla
Kartta

3. ANDERS LARSSON, (Trast) Isojaossa Rn:o 7, Trasti
1. Anders Larsson 1546-1566
2. Clemet Andersson 1566-1582, 1585
3. Erik Eriksson (1580-) 1585-1598
4. Nils Eriksson 1599-1630
5. Grels Nilsson 1631-1669
6. Eskel Grelsson 1669-1689
7. Jacob Eskelsson 1690-1707
8. Liisa, leski 1708
9. Anders Pålsson 1709-1713
10. Liisa uudelleen -1719-1724
11. Jacob Jacobsson 1725- kuoli 1792
12. Anders Jacobsson, s. 31.10.1728

Anders Larsson on isäntänä ainakin vuodesta 1546 vuoteen 1566, mutta 1567 on isäntänä Clemet Andersson, jonka nimi on kymmenysluettelossa jo edellisvuonna ja säilyy vuoteen 1582. Kymmenysluetteloissa on talon kohdalla Erik Eriksson 1581 ja hän tulee vuotuisveroluetteloihin kaksi vuotta myöhemmin. Mahdollinen sukuyhteys edellisiin on vain arvuuteltavissa

Talossa on 1558 1 punnan 9 karpionalaa maata, 5 nokkaa ja 6 lehmää. Rahavero 2 mk 3 äyriä; nimismiehen ohrat 1 vakka, lukkarin ohrat 1 vakka, päivätyövoi 5,7 &, ruokaverovoi 10 &, lehmälukuvoi 6 &, nokkaverovoi 5 &, nokkaverohauet 5 &, nimismiehen heinät 2 ???. Veroluku vuodesta 1608 oli 1/3 manttaalia ja oli edelleen 1661.

Trastin talo oli osakkaana Kolkin jakokunnassa Mikkelinsaarilla, jossa Willskärin länsirannalla oli isojakokartassa Trastviken ja sen suulla kalapato. Vanhassa testamentissa on runsaasti merikalastustarvikkeita alkaen nuotasta ja silakkaverkosta hyljeveneen purjeeseen. Trastiin ostetaan Mickel Mårtenssonin talo no 7 vuonna 1643/syyskäräjät 1643, s.244.

Grels Nilsson oli iältään 26 vuotta 1627. Vaimo oli nimeltään Dordi Jacobsson. Heillä oli poika Eskil, tämän sisar tai veli, joka oli asettunut Voitilaan sekä sisar Carin. Carinin ensimmäinen mies oli ollut joku Påwall. Lapsia oli ainakin Jöran , Lisa ja vielä Anders Påwallsson, joka isännöi äitinsä kotitalossa. Hän tuli naimalla serkkunsa lesken, jolle ei ollut verisukua.

Leskeksi jäätyään Carin meni Knookaan toiselle leskelle. Poika Jöran oli siellä jonkun aikaa isäntänä, jäi leskeksi ja häiriintyi. Lisa Pålsdotter oli Kolkissa Matts Johanssonin vaimo.

Eskil Grelssonin tytär Brita lähetti Liukosta miehen ja kaksi poikaa Napuelle turman suuhun. Walborgin mies Simon Simonsson Seppälä kaatui myös, samoin Wendelan mies Jacob Kukko. Veli Jacob Eskilsson oli aiemmin kuollut. Tämän leski, Liisa Andersdotter Lill Holtista, menetti uuden miehensä ja talon isännän Anders Pålssonin venäläisten käsiin. Eskilin muita lapsia henkikirjoissa on tyttäret Walborg, Maria ja Liisa.

Kahtia jakautunutta Trastia edustaa v. 2000 Bertel Anderssonin talo, toinen osa on Valkamana.

4. ESKIL ERIKSSON, Eskelä Isojaossa Rn:o 6, Eskelä
1. Eskil Eriksson 1546-1566
2. Henrik Eskilsson 1567-1625, Matts Henriksson 1610, 1617,1621
3. Karin, leski (1624-) 1626-1631,.
5. Johan Mattsson 1632-1669
6. Clemet Sigfredsson, vävy,1674 , Sausolasta
7. Margetta Johansdotter 1679-1686
8. Johan Clemetsson 1687-1713
9. Jacob Joh:sson, s. 1697,- 1719-1750

Talossa oli vuonna 1558 maata 1 punnan 7 karpionalaa, 6 nokkaa ja 3 lehmää. Rahavero oli 2 mk 1 äyriä; nimismiehen ohrat 1 vakka, lukkarin ohrat 1 vakka, päivätyövoi 5,1 &, ruokaverovoi 10 &, lehmälukuvoi 3 &, nokkaverovoi 6 &, nokkaverohauet 5 &, nimismiehen heinät 2 ???. Viljelyala on 1557 17 panninalaa, sitten 15 vuoteen 1590 ja sen jälkeen 12 ½. Manttaaliluvuksi määritettiin 2/3 vuonna 1608., mutta 1630-luvulla se huojennettiin kolmannekseen. Talo oli huomattavissa vaikeuksissa etenkin leskien Karin ja Margeta hallintakaudella.

Johan Mattsson oli 20 vuotta vanha vuonna 1627, vaimo oli Margeta Olofsdotter. Heidän tyttärensä Margeta oli jollakin mekanismilla sukua Kukkoon, sillä Margeta Johansdotter haki Kukosta perintöä siellä naimattomana kuolleen serkkunsa Brita Markusdotterin jälkeen. Margetan lisäksi oli ollut poika Jöran, jolta jäi poika Eskel Jöransson. Testamentissa talo jaettiin kahtia tämän pojanpojan ja vävy Clemets Sigfrissonin kesken. Irtaimesta Clemet maksoi 81 talaria kuparia.

Margetan puoliso Clemet Sigfredsson oli Sausosta. Perhe ei kyennyt pestaamaan sotilasta, vaan Clemet joutui itse lähtemään sotaan. Orvoiksi jäi neljä poikaa ja neljä tytärtä. Poika Mickel oli vähän aikaa Kukossa renkinä ennenkuin avioitui Voitilan Finneen, poika Tuomas vaikutti Laihian Pohdossa , josta poikaTuomas perheineen ja vanhempineen tuli Vaaliin n. 1735.

Joku Åndu Sigfredsson, kuolleena jo 1670, oli Eskelän perillinen. Käräjillä ei mainittu, oliko äitinsä vai isänsä kautta. Hänen vaimonsa, leski Clara Thomasdotter, valitti käräjillä Margeta Johansdotterin menettelystä. Oli kuulemma vienyt hänen tuvastaan oven.

Johan Clemetssonin vaimo Walborg Andersdotter oli Lill-Holtista ja heidän sukunsa jatkuu monihaaraisena nimellä Eskelä.

5. MATTS LARSSON, Poistuva talo
1. Matts Larsson, 1549-1554, 1557,1568
Viljelyalaa talossa oli 6 panninmaata.Talo poistuu luetteloista.


Knookalannurkka
Kartta

6. OLUFF MATTSSON, Knooka Isojaossa Rn:o 8, Knooka
( Anders Persson Knoka, kuollut 1546 )
1. Oluff Mattsson 1548-1598
2. Thomas Oluffsson 1595-1601,( 1604) (Välillä Thomas Nilsson)
3. Mårten Oluffsson 1602-1607,
4. Thomas Olufsson 1608-1616,
5. Jacob Oluffsson 1617-1642
J. Knoka 1618-19,33-34, 60-vuotias 1627
6. Johan Jacobsson 1645-1685 27-vuotias 1640
7. Jöran Pålsson 1686-1692 Johanin poika-, Simonin velipuoli
8. Simon Johansson 1695-1713
9. Matts Simonsson -1719-1745-
10. Matts Mattsson s. 26.9.1722

Vuonna 1546 on veroa maksavan talon isäntänä Anders Persson Knok. Ehkä oli, ehkä ei ollut tämän talon isäntä. Taloon 8 merkitty Anders Perssonin poika Jöns Andersson maksoi erikseen veroa toisesta talosta.

Thomas ja Jacob Oluffssöner on vaihdellen kirjattu patronyymillä Nilsson tai Olsson. Oluff Mattsson esiintyy vuodesta 1548 vuoteen 1598. Talossa on vuonna 1558 8 karpionalaa maata, 4 nokkaa ja 4 lehmää. Rahaveroa maksettiin 1 mk; nimismiehen ohrat 1 vakka, lukkarin ohrat 1 vakka, päivätyövoi 2,1 &, ruokaverovoi 10 &, lehmälukuvoi 4 &, nokkaverovoi 4 &, nokkaverohauet 5 &, nimismiehen heinät 2 ???. Talon manttaali on ollut 2/3, mutta 1630-luvulla saatiin huojennusta 1/3:een.

Ajankuvaan sopii ja sotilaspoikienkin asemaa kuvaa, kun Johan Jacobsson käräjillä 22.10.1666 valitti, että hänen lapsesta asti kasvattamansa palveluspiika Walborg Simonsdotter oli houkuteltu palvelukseen toisaalle. Tällaisia pienestä asti kasvatetun palveluspiian tai sotilaspojan toisaalle houkutteluja esiintyi käräjillä tämän tästä.

Johan Jacobsson nai leskeksi jäätyään leski Carin Grelsdotterin, Trastin tyttären, jolla oli mukanaan poika Jöran Pålsson. Jöran oli jonkun aikaa isäntänä ennen Simonia, joka moitti Jöranin talonpitoa. Tämän henkisiä ongelmia ratkottiin käräjilläkin.

Simon Johanssonin vaimo oli Agda Larsdotter Seppälästä ja heillä lapset Walborg, Jacob ja Matts, joka jatkaa isännyyttä Tråntilan Mäkelästä tulleen Maria Mickelsdotterin kanssa.

Knookan talo on jakautunut ja sen osia omistavat: Aura, Träsk ja Svens. Vanhaa sukua kylässä jatkavat mm. Kivirantalaiset ja Koskiniemen jälkeläiset sekä v. 1884 syntyneen Elina Jaakontyttären jälkeläiset Amerikassa, tytär Martha Lehti >Songeyn perilliset ja toisen avioliiton Mannoset.


7. MÅRTEN BENGTSSON, Poistuva talo, ei rekisterinumeroa.
1. Mårten Bengtsson 1551-1557
2. Mårten Bengtsson 1558-1574-80,
3. Mårten Mårtensson 1581- 1620,
4. Mickel Mårtensson (1609-)1620-1634

Mårten Bengtsson on vuosina 1551-1557 veroluetteloissa Vartiosaaren talojen mukana. Kysymys, oliko kyseessä sama talo ja sama mies, vai vaihtoiko isäntä taloa, ei ole ratkennut. Vartiosaareen ei näy tulevan uutta isäntää poistuvan tilalle eikä Merikaarrossa viljelijättä jäänyttä, johon tulla.

Talossa on 1558 viisi karpionalaa maata, 3 nokkaa ja 1 lehmä. Rahavero - mk 5 äyriä; nimismiehen ohrat 1 vakka, lukkarin ohrat 1 vakka, päivätyövoi 1,5 &, ruokaverovoi 10 &, lehmälukuvoi 1 &, nokkaverovoi 3 &, nokkaverohauet 5 &, nimismiehen heinät 2 ???. Viljelyala 5-7 panninmaata. Vuodesta 1608 veroluku 1/3 manttaalia. ja 1630-luvulla ¼ manttaalia.

Mårten Bengtsson ajautui loppuvuosina vaikeuksiin. Mårten Mårtensson mainitaan leskeksi v. 1610, ja Mickel rutiköyhäksi 1616. Mickel Mårtensson, 52 vuotias vuonna 1627, myy talon, (maat?) , Grels Nilsson Trastille vuonna 1643/syyskäräjät 1643, s.244.

8. JÖNS ANDERSSON, Knooka>Törvi Isojaossa Rn:o 9, Törvi1.
Jöns Andersson 1546-1548 ”Filius Anders Persson Knok.”
2. Sigfred Jönsson ”Knoka” 1551-1574
3. Leski Walborg 1575-1585
4. Mårten Sigfredsson 1584-1608 knihti 1606, talo autio
5. Erik Sigfredsson 1609-1625
6. Henrik Eriksson 1624-1640 Sotilasrullassa 1627 26-vuotias
7. Dordi, leski 1642-1668
8. Johan Störvi 1662-1669
9. Johan Henriksson, edell?1674-1686
10. Anders Johansson 1687-1713
11. Maria Markusdotter, leski -1719-
12. Matts Andersson -1723-1748

Talon isäntä oli alkuaan Knookaa. Myöhemmin nimi on vaihtunut Störviksi. Talon nimelle on etsitty yhteyttä saksan verbiin ”sterben” = kuolla. Voisihan historiaan kätkeytyä jokin onnettomuus selitykseksi. Rannikon ruotsalaismurtessa sana ”störvi” tarkoittaa tervaspuita, mikä myös voisi pohjustaa nimen. Historia kertoo myös, että Kyrön alueelle on väkeä muuttanut mm. Vammalan seuduilta Hämeenkyrön kautta. Siellä on mm. Tyrvää, ruotsiksi Tyrvis, joka on voinut antaa sieltä tulleelle nimen. Esimerkkinä voisi olla sanapari Tyrnävä-Törnävä.

Vuonna 1546 kerrotaan, että Jöns Andersson on edesmenneen Anders Persson Knokan poika. He hallitsivat kumpikin eri taloa. 2.8.1553 on kirjattu Sigfred Knok, joka on isäntänä 1549-1574. Vuodesta 1575 alkaen taloa johtaa leski Walborg.

Vuonna 1558 talossa oli 1 punnan,1 karpionalaa maata, 3 nokkaa ja 1 lehmä. Rahavero oli 1 mk 3 äyriä; nimismiehen ohrat 1 vakka, lukkarin ohrat 1 vakka, päivätyövoi 3,3 &, ruokaverovoi 10 &, lehmälukuvoi 1 &, nokkaverovoi 3 &, nokkaverohauet 5 &, nimismiehen heinät 2 ???. Viljelysala 1557 oli 11 panninmaata, leski Walborgin aikana 15, mutta 1581 alkaen 10 ½ panninmaata. Vuonna 1608 talolle asetettiin veroluku 1/3 manttaalia, joka se väliaikaisten huojennusten jälkeen oli myös 1634.

Johan Henrikssonin puoliso oli Walborg Michelsdotter Seppälä ja heillä lapset Walborg, Maria, Gertrud, Lisa, Agda ja Karin sekä poika Anders, jolla oli vaimo Maria Marcusdotter Skarra.

Matts Anderssonin, kuoltua hänen lapsilleen asetettiin holhoojaksi Alexander Johansson Klank, jonka sanottiin olevan lähin sukulainen ja joka ei ollut esteellinen. Störvissä ei ollut mahdollista isä Johania Alexanderin isäksi, ellei kyseessä ole vävy. Isän sisaren mies olisi kuitenkin ollut esteellinen, koska hanellä olisi ollut talossa omakin etu valvottavanaan. Sukulaisuudeksi riitti ehkä se, että Alexanderin vaimo oli Walborg Thomasdotter Skarrasta, Matts Störvin serkun tytär. Holhoojan ensi tehtävä oli perätä lapsille äidinperintöä Trastista.

Alexander oli pitäjänkräätäri. Äiti Brita Mattsdotterin suvusta ei ole tietoa, mutta hän asusti Merikaarrossa. Alexander sai isäpuolekseen sotilas Anders Spelmanin Tervajoelta. Jonkun ajan kuluttua perhe muutti sinne ja Alexander näkyy sillä suunnalla henkikirjoissa renkinä. Sittemmin hänestä on merkintä Vaasassa, josta hän tulee Merikaartoon, avioituu ja asettuu Klankkiin Hyyriään. Myöhemmin hän on kirkonisäntä.

1700-luvun loppupuolella Törvin omisti viinapolttimon kirjanpitäjä Sundvik. Tämä halusi kuivatusta Rummukassa, mutta talolliset, jotka omistivat maita jokeen menevän ojan varrella vastustivat, koska suurempi ja syvempi oja olisi vähentänyt heidän peltojaan. Törvilän tuvassa pidetyillä käräjillä asiaa puitiin ja eräät isännät saivat sakoja oikeuden vastustamisesta.

Vuosisadan vaihteen tienoilla taloon tuli kräätäri Matts Mickelsson Soini, (alun perin Sarvi, Jurvasta) ja tämän tyttärelle vävyt Jacob Mattsson Isokyröstä ja Mickel Thomasson Skarra. Sitten numeroon tuli perheineen Anders Johansson Hannuksela ja vävyksi Johan Isaksson Lammi Tervajoelta. Myös Mäki-Kukon poika Jacob Jacobsson oli talossa vuokraviljelijänä 1800-luvulla. Nyky-Törvien isä on Jaakko Mikonpoika Storsauso, * 1852.

Suomalaisen talo, aiemmin Kronholm, Merikaarron riippusillalta pohjoiseen tullessa, on entinen Törvi ja sen vasemmalla puolen on toinen Törvin talo kivinavettoioneen.

9. MÅRTEN JOHANSSON, Rn:o 4, Storkukko - Kukko
1. Mårten Johansson, 1546-1548
2. Mårten Mårtensson 1549-1574
3. Matts Mårtensson 1574-1579
4. Marcus Mårtensson 1579-1585
5. Matts Simonsson 1586- - -1625
6. Henrik Marcusson 1611- 19,1626-29
7. Leski Gertrud 1631-1641
8. Johan Henriksson 1635, 1644-1669
9. Anders Mattsson, vävy 1674-1689
10. Henrik Andersson 1690-1691-
11. Jacob Andersson 1695-1713
12. Leski Vendela Eskilsdtt, 1714-1718
13. Mickel Johansson,vävy -1719-1763
14. Henrik Mickelsson 1764-1795 leski Elisabet Samuelsdtt 1796-1803
15 a. Mickel Henriksson 1804-
15 b. Matts Henriksson 1804-
15 c. Mårten Henriksson 1804-

Mårten Johansson on v. 1546 päässyt isäntäluetteloon, jossa oli tilapäisesti myös 1557-1558 vanhana isäntänä. Vuodesta 1548 alkaen mainitaan isäntänä useammin Mårten Mårtensson tai Mårten Kucko. Syksyllä 1568 M.M oli uskottuna miehenä arvioimassa vuoden sadon kymmenysten kantoa varten, mutta oma nimi puuttuu v. 1568 kantoluettelosta. V. 1569 hän on maksanut vuotuisveron ja v. 1570 viljakymmenykset. Hopeaverovuonna 1571 tämä 14 panninalan tila on merkitty autioksi. Seuraavana vuonna talosa on 3 nokkaa ja 2 lehmää. Viimeistään 1573 ohjissa on Matts Mårtensson. Maa-ala on pudonnut 10 panninmaahan. 1579 tulee sitten isännäksi Markus Mårtensson.

Talossa oli v. 1558 1 punnan 3 panninalaa maata, 5 nokkaa ja 5 lehmää. Rahavero oli 1 mk 5 äyriä; nimismiehen ohrat 1 vakka, lukkarin ohrat 1 vakka, päivätyövoi 3,9 &, ruokaverovoi 10 &, lehmälukuvoi 5 &, nokkaverovoi 6 &, nokkaverohauet 5 &, nimismiehen heinät 2 ???.

Viljelyala talossa on vaihdellut vuoden 1557 kolmestatoista ensin neljääntoista ja 1575 äkkiä pudonut kymmeneen. Talossa tapahtui juuri isännänvaihdos ja, poistuvan maan sai naapurin leski Walborg. Ehkä hän peri Kukosta maata. Vuonna 1581 Kukossa ala lisääntyy 12:n, Walborgin maa vähenee 10 ½:: n. Vuonna 1605 Kukon ala on 15 panninmaata, manttaaliksi 1608 tulee ¾. Leski Gertrudin aikana saadaan huojennus 2/3 osaan, mutta vero nousee myöhemmin takaisin.

On mahdollista, että Matts ja Marcus ovat edellisen isännän poikia ja myöhempi Henrik Markusson seuraavaa polvea. Poistumisen syytä voi vain arvailla. Matts Simonssonin suhde sukuun ei käy ilmi. Hän voi olla Matsin tai Marcuksen seuraaja aviossa ja talossa taikka näiden sisaren mies. Leskelle tulosta kielii se, että hänen lapsiaan ei tullut talon haltijaksi. Vuodesta 1611 alkaen Matts Simonsson ja Henrik Marcusson asuvat talossa rinnan. Jos toinen on mainittu kruununveroluettelossa, on toinen useimmiten kymmenyslistalla.

Vuoden 1627 sotilasrullassa Henrik Markusson on 54-vuotias, joten hän oli syntynyt noin 1573. Hänestä voidaan laskea Kukon tähän päivään jatkuvan väen polveutuvan, välillä kahden naisissukupolven kautta. Henrikistä taaksepäin sukulaisuutta voi vain arvailla. Henrikin pojista Johan Henriksson oli sotilasrullassa 1633 28-vuotias, Erik Henriksson 25-vuotias 1640.

Henrik Markussonilla oli ainakin lapset Matts, Marcus, Johan ja Erick. Erik mainitaan sotilasrullissa, Matts kerran veroluettelossa, Marcus perintöasiassa käräjillä, kun Eskelän Margeta Johansdotter vaatii perintöosaa serkkunsa, Kukossa lapsettomana kuolleen Brita Markusdotterin jäämistöstä .

Johan Henriksson sai talon ja kirjoista hänelle löytyy vain tytär Anna. Tämän mies oli puuhakas Andess Mattsson Akkola. Hän raivasi peltoja ja niittyjä, kalasti merellä ja oli pitkään myös lautamies. Annan ja Andersin lapsia oli poika Mickel, Taurilan Fantin isäntä, Henrik muutaman vuoden ennen kuolemaansa Kukon isäntä äitinsä alaisuudessa, sekä Jacob Napuen taisteluun asti. Tytär Walbor oli Jacob Nilssonin vaimona Hakomäessä, Maria oletettavasti Sausossa ja Brita Ellilässä sekä Liisa Andersdotter, mahdollisesti naimaton, joka oli pitäjänvaivaisena Kukossa 1750-1763.

Järvenkylän historia kertoo, että oli lisäksi Matts Andersson Anttilassa, puolisona Maria Grelsdotter. Tälle tiedolle en ole nähnyt lähdettä enkä löytänyt muuta mainintaa Kukkoon sopivasta Mattsista. Käräjillä Kukon perintöriidassa esiintyi vaimo Maria Andersson itse eikä hänen puolisonsa. Selitys voisi olla, että Sauson Marian mies Anders Jacobsson oli juuri (1703) kuollut, eikä Maria vielä ollut avioitunut uudelleen. Sauson Marian kuollessa holhoojaksi äidin puolelta lasten etua valvomaan valittiin Jacob Andersson Kukko. Lasten isän kuoltua 1703 holhoojaksi nimettiin Henrik Andersson Laurila.

Näillä perhekunnilla oli vilkas keskinäinen kummiyhteistyö. Toisella Maria ja Anders Sauson kaksosista 10.12.1703 oli kummina mm. Jacob Andersson Kukko vaimoineen, Matts Thomasson Ellilä ja Mickel Jacobsson Hakomäestä. Tämän lisäksi joka perheessä oli kummi Taurilan Fantista, jossa Kukon Mickel Andersson oli isäntänä.

Kun Henrik Andersson-vainajan tytär Walborg avioitui, vaati hänen miehensä Isak Jacobsson Flaming Jacob Anderssonilta taloa haltuunsa, koska vaimo oli vanhemmasta veljestä. Kun äiti Anna oli oikea perillinen, hän sai eläessään pitää apunaan kenet halusi, ja hän halusi Jacobin. Myöhemmin tämä lautamies Jakob lunasti talon Iisakilta ja tämä osti Puotun Kylkkälästä. Siltä varalta, että Walborgin sisar Brita käyttäisi etuosto-oikeuttaan, sovittiin, että Jacob ja Isak siinä tapauksessa vaihtaisivat taloa.

Jacobin kaatuessa Napuelta häneltä jäi tyttäret Anna ja Maria. Maria avioitui Mickel Johansson Lill-Röfwarin kanssa n. 1719. Mickel oli lautamies, pitäjäläisten edustaja, kun ruotukontrahti allekirjoitettiin Vaasassa 1734 sekä seurakunnallinen luottomies. Pappi piti häntä suuressa arvossa, kun oli saanut häneltä apua asiainsa ajamiseen, ja kirjoitti hänestä kirkonkirjaan mairittelevan muistolauseen.

Mickel ja Maria saivat liudan lapsia: Susanna avioitui Mahlaseen, Maria Matts Florenzson Lill-greggilälle, Liisa Tapoilan Soiniin, Walborg Lill-Kukkoon ja Brita Parkkariin. Poika Jacob asui kotona naimatonna pläkkiseppänä, Matts eli Vaasassa merimiehenä ja puuseppänä nimellä Lindberg. Henrikistä tuli talon isäntä.

Henrikin vaimo oli Simolasta/Stor Holtista Elisabet Samuelsdotter. Heidän tyttärensä Anna oli aviossa Matts Seppälän kanssa, ja näiden poika Jacob Matsson päätyi Tervajoelle Heikkiselän isännäksi. Tytär Marian mies oli Mickel Larsson Seppälä. Heidän lapsensa syntyivät Kukossa ja Mickel teki talon töitä, mutta talon jaossa n. 1806 tytär Maria sai osuutensa rahassa ja koko perhe muutti Mynttiin, jonne vanhin poika meni vävyksi, mutta Mickel Larsson isännäksi.

Henrik Mickelsson oli kuollut 1795, vaimo Elisabet Samuelsdotter kuoli 1802. Perinnönjaossa veljekset ostivat sisaret ulos ja jakoivat talon keskenään. Kaikki kolme rakensivat tuvan vanhalle tontille ja sen jälkeen kutsuttiin maanmittari jakamaan. Palovaaran vuoksi ahtaasti rakentaminen oli kiellettyä, joten mittari etsi pontevasti tonttia, jonne joku veljeksistä olisi voitu siirtää. Soveliasta tonttia ei löytynyt, ottaen huomioon, että maat olivat molemmin puolin jokea.

Vanhin poika oli Mickel, jonka asumus tuli mäelle. Mikolla oli poika Jaakko ja tällä mm Jaakko Jaakonpoika isäntänä ensin Törvissä, sitten Juha-veljen kuoltua tämän lasten taloa hoitamassa Mäenpäässä ja lopulta kotitalossa. Juha Jaakonpoika kuuluu Mäenpään esi-isiin. Iisakki Jaakonpoika nai Sausosta ja sai torpan Kohdanmäeltä. Iisakin jälkeläisissä on Koskeloita, Saarisia ja Amerikassa poika Mikon jälkeläiset. Mikko Jaakonpoika oli mennyt vävyksi Mänttään, josta Jaakko Mikonpoika (vanhoilla päivillään Hilden) tuli myöhemmin isännäksi. Hänen tyttärensä miehineen myi rakennukset ruotsalaisen koulun kannatusyhdistykselle, enimmät maat Jaakko Simunanpoika Kukolle. Mikon tontilla on nykyisin Erkki Karilan talo. Entinen koulurakennus on purettu.

Henrikin poika Matsille tuli asumus joen varteen lännenpuoleiselle tontille. Mattssin pojalla Juhalla oli tytär Susanna, Ylistarossa aviossa Kustaa Holkon kanssa. Tuomas Juhanpoika oli vävynä Tervajoen Erkkilässä. Nuorin poika Simuna jäi taloon, puolisona Hedvig Trast. Nykyään linjaa edustavat mm. Kukot ja Karilat, mutta jälkeläisiä on Vaalissa ja laajasti muualla pitäjällä.

Mårtenin,.Henrikin nuorimman pojan, talo oli joen varressa idänpuoleinen. Siinä asui 1900-luvulla Kustaa Svens ja myöhemmin hänen poikansa Einari. Tämäkin rakennus on uusjaon seurauksena purettu noin 1960. Einarin perikuntaa asuu Piukalla ja hänen veljensä Hugon poika Henry Knookalanmäellä.

Mårtenin kuoltua taloa piti leski Anna Jacobsdotter (poika Jaakko Martinpoika,) tytär Susanna Mårtensdotter ja tämän miehet Johan Thomasson Barkar ja Mickel Raukko. Susannan tytär Anna oli aviossa Knuuttilassa, poika Thomas myi talon Svensin suvulle n. 1880. Thomas Kukko>Salmisen ja Serafia Holtin jälkeläiset ovat Amerikassa. Mårtenin tytär Maria avioitui Lill Hakomäkeen. Häneltä jäi poika Antti Antinpoika, sotilaana Hako.

10. ERIK BENGTSSON, Isojaossa Rn:o 16, Vaali
1. Erik Mårtensson 1546-1549
2. Bengt Eriksson 1550-1608 (Erik Mårtensson 604,1606(-15) ( Hutilan no 19 isäntä.)
3. Sigfred Eriksson 1618-1650- Sotilasrullassa 1627 30-vuotias.
4. Matts Sigfredsson -1654-1669- (Thomas Mattsson) -1674-
5. Jacob Pålsson -1679-81 pso Walborg Mattsdotter Matts Sigfredsson,uusi 1682-1698
6. Johan Jacobsson 1699-1706 pso Maria Andersdotter Sippola
7. Johan Eskilsson 1707-1713 Leski Anna Jacobsdotter -1719-
8. Johan Simonsson 1725-1732 Leski Anna Jacobsdtt.Eveli
9. Anders Hollo 1735
10. Thomas Thomasson 1736-
11. Mårten Eskelsson 1756-

Vuodesta 1546 alkaen on kaksi Vaalin taloa. Varteenotettava selitys nimelle on, että wahl oli kappalemitta: 80 kappaletta kuivattuja kaloja. Vaali oli mukana Kolkin jakokunnassa Mikkelinsaarilla. ja kuivaus oli tuolloin pääasiallisin kalojen säilöntätapa. Nimi nimenä näkyy ainakin jo 1585 maakirjassa. Kahdesta Vaalista nykypäivään säilyneessä oli aluksi isäntänä Erik Mårtensson, vuodesta 1550 Bengt Eriksson.

Vuonna 1604 ilmestyy Vaalin listalle Erik Mårtensson, joka on ollut Hutilassa jo vuodesta 1578 alkaen. Vaalia ja Hutilaa ehkä avioliiton seurauksena viljeltiin yhdessä. Yhteisviljelystä on nimenomainen merkintä veroluettelossa. Vuonna 1617 omistajina on Anders Nilsson (Hudd) ja Erik Mårtensson, yhteinen manttaali 2/3. Vuonna 1620 on omistajat Anders Nilsson ja Erik Mattsson? kirjattu vierekkäin Hutilan kohdalla, kummallakin manttaali ½., toisessa listauksessa samana vuonna Hutilassa on Sigfred Eriksson yksinään manttalilla 1/1. Sigfred onkin vuosittain Hutilassa 1618-1624. 1626 alkaen hän on Vaalissa. Vuodesta 1632 Vaalin isännäksi kirjataan Sigfred Balck. Sigfredin poistuessa Anders Nillson jää Hutilaan, joka jää leski Karinille 1632. Myöhemmin Hutila on hävinnyt.

Sigfredillä oli talon isännäksi tulleen Mattsin lisäksi veljet pojat Thomas, Erik ja Mårten, jolla vaimo Margeta Mickelsdotter. Mårtenilla oli kodin vieressä tupa, saatu perintönä ja sotilaspalkkaa. Mårtenin vävy oli myös talon sotilas, joka sai tuvanpaikan kauempaa, ja Leski Margeta määrättiin lähellä olleesta tuvasta poistumaan.

Vaalien vanha tontti on takatien varressa metsän reunassa, paikassa jossa on Lehesvuon talo v. 2000. Vuoden 1558 veroluettelossa talossa on 9 karpionalaa maata, 3 nokkaa ja 2 lehmää, rahavero 1 mk 1 äyriä; nimismiehen ohrat 1 vakka, lukkarin ohrat 1 vakka, päivätyövoi 2,7 &, ruokaverovoi 10 &, lehmälukuvoi 2 &, nokkaverovoi 3 &, nokkaverohauet 5 &, nimismiehen heinät 2 ???. . Manttaaliluku 1608 on jäänyt määrittelemättä, vuonna 20 se oli ½ ja muuten useimmiten 1/3.

Isäntä n:o 5 Jacob Pålsson on taustaltaan tuntematon, ehkä vävy, jonka vaimo oli Wallborg Mattsdotter. Tämän toinen mies oli Sausosta Matts Sigfredsson. Äidin edellisestä aviosta oleva poika Johan Jacobsson tuli sitten isännäksi, puolisona Maria Andersdotter Sippola-Lillholtti. Vuonna 1707 Johan myi talon Johan Eskilssonille. Tämä oli isännöinyt Vanhalassa isäpuolen kuoltua. Hänen leskiäitinsä oli tullut sinne leskimiehelle lapset mukanaan Isostakyröstä (Monoila?) Johan Jacobssonilla oli veli Matts Jacobsson, sotilaana Simon Anderssonin pestaamana Saarensivulla ja jäämistö jaossa 1709.

Johan Eskilsson sortui Napuella. Vaimo Anna Jacobsdotter Eveli otti toisen miehen Johan Simonssonin, joka 1734 Vaasasta tullessaan putosi hevosen selästä ja kuoli. Tapahtuma käsiteltiin Mustasaaren käräjillä, miehen todettiin olleen hiljainen, nuhteeton ja käyttäneen armonvälineitä. Onnettomuuden katsottiin johtuneen kehnosta satulavarustuksesta. Niinpä Vähänkyrön kirkkoherralle kirjeellä ilmoitettiin, että hän oli saapa kirkollisen hautauksen.

Leski myi talon Anders Andersson Hollolle. Tämä aloitti työt talossa ja teki syyskylvöt, mutta seuraavana vuonna tuli Eskelän poika Thomas Clemetsson Pohto perheineen Laihialta ja hankki talon omistukseensa. Hänen poikansa Thomas Thomasson kirjattiin omistajaksi.

Uusi muutos tuli, kun Mårten Eskelsson tuli Haarajoen Harrista. Sukutarina kertoo Eskelin tulleen Vähä-Kurikan talosta Kurikassa, mutta Lapualta löytyy vihitty pariskunta, joiden nimet patronyymiä myöten sopivat. Tämä suku hallitsee Vaalin taloa ja noin 1797 ostettiin poika Thomakselle osa Seppälää. Kun Seppälä oli pienempi kuin Vaali, lohkaistiin Vaalista osa sen hyväksi, että saatiin yhtä suuret talot veljeksille. Aluksi Tuomas viljeli Seppälää kotoa käsin, mutta veljen vaatimuksesta muutti sinne käräjäpäätöksellä 1803.

 

11. PER OLSSON, Poistuva Vaali, ei maarekisterinumeroa.
1. Per Olsson 1546-1548
2. Henrik Persson 1548-1589
3. Matts Henriksson 1590-1625 (Matts Wali 1612,17,18,21)
4. Erik Mattsson 1624-1634 Sotilasrullassa 1627 32–vuotias.

Henrik Persson oli kookas mies. Naapurissa Seppälässä oli toinen Henrik Persson. Vaalissa oli ”Stor- Henrik Persson, Seppälässä Lill-Henrik.

Talossa on 1558 maata 14 karpionalaa, 6 nokkaa ja 2 lehmää. Saman vuoden rahavero 1 mk 6 äyriä; nimismiehen ohrat 1 vakka, lukkarin ohrat 1 vakka, päivätyövoi 4,1 &, ruokaverovoi 10 &, lehmälukuvoi 6 &, nokkaverovoi 6 &, nokkaverohauet 5 &, nimismiehen heinät 2 ???. Talon viljelyala on 1557 12 panninmaata, nousee pian 15:n ja 16:n, putoaa 1576 11:n nousten kuitenkin 13:n. Vuonna 1585 Henrik Wali ottaa viljelyyn rappiotilan n:o 26 Vartiosaaressa, mutta Vaalin viljelyala ei nouse. Manttaaliluku on ollut 1/3.

Erik Matssonin vaimo Margeta Clemetsdotter oli LillKukosta. Leskeksi jäätyään hän myi talon noin . 1643-44 Grels Kolkille., Asia oli useasti esillä käräjillä: 20.1.1644,s.270v, 18.8.1644, s.290v, ja 15.7.1667, s. 111. Voitilan saariniittyjä koskevassa omistus kiistassa selvisi, että Grels Kolkilla oli oman osuutensa lisäksi 1/9-osa ”Vaalin talon osuutta”. Talo oli aivan toisen Vaalin vieressä. Myytyään talon Johan Eskilssonille Johan Jacobsson pestautui Solkelaan sotilaaksi ja rakensi vaimolleen tuvan Vaaliin. Uusi omistaja valitti asumuksen olevan häiritsevän lähellä, mutta sen todettiin olevan Kolkista saadulla luvalla Kolkin maalla.

 

Alaanenpää
Kartta

12. LARS PERSSON, Rn:o 1 Seppälä
1. Lars Persson 1548-1549
2. Malin, leski 1551-1564
3. Matts Larsson 1556,1567-1601
4. Markus Markusson 1602
5. Markus Mårtensson 1603--1622
6. Matts Jöransson (1604-)1617-1619
7. Mickel Mattsson 1620-1659 Sotilasrullassa 1627 26-vuotias.
8. Lars Mickelsson 1662-1686
9. Simon Mattsson Skarra 1687-1697
10.Simon Johansson, vävy 1699-1704 vävy, pso Vendela Simontr
11. Simon Simonsson 1705-1713 vaimo Valborg Eskelsdttr
12. Jacob Eriksson -1719- 1939 vävy, kuollut 1741-44 pso Maria, Simo Simonpojan sisar
13 a Jaciob Eriksson 1739-
13 b Lars Simonsson 1739-

Vaikuttaa, että tämä on alkuperäinen isä Larsin Seppälä. Kolmelle pojalle on juuri perustettu oma talo: Per Larsson tulee verolle 1546, Henrik Larsson ja Oluf Larsson 1548. Ilmeisesti nuorin veli Matts Larsson saa kantatalon leskiäidiltä hallintaansa lopullisesti vuonna 1567. Näyttää myös, että tämä talo ainoana jäi jälelle. Kaksi muuta Seppälää oli poistunut, ja kantatalon Lauri Mikonpoika osti ”Lill-Seppälän” , johon sai 1667 lainhuudot. Talossa oli viimeksi ollut Mickel Henriksson. 1700-luvulla talo taas jaettiin kahtia Lars Simonssonin ja hänen kasvatusvanhempiensa kesken. Ei kuitenkaan ole tietoa, erotettiinko silloin Lill-Seppälä kantatalosta.

Talossa on 1558 6 karpionalaa maata, 3 nokkaa ja 1 lehmä. Rahavero oli - mk 6 äyriä; nimismiehen ohrat 1 vakka, lukkarin ohrat 1 vakka, päivätyövoi 1,8 &, ruokaverovoi 10 &, lehmälukuvoi 1 &, nokkaverovoi 3 &, nokkaverohauet 5 &, nimismiehen heinät 2 ???. Vuonna 1557 lesken aikaan talon ala oli 6 panninalaa, nousi siitä 12:n vuonna 1605 ja sai veroluvun 3/4 vuonna 1608. Lill-Seppälän osto nosti veroluvun 1 1/12:n

Vaikuttaa siltä, että 1600-luvun alussa talossa vaikutti kaksi vävyä samaan aikaan. Isäntälinja jatkui Matts Jöranssonista, jonka poika Mickel Mattsson oli kahdesti naimisissa, jälkimmäinen vaimo Holttilasta Barbro Jöransdotter, jolla oli käräjäkirjain perusteella ainakin poika Matts ja ehkä Simon Mickelsson. Ilmeisesti aiempaa pesuetta olivat Walborg (>Törvi), Mickel ja seuraava isäntä Lars. Lars oli toimelias mies ja pitkään lautamiehenä. Talon isäntä vaihtuu vuodesta 1686, mutta Lars esiintyy käräjillä talon asioissa vielä toistakymmentä vuotta. Sekä Mickel Matsson että Lars Mickelsson olivat lautamiehiä.

Lars Mickelssonin vaimo oli Stor-Sausosta, vävy Bertil Bengtssonin tytär Lisbeta. Larsin tyttäret tunnustivat käräjillä saaneensa Sausolasta äitinsä perintöä jakokirjan mukaan, mutta ei enempää. Tyttäristä Elisabeth toi kotiin vävyn Simon Mattssonin Skarrasta, Agdan meni Simon Knokalle ja Marian mies Simon Johansson on isäntänäkin 1699-1704. Skarralaisen Simonin poika Simon Simonsson ottaa isännyyden 1705, hänellä puoliso Walborg Eskelsdotter Trast ja lapset Elisabet ja Lars.

Simon on merkitty kaatuneeksi Napuella, ja talo oli organisoitava uudelleen. Leski Walborg oli sairaalloinen ja lapset pieniä. Simonin sisar Maria ja hänen miehensä Jacob Eriksson alkoivat hoitaa taloutta ja Simonin lapsia. Lasten huonosta hoidosta välillä naapuritkin valittavat käräjillä. Kun Lars on kasvanut miehen ikään, hän alkaa talon oikeana perillisenä vaatia omaansa, ja talo jaetaan kahtia 1739. Kasvatusvanhemmille jää toinen puoli. Isojaossa nämä molemmat saavat saman rekisterinumeron 1.

Laurilla ja puoliso Beata Persdotterilla on poika Jacob, josta tulee Simolan vävy ja työmies Kolkkiin nimellä Kaanaanmaa. Toinen poika Mickel on vävy Kukossa ja sitten isäntä Myntissä. Lapset Beata, Walborg ja Johan muuttavat Mustasaareen. Jälellä on Maria Larsdotter.

Jostain syystä Lars myy talonpuolikkaansa ja ostaja (talon tyttären mies Johan Carbin?) saman tien vielä edelleen. Kokkolasta Såkabyn kylästä ilmestyy silloin suuriperheinen Henrik Johansson Åivåbäck ilmoittaen, että hän sallii poikansa Matts Henrikssonin naida edellisen omistajan tyttären ja haluaa sukulunastusoikeuteen perustuen lunastaa talon vieraalta ostajalta. Kauppa peruntuu ja Maria on kotitalonsa emäntä.

Täti Marian puolikas periytyi ensin pojalle Erik Jacobssonille, sitten se jaettiin Erikin poikien Mattsin, Jacobin ja Simonin kesken. Myöhemmin Simonin osuuteen tuli isännäksi Thomas Vaali.


13. PER LARSSON, Edelliseen liitetty Lill-Seppälä
1. Per Larsson 1546-1554
2. Margeta, leski 1557-1564
3. Henrik Persson 1566-1627
4. Mickel Henriksson 1628-1654

Per Larsson on 1551 kirjattu nimellä P. Smed. Leski Marketta oli luettelossa 1556-1564. Edesmennyt mies oli todennäköisesti Pekka Laurinpoika, joka mainitaan sepäksi 1551. Vuodesta 1566 isänntä oli ”Lill Henrik Persson ”. Tämä Lill-Seppälä yhdistettiin Seppälään tuomiokirjojen mukaan 1667. Mickel Henriksson oli sotilasrullasa 1627 24-vuotias. Mickelin jälkeen autiotalon huoneissa asuu leski Lisbeta ja ehkä jälkeläisiä. Asiakirjoissa taloon viitataan usein Mickel Henrikssonin nimellä.

Talossa oli 1558 1 punnan 2 karpionalaa maata, 3 nokkaa ja 2 lehmää. Rahavero oli 1,5 mk; nimismiehen ohrat 1 vakka, lukkarin ohrat 1 vakka, päivätyövoi 3,6 &, ruokaverovoi 10 &, lehmälukuvoi 2 &, nokkaverovoi 3 &, nokkaverohauet 5 &, nimismiehen heinät 2 ???. Talon maa-ala on 12 panninmaata 1557, laskee kymmeneen 1570, nousee vähuitellen 13:n. Manttaali on vuodesta 1698 myyntihetkeen 1/3.

14.HENRIK LARSSON, Seppälää, Rekisterinumerotta
1. Henrik Larsson 1549-1575
2. Lars Henriksson 1575-1580
3. Knut Thomasson 1581-1585
4. Sigfred Larsson 1586-1608

Heikki Laurinpoika on listoilla vuodesta 1548. Isännyys vaihtuu 1574, jolloin kirjataan Lasse Heikinpoika. Knut Thomassonin ja Sigfred Larssonin yhteys taloon on epäselvä, mutta sopivampaa vapaataa taloa heille oli vaikea löytää.. Talo on autiona vuodesta 1600, mutta Sipi Laurinpoika on kirjattu haltijaksi vuoteen 1608.

Talon viljelysala 1558 oli 1 ½ punnanalaa maata, 4 nokkaa ja 4 lehmää. Rahavero oli 1 mk 7 äyriä; nimismiehen ohrat 1 vakka, lukkarin ohrat 1 vakka, päivätyövoi 4,5 &, ruokaverovoi 10 &, lehmälukuvoi 4 &, nokkaverovoi 4 &, nokkaverohauet 5 &, nimismiehen heinät 2 ???. Ottesonilla 1608 tätä taloa ei enää mainita.


15. OLUFF LARSSON, Seppälää, rekisterinumerotta
1. Oluf Larsson 1549-1574 Talo jää autioksi
2. Henrik Olsson 1586-1592
3. Lars Simonsson 1592-1602
4. Bengt Mattsson 1591-1604

Tämän talon isäntäluettelo perustuu hataralle pohjalle. Sekä tämä tila että lähistöllä oleva tämän listauksen talo n:o 17 ovat pitkään autiona 1570-80-luvuilla ja on vaikea myöhemmin päätellä, kumpaan taloon uusia asukkaita ilmestyy. Lisäksi Vartiosaaressa oli 1607 puolentusinaa autiotilaa, joiden huoneissa asuvia saattoi listoissa kirjautua Merikaaron puolelle. Tässä on oletettu, että Henrik Olsson voisi olla Oluf Larssonin poika.

Oluf Larsson pitää tätä 13 panninmaan taloa vuoteen 1574, Sitten tulee vaikeuksia ja vuodesta 1576 vuoteen 1585 se on veroautio. Sitten maat liitetään Henrik Perssonin tilaan (13) vuonna 1585. Asumus jäänee edellisen perheen jälkeläisille. Mahdollinen jälkeläinen Henrik Olufsson maksaa kirkonkymmenyksiä yllämainitun ajan.Vuosina 1590-91 tila on merkitty 6 panninmaan autiotilaksi. Vuonna 1592 isännäksi tulee Lars Simonsson ja viljelyalaksi merkitään 10 panninalaa. Hän näkyy samankokosella tilalla vuoteen 1601. Rinnan hänen kanssaan on Bengt Mattsson, yleensä vain kymmenysluetteloissa, mutta 1598 myös kruununverolistassa.

V. 1558 talossa on 1o panninalaa 3 nokkaa ja 3 lehmää.Rahavero on 1 mk 2 äyriä; nimismiehen ohrat 1 vakka, lukkarin ohrat 1 vakka, päivätyövoi 3,0 &, ruokaverovoi 10 &, lehmälukuvoi 3 &, nokkaverovoi 3 &, nokkaverohauet 5 &, nimismiehen heinät 2 ???. Vuoden 1585 maakatselmuksessa talon maat liitetään Henrik Perssonin taloon Tilaa ei näy Ottesonin tarkastusluettelossa 1608.


16. JÅPER BENGTSSON, Liuko Rn:o 13.
1. Jacob Bengtsson 1548-1566,1571
2. Oluf Jacobsson 1567-1625
3. Oluf Olufsson (1621)-1630 Sotilasrullassa 1627 58-vuotias.
4. Lars Mattsson 1631-1674 P:so Helga Oluffsdotter
5. Matts Larsson 1679-1691 P:so Walborg Simonsdotter
6. Matts Mattsson 1695-1713 P:so Brita Eskilsdtt Trastista
7. Liisa,tytär, leski -1719-
8. Simon Matsson Liukola -1723-1729
9. Johan Mickelsson 1730- pso Liisa Andersdotter (7)
10.Simon Johansson s. 1730

Mustasaaren käräjillä 1543 oli keskinäisestä tappelusta rangaistavana Mårten Liuko, Henrik Liuko ja kolmas Liuko, jonka etunimeksi Etelä-Pohjanmaan historiassa on arveltu Per. Ensimmäisessä veroluettelossa 1546 Liukona näihin asti säilyneen talon isäntänä on Erik Andersson, omaa taloaan hallitsevat Henrik Andersson ja Mårten Andersson. Sitten Erik Andersson siirtyy Holttilan taloryhmään ja tähän taloon astuu Jåper Bengtsson Holtti, ehkä vävy. Kaksi muuta Liukoa oli myöhemmin tuomiolla Jacob Bengtsson Holtin vaimon lyömisestä. Ehkä omaa sisarta lankeaisi helpommin lyömään kuin aivan vierasta.

Talossa on 1558 maata 1 punnan 4 karpionalaa , 5 nokkaa ja 3 lehmää. Rahavero 1 mk 6 äyriä; nimismiehen ohrat 1 vakka, lukkarin ohrat 1 vakka, päivätyövoi 4,2 &, ruokaverovoi 10 &, lehmälukuvoi 3 &, nokkaverovoi 3 &, nokkaverohauet 5 &, nimismiehen heinät 2 ???. Viljelyala talossa on 1557 13 , myöhemmin 16 panninalaa. Veroluku on 2/3 vuodesta 1608.

Oluf Olufssonin isännyys on hämärä. Hänen nimensä on luetteloissa oikealla kulmakunnalla 2/3 manttaalin talossa, eikä hän ehkä ole sama Oluf Olufsson, joka oli viereisessä talossa ennen vuotta 1606.

Lars Matssonin voisi olettaa olevan talon vävy, kun vaimo Helgan patronyymi on Oloffsdotter. Larsilla on kuitenkin ollut veli Matts Mattsson, jonka jälkeläiset peräävät Larsilta isänsä perintöosaa jakamatta jääneestä pesästä. Lars on aiemminkin ollut naimisissa ja edellisen vaimon kanssa hankitut lapset ovat Österhankmossa. Vaimo Helga maksaa heille elatusapua.

Lars Liukolla oli poika Mickel Larsson, joka oli kuollut 1662. Jäämistöstä erotettiin leskelle Walborg Nilsdotterille 2/3 ja isä Larsille 1/3. Matts Larssonin vaimo Walborg Simonsdotter oli Hiiripellosta. Simon Simonssonia vaadittiin 1664 maksamaan Walborgin perintöosa.

Vanha tarina kertoo, että Liukolan emäntä haki vesikelkalla taistelukentältä miehensä ja kaksi poikaansa käyttäen vetoapuna kentältä löytämäänsä kiväärinpiippua. Tämä kiväärinpippu on ollut vanhassa Liukolassa takan tantarina. Piippu on mutkien kautta päätynyt Vähäkyrö-seuran haltuun ja asetetaan vitriinissä näytteille. Vaasan maakunta-arkistossa oleva luettelo vähäkyröläisistä Napuen uhreista kertoo, että Liukosta kaatui isäntä Matts ja poika Jacob. Sotilas Larsin kohtalo oli epäselvä. Lisäksi poika Johan vietiin pois. Tarinan äiti oli Brita Eskelsdotter Trastilasta. Näiden menetysten lisäksi hän koki menetyksiä kaikkien sisarustensa kohdalla.

Venäläisten ”Ryssänmanttaalikirjassa” 1719 talossa on leski Liisa lapsineen. Tarina jatkuu Vähänkyrön käräjillä 8.12.1721, sivu 291: ”Simon Mattsson Merikaarrosta, joka on vasta palannut vankeudesta ja asettunut Liukolan kruununtilalle, jota hänen äskettäin kuollut isänsä oli viljellyt ja hänen lankonsa Johan Mattsson hänen poissaollessaan ylläpitänyt, toivoo, ettei hänen mainitun lankonsa sallita niin nopeasti siirtää lapsipuolensa isänperintöä tilalta, että tila sen johdosta autioituisi.”

Lisäksi selviää, että tämän langon vaimo on Simonin sisar Elisabet Mattsdotter, jonka ensimmäinen mies oli talon vävy Johan Andersson. Tämä ei näköjään ollut palannut Napuen jälkeen, koska Liisa oli avioitunut uudestaan toisen Johanin kanssa . Näin uhrien lukuun liittyy myös talon poika Simon ja vävy Johan. Tosin jää epäilys, että poika-Johanilla ja vävy-Johanilla tarkoitetaan samaa miestä, sillä väestöluetteloissa ei Liukolaan ole ennen taistelua merkitty Johan-nimistä poikaa.

Simon siis sai talon, mutta ei viivy siinä kauan, vaan poistuu toistaiseksi tuntemattomaan paikkaan. Liisa Matintytär on avioitunut kolmannen kerran ja tulee jurvalaisen miehensä Johan Mickelsssonin kanssa tilaa jatkamaan. Liisalla oli aiemmasta aviosta ainakin pojat Matts ja Jacob, mutta seuraava isäntä on viimeisen avion poika Simon Johansson, jonka vaimo on Maria Samuelsdotter Simolasta eli Iso-Holtista. Näiden vanhempi poika Thomas asettuu Stor-Sausoon, Liukossa isännöi Johan Simonsson. Talo jaetaan tämän poikien Mickelin ja Jacobin kesken.


17. HENRIK ANDERSSON, Liukoa, ei maarekisterinumeroa.
1. Henrik Andersson 1546-1589
2. Oluf Olufsson 1699-1607,
3. Jacob Olufsson 1608—1634,
4. Grels Mattsson 1617-1620
5. Sigfred Jacobsson 1620-1624

Talossa on 1558 1 punnan 2 karpionalaa maata, 4 nokkaa ja 1 lehmä. Rahavero 1,5 mk; nimismiehen ohrat 1 vakka, lukkarin ohrat 1 vakka, päivätyövoi 3,6 &, ruokaverovoi 10 &, lehmälukuvoi 1 &, nokkaverovoi 4 &, nokkaverohauet 5 &, nimismiehen heinät 2 ???. Viljelyala on vuonna 1557 12 panninmaata, nousee 16:n ja isännän ikääntyessä vähenee vuodesta 1575 alkaen ja merkitään veroautioksi 1587 6 panninmaan tilana.

Heikki Antinpoika on yksi tuomiokirjain Liukon veljeksistä, sukunimi on kirjattu veroluetteloonkin 1550-1554.Talo näyttää tyhjältä vuosina 1590-1598. Sitten jostain tulee Oluf Olufsson, joka verohuojennusten turvin ja autiotilana pitää tätä nyt 9 pannin tilaa. Vuonna 1608 kirjataan veroluku ¼ manttaalia ja isännyyteen astuu Jacob Olsson, sotilas, ”ryttare”. Jaakko on pitkiäkin aikoja poissa, mutta on kirjattu ainakin vielä 1634. Aika ajoin Jacobin ohella erityisesti kymmenysluetteloissa esiintyy muitakin: mahdollisesti Jaakon poika Sigfred ja Kolkin poika Grels. Tämän yhdistäminen tähän taloon edes vähäksi aikaa arveluttaa, mutta nimi om oikealla kohdalla listassa ja hallittavana ¼ manttaalin talo..

Talo liitetään mahdollisesti Parkkariin. Talvikäräjillä 1652 Parkkari kertoo, että hän 20 vuotta sitten osti jonkuin autiotalon. Tämäkö se oli? Nimien määrä Alapään osalla vähenee. Toisaalla on merkintä, että Barkar oli vuoden 1620 jälkeen ottanut haltuunsa autiotalon.


18. MÅRTEN ANDERSSON, Liuko, myöhempi Barkar, Rn:o 15
1. Mårten Andersson Liuko,1546-1554
2. Leski Karin 1556-1563
3. Henrik Mårtensson 1564-1625 Mainitaan Barkariksi vuonna 1618.
4. Thomas Henriksson,1610,1621-1624
5. Nils Thomasson 1625-1659 ”Barkar” vuonna 1632, 35 v. 1627.
6. Mickel Nilsson 1657
7. Matts Simonsson Minni 1662-1686 P:so 1674 Maria Jöransdotter
8. Matts Mattsson 1687-1712, pso Brita Andersdotter, Sippolasta
9. Mickel Mattsson 1713
10. Liisa Andersdtt,leski -1719-1726
11. Simon Mickelsson 1727- pso Maria Mickelsdotter Skarrasta
12. Matts Simonsson, s. 1730 pso Brita Mickelsdotter Kukosta

Mårten Andersson oli yksi Liukon nahistelijaveljeksistä. Henrik Mortensson todettiin yllämainitun Henrik Andersson Liukon veljenpojaksi myöhemmän torailun jatkokäsittelyssä.

Talossa oli 1558 1 punnan 3 karpionalaa maata, 4 nokkaa ja 3 lehmää. Rahavero oli 1 mk 5 äyriä; nimismiehen ohrat 1 vakka, lukkarin ohrat 1 vakka, päivätyövoi 3,9 &, ruokaverovoi 10 &, lehmälukuvoi 3 &, nokkaverovoi 4 &, nokkaverohauet 5 &, nimismiehen heinät 2 ???. Viljelyala on aluksi 13 panninmaata, mutta putoaa vuonna 1586 10:n. Veroluvuksi 1608 tulee 1/3 manttaalia ja siinä se pysyy ainakin vuoteen 1654 ja on 7/12 manttaalia 1669.

Isäntäluettelo Mickel Nilssoniin saakka vaikuttaa uskottavalta patronyymien ja pinta-alatietojen nojalla. Matts Simonsson Minni ja Maria Jöransdotter tulevat sitten Isokyröstä. Matts Simonsson oli aikoinaan lautamies, samoin hänen poikansa Matts Mattsson. Napuen vuonna vuonna talossa on isäntänä Mickel Matsson. Hän kaatui, samoin hänen veljensä Matts ja Lars.

Voi kuitenkin olla, että Matts ja Lars ovat vävyjä, sillä rippikirjassa 1728 talossa on leskiäiti Brita Andersdotterilla tyttäret Maria Mattsdotter ja Susanna Mattsdotter, joilla on merkintä ”Hu” eli vaimo. vaimoiksi. Mutta miksi vaimo eikä leski, jos miehet kaatuivat. Taistelun jälkeen taloa piti pystyssä veljesten äiti Brita Andersdotter ja Mickelin leski Liisa Andersdotter..

Kaatuneitten nuorempi veli Simon Mattsson vaati 7.3.1722 menestyksettä taloa haltuunsa, mutta kirkonkirjassa 1727 isännän rivillä on kaatuneen isännän poika Simon Mickelson ja tällä vaimo Maria Miclelsdotter Skarrasta. Talossa asui myös hänen nuorempi veljensä Anders Mickelsson.

 

19. MÅRTEN THOMASSON, Tysk, Hudd. Ei rekisterinumeroa.
1. Mårten Thomasson 1546-1578
2. Eskil Mårtensson 1577-1580
3. Erik Mårtensson 1581-1617
4. Anders Nilsson, Hudd 1617-1631, 24-vuotias 1627, rampa, (sotilas?)
5. Leski Karin 1632-1635-
6. Lars Nilsson -1641-1654
Autioksi.

Morten Thomasson mainitaan 1550 nimellä Morten Tysk. Vuodesta 1577 alkaen näkyy Eskil Mortensson, joka voi olla edellisen poika. Vuosina 1582-1617 on Erkki Martinpoika (tai toisinaan Erkki Matinpoika), jolla voisi olla vaimo Vaalista. Vaali ja Tysk merkitään ajoittain yhteisviljelyyn, ja Erikin pojaksi sopiva Sigfred Eriksson on veroluetteloissa Huddin kohdalla 1618 alkaen ja Vaalissa vuodesta 1624. Taloon ilmestyvä Anders Nilsson, Anders Hudd, ilmeisesti antoi talolle uuden nimen.

Talossa on 1558 maata 8 karpionalaa, 4 nokkaa ja 4 lehmää. Tämän vuoden rahavero oli 1 mk - äyriä; nimismiehen ohrat 1 vakka, lukkarin ohrat 1 vakka, päivätyövoi 2,4 &, ruokaverovoi 10 &, lehmälukuvoi 4 &, nokkaverovoi 4 &, nokkaverohauet 5 &, nimismiehen heinät 2 ???. Tysk’in maa-ala vaihtelee 8-10 panninalaan, veroluku vuonna on ½ manttaalia. Toisinaan isännälle on suoraan ilmoitettu Huddin ja Vaalin yhteinen pinta-ala 1/1 manttaalia.

Myöhemmin mainitaan, että Antti ja Sipi pitävät näitä taloja yhdessä. Käytännössä Antti on listattu taloon 19, Sipi useimmiten taloon 10, joka on Vaalin naapuri ja ilmeisesti myös Vaali. Kummallakin on useimmiten 1/4 manttaalia, Antilla kuitenkin 1625 ½ manttaalia.

Vuonna 1654 henkikirjassa talo on kirjattu autioiksi, eikä sitä sittemmin näy. Talo on ehkä liitetty Knookaan.


Vartiosaaren osakylä

 
 
 
Klikkaa kartta isommaksi
 

Vartiosaaren osakylässä on monia ongelmia. 1500 luvulla se kirjattiin säännöllisesti omana kylänään, eivätkä historiankirjoittajat ole osanneet sijoittaa sitä Merikaarron yhteyteen, vaikka alue nyt on osa Merikaartoa.

Kylän noin 11 talosta jo 1500-luvulla oli jopa kahdeksan yhtä aikaa autiona. Vain kaksi tai kolme elää vielä 1600-luvun alussa ja vain Kolkki tunnetaan v. 2000. Talojen sijaintia ei voi päätellä. Uuden nimen ilmestyessä isäntäluetteloon ei aina voi osoittaa, mihin ennestään autioon taloon hän tulee, vai perustaako peräti uudistilan. Luettelossa on kuitenkin yritetty sovittaa uudet isännät olemassa oleviin taloihin.


20. LARS PERSSON, Poistuva talo
1. Lars Persson 1549-1576
2. Mårten Larsson 1577-1591
3. Eskil Larsson 1592-1608
4. Lars Sigfredsson 1608-1634-?

Vuonna 1548 kylän ensimmäinen nimi oli Matts Persson. Lars ei ole mukana. Näin Matts oli mahdollisesti Larsin edeltäjä tilalla. Lars Persson on kylän veroluetteloissa yleensä ensimmäisenä. Vuonna 1549 kylään tuli kuitenkin kaksi muuta uutta isäntää, joista ei voi sanoa, mille tilalle he astuivat.

Lars Perssonilla oli v. 1557 maata 10 panninalaa, talossa nokkia 4, vuonna 1582 talossa oli 1 punnan 1 ½ karpionalaa maata, talossa 5 nokkaa ja 4 lehmää. Pinta-ala hieman vaihtelee, mutta säilyy aina samana isännänvaihdoksen yli ja on Eskil Larssonilla 11 ½ p-a vuonna 1601. Vuosina 1606-1608 talon veroluku on 1/4, ja talo on autiona. V. 1592 talon kylvöala on 11 ½ panninalaa.

Ottesonin maantarkistuksessa 1608 Vartiosaaressa on kahdeksan autiotilaa. Yksi niistä on Eskil Larssonin talo. Aiempaa isäntää ei katselmuskirjassa mainita. Sensijaan Lars Sigfridsson merkittiin jonkun talon haltijaksi ja talon manttaaliluvuksi 1/3. Ilmeisesti se oli tämä talo. Talo säilyy Larsin nimissä samankokoisena, mutta vuodesta 1632 alkaa veronmaksukyky vähentyä ja talo on merkitty autioksi 1634. Sen jälkeen sitä ei näy itsenäisenä tilana.


21a. OLUF LARSSON Poistuva talo, ei rekisterinumeroa
1. Oluf Larsson 1546-1557
Talon maa-ala 1557 oli 8 karpionalaa. Muuta taloon liittyvää ei voudintileistä löytynyt.. Mahdollisesti Per Mårtensson tuli jatkamaann tilalla.

21b. PER MÅRTENSSON, Nimetön ja numeroton talo.
1. Per Mårtensson 1556-1586. Vuonna 1557 Per Persson.
2. Henrik Hansson 1585-1626 Tämän talon haltija oman talonsa lisäksi.
3. Sigfred Henriksson (1616)
Mahdollisesti Per Mårtensson jatkoi edellisellä tilalla eikä perustanut uudistilaa toisen lopetaessa.Talon haltijaksi on 1559 kirjattu Ped ”Konrij” tai ”Komij” tai mahdollisesti jotain muuta. Käsiala on tulkinnanvarainen. Talossa on 1557 maata 1 punnan 2 karpionalaa, henkilöluku 5. Pekka näkyy listoissa 1578-79 ja vuonna 1585 virtaava tulvavesi on syönyt peltomullan ja jäljelle jäänyt maa annetaan annetaan Heikki Heikinpojalle, joka maksaan siitä täyden veron.. Tällä on omakin talo, jälkeenpäin on epätietoista, kummassa HH pääsiassa oleilee. Veroluku puuttuu 1608, vuonna 1620 Henrik Hanssonilla on 1/6 manttaalia, 1624 ja 1626 1/4. Talo on usein autiona tai saa verohuojennuksia. Vuoden 1626 jälkeen talolle ei näy haltijaa.


22. JACOB LARSSON, Poistuva talo, ei rekisterinumeroa
1. Jacob Larsson 1546-1575
2. Lars Jacobsson 1586-1608

Talossa on vuonna 1557 maata 5 karpionalaa, nokkia 4. Sataluvun lopulla maa-ala on noussut yhdeksään. Talo on usean vuoden veroautiona. Katselmuksessa 1585 talo kirjataan Jacob Larssonin nimellä ja se luvataan ottaa ylös. Seuraavana vuonna haltija on sitten ilmeinen poika Lars Jacobsson. Lars on ilmeisesti sama mies kuin sotilas Lars Bulder, talo on enimmäkseen veroautio eikä sitä näy vuoden 1608 jälkeen. Tämän jälkeen talo on autio. Jäljellä on kysymys: Asettuiko Lars Sigfredsson vuonna 1608 taloon 20 vai tähän taloon..


23. OLUF OLUFSSON, Rn:o 12, Kolkki
1. Oluf Olsson 1548-1601 Onko kaksi samannimistä peräkkäin??
2. Mickel Olufsson 1590, 1602-1608
3. Mats Olufsson 1608-1620
4. Jöran Bertilsson 1617-1630,
5. Grels Mattsson 1621-1668.
6. Johan Grelsson 1669-1686
7. Matts Johansson 1687-1697
8. Jöran Mattsson,vävy 1698-1713,
9. Leski Maria (Matintytär) 1714-1724
10. Simon Jöransson 1725 - 1729
11. Anders Jöransson 1730-,vävy, p:so Maria Jöransdotter
12.Johan Andersson, synt. 20.12.1720, P:so Susanna Samuelsdotter Simola.

Kolkki talon tai sukunimenä esiintyy käräjillä vasta Grels Mattssonin yhteydessä. Grels on 30-vuotias vuonna 1627. Talon nimi lie kuitenkin ollut tunnettu jo pitkään, päätellen siitä, että Mikkelinsaarilla vaikuttanut talollisryhmä kulki Kolkin jakokunnan nimellä ja mainitaan katselmuskirjassa 1586. Oluf Olufsson voi olla kaksi miestä: ensin isä, sitten samanniminen poika tai sitten taloon on viitattu isän nimellä, vaikka poika on jo taloa pitänyt Mickel näkyy ensi kerran jo 1690.

Talon koko 1557 on 1 punnan, 5 karpionalaa, nokkia 5. Oluf oli useimpien muiden tavoin veronmaksukyvytön 1574, mutta jatkaa talonpitoa. Talossa 1582 maata 10 ½ karpionalaa, 9 nokkaa ja 7 lehmää. Otteson määrittelee manttaaliluvuksi 1/3 vuonna 1608.

Jöran Bertilsson, mahdollisesti Matin lesken uusi mies,.60 v./1627, ja lautamies Grels Mattsson vaikuttavat pitkään samanaikaisesti ja esiintyvät vaihdellen veroluetteloissa.. Vuonna 1627 sotilasrullassa Jöran on 60-vuotias, Grelsillä on vuosia 30. Grels isännöi Alaasenpään ¼ manttaalin talossa no 17 vuosina 1617-1619. Isäntälinja jatkuu Grelsistä, Jöranin poika Jöran Jöransson on tuomiokirjain mukaan Ojaniemellä, ainakin hän väittää Margeta Clemetsdotterin myymää Vaalin taloa omakseen.

Johan Grelsson vaikuttaa vuoteen 1686, vaimo Anna Larsdotter Röfwar on ehkä kuollut 1674. Lapsista Matts Johansson jatkaa isänsä jälkeen kuolemaansa asti 1698. Mattsin puoliso oli Lisa Pålsdotter

Johan Grelssonilla oli ollut poika Jöran, jonka tytär Annica eli Anna oli vuodesta 1706 Matts Andersson Sippolan eli Lillholtin jälkimmäinen vaimo. Napuen jälkeen äiti jäi Erik-pojan kera taloon ja kurjuuteen.

Johan Kolkin pojalla Markuksella oli tytär jolla puoliso Anders Eriksson Lohtajalta. Poika Simonin tytär oli aviossa Mickel Rinnan kanssa. Tytär Marian tyttärellä oli miehenä Tuomas Korpelainen, tytär Kierstinillä oli puolisona korpraali Mårten Sigfredsson Vaali. Vielä oli poika Anders Laitisessa ja hänellä siellä poika Anders Andersson Laitinen. Viimemainittu vaati Kolkista 1730 isänsä Anders Johanssonin perintöosaa.

Matts Johanssonin tytär Maria Mattsdotter nai Jöran Mattssonin, joka oli Bindarin tyttären Lisa Johansdotterin ja Matts Mullon poika. Vävy Jöranin ohella talossa on oma poika Jöran Mattsson.Hän käräjöi turhaan taloa itselleen. Vävy on taloon tulessaan vaatinut appensa Matin kuoltua tämän isältä Johanilta kirjallisesti lupauksen saada Maria ja talo.

Napuen taistulussa vävy Jöran kaatuu ja poika Jöran Mattsson otetaan vangiksi. Ryssänmanttaalissa 1719 talon haltijaksi on merkitty 28.11.1690 syntynyt vävy Anders, henkikirjassa 1723 äiti Maria, vuodesta 1725 alkaen Simon Jöransson ja Anders Jöransson vasta 1730 alkaen.

Kauppias Falander osti talon maita ja koskiosuuden sekä rakensi sahan 1783 ja myöhemmin asuinrakennuksenkin. Talon vanhaa sukua asui tilalla syytinkiläisinä vielä ainakin 1833. Enin osa muutti myöhemmin Mustasaareen.

 


24. JACOB OLSSON, Poistuva talo, numerotta
1. Jacob Olsson 1546-1569
2. Leski Ingeborg 1570-1578
3. Henrik Jacobsson 1579-1608.

Talossa on 1557 maata 8 karpionalaa, nokkia 5 . Jacob näkyy 1549-1559 ja vielä 1569, mutta ei enää 1570. Viimeksimainittuna vuonna erästä kylän taloa pitää leski Ingeborg, jonka maa-ala 0n 6 ½ karpionalaaa. Ehkä hän oli Jacob Olssonin talossa. Vuosina 1575-78 Ingeborgilta on saatu perityksi viljakymmenyksiä. Talo on Henrikin aikaan viljeltynä vain ajoittain. Vuoden 1608 jälkeen ei löydy jatkajaa, ellei Lars Sigfredsson talosta 20 asettunutkin tänne.


25. OLUF LARSSON, Poistuva talo, ei rekisterinumeroa.
Vartiosaaren kylässä eräitten talojen isäntälinja alkaa 1549. Vuosina 1546-48 esiintyy veroluetteloissa kuitenkin Inge Andersson ja Lars Henriksson ja Oluf Larsson ja 1548 Mats Persson, joita on vaikea osoittaa minkään myöhemmän isännän edeltäjäksi. Helpoin on sijoittaa Oluf Larsson taloon n:o 23, seuraajanaan Oluf Olufsson vuonna 1648. Muita isännänvaihdoksia ei kylässä sinä vuonna ole. Matts Persson voinee patronyymin nojalla olla Lars Perssonin edeltäjä talossa 20.

Jälelle jäävät Inge Andersson sijoittuvat toinen tähän poistuvaan taloon, toinen taloon n:o 27 Nils Nilssonin edeltäjäksi. Asiallisia perusteluita miesten sijoitteluun ei ole.

Tämä talo näkyy veroluetteloissa 1546-1548, ilmeisiä jatkajia ei löydy, vaikka on mahdollista, että rakennuksissa on asuttu ja joku on yrittänyt verovapauden turvin päästä viljelyn alkuun.


26. HENRIK OLUFSSON, Poistuva talo, Mänttä?
Talon maat v. 1557 - punnan 7 karpionalaa, no
1. Henrik Oluffsson 1546-1551
2. Mickel Oluffsson 1552-1572
3. Matts Mickelsson 1573-kkia 5 .

Mikki Ollinpojan jälkeen tulee Mickel Mårtensson 1570, mutta vain kymmenysluetteloihin. Sitten tulee kolmena vuonna Mickel Menthe, jota seuraa Matts Mickelsson 1575. Talo on merkitty autioksi vuodesta 1576 alkaen. Vuonna 1585 autioksi jäänyt talo liitetään Vaaliin. Talolla voisi olla yhteys Saarenpään Mänttään, jossa jo aiemmin esiintyy nimi Menthe. Tämä yhteys voisi myös selittää sen, että Saarenpään Mäntällä on osuus Mickelinsaarilla Kolkin jakokunnan omistuksiin.


27. MICKEL NILSSON, Poistuva talo, ei rekisterinumeroa
1. Nils Nilsson 1549
2. Mickel Nilsson 1550-1570.
3. Mickel Nilssonin maat siirtyvät Oluff Henrikssonille 1570 -.

Talon maat - punnan-, 5 karpionalaa, nokkia 2 .

Mickel Nilsson on ollut isäntänä 1750-1556 ja v. 1549 kirjattiin Nils Nilsson. Vuonna 1570 Mickel Nilssonin talo on autiona ja maat Oluff Henrikssonin viljelyksessä oman talon ohella.


28. BERTIL MICKELSSON, Häviävä talo, ei rekisterinumeroa

1. Bertil Mickelsson 1546-1554
2. Mickel Mårtensson 1571-1581, mainitaan ajoittain vuoteen 1600.
3. Henrik Waal saa maat haltuunsa 1585

 


29. PÅWALL LARSSON PULLO, Poistuva talo, ei rekisterinumeroa.

1. Påwall Larsson 1546-1585
2. Lars Pålsson Pullo 1586-1607

Talossa on 1557 maata 6 karpionalaa, nokkia 4 . Vuoden 1574 jälkeen talo on merkitty autioksi. Vuonna 1585 Påwall on ilmeisesti jo kuollut, haltijan sanotaan asuvan Veikkaalassa ja maksavan sieltä täyden veron. Seuraavina vuosina omistajaksi on eri tavoin kirjoitettuna merkitty Lars (Powalsson) Pullo. .Pullon perikunta on 14.6.1586 annetun katselmuskirjan mukaan omistanut seitsemännen osan Wildskärin laidunoikeuksista ja kolmanneksen kaikista Kolkin jakokunnan omistuksista Mikkelinsaarilla. Wildskärin osuus on 26.5.1589 tuomittu Röfwarin talolle Järvenkylään. Jonas Mollinin katselmuskirjan 1704 mukaan Pullon talon perintömaat olivat osin Matts Parkarilla, joka sillä perusteella tuloksetta vaati osuutta Wildskärin laitumiin.

Pullon talo lienee ollut Pullinkosken (=Kolkinkosken) kohdalla joen etelärannalla, sillä kerran käräjillä Veikkaalan isännät vetosivat siihen, että merikaartolaisilla ja holttilaisilla oli velvollisuus ylläpitää veräjää ”Pullin talon luona”. Näin ollen Pulli oli kylän viimeinen talo jokea seuraavan Vaasantien varressa


30. HENRIK JOHANSSON, Häviävä talo, ei rekisterinumeroa.

1. Henrik Johansson 1546-1559
2. Oluf Henriksson -1568-1579
3. Henrik Hansson 1680-1626

Talon maat 1557 8 karpionalaa, nokkia 5 . Henrik Johansson on mukana listauksen alusta ja vielä 1559. Vuonna 1568 mainitaan Oluff Hansson, jolta talo jää autioksi 1573-74. Henrik Hanssonin isännyys alkaa 1580 ja vuonna 1585 hänen haltuunsa kirjataan myös talo 21. Talo häviää noin 1620.

 

Pikkumerikaarto:
Kartta

Alueen nimeksi on muodostunut Holttila. Se on kylän koskijakson yläosan kohdalla joen etelärannalla. Alueella on koko ajan tasaisesti ollut neljä taloa, joiden pinta-ala ja manttaalitiedotkin auttavat isäntien sijoittelua. Useasti patronyymi näyttää sitovan isännän aiempaan sukuun.

31. ERIK ANDERSSON Rn:o 3, Isoholtti l. Simola

1. Erik Andersson 1548-1557
2. Matts Erikssson 1558-1563
3. Simon Mattsson 1564-1585
4. Lars Mattsson 1586-1626
5. Erik Larsson 1626-1658 Puoliso Veikkaalasta
6. Matts Eriksson 1659-1679 Puoliso Brita Mattsdotter Akkolasta
7. Grels Mattsson 1681-1700 Pso Maria
8. Anders Grelsson 1701-1713 pso Maria Eriksdotter Wilför. Toinen puoliso,
leski Maria Samuelsdtt. isännöi 1719-1723
9. Samuel Jacobsson 1724- pso Maria Andersdotter Holtti eli Simola

Talon vanha tontti oli nykyinen Autionkuja 2. Se oli ilman isäntää vuonna 1546, Erik Andersson on luettelossa yhden Liukon kohdalla erillään muista Holttilan isännistä. Sinne tulee hänen jälkeensä Jacob Bengtsson Hålti (Lill Hålti). Asiakirjoista ei selviä, millä oikeudella E. A. tulee Simolaan. Patronyymeistä päätellen talon voi kuvitella siirtyvän hänen jälkeensä selkeästi isältä pojalle. Isännät 3 ja 4, Simon ja Lars, eivät välttämättä ole veljekset, joten ainakin toinen olisi sivusta sukuun tullut.

Erik Larsson oli 40-vuotias vuonna 1627. Hänellä oli vaimo Veikkaalasta. Poika Matts Eriksson ja vävy Mickel Mattsson Akkola käräjöivät myöhemmin tälle Veikkaalasta langennutta perintöä. Mattsin vaimo Brita Matsdotter oli Akkolasta, Mattsin sisar Helga Eriksdotter Mickelin vaimona Akkolassa ja Anders Mattsson Akkola vävy-isäntänä Kukossa. Brita Matintytär sairastui spitaliin ja suljettiin Kruunupyyn hospitaaliin. Hänen omasta kirjallisesta esityksestään talossa toimitettiin perinnönjako hänen vielä eläessään. Perillisiä oli ainakin Grels ja Anders, jotka jakoa anoivat.

Käräjiltä löytyy 1662 Eskil Holti, jota ei ole näkynyt tarkastetuissa isäntäluetteloissa. Hänellä on vaimo Margeta Marcusdotter Rövälästä. Vanha emäntä, Lars Anderssonin leski Malin Knutsson vannoo Margetalle kuuluvan perinnön maksetuksi. Röwarissa on vävy Bertel.

Vuoden 1680 henkikirjan mukaan Grels Matssonin vaimo oli Maria Mattsdotter, ja heillä henkikirjoihin merkittyjä lapsia Anders, Thomas, Johan ja Wendela.

Anders Grelssonin vaimo Maria Eriksdotter oli Taurilan Willföristä.Pariskunnalle jäi tytär Maria Andersdotter, joka sai äitipuoleksi Maria Samuelsdotterin. Anders jäi Napuella vangiksi eikä näy tulleen kotiin. Tytär Marialle tuli mies Samuel Jacobsson tuli aikanaan Ilmajoen Nikkolasta. Äitipuoli siisrsi leskenoikeutensa tytärpuolelle ja tämän miehelle. Samuelin kolme poikaa jatkoi kotitilalla, tyttär Maria löytyy Liukos ta, Elisabet Kukosta ja Susanna Kolkista. Tytär Anna toi kotiin vävyn Jacob Larssonin Seppälästä.

Jacob Larssonin vävy ja Simolan isäntä Thomas Matsson Lill-Greggilä oli mystikkokirjuri Mickel Matsson Sauson setä. Lill Greggilässäkin harrastettiin kirja-asioita ja Samuel Jacobssonin sukulainen Samuel Rinta-Nikkola Ilmajoella oli tuottelias kirjainkopioija. Markkinamatkalla Vaasaan hänen oli hyvä tulla edellisiltana Simolaan yöksi. Näin Simola oli hedelmällinen kohtauspaikka, vaikkakaan sieltä ei näytä nousseen merkittäviä mystikoita tai kirjainkopioijia.

Talossa on 1558 2 punnan - karpionalaa maata, 6 nokkaa ja 6 lehmää. Rahavero 2 ½ mk; nimismiehen ohrat 1 vakka, lukkarin ohrat 1 vakka, päivätyövoi 6&, ruokaverovoi 10 &, lehmälukuvoi 6 &, nokkaverovoi 6 &, nokkaverohauet 5 &, nimismiehen heinät 2 ???. Veroluku 1603 oli kokomanttaali, ja siinä se pysyy vakaasti.

32. BENGT OLUFSSON, Rn:o 5, Lillholti l. Sippola

1. Bengt Olufsson -1548
2. Mickel Bengtsson 1549-1556
3. Sigfred Bengtsson 1557-1587
4. Lars Sigfredsson 1589-1599
5. Bengt Sigfredsson 1600-1644 (Bengt Mattsson 1633-34)
6. Jacob Jöransson 1645-1674
7. Anders Jacobsson 1679-1687
8. Karin Andersdotter, leski 1688
9. Matts Andersson 1689-1713
10. Anna Yrjöntytär, leski -1727
11. Juha Matinpoika 1728-1733
12. Erkki Matinpoika Sippola 1734-

Talossa on 1558 - punnan 9 karpionalaa maata, 3 nokkaa ja 2 lehmää. Rahavero - mk 1 äyriä; nimismiehen ohrat 1 vakka, lukkarin ohrat 1 vakka, päivätyövoi 2,1 &, ruokaverovoi 10 &, lehmälukuvoi 2 &, nokkaverovoi 2 &, nokkaverohauet 5 &, nimismiehen heinät 2 ???. Veroluvuksi 1608 asetettiin 2/3 manttaalia. Sotilasrullassa 1627 Bengt Sigfredsson on 62-vuotias, vuonna 1640 Jacob Jöransson 28-vuotias. Ei ole mitään asiatukea sille, että Jacob olisi naapurissa olevan pari vuotta nuoremman Matts Jöranssonin veli.

Jos Lars Sigfredsson oli talon poika, hän lienee kuollut jättämättä rintaperillisiä, sillä Bengt Sigfredsson tuomittiin maksamaan veljeä mainitesematta langoille sisartensa perintöä talosta. Bengtin puoliso oli Gertrud Bertilsdotter oletettavasti Tapoilasta. Pariskunnan poika Bertil Bengtsson oli Sauson vävy.

Tytär Brita Bengtsson oli ensin naimisissa Simon-nimisen miehen kanssa ja heidän poikansa Bertil Simonsson pestautui sotilaaksi. Oli myös toinen poika Grels Simonsson. Britan toinen mies oli Jöran Jacobsson, josta tuli talon isäntä. Pariskunnalle tuli myöhemmin epäsopua, ja Brita muutti Veikkaalaan Erik Sigfredssonin vaimona olevan tyttärensä luo. Sippolan seuraava isäntä oli ilmeisesti Britan jälkimmäisestä aviosta.

Anders Matssonin tyttäristä Maria oli Johan Jacobsson Vaalin vaimo, Walborg Johan Clemetsson Eskelän vaimo, Liisa Jacob Eskelssonin vaimo Trastissa, Brita Barkarissa Matts Mattssonin vaimona ja Karinin mies oli Anders Johansson Merikaarrossa. Viimeksimainituoille syntyi kaksi lasta 1703-1706. Lasten kummiluettelot viittaavat siihen, että Anders oli Kolkista. Silloin mm. veli Lars olisi ollut kummina.

Isännäksi Sippolaan Andersin jälkeen tuli poika Matts Andersson. Hänen ensimmäinen vaimonsa vuodesta 1695 oli Walborg Jacobsdotter Sausosta. Walborg eli vuoteen 1704, mutta kuoli synnytykseen jättämättä elossa olevia l apsia. Matts yritti vedota keskinäiseen testamenttiin, mutta sellaisesta ei ollut todisteita. Toinen vaimo 1706 Anna (välillä Annika) Jöransdotter oli Kolkista.

Napuen taistelun jälkeen leski Anna jäi ainoan elossa olevan lapsensa, poika Erikin kanssa suureen puutteeseen. Keskinäisellä sopimuksella 1626 hän otti maita viljelemään Johan Mattssonin vaimoineen ja lapsineen. Käräjillä 1727 tämä jopa väitti, että tupa oli liian pieni heidän molempien siinä asua. Leski määrättiin etsimään itselleen uusi asunto talveksi ja kesällä Johan lupasi rakentaa itselleen suuremman.

Sitten poika Erik vahvistui ja alkoi vaatia taloa, johon hänellä oli perintöoikeus. Johan sanoi toimineensa siinä toivossa, että Erik naisi hänen tyttärensä ja hän sillä tavoin saisi luvan asumiseen. Johan perheineen määrättiin poistumaan joskus 1735-1740.

Erik eli vanhaksi ja hänellä oli kolme vaimoa. Nuorin oli Maria Mattsdotter Liten. Häiden jälkeen kylällä huomattiin, että vaimo oli edellisen vaimon veljentytär, mikä katsottiin kielletyksi. Avioesteistä säädettäessä oli otettu huomioon paitsi sukulaisuus, myös arvovaltasyyt, eli se, että tulijan piti kyetä esiintymään uskottavasti vanhempana uusille lapsilleen. Ongelman ratkaisi hovioikeus, joka antoi vapauttavan tuomion ja vahvisti liiton.

Talossa eli 1700-luvun lopulla vävynä Henrik Mattsson Lill Greggilä, jonka veli Matts oli Lill Sausossa ja toinen veli Thomas Stor Holtissa. Vetoa Merikaartoon aiheutti ehkä se, että veljesten äiti oli Maria Mikontytär, o.s. Stor Kukko.


33. BENGT PERSSON, Rn:o 10, Skarra

1. Bengt Persson 1546-1587
2. Erik Olufsson 1590-1608
3. Jöran Mattsson 1609-1644
4. Matts Jöransson 1644-1668
5. Johan Jacobsson 1669
6. Marcus Mattsson 1674-1696 Pso 1 Gertrud Grelsdotter Pso 2 Brita Eriksdotter
7. Mickel Marcusson 1697-1713 Pso Maria Andersdotter Trontilasta
8. Thomas Eriksson, vävy 1719-1735 pso Brita Mickelsdotter Skarra
9. leski Brita 1736
10. Thomas Thomasson 1737-1749 Britan toinen mies
11. leski Brita 1750
12. Elias Eliasson 1751- Britan kolmas mies
13. Matti Juhanpoika, vävy, pso Liisa Tuomaantr, Skarra, s. 17.11.1739

Talossa on 1558 maata 1 punnan 4 karpionalaa , 4 nokkaa ja 10 lehmää, rahavero 1 mk - äyriä; nimismiehen ohrat 1 vakka, lukkarin ohrat 1 vakka, päivätyövoi 4,1 &, ruokaverovoi 10 &, lehmälukuvoi 10&, nokkaverovoi 4 &, nokkaverohauet 5 &, nimismiehen heinät 2 ???. Viljelyala oli 1§557 14 karpion eli panninalaa. Veroluku vuonna 1608 oli 1/1 manttaalia. Taloon ostettiin saaristosta Badstuguholmenia 1600-luvun alussa.

Sukulunastusoikeuden nojalla voi ensisijaisesti olettaa, että isäntälinjan alkupää oli taloon sukua, vaikka uusi ei ollut edellisen poika. Lesken uusi mies ei oikein tule kysymykseen tässä tapauksessa, kun isännyysajat ovat näinkin pitkiä. Vävy on todennäköisempi vaihtoehto esimerkiksi Jöran Mattssonille, jonka vaimo oli nimeltään Anna. Jöran esiinrtyy tuomiokirjassa nimellä Holtti. Jöran oli kuitenkin ilmiselvästi Skarrassa ja Holtti voi viitata kyläkuntaan. Samoin on Holttina mahdollisesti edellisen poika Lars Jöransson. Holttilassa asui myös v. 1700 Anders Jöranssonin leski Beata Thomasdotter. Hänelle ilmoitetaan vain asuinpaikka.

Sotilasrullassa 1627 Jöran Mattsson on 74-vuotias ja talon sotilaaksi kirjataan 20-vuotias Simon Jöransson, joka kuitenkin kaksi vuotta myöhemmin ilmoitetaan vanhaksi. Vuoden 1633 listassa Jöran onkin 70-vuotias ja 1640 poika Matts Jöransson on iältään 26 vuotta.

Seuraava isäntä, lautamies vuoteen 1669, Matts Jöransson sanotaan selvästi Jöran Mattssonin pojaksi, ja on sukunimeltään Skarra. Hänen vaimonsa on nimeltään Brita. Johan Jacobsson on ihmetystä aiheuttava poikkeus, mutta niin henkikirjassa on. Matts Jöranssonin ja Brita Thomasdotterin lapsista Markus oli isäntä kotona, Simon oli vävy-isäntänä Seppälässä, Matts Kamisessa, ja tytär Marialla 4 lasta Jacob Frustin kansa.


34. OLUFF JONSSON, Rn:o 14, Vähäkukko ( Annala)

1. Oluff Jonsson 1546-1566
2. Matts Oluffsson 1567-1691 ( Matts Kuckoi 1602,04,07,08)
3. Knut Mattsson 1592-1606 (Toisinaan leski Gertrud )
4. Clemet Mattsson 1609-1634
5. Erik Clemetsson 1635-1549
6. Matts Clemetsson 1654-1659
7. Margeta Andersdotter 1660 Edell. leski, Anders Huddin tytär
8. Nils Simonsson 1662-1668 Margeta Andersdotterin uusi mies
9. Grels Mattsson 1674-1698 leski Margeta 1681-83
10. Caspar Andersson 1699-1713 pso Maria Henriksdotter 1723
11. Henrik Johansson 1724- pso Maria Casparsdotter Vähäkukko
12. Henrik Andersson pso Maria Casparsdotter Vähäkukko pso 2 Walborg Mickelsdotter Isokukko

Oluff Jonsson esiintyy käräjillä nimellä Oleff Kucko. Hän isännöi alusta lähtien ja 1567 isännäksi vaihtuu Matts Olsson. Useat Merikaarron talot olivat jakautuneet jo vuoteen 1546 mennessä: oli kaksi Sausoa, neljä Seppälää, kolme Liukoa, kaksi Vaalia, kaksi Knookaa ja ehkä kaksi tai kolme Kolkkia. On vaikea kuvitella, että samaan kylään olisi syntynyt samannimisiä taloja muuten kuin jaon kautta tai perustamalla pojalle uudistila. Kun ennen vuotta 1550 Merikaarrossa mainitaan sekä Mårten Jonsson Kuckoi ja Oluff Jonsson Kuckoi, he todennäköisesti polveutuvat samasta suvusta.

Lill Kukossa on 1558 maata 8 karpionalaa, 5 nokkaa ja 6 lehmää. Rahavero 1 mk - äyriä; nimismiehen ohrat 1 vakka, lukkarin ohrat 1 vakka, päivätyövoi 2,4 &, ruokaverovoi 10 &, lehmälukuvoi 6 &, nokkaverovoi 5 &, nokkaverohauet 5 &, nimismiehen heinät 2 ???. Talon viljelyala 1558 0n 8 pannin- eli karpionalaa. Vuonna 1579 luku on 9 ja siinä se pysyy. Vuonna 1608 veroluvuksi määritetään 1/3 manttaalia.

Tuomiokirjojen mukaan Clemet Mattssonin lapsista Erik piti taloa ensin, mutta se huudatettiin rästeistä kruunulle ja jäi autioksi noin 1647. Erkki meni vaimonsa kotiin Kaijaan ja 1662 Vähä Sausoon. Erikin veli Matts ja tämän vaimo Margeta Andersdotter saivat oikeuden asua tilalla ja Mattsin kuoltua Margetalla oli uusi mies Nils Simonsson ainakin vuodesta 1661. Kylässä asusti myös veljesten sisar Margeta Klemetintytär, Vaalin leski, joka myi Vaalin Kolkille miehensä kuoltua.

Vuoden 1640 sotilasrullassa Erik on merkitty 22-vuotiaaksi, 19-vuotias veli Anders oli jo knihti. Lisäksi oli sotilaaksi pestautunut veli Thomas, jolla vaimo Gertrud Nilsdotter, jonka Vaasassa asustaneet lapset myöhemmin kaipasivat perintöä isänsä kotoa.

Caspar Andersson oli oli uusi isäntä. Hän ei esiinny Merikaarron väkiluetteloissa ennen isännäksi tyloaan 1699. Samana vuonna hänet vihitään Maria Hindriksdotterin kanssa. Casparille merkitään vihkiluetteloon kotipaikaksi Merikaarto, Marialle Veikars. Heille, tai heidän lastensa Veikkaalasta tulleille samaa patronyymia kantaville kummeille ei löydy osoitetta. Kummina on myös Matts Henriksson Mäkkylä ja tämän vaimo Margareta Eliadotter, joka oli Anixorin Lallista.

Sukulunastuksesta johtuen on aihetta etsiä Caspar Anderssonille yhteyttä vanhaan sukuun. Muuta ei kuitenkaan löydy kuin 1621 syntynyt Anders Clemetsson, talon sotilas 1640. Andersista ei muuta merkintää näy, ja Caspar tuntuu iältään huonosti sopivan hänen lapsekseen. Vaikka lasketaan Anders 35-vuotiaaksi Casparin syntyessä, olisi Caspar naimisiin mennessään 46 ja Napuella 59 vuotta vanha.

Caspar jäi vangiksi Napuella, talon pitoon noussut Simon pestattiin Venäjän armeijaan 1720 ja talon renki Claudius vietiin pois. Ryssänmanttaalikirjassa 1719 taloon ei ole merkitty manttaalia eikä asukkaita. Kuitenkin vanha emäntä Maria Henriksdotter eli vuoteen 1751 ja väestöluetteloon hänet on merkitty syntyneeksi 1668.

Vielä vuoden 1723 väestöluettelossa leski Maria on merkitty talon haltijaksi, seuraavana vuonna talon haltijana on Maria Casparsdotterin mies Henrik Johansson Ilmajoelta. Marian toinen mies on Kempuksen vävyn poika Henrik Andersson, joka puolestaan jää leskeksi ja nai Walborg Michelsdotterin Iso Kukosta. Seuraava sukupolvi on viimeisimmästä liitosta, tytär Walborg Jacob Latvalan vaimona, Susanna torppari Jacob Mullon puoliso, poika Mickelin vaimo on Brita Andersdotter Trast. Poika Iscilla oli puolisot Anna Snickars ja Brita Mickelsdotter Klank.

Mickel Lill Kukon poika Mickel luopui talosta ja myi sen kauppias Malanderille 4.9.1838 jääden syytinkiläiseksi taloon. Isak Henrikssonin lapsia oli mm. Sippolan torpparina ja töissä Kolkin sahalla mm. nimillä Wertola ja Virstala.

 

Merikaarto ja meri



Maanomistuksen ja kalastuksen historiaa erityisesti Mikkelinsaaristossa ennen vuotta 1800
Pauli Kukko 2005

 
 
 
Klikkaa kartta isommaksi
 


Alkuperäiskartan arkisto: VMA, Maanmittauslaitos, Vöyri 19:10. Karttaan liittyy maanmittari Gullic Wislanderin karttaselitys 1766, Vöyri 19:29 ja Peter Tranan saaristojakoasiakirjat Vöyri 19:32-33. Tässä selvennöspiirros jakotoimituksessa pahoin kuluneesta kartasta. Rantaviivan paikka oli paikoin mahdoton selvittää, samoin kartan tekstit ja jakomerkinnät.

Merikaartolainen Kolkin jakokunta oli ensimmäisten mukana ottamassa merestä nousevia Mikkelinsaaria käyttöön. Saarilla onkin menneinä vuosisatoina ollut vilkasta toimintaa, jonka jälkiä on edelleen näkyvissä. Suuri osa saaristosta on suojeltua ja sitä esitetään otettavaksi maailmanperintö-ohjelmaan. Silti vanhat jäljet ihmisen toiminnasta peittyvät nopeaan tahtiin. Luonnonelementtien ja vanhojen asutusjäänteiden ja muiden ihmisen jättämien merkkien kartoitus ja inventointi olisi tarpeen toimittaa pikimmiten.

Alueena pohjoisessa Merenkurkussa sijaitseva Mikkelinsaaristo on mielikuvitusta kiihottava. Siellä on hiljaisuutta, mahtavia luonnon voimia, vaihtelevia maan ja veden muotoja, runsaslajinen ja osaltaan suomalaisellekin outo kasvisto ja eläimistö. Tämä saaristo on kilometreissä mitaten lähellä. Kuitenkin siellä käy vähemmän suomalaisia kuin Kanariansaarilla. Alue koetaan saavuttamattomaksi. Sinne ei ole vakituisia liikenneyhteyksiä, majoitus ja ravinnonsaanti edellyttää omatoimisuutta ja organisoitu turismi näyttää epätodennäköiseltä.

Väistyvä meri on pitkien aikojen kuluessa toiminut niin ravinnon antajana kuin kulkutienäkin. Satakunnan tai Pirkkalan miehiä kävi aikoinaan kalassa Kyrönmaan peltolakeuksilla, ja vielä 1600-luvulla Tervajoen miehet vetivät nuottaa mm. Vikbyn luona ja Söderfjärdenillä. Merikaartolaisilla oli satamapaikka ja aittoja Voitilankosken saaressa, saariomistuksia ja kalavesiä kosken alapuolisilla vesillä ja maanomistus kalamajoineen, Majunat (<Majorna), vanhan Koivulahden rajan vieressä. Meri kuitenkin jätti lahtia ja salmia kuiville, nosti etäämpänä esiin uusia saaria ja loi uusia salmia ja lahtia, joten kalapaikat piti etsiä kauempaa.

Vuorollaan Kyrönmaan kansa joutui etsimään kalapaikkojaan ja kesälaitumia ulompaa, vähäkyröläiset Kaukaluodon seuduilta sekä Vöyrin rannikolta Västeröstä, Särkimosta, Uuluodosta ja merikaartolaiset aina Mikkelinsaarilta asti. Samalla jotkut ovat onnistuneet asettumaan jollekin saarelle niin aikaisin, että ovat myöhemmin kiistojen sattuessa voineet vedota ikimuistoiseen nautintaan. Sen perusteella on sitten kirjattu omistusoikeuksia laitumiin ja kalavesiin. Maaomistuksia on vieläkin, joskin Mikkelinsaarten omistukset siirrettiin isojaossa Kaukaluotoon. Jako ei koskenut kalavesiä, jotka myöhemmin jäivät ”ruotsalaisten viljeltäväksi”, kuten Merikaarron Jaakko Seppälä kirjoittaa 1867.

Tässä kirjoitelmassa keskitytään vanhaan Mikkelinsaaristoon päätyen saaristojakoon ja 1790-luvulla tapahtuneeseen maanvaihtoon asti. Vähänkyrön Merikaarrosta olleen Kolkin jakokunnan siellä olleet maaomistukset, kalavedet ja niiden tarjoamat mahdollisuudet ovat erityisemmän huomion kohteena. Lähtökohtana on Maanmittari Wislanderin saaristokartta 1763, / Pohjanmaan maanmittauskonttori, Vöyri 19:10 ja siihen liittyvä karttakuvaus vuodelta 1766, /Vöyri 19:29 sekä Per Tranan 1788-1798 isojakoasiakirjat, /Vöyri 19:32 ja Vöyri 19:33.

 

Mikkelinsaaret


Mikkelinsaariston saariryhmän ytimen muodostaa saaripari Wildskär-Håkansskär ja sen lähisaaret etelässä Sönnerstskäriin saakka. Karttakuvauksessaan Wislander ilmoittaa, että saaripari jo tuolloin oli yhtä maata, jota nimitettiin Storskäriksi. Tämä nimi ei kuitenkaan ole vakiintunut käyttöön, myös Håkansskär on unohtunut, ja alue tunnetaan peruskartassa nimellä Villskär. Alempana paikoin erotellaan pohjoisempi Wildskär ja eteläisempi Håkansskär mm. siksi, että niillä oli erilainen omistuspohja.

Storskärin luoteispuolella on saaret Krokskär, Kummelskär ja Svartbådan. Viimeksimainitut ovat Wislanderin ajan jälkeen vaihtaneet nimeä keskenään. Nykyisellä Kummelskärillä sijaitsee luontoasema, entinen merivartioasema.

Villskärin itälaidalla on Hopöuran. Lounaiskulmassa ovat nyt jo Håkansskäriin kiinnikasvaneina Stora Hufvan ja Lilla Hufwan sekä jälkimmäisen ja Håkansskärin välissä saari Mäntas skäret, nykyisin Kolvlanisskäret. Håkansskäristä etelään ovat Furuskär ja Weran.

Noin kilometrin vesialue erottaa Villskäristä länteen olevan saariryhmän, jonka merkittävimmät saaret ovat Stora ja Lilla Käldskär. Ryhmään kuului tusinan verran muita, pienempiä, saaria. Täällä oli myös toinen Furuskär-nimeä kantava saari. Saariryhmien välialueella on etelästä lukien mm. Rummelholmen, Fiählskäret, Miemoisholmen, Ojnasluoto, Sikören y.m. Nykykartan Stora ja Lilla Flakaholmen olivat Wislanderin aikaan ryhmä pikku saaria. Jälkimmäisen kohdalla on Wislanderin kartassa Kandholmen, oikeastaan neljä pientä saarta.

Saariryhmän nimi pohjautuu mahdollisesti muinaisruotsin sanaan ”mikill”, joka tarkoittaa suuruutta tai paljoutta. Viikinkien nimi Istanbulille oli Miklagårdr, koska siellä ilmeisesti oli väkeä ja asumuksia enemmän kuin pohjoassa oli nähty. Paljon oli Merenkurkussakin saaria. Svärtesbådan oli Wislanderin kartassa Kummelskäret, ja sillä vaihtoehtoinen nimi Mickelkallan.

Wislanderin kartta 1763.
Maanmittari Gullic Wislander oli vuonna 1763 laatinut Mikkelinsaarten alueesta ja vuoteen 1766 mennessä koko Vöyrin saaristosta kartan metsämittakaavassa 1 kortteli 2000 kyynärään eli 1:8000 sekä sanallisen karttakuvauksen. Kartasta on myös koko alueen kattava yhdistelmälehti., joka ilmeisesti on Palosaarella Merimuseossa. Petter Trana totesi Wislanderin kartan virheelliseksi ja puutteelliseksi, mutta käytti sitä kuitenkin pohjana isojaon valmistelutyössä suorittaen tarkistusmittauksia ja korjauksia etupäässä paremman maan osalta. Runsaasta käytöstä johtuen tämä kartta on kulunut paikoin lukukelvottomaksi. vaikka onkin restauroitu. Kartta säilytytetään restauroituna Vaasan Maakunta-arkistossa, Pohm maanmittauskonttori, Vöyri 19:10. Toinen ja ehkä paremmin säilynyt kappale kartasta lienee Ruotsin valtionarkistossa./Bagge:Mickelsörarna, s. 182.

Maan kohoaminen
Alueen maantieteessä ja nimistössä on aikojen kuluessa maan kohoamisesta johtuen sattunut muutoksia ja jopa vaihdoksia. Saaria on nyt kasvanut yhteen, uusia ilmestynyt. Siksi saaristoa on vaikea verrata nykyiseen. Kääriäinen on 1963 laatinut maan nousun nopeutta kuvaavan käyrästön, jonka mukaan nousun nopeus on Mikkelinsaarilla 8,7 millimetriä vuodessa. Siitä laskien nykyinen 5 metrin korkeuskäyrä osoittaa suunnilleen rantaviivan sijainnin vähän ennen vuotta 1400. /Jones 1987, s. 14.

Storskärin luoteisosassa Wislanderilla oli Kihl- alkuisia paikkoja, jotka peruskartassa ovat muodossa Kisskatan, Kisviken, Kisberget ja Kisträsket. Kummelskäret, jolla luontoasema on, on Wislanderin kartassa Swartbådan ja silloinen Kummelskär on nyt Svärtesbådan.

Silloisesta Mäntas skäretistä on tullut Kolvlanisskäret, Stugoträsket kulkee nimellä Kolvlanisträsket ja Ojnasluodosta on tullut Luvskäret. Tuolloiset 3-4 vielä erillistä saarta eli Bergören, Kandholmen, Brefören ja Flakaholmen on kartassa yhtenä isona saarena nimellä Kandholmen. Nyt ne yhdessä muodostavat saaren nimeltä Lilla Flakaholmen

Peruskartasta lukien Stora Hufvan on Mikkelinsaariston ainoa kohta, joka ulottuu 17,5 metrin apukäyrälle. Tosin näin ylhäällä on enintään 10 aarin alue, 15 metrissä on vajaa 2 ja 10 metrin käyrän sisässä noin 10 hehtaaria. Entisellä Håkansskärillä Berget ainoana ulottuu 15 metriin, noin 1 hehtaari ja kymmeneen metriin ehkä 12 hehtaaria. Villskärin pohjoisosassa kymmenen metrin yli nousee neljä huippua, n. 1+2+6+6 eli yhteensä 15 hehtaaria.

Kisbergetillä on parin aarin ala 15 metrin käyrällä. Krokskäretillä kolme kohtaa nousee kymmeneen metriin, laajin vähän yli hehtaarin. Yli kymmenen metrin on myös Kisskatanilla kaksi kohtaa, Fiählskäret, Mäntas (Kolvlanis) skäret ja Lilla Hufvon ulottuvat juuri ja juuri kymmeneen, Oinasluoto (Luvskäret) vain 7,5 metriin. Etelämpänä Furuskärillä ja Weranilla on korkeutta hieman yli 15 metriä.

Ihminen Mikkelinsaarilla
Avomeren pikkusaarella tulee olla jonkun verran kokoa, jotta ihminen voi uskaltautua sinne yöksi. Tuulen tullessa laine saattaa pyyhkäistä yli koko saaren. Meren ollessa nykyisen kymmenen metrin korkeuskäyrän tasolla alkoi olla mahdollista pystyttää tilapäinen kalastusleiri suojaisaan poukamaan. Saarilla on kivilatomuksia, jotka luonnollisimmin voi tulkita tuulensuojiksi, metsästäjän väijyntäpaikoiksi tai jopa asumuksen pohjiksi.

Venevalkamien ja asuinjälkien olettaisi syntyneen lähelle kulloistakin rantaviivaa. Kuitenkin Stora Huvan’in korkeimmallakin kohdalla 17 metrin korkeudella on merkkejä ihmisen toiminnasta, mm. n.s. ryssänuuni. Siellä on myös kuusi röykkiöhautaa, joita ei muualta Mikkelinsaaristosta ole löydetty. Gunnar Ehnholm on päätellyt ihmisen tulleen Mikkelinsaarille joskus 1400-luvulla. Silloin maa oli kuivilla suunnilleen nykyisen 5 metrin korkeyskäyrän yläpuolisilta osilta. On kuitenkin aihetta olettaa kävijöitä olleen jo edellisellä vuosisadalla.

Omistusoikeus näihin tyhjästä ilmestyviin saariin on alun perin syntynyt ylimuistoisesta nautinnosta; ei voitu muistaa, että haltijan ohella joku muu olisi paikkaa käyttänyt. Tämä oli laillinen saanto. ” Jos jollakin on ulcokyläinen maancappale, eli ……. , eli luotoja ja saareja, sijnä mahta ylimuistoinen nautindo kelwata.” / Laki 1734, Maan Caari, XV:3§

Vuonna 1620 annetussa käräjäkirjeessä mainitaan, että vuonna 1430 annetulla käräjätuomiolla on koivulahtelaisilla todettu olevan oikeus Håkansskäriin, eli jo silloin oli voitu vedota ylimuistoiseen nautintaan, joka hyvällä syyllä oli alkanaut 1300-luvulla. Alun perin vanhasta nautinnasta on kysymys myös seuraavassa .

Merikaartolainen Henrik Andersson Liuko, talonsa isäntä jo 1546, oli Laamannintuomion 21.8.1598 mukaan myynyt osuutensa Håkansskäriin, Krokskäriin ja Kummelskäriin Miekan kylän Ingolle. Liukon omistus oli tullut perintönä Koivulahdesta. Siitä tarkemmin alempana.

Käräjätuomari Jonas Mollinin katselmuskirjassatiedoisa 28.6.1704 osoitetaan Mikelinsaarten alueella maaomistuksia (lampaanpaitumia) Vöyrin ja Koivulahden isännillä sekä vähäkyröläisellä Kolkin jakokunnalla. Kun Kolkin jakokunnalla oli osuuksia Wildskärillä ja Håkanskärillä ja sille kuului kokonaan mm. Mäntas skäret, Ojnasluoto sekä alueen korkein Stora Hufvon-saari ja vesialueita sen lähistöllä, voi olettaa, että he ovat etujoukossa käyneet täällä vakituisesti kalassa.

Stora Hufwan-saaren etelärinteen alla on lahti nimeltä Brinkviken. Ehnholm yhdistää sen laihialaiseen Potilan kylän Brinkin taloon olettaen, että mahdollisesti sieltä on joskus tultu lahden nuotta-apajalle. Mollinin katselmuskirjassa 1704 ja Tranan isojakoasiakirjassa ei kuitenkaan osoiteta kellekään laihialaiselle osuutta Mikkelinsaarten maihin tai vesiin.


Saariomistus
Pitkän vesimatkan takana olevan maan käyttö ei ollut kovin tuottavaa, mutta kalastusoikeus riippui ratkaisevasti siitä, kenen omistukseen kuului tai kenellä oli hallintaoikeus kalaveden rantaan ulottuvaan maahan. Kalastussääntö 1766 eli Kungl. Maj:ts Nådiga (….)1766 luokittelee maaomistuksen seuraavasti: 1a. Kruunun yksityiset maat, mm. palkkatilat, 1b. Kruunun yhteismaat: Avomeri, Kruunun saaret ja rannat, jotka eivät kuuluneet mihinkään tilaan, on laskettavissa tähän luokkaan. 2. Muut yhteismaat sekä 3. Kruunu- läänitys- ja verotiloihin kuuluvat maat.

Vieraan kylän alueella olleista ulkopalstoista oli käytössä termit ”utjord” ja ”urfjäll. Omistus saaristossa oli lähinnä ”urfjäll”, eli ”erillinen, vieraan omistajan maiden ympäröimä tilus, joka ei ole rakennettu ja jolle ei ole asetettu manttaalia ja jolla ei ole osuutta kylän muihin tiluksiin, joita saaristossa olivat lähinnä kalavesi ja vesijättö. /Nordisk familjebok, 1581-1582. Vuoden 1766 kalastussääntö koskee kansalaisten ” niin yksityisiä kuin verollepantuja kalavesiä”, eli omistajan henkilökohtaisia tai tilan manttaaliin luettavia maita.” /-1766, 1:1.

Käräjäpöytäkirjasa 1786 kertovat eräät Kolkin jakokunnan miehet olleensa nuotanvedossa ”yksityisellä kalavedellään ” Stora Hufwanin luona./Ehnholm: Fiskevatten och.., s. 36. Heillä todettiin olevan oikeus siellä häiritsemättä kalastaa. Oleellista on, että maaomistus ja kalavesi eivät olleet osa sitä tilaa, jonka haltijan mantereella omistivat. Maanmittari Trana antoikin 26.7.1793 läänin kuvernöörille lausunnon, että mannerkylien saariomistukset eivät kuuluneet veropohjaan, joten niitä olisi ollut pidettävä itsenäisinä ja erikseen verotettavina tiloina, ”urfjäll”, vaikka omistaja asuikin vallan toisessa pitäjässä.

Vöyrin saaristossa ei ollut kyläkuntien yhteismaita, sellaisia kuin Vähänkyrön ulkopalsta Munakassa, jossa oli osuus joka kylällä ja joka numerolla. Saarilla oli yksityisiä omistuksia useilla, jopa eri pitäjiin kuuluvilla jakokunnilla, joiden osakkaina oli isäntiä (taloja) useistakin kylistä, mutta useimmiten vain muutama kustakin. Mikkelinsaaristossa oli mm. Wild- ja Håkansskärillä jakokuntia Vöyriltä, Koivulahdesta ja Vähästäkyröstä. Pienemmillä saarilla oli usein omistajina yhden tai kahden maakirjatalon osakkaita. Täällä olleet ulkopastat eivät olleet vieraan omistajan maiden ympäröimiä. Niinpä täällä pääsäännöstä poiketen ulkopalstoilla oli oikeus sekä vesijättöön että kalavesiin, kuten aiemmin mainitut Kolkin jakokunnan nuotta-apajat mm. Stora Hufwanin luona.

Maaomistusten siirto isojaon yhteydessä Kaukaluotoon ei vaikuttanut vesioikeuksiin. Ne, joilla oli lain voiman saaneita oikeuden päätöksiä kalavesiomistuksista, saivat pitää ne. /Bagge: Mickelsörarna, s. 92. Tämä jätti kalavesiongelman, jonka aika ratkaisi. Kyröläisten ei maanviljelyn kehittyessä ja maaomistuksen siirryttyä muualle enää kannattanut viettää kesiään rantaveroa maksaen kaukaisilla kalasaarilla, varsinkin kun kalastuksen tuotto oli alkanut vähentyä.

Uusi ongelma oli, kun kalavedet jaettiin 1900-luvun lopulla. Saaristo kuului silloin Maksamaan kuntaan, mutta Mikkelinsaarten maaomistus oli joukolla taloja Vöyrin eri kylistä. Eräs ongelma oli, pitikö kalastusoikeuksia jakaa kaikille kylän taloille vaiko vain niille muutamalle, joilla oli saariosuuksia. Saarillahan ei ollut ollut kylien yhteismaita, vaan muutamien isäntien yksityisiä maita. Kalavesijako päättyi vasta heinäkuussa 1996/ Bagge:Mickelsörarna, s. 93.

 

Saaristojaon valmistelu


Trana on karttakuvauksessa selvittänyt karttakuviot, niiden pinta-alat ja käyttökelpoisuuden. Vanhastaan oli yhdessä sovittu, kuinka monta eläintä saaren katsottiin ruokkivan. Siten laidunmaan koko tynnyrinaloina eläintä kohti eri saarilla vaihteli huomattavasti maan hedelmällisyyden mukaan. Omistusluettelossa on myös saaria, joilla ei ollut lainkaan laitumeksi kelvollista maata. Tranan jyvitysluettelossa ei Mikkelinsaarilla mainita viljelysmaata, on vain niittyä, laidunta, metsää ja joutomaata. Sikäli kuin metsää oli, se oli huonoa, tuulen tuivertamaa ja lampaitten taimiasteella pilalle syömää niin, että puut olivat tyviosastaan tuuheita pensaita. Siksi rantaan ajautunut ajopuu on ollut saarilla tärkeä rakennusaine. Kalastajien kesäasuntoihinkin puuta on riittänyt huonosti.

Mikkelinsaarten maasto oli ja on hyvin karu, kallioinen ja louhikkoinen. Tilusvaihdossa Kaukaluotoon pinta-alan vaihtosuhde oli Mikkelinsaarille erittäin epäedullinen. Koivulahden isännät saivat Kaukaluodosta 1 tynnyrinalan kymmentä Mikkelinsaarten tynnyrinalaa kohti. Myöhemmän ajan metsän arvoa ei osattu arvata. Tärkein maankäytön muoto oli lampaiden kesäinen laidunnus. Muualla saaristossa oli vasikanlaitumia, mutta Mikkelinsaarilla ei niitä mainita. Miekankylän Ingo oli v. 1740 vienyt Krokskärille vasikoita, mutta karjan laidunnus häneltä oikeudessa kiellettiin.

 

Storskärin maaperä ja kasvillisuus

Saaristojakoa valmistellessaan maanmittari Per Trana on numeroinut kohteet karttaan ja jyvittänyt Wild- ja Håkansskärillä eli Storskärillä sijainneet seuraavasti:

” 1) Mainituilla saarilla kivistä ja louhikkoista maata, joka kasvaa kuusi-, hieman mänty-, koivu- haapa- ja leppämetsää, jossa on kivistä laidunmaata meren rannoilla, joka kirjataan huonoimpaan metsäluokkaan 1, ala 238 tynnyrinalaa 26 kapanalaa.

2) Edelleen kivistä ja tasaista maata jossa paikoin pientä kuusikkoa, oksaista (lampaiden turmelemaa!) kuusta, mäntyä, koivua, katajapensasta ja leppämetsää; Kihlträsket’in ja suon luona karkea hiekka- ja kivikkopohja, joka näyttäisi suurella työllä voitavan raivata pelloksi, kirjataan keskihyväksi metsäksi, metsäluokka 1 ½, ala 104 tynnyrinalaa.

3) Kallioinen ja louhikkoinen maa, kasvaa oksaista ja kuivunutta koivua ja mäntyä, sekä louhikkoisia merenrantoja, kirjataan kelvottomina, ala 235 tynnyrin-, 12 kapanalaa.

4) Kihlträskinsuo, hiekka ja kivipohjainen, kasvaa saraheinää, kirjataan heikoimpana laidun- ja niittymaana, joka on luokaltaan 2, ala 5 tynnyrin. 20 kapanalaa.

5) Karvsorin ja Trastvikin kalapadot, osittain hiekka- sekä pohjois- ja itärannoiltaan osin liejupohjaisia, kasvaa saniaista? (fräken) ja saraheinää, kirjataan keskilaatuisena laidunmaana, arvoltaan 3, ala 2 tynnyrinalaa. (Ilmeisesti tarkoitettiin kalapadolla erotettua lahtea, joka vähitellen mataloitui ja kasvoi umpeen.)

6) Stor- eli Kihlträsket, kivinen, pohjois- ja irtärannoiltaan osin liejupohjainen, voidaan jonkun verran kuivattaa ja voi ajan mittaan nousta laidun ja niittymaaksi, kirjataan käyttökelvottomana, ala 28 tynnyrin-, 19 kapanalaa.

7) Trastviksbrunnen hiekka- ja liejupohjainen, ei voida kaivutöillä auttaa ennen kuin maan kohoaminen tekee sen kelvolliseksi niityksi, kirjataan kelvottomana, ala 1 tynnyrin- 16 kapanalaa.

8) Stuguträsket, rannoiltaan louhikkoinen, kelvoton, ala 11 tynnyrin- .18 kapanalaa.

9) Holmträskin pato, märkä ja kivinen, kasvaa saniaista, saraheinää ja leppämetsää, kirjataan arvoon 2 ½, ala 2 tynnyrin- 24 kapanalaa.

10) Stenträsksmossen, (römossa) kelvoton, ala 4 tynnyrin- 4 kapanalaa.

11) Fräknesmossen, kivi- ja liejupohjainen, kasvaa saniaista ja saraa, arvo 2, ala 3 t-a, 5 k-a.

12) muita soita laitumeksi, arvo 1, ala 2 tynnyrinalaa.

13) Holmträsket, pohja hiekkaa ja kivistä liejua, syvyys noin 1 syli, kasvaa ruokoa ja saraheinää rantatörmillä, vettä voidaan kaivaen hieman vähentää. Metsämäki on kivinen, kasvaa koivua ja mäntyä, mutta ei voida käyttää laitumena. Kaikki merkitään kelvottomaksi.

14) Bastubrunnen, rannat enimmäkeen louhikoiset, kelvoton, ala 8 tynnyrin- 8 kapanalaa.

15) Laidunmaa Bastusundin luona, kirjataan heikoimpaan arvoon 1, ala 9 kapanalaa.

16) Pieniä saaria ja niiden luona olevia kivisiä matalikoita, kasvavat leppäpuskia, kelvottomia.

Edellä olevat kohteet sijaitsivat Wild- ja Håkansskärillä. Muut Kolkin jakokunnan saaret ovat kelvottomia tai saavat arvon 1. Vain ja Fjälskär ja osin Stora Hufwan yltävät arvoon 1 ½. Trana on maininnut hiekkamaata vain jossain järvien ja soiden pohjassa. Kuitenkin Stora Hufwan-saarella on mainittu ”Höuvsandberget”, / Bagge 1996. Vuoresta on riittänyt hiekkaa otettavaksi asti, vaikka peruskartta ei enää hiekkakuoppaa kuvaakaan.

Lampaanlaitumet Storskärillä 1783
Tranan valmisteluasiakirjan mukaan omisti Merikaarron N:o 1 Säppilä, N:o 4 Kukko, N:o 7 Trast, N:o 11 Lilllsauso, N:o 12 Kolkki ja N:o 16 Wahle yhdessä Wildskärillä seitsemännen osan eli 20 lampaanlaidunta,

Röfwälän N:o 2 Storröfwar ja N:o 3 Lillröfwar sekä Saarenpään N:o 5 Mänttä omistivat Wildskärillä lampaanlaitumia 20, eli kaikki yhteensä 40.

Mustasaaren Miekankylän N:o 1 Ingo, Martoisbyn N:o 1 Martois yhdessä omistivat Håkansskärillä 32 lampaanlaidunta. Lisäksi kaikki edelliset, eli Kolkin jakokunta omisti Krokskärillä 1/7-osan.

Kolkin jakokunnalla oli omistuksessa lisäksi Oinasluoto, 100, Stora Hufwan ja Lilla Hufwan yhteensä 18, Mäntas skäret 6, Bergören eller Kandtholma 2, Fiählskäret puoliksi koivulahtelaisten kanssa, 10 sekä osin Miemoisholmen, yhteensä 136 lampaanlaidunta.

Koko Koivulahden kylä, 12 tilaa, omisti Wildskärillä 15 lampaanlaidunta kukin, paitsi Ahl ja Swan 15 yhteensä, kaikkiaan 165 lampaanlaidunta. Edellisistä kuusi taloa omisti Håkanskärillä yhtyeensä 109 lampaanlaidunta, eli 18 1/6 kukin.

Koko Koivulahden kylä omisti Ahlskärin ja Hwitfågelskärin, eräät talot yksityisesti 6/7 – osaa Krokskäristä, Sikörenin, Hanaholmenin,Kuluskärin, Breförenin,Flakaholmenin, Kaiskinkarin, Långskärin ja Broholmenin, yhteensä 100 lampaanlaidunta.

 

Kolkin jakokunta


Vuonna 1586 Kolkin jakokunnan ”talolliset ja osakkaat olivat yhdessä kirjoituttaneet” katselmuskirjan, jossa todettin Vartiosaaren Pullon perikunnalla 1/3 osuus kaikesta Kolkin jakokunnan saaristo-omistuksesta. Pullon isäntänä oli noin vuoteen 1570 hyljeveneen päälliköksi ja tynnyrintekijäksikin mainittu Påwal Larsson. Mainitun vuoden jälkeen talo on pitkään veronmaksukyvytön. /Mollin 1704.

Vuonna 1585 mainitaan edelleen Påwall Larssonin talo, jonka haltija asuu Veikkaalassa. Seuraavasta vuodesta alkaen haltija kruununveroluetteloissa on Lasse Pullo /Lasse Pålsson / Lasse Pulle/Lars Pålsson, mutta kymmenysluetteloissa taloa ei mainita. Vuoden 1585 jälkeen käräjäpöytäkirjoissa ja mm. vuoden 1586 katselmuskirjassa puhutaan Pullon perikunnasta, eli Påwal Larson oli viimeistään silloin kuollut./ Vanhoja asiakirjoja N:o 4773; mikrofilmi ES 883,

Mollinin katselmuksessa 1704 oletetaan Röwarin talon omistuksen olevan peräisin Pullosta. Samoin Barkar kertoo oston kautta hallitsevansa osia entisen Pullon talon maista ja vaatii menestyksettä osuutta saaristoon ja kalavesiin. Eskelä on jo aiemmin käräjillä esittänyt, että Ingon talon yhteyteen on joutunut Eskelän talon saaristo-omistuksia. Heillä ei kuitenkaan ole esittää Mollinille riittäviä perusteita.

”Vuonna 1705 tuli esille, että Simon Jöransson Martola (Veikkaalasta) on perinyt osuuden Kolkin jakokunnan omistuksiin Mikkelinsaarilla. Hänen isänsä Jöran Pålsson oli ollut naimisissa Saarensivulta olleen naisen kanssa.”/Ehnholm:Fiskevatten och .., s. 8. On kuitenkin mahdollista, että osuus olisi tullut sinne suoraan Pullosta, kun vuoden 1585 veroluettelossa Pullon talon haltijan sanotaan asuvan Veikkaalassa. Asia mutkistuu, kun Martolan talossa isännöi Påwal Nilsson samaan aikaan kuin Påwal Larsson Pullossa.

Saarenpään kylässä oli 1550-1560-luvuilla isäntä Mårten Michelsson Mente, Vartiosaaren kylään Kolkin naapurustoon ilmestyi Michel Olufssonin seuraajaksi taloon 1570- luvun puolivälissä ”båtsman” Michel (Mårtensson) Menthe. Patronyymi ja liikanimi eivät esiinny yhdessä. Michelin seuraaja talossa on Matts Michelsson. Talo häviää pian veroluetteloista. Voi vain puntaroida, että Saarenpään Mäntän saariomistus olisi täältä lähtöisin. Näin Kolkin jakokunnan synty pohjautuu vahvasti Vartiosaareen.

Kolkin jakokunnan sisällä Mikkelinsaarten laidunoikeudet Tranan jakoselvityksessä jakaantuivat : Ingo 77, Martois 29, Kolcki 30, Säppilä 20, Kucko 15 Lillsauso 4, Trasti 5, Wahle 2, Stor ja Lillröfwar 20 ja Saarenpään Mänttä 6 lampaanlaidunta. Saaristojaon yhteydessä nämä omistukset siirrettiin Kaukaluodon Isosaareen, samoin koivulahtelaisten osuudet Mikkelinsaarista.

Mollinin katselmuksessa 1704 Mikkelinsaarilla on jäänyt epäselväksi, mitä taloa on hallinnut merikaartolainen Anders Bertelsson. Katselmuksissa 1634 ja 1642 on hänelle kirjattu 32 lampaanlaidunta Håkansskärillä ja ne todistetaan Mustasaaren käräjillä 9.1.1705 Ingon taloon kuuluviksi, koska siellä, mutta ei muissa taloissa, on isännöinut Anders Bertelsson-niminen mies, minkä vanhimmat lautamiehet muistivat. Omistuksen taustasta enemmän Koivulahden yhteydessä.

Sekaannusta on aiheuttanut myös 1/5 osuus Karwsorin jakokunnan 60 lampaanlaidunta käsittävästä osuudesta Håkanskäriin. Anders Bertelson-niminen mies Vöyrin Mäkipäästä oli tiettävästi myynyt mainitun osan Merikaarron Stor-Sausolle ja sieltä osuus olisi ehkä mennyt perintönä Koivulahteen. Myyjä oli kuitenkin moittinut kauppaa 27.10.1630. Omistus on ehkä palautunut Vöyrille, sillä kaikki 5/5 osaa vöyriläisten omistuksesta Håkansskärillä on vöyriläisillä v. 1788./ Mollin 1704, Trana 1788. Lassuksen talo omistaa yhden viidesosan, mutta luopuu omistuksesta ja luovuttaa sen koivulahtelaisille, koska osuus on alun perin sieltä lähtöisin.

Koivulahti
Tranan selvityksessä Håkansskärillä oli omistuksia kuudella Koivulahden vanhimmalla talolla, jotka esiintyvät veroluetteloissa ennen v. 1550. He olivat joskus pantanneet saaren Oravaisten isännille ja aikanaan lunastaneet takaisin. Vuonna 1620 he uudistivat vanhemman kihlakunnan tuomiokirjeen, jossa lunastus todistettiin. Omistus vahvistettiin laamanninkäräjillä 12.3.1627. Vuonna 1641 väyriläisten kanteesta ratkaistiin salomonintuomiolla, että vöyriläisille kuului saaresta puolet.

Niinpä Mollinin katselmuksessa Håkansskärilä 1704 erotettiin ensiksi aiemmin mainitun Anders Bertelsonin osuus 32 lampaanlaidunta odottamaan oikean omistajan ilmaantumista. Loppu jaettiin tasan, 109 lampaanlaidunta koivulahtelaisille, 109 vöyriläisille. Nämä puolikkaat ositettiin tasan kuudelle koivulahtelaiselle ja vastaavasti viidelle vöyriläiselle. Ingon osuus 32 lampaanlaidunta oli aavistuksen vähemmän kuin 1/7 osaa kaikesta. Olikohan vesijättö lisännyt laidunalaa ja sillä elävien lampaiden määrää runsaassa 200 vuodessa, mutta Ingo sai vain v. 1642 todetun 32. / Åkerblom Bror, Kvevlax historia, s. 63

Ingon edeltäjä talossa oli Laamannintuomion 21.8.1598 mukaan ostanut merikaartolaiselta Henrik Andersson Liukolta, joka oli talonsa isäntänä jo 1546, tämän osuuden Koivulahden Överbystä olevan Jöns Joperssonin jakokuntaan kuuluvan Tainun/Kainun talon sisarenosuutta , 1/7 osan maita ja vesiä Håkanskärillä, Krokskäillä ja Kummelskärillä. Tämä seitsemäsosa oli siis koko Håkansskäristä, ajalta jolloin vöyriläisillä ei vielä ollut osuutta saareen. Jöns Jacobsson oli vuoteen 1548 isäntänä Koivulahden Lapp’ssa. Tainu- tai Kainu-nimistä taloa ei tuolloin enää veroluetteloissa näy. / Mustasaaren käräjät 9.1.1705

Samoilla käräjillä nimismies Ture Mattsson Liukon kruunutilan valtuutettuna vaati mainittua osuutta palautettavaksi aiemman tilan, Liukon, yhteyteen, mutta Ingon omistus todettiin pitäväksi, koska maa oli Ottesonin tarkastuksessa 1608 laskettu mukaan Ingon veropohjaan. Siitä ei ole selvitystä, miten tämä toimenpide todennettiin.

Aikanaan on Mårten Erkas Palviksenkylästä omistanut 1/5 osan Krokskäristä. Johan Lassus mainitusta kylästä on tilan osakkaana sopimuskirjalla luopunut omistuksesta ja luovuttanut sen Koivulahden Hurrille ja Swarfwarille, koska osuus oli sieltä lähtöisin. Sopimus vahvistettiin Vöyrin käräjillä 17.3.1774./ Trana : Jakoasiakirja Vöyri 19:32.

Isojakoasiakirjoissa Koivulahden omistusosuudet on kirjattu kantatiloittain, mutta taloihin oli omistusosuus usealla, jopa kuudella henkilöllä ja Lembon talossa oli osakkaina kahden nimeltä mainitun isännän lisäksi nimeämättöminä kahden isäntävainajan alaikäiset lapset.

Muita omistajia

Mustasaaren saaristossa oli yllämainittujen Kolkin jakokunnan saariomistusten ohella useilla Vähänkyrön talollisilla käräjätuomioiden perusteella yksittäisiä saariosuuksia runsaasti eri puolilla, Panikiven maalla oli Haarajoen kylän taloilla 4,6 ja 11 sekä Selkämäen talolla N:o 4 omistus, joka 1545 perustui ylimuistoiseen riidattomaan nautintoon. Heillä oli osuus kalaveteen ja oikeus rakentaa ranta-aittoja ja saunoja neljään paikkaan./ Kyrönmaa I, Ollila:Pohjanmaan pitäjäin saaristo-omistukset Vaaan seudulla, s.179-180.

Kaukaluodossa Heickilän kappalaisvirkatalo omisti yksinään koko Furuskärin, laidunta kymmenelle vasikalle tai 30 lampaalle. Varsinaisella Kaukaluodolla omisti maata Ojaniemen Vanhakartano, Vähänkyrön Heikkilä ja Isonkyrön Turpa y.m. yhteensä 13 vasikan tai 39 lampaanlaidunta; Hakomäki 3, Taittonen 2, Nikkola 2, Pappila 4, 11 vasikanlaidunta (33 lampaanlaidunta), Savilahden Säppilä, Hanuxilla, Sättilä ja Sprättilä kukin yhden vasikanlaitumen; Mäckilä Trondilasta 2, Jacob Kempuxäla ja Matts Andila Isokyröstä 2 , Matts Turpa tovereineen 2 ja Jacob Flaming 2 vasikanlaidunta. /Wislander karttakuvaus 1766

Mustasaaren kunnassa ollut Märiskär oli mustasaarelaisten ja vöyriläisten omistuksessa. Mukana oli Voitilasta Halldinin talo neljänneksen osuudella, joka sanotaan ostetun vähäkyröläisiltä. /Wislander karttakuvaus 1766. Saaren läntisellä Vistimäellä oli erotettu 24 kapanalaa yhteiseksi visti- ja verkkopaikaksi Wästerhankmon ja Petsmon taloille sekä Haldinille. Itäreunalla oli Mäkipään kylästä olevien osakasomistajien yhteinen 8 kapanalan visti./Trana 1788, s. 23

Vöyrin sisäsaaristossa oli saariosuuksia useilla Vähänkyrön eri kylien taloilla: Särkimossa yhteensä 9 taloa omisti lampaanlaitumia 1 2/7 kukin: Saarenpään Stormullo ja Lillmullo (joka oli talon pojanpojan Simon Jacobson Setulan ja tämän Simon-pojan omistuksessa), Ojaniemen Huddi, Setula ja Björni, Hiiripellon Tapio ja Pispa sekä Perkiön Valta.

Plusinäsetillä omistivat Haarajoen Plusu 12 vasikan eli 36 lampaanlaidunta, Matti Yriälä ja Jöran Yriälä kumpikin 6 vasikan eli 18 lampaanlaidunta, summa 24 vasikan tai 72 lampaanlaidunta. Selityksen mukaan täällä oli hyvää kalavettä syvimmissä paikoissa/Wislander 1766

Uuluoto oli kokonaan vähäkyröläisessä omistuksessa, omistajina Saarenpään Isomullo, vasikan laitumia 10, vaihtoehtoisesti lampaanlaitumia 30, Lillmullo, (isä ja poika Simon Setula) yhteensä 10/30, Saarensivun Kaijat 10/30, Häröt 10/30, Kesti 10/30 sekä Ojaniemen Lintala 10/30. Näin tämä saari elätti 60 vasikkaa tai 180 lammasta. Lisäksi Mullon kylä talo omisti Mullosholmen’in./ Wislander kartakuvaus 1766.

Wästerön saarella oli omistuksia myös Voitilankylän Backmanilla ja Forsmanilla sekä Vassorinkylän Ivarsilla. Dalaholmin saarella omisti osuuksia Österhankmon Björk. Sepänkylän Storgård oli vapaaehtoisilla vaihtokirjoilla 11.9.1762 ja 7.6.1770 vaihtanut Wilkmon saarella olleet omistuksensa Tuckurin kylän Ehrsin ja Jofsin Kaukaluodolla olleisiin osuuksiin.


Siirto Kaukaluotoon
Kokonaisuutena saaristo-omistukset olivat hajanaiset ja sekavat. Oli ristikkäisiä omistuksia Mustasaaren ja Vöyrin välilla ja lisäksi vähäkyröläiset omistukset kummassakin. Myös eräät isokyröläiset yrittivät vanhojen muistitietojen nojalla menestyksettä osoittaa oikeuksia. Aivan ilmeisesti heillä olikin aikoinaan ollut laitumia ja kalavesiä saaristossa.

Saaristojaon tavoitteeksi oli asetettu saattaa hajallaan olevat omistukset ensisijaisesti omistajan oman kylän rajojen sisälle tai mahdollisimman lähelle kotikylää. Niinpä Mustasaaren Kaukaluodolla maata omistaneista vöyriläisistä 18 isäntää anoi maanvaihtoa Wästerön, Särkimon ja Uuluodon saarilla olevien, vähäkyröläisten sekä Voitilankylän Forsmanin ja Bacmanin ja Vassorin Ifvarin omistusten kanssa. Mullosholmen ei kuitenkaan sisältynyt heidän anomukseensa.

Vöyriläisistä 39 taloa halusi säilyttää omistuksensa Kaukaluodossa ja säästää jakokuluissa. Vähäkyröläiset (Kolkin jakokuntaan kuulumattomat) kuitenkin ilmoittivat, että he eivät voi vaihtoon suostua. Uuluodon omistajat erikseen kirjallisesti ilmoittivat, etteivät he halua tai vaadi jakoa eikä mittaustakaan, vaan halusivat jättäytyä ulkopuolelle, varsinkin kun kuningas oli sodan vuoksi vapauttanut rahvaan ylimääräisistä rasituksista/Trana:Jakoasiakirja Vöyri 19;33.

Matts Säpilä ja Michel (Henrikin vävy) Storkucko, omasta puolestaan ja edellinen myös muiden Kolkin jakokuntaan kuuluvien vähäkyröläisten osakkaiden valtakirjalla, ilmoittivat haluavansa säilyttää omistamansa osuudet Mikkelinsaaristossa eivätkä esittäneet vaihtoa sieltä. (Ingo ja Martola eivät olleet tässä mukana.)/ Trana, jakoasiakirja Vöyri 19:33, merkintä 26.6.1791.

Maanjako-oikeudelle 13.7.1792 antamassaan yhteenvedossa, kohdassa 9, Trana muotoili edellisen lausunnon näin: Kolkin jakokunnan saaristo-osakkaat Vähäkyröstä ja Mustasaaresta ovat anoneet, että ne lampaanlaitumet, jotka he lainvoiman saavuttaneilla tuomioilla omistavat Mikkelinsaarilla, osoitettaisiin heille koko saariston alalta ja siellä vanhoista ajoista olleet yhteenlasketut lampaanlaidunoikeudet.

Vöyriläisten vaihtoanomus ei sisältänyt korvaavien omistusten saantia Mikkelinsaarilta. Simon Martois Martolasta, Anders Ingo Miekan kylästä ja kaikki koivulahtelaiset osin valtuutetun kautta ilmoittivat tyytyvänsä Kaukaluotoon siirtämiseen, mutta tyytyvänsä myös, jos saavat pitää Mikkelinsaarilla olevat osuutensa ja yksittäiset saarensa.

Kolkin jakokunnalle kuluva 1/7 osuus Krokskäristä voitaisiin vaihtaa Håkanskärille, jolloin Svarvarin ja Hurrin koivulahtelaiset osamistajat saisivat koko Krokskärin. Maanjako-oikeuden päätöksellä myös koivulahtelaisille osoitettiin palstat Kaukaluodosta, Mikkelinsaarten omistus tuli vöyrilöisille.

Kaukaluodossa oli isojako useasta pitäjästä olevien omistajien kesken saatu aikaan aiemmin. Maanjako-oikeuden päätöksellä sinne siirrettiin Vöyrin- ja Mikkelinsaaristosta siellä olleet vähäkyröläisten, mustasaarelaisten (ja koivulahtelaisten) omistukset ja osa vöyriläisomistajista siirrettiin omasta aloitteestaan muuttajien entisille palstoille.

Vähäkyröläisille muuttajille osoitettiin palstat sovitussa järjestyksessä Vähänkyrön aiemman palstan rajasta alkaen. Valituksen jälkeen Uuluodosta siirretyt vähäkyröläisomistajat saivat entisen luotonsa takaisin. Sieltä siirrettiin takaisin Kaukaluotoon vöyriläisiä, joille osoitettiin palstat siellä jo olevan vöyriläisomistuksen vierestä. Seuraavassa keskeisiä tietoja alkuperäisestä siirtopöytäkirjasta, jolla siis muutettiin aiemmin suoritettua Kaukaluodon isojakoa.


Kaukaluodon siirtopalstat 1798
”Vuonna 1798, 28 päivänä syyskuuta on tämä jakopöytäkirja Vähänkyrön kihlakunnanoikeudessa esitetty ja jako vahvistettu, todistaa Herman Ross." Tämä on konseptikuvaus isojaon muutoksesta Mustasaaren kunnan saaristossa sijaitsevalla Kaukaluodon saarella Vähänkyrön, Mustasaaren ja Vöyrin yhteisen maanjako-oikeuden syyskuun 12 päivänä 1797 antaman, maanjako-oikeuden 27 päivänä syyskuuta 1792 antamaan välipäätökseen perustuvan päätöksen sekä allekirjoittaneen maanmittarin 16 ja 19 kesäkuuta 1794 antaman isojakokuvauksen mukaan, laatinut allekirjoittanut Maanmittari alkaen 30.4.1789, seuraavasti:

( Palstat jaetiin Kaukaluodon isolta saarelta sekä Lagnu äng’iltä ja Stor Lagne äng’iltä, joilta Haarajoen ja Perkiön talot ison saaren lisäksi saivat maata..Taulukossa järjestyksessä palstan karttatunnusKIRJAIN, sitä seuraa talo verolukuineen, a) = peltoa tai niittyä tynnyrin-:kapanalaa; b) = metsä- tai laidunmaata t-alaa : k-alaa; c) = jakamatonta yhteismaata, yhteislaidunta tai tiealuetta; d ) joutomaata t-alaa:kapanalaa.)

Vähäkyrö, Haarajoki

A N:o 7 Plusi 13/24 manttaalia, Jacob Jacobson, a) 1: 25 ½; b)18:16 ¾; c) 7 kapanalaa.
B N:o 8 Yriälä 3/8 manttaalia, Matts Thomasson, a) 1:18 ½; b) 7:25; c) 3 ½ k-alaa.
Ba N:o 8 Yriälä 3/8 Manttaalia, Jöran Jöransson, a) 1:24; b) 7:13 !/4; c) 3 ½ k-alaa.

Vähäkyrö, Perkiö

C N:o 2 Walda, 7 /16 manttaalia, Carl Carlsson, a) 1 : 30 ½; b) 12 : 4 ; c) 5 ¼ k-alaa.
Ca N:o 2 Walda, 7 /16 manttaalia, Isaac Johansson, a) - : 1 ½; b) 16 : 9 ; c) 2 k-alaa.

Vähäkyrö, Hiiripelto

D N:o 4 Tapio 7/8 manttaalia, Jacob Johansson ja Esaias,; b) 6 : 9/16, c) 2 kapanalaa.
E N:o 7 Pispa, Leski Marja Thomasd. ja Michel Michelsson,; b) 6: 9/16; c) 2 kapanalaa.

Vähäkyrö, Ojaniemi

F N:o 2 Björni 7/8 mntt. Jacob Isaksson ja Johan Simonsson,; b) 6 : 7/12, c) 2 kapanalaa
G N:o 3 Sätula 11/12 manttaalia Simon Jacobson a) _:_ ; b) 6: 7/12 ; c) 2 kapanalaa
H N:o 4 Huddi 5/8 manttaalia Matts Mattsson a) _:_ ; b) 6:7/2, c) 2 kapanalaa

Vähäkyrö, Saarenpää

N N:o 8 Stormullo 2/3 manttaalia Johan Thomasson; b) 6: 7/12; c) 2 kapanalaaOb
N;o 9 Lillmullo 7/16 manttaalia Simon Simonsson b) 3 7/24; c) 1 kapanala.
Oa N:o 9 Lillmullo 7/16 manttaalia Simon Jacobsson, b) 3: 7/24; c) 1 kapanala.
P N:o 5 Mäntä 2/3 manttaalia; leski Walborg,, ; b) 3:_; c ) 1 kapanala.

Vähäkyrö, Röfwarla by

Q N:o 2 Storröfwar 5/8 mantt., Jacob ja Johan Wanhala, b) 4:31 ¼; c) 1 ½ k:alaa.
Qa N:o 3 Lillröfwar 5/8 mntt. a) _:_; b) 4:31 ¼; c) 1 ½ kapanalaa. Om. Johan Jacobson ja SimonThomasson Usitalo,

Vähäkyrö, Merikaarto

R N:o 1 Säppälä 11/24 mant. Matts Henriksson, b) 4 : 31 1/4, c) 1 ½ kapanalaa
Ra N:o 1 Säppälä 11/24 m.. Matts Ersson ja Mårten Wahli, b) 4 : 31 1/4, c) 1 ½ k-a
S N:o 4 Storkucko 11/24 mantt. leski Elisabet Samuelsdotter, b) 7 : 15; c) 2 ½ k-a.
T N:o 7 Trasti 11/24 manttalia, Anders Jacobson, ; b) 2: 15 3/4, c) ¾ kapanalaa
U N:o 11 Lillsauso, Matts Mattsson, a) _:_, b) 1 : 31 3/3; c) ½ kapanalaa.
V N:o 12 Kolkki, 5 /16 manttaalia, Mmatts Johansson, a) _:_; b) 7 : 15 , c) 2 3/8 k-a.
Vb N:o 12 Kolkki, 5/32 mantt. Ab: Jac: Falander ; b) 3 : 23 ½, c) 1 3/16 kapanalaa
Va N:o 12 Kolkki, 5/32 mantt.Matts Mattsson, b) 3 : 23 ½, c) 1 3/16 kapanalaa.
W N:o 16 Wahli, 3/8 manttaalia, Mårten Eskelsson, b) 1 : _ ; c) ¼ kapanalaa

Mustasaari, Martois

X N:o1 Martois, 7/12 manttalia, Simon, a) _:_ ; b) 7 : 16; c) 2 ½ kapanalaa.
Xa N:o1 Martois, 7/12 mantt. Matts och Zachris, a) _:_ ; b) 6 : 30; c) 2 k-a.

Mustasaari Mjekaby

Y N:o 1 Ingo 7/24 manttaalia, Matts Ingo; b) 12 : __; C) 3 5/6 kapanalaa.
Ya N:o 1 Ingo 7/24 manttaalia, Anders Ingo; b) 11 : 31 3/4; c) 3 5/6 kapanalaa.
Yb N:o 1 Ingo 7/24 mnt. Jacob Ingo, a) _ :14 ½ ; b) 10 : 28; c) 3 5/6 k-nalaa.

Mustasaari, Voitby

Z N:o 7 Formans 13/24 mantal, Jacob Johansson ja Michel Andersson sekä
Å N:o 8 Backmans 7/12 mantal, Erik Mattsson ja Jacob Jacobsson, (yhteisesti ) a) 10 : 24 1/8, b) 45 : 24 ½,
c) 23 kapanalaa, d) 3 : 27

Mustasaari, Koivulahti

Ä N:o 1 Herrgård, 1 1/3 mantt., a) 2 : 5; b) 25 : 1; c) 9 ½ kapanalaa; d) 1 : 19
Ö N:o 2 Qweflander, 1 1/3 mant., a) __: 5; b) 9 : 15; c) 3 kapanalaa; d) 17 k-alaa.
BA N:o 3 Swarfwars 1 1/8 mantt. a) __: 2 ½, b) 26 : 5; c) 8 ¼ kapanalaa, d) 1 : 10.
BB N:o 4 Hjort, 1 1/6 mantt., a) _ : _ ; b) 20 : 17 ¾ ; c) 6 5/6 k-alaa, d) __: 30 ½
BC N:O 5 Hurr, 1 mantal, a) _ : _ ; b) 18 : 20 ; c) 5 ¾ kapanalaa; d) __:23
BD N:o 6 Lapp, 5/6 mant. a) _ : _ ; b) 22 : 7 !/7 ; c) 7 kapanalaa; d) __:13.
BE N:o 7 Lembo ¾ m.,; b) 20 : 17 ¾ ; c) 6 ½ kapanalaa, d) _ : 3 ½.
BF N:o 8 Enroths, 11/12 mant. a) _ : _ ; b) 42 : 22 ; c) 13 ½ kapanalaa, d) –
BG N:o 9 Lustig ¾ m. b) 9 : 24 1/8 ; c) 3 kapanalaa,
BH N:o 10 Knip 1 mant. a) _ : _ ; b) 20 : 17 ¾ ; c) 6 5/8 kapanalaa
BI/ BK N:o 11, N:o 12 AHL, a) _ : _ ; b) 9 : 24 1/8 ; c) 3 kapanalaa, Mustasaari, Österhankmo
BL N:o 1 Björk, 2/3 mant. b) 6 : 17 ½ ; c) 2 kapanalaa.

Mustasaari, Wassor

BM N:o 11 Ifwars, 7 /12 mant. a) _ : _ ; b) 52 : 17 ; c) 46 ½ kapanalaa.

Siirretty kaikenkaikkiaan: a) 13:19 ½; b) 379:16 ¾; d) 20 15 ½. //Trana: saaristojakoasiakirjat Vöyri 19:33


Kalastus

Kalastus oli vielä 1600-luvulla valtakunnallisesti tärkeä elinkeino ja Merenkurkussa se kesäisin keräsi paljon väkeä työhön. 1800-luvulle asti on suomalaispitäjistäkin menty kalastamaan saaristoon sen estämättä, että monellakaan ei olut siellä maaomistuksia venesatamaa ja kalasaunan tonttia varten. Rantaveroa vastaan voitiin pystyttää tarpeelliset laitteet. Vähäkyröläisistä Mikkelinsaaristossa oli maaomistuksia vain Kolkin jakokunnalla, mutta muidenkin vähäkyröläisten tiedetään runsain määrin käyneen siellä silakassa.

Kalastussäännöstöstä
Kalastuksen säätelemiseksi ja elinkeinon turvaamiseksi oli Sten Sture vanhempi vuonna 1488 antanut määräyskirjeen, johon myöhemmin usein vedotaan. Omistusoikeus veteen ja siinä kalastamiseen annettiin maanomistajalle, erityisesti oman pellon ja niityn kohdassa.

Ulkosaaristossa ja avomeren äärellä silakankalastus oli kaikille vapaata, maanomistajalle varattiin ensimmäinen apaja maanantaina ja keskiviikkona. Peltojen ja niittyjen kohdalla omistajan rantaoikeus kuitenkin piti. Tämänsisältöinen säännös vahvistettiin useasti, viimeksi valtiopäivillä 1731./ 1766:II,8

Vuoden 1784 käräjillä ovat vassorilaiset vastaamassa kalastuksesta Teilot’in luona. ” Kun oikeus oli selvittänyt, että saaren ulkoreuna oli avointa selkävettä, Östra Gloppet’ia vastassa ja sentähden katsottava avoimeksi meren rannaksi, näyttää vassorilaisilla olevan oikeus saaren ulkoreunalla saada moittimatta ja rantaveroa maksamatta kalastaa silakkaa, mutta muissa osissa Teilotia kielletään vastaajia laillisen vastuun uhalla kalastusta harjoittamasta.” Maanomistajalla oli siis edelleen olleen myös vesi- ja kalastusoikeus rannassaan. /Ehnholmin viite: Utredning rörande fiskerättsförhållanderna vid rikets kuster, Sthlm 1925, s. 51-52.

Meren väistyessä ja kalavesien paetessa ulommaksi sisämaan pitäjäin kalastus alkoi harmittaa rannikon asukkaita. Usein syntyi kiistoja ja oikeustoimia. Mustasaarelaiset vetosivat Kustaa Vaasaan isokyröläisten toimista vuonna 1530. Asiassa saatu päätös on luettu mm. Mustasaaren käräjillä 9.6.1554:

”…, niin tuomitsimme me, että mainitut mustasaarelaiset saavat kyröläisten ja muiden häiritsemättä hyödyntää ja säilyttää kalavetensä, kuitenkin niin, erttä kun kyröläiset eivät voi olla ilman kalavesiä eikä heillä muuta kalastusmahdollisuutta ole, että heistä kukin, niin monta kuin kalastaa haluaa, kolmena viikkona keväällä ja kolmena syksyllä, antavat mustasaarelaisille runstykin keväällä ja toisen syksyllä. Mutta kruunun almänningillä älköön kukaan heitä kieltäkö kalastamasta, vaan se olkoon heille yhtä vapaata ja avointa kuin mustasaarelaisille.”/Åkerblom: Mustasaaren historia I, s. 128 ja RVA: Rahvaan valituksia, S-ÖB2.

Vuoden 1734 Maanlaki ohitti kalastuksen melko vähällä. Rakennuskaaressa toistettiin vanhaa käytäntöä: ”Jacamatointa cala-wettä mahtawat ne, joilla sijnä osa on, wiljellä nuotalla ja wercoilla, cukin tarpexens. Jos jocu tahto calan-pyydystä raketa, tehkön sen oman osans jälken kyläsä, sitä myöden cuin sijhen tila on.” / Rak.kaari XVII:1.

”Cuningan yhteisisä calanpyyntö sioisa ja carein tykönä meri-maan paikoila, mahtavat ne, jotca Kihlacunnan eli Pitäjän sisälle rakendawat ja asuwat, caloja pyytää oikialla ajalla, ja aittoja ylöspanna määrätyn ulostegon edestä, caicki sen jälken, cuin lupa sijhen annetan.” /RK XVIII:2.

Vuoden 1766 kalastussääntö
Ensimmäinen kattava säännöstö oli Kalastussääntö 1766 eli ”Kuninkaallisen Majesteetin Armollinen, Yleinen asetus ja määräys Valtakunnan Meri- Saari- Virta- ja Sisäjärvikalastuksesta”, annettu 1766,. Perusteluissa Majesteetti mainitsee saaneensa tietää, ” että niin hyödyllinen ja tärkeä kauppa- ja elinkeinohaara kuin Valtakunnan kalastus, hoidettiin paikoin huonosti ja aiempiin aikoihin verratuna jopa taantui.”/Kalastussääntö 1766:perustelut.

Uusi asetus pyrki vakuuttavasti turvaamaan kaikki entiset kalastustavat ja -oikeudet, innosti uusia yrittäjiä mukaan ja edisti monin muodoin kalastuksen edistymistä, kalakantojen elpymistä y.m. Kutukalan nousu ja kalanpoikasten pääsy kutupaikoilta mereen kasvamaan saivat voimakkaasti huomiota. Kaikille Valtakunnan asukkaille säätyyn katsomatta luvattiin Kuninkaallinen suosio ja suojelus kalastaa hallitsemillaan kalavesillä. /Kalastussääntö 1766

Kalastusoikeus oli perustunut ja tuli edelleen perustumaan maanomistukseen. Uutta asetuksessa lienee se, että avomeren rannalla maanomistajan kalastusoikeus rajoitettiin rantamatalaan. Tämä määräys puolestaan saattoi ohjata maanomistusta: rantamatalasta esiinnousseet matalikot-karit-saaret laskettiin rannan ja rantamatalan omistajalle.

Asialla oli ilmeisesti vanhempaa käytännön elämän luomaa pohjaa, sillä Wislanderin karttakuvaus saaristosta 1766 luetteloi nimettyjen omistajien saaria kuvatessaan niiden lähellä olleet matalat, kivikot y.m. Katselmustoimituksissa on vedottu myös siihen, mitä suurempaa saarta lähinnä joku uusi saari oli. Eri omistajien saaria Mikkelinsaaristossa voi katsoa tältä näkökannalta muistaen tietysti ikimuistoinen nautinta, jos dokumentteja ei ollut./1766: II: 6.

Samoin säädettiin: ”Valtionhoitaja Sten Sture vanhemman (1488) antamaan säädökseen perustuvien Kuninkaallisen Majesteetin Armollisen kirjaan 17.8.1688 ja Rahvaan yleisiin valituksiin vuoden 1731 valtiopäivillä, § 57, annetun ratkaisun mukaisesti sallitaan edelleen Suomessa asuville asukkaille heidän vanhastaan hyödyntämänään oikeutena, siellä, missä on tawallista ollut, saada moitteitta ja rantaveroa maksamatta, kalastaa meren-, metsä-, kallio- ja kivikkorannoilla maanomistajien kanssa silakkaa, sittenkun maanomistaja on käyttänyt kaksi vapaapäiväänsä, nimittäin maanantain ja keskiviikon, vetää ensimmäinen nuotta-apaja, poikkeuksena sellaiset rannat, jotka rajoittuvat viljeltyyn peltoon tai niittyyn tai missä maa viljelyyn otetaan. Sama oikeus, joka Suomelle tässä pykälässä on suotu, on myös niillä, jotka kalastavat silakkaa Pohjanmaalla sekä Västerbottenissa, Wäster-Norrlandissa ja Gäfleborgin läänissä. ”/Kalastussääntö 1766, II, 8.

Edelleen säädettiin: ”Jos joku haluaa puhdistaa nuotta-apajan kalan pyyntiä varten toisen matalikolle, ei sitä saa estää, tai sitä, joka sen kustantaa, älköön suljettako ulos kalastuksesta. ” Tämä säännös puuttuu Suomessa 1.3.1903 voimaan tulleesta laista, jonka siirtymäsäännös antaa aiemmin apajan peranneille 10 vuoden käyttöajan lain voimaantulopäivästä lukien. /Kalastussääntö 1766, II, 9 ja Lakikirja 1923, rakennuskaari 18 luku, sivu 69.

Samoin kaikille asukkaille taattiin oikeus kotitarpeiksi hankkia ja kotiinkuljettaa tuoretta tai käsiteltyä kalaa mistä se mukavimmin onnistui, sitä käsitellä ja säilöä haluamiinsa astioihin sekä rajoituksetta harrastaa kalastusta koukulla ja siimalla / Kalastussääntö 1766: I, 1-2,9.

Myyntiin tulevan kalan kunnollista käsittelyä tehostettiin määräyksillä mm. suolaamoiden toiminnasta ja suolan saannin turvaamisesta kaupankäynnin rajoituksia lieventämällä.. Kaupassa käytettävät mitat, painot, tilavuudet ja käytettävät astiat määriteltiin tarkasti. Kala-astioiden ja veneitten tekoon luvattiin puuta kruunun metsästä, milloin kalastajalla ei ollut sopivaa puuta itsellään. / Kalastussääntö 1766: I, 3-7.

Kalastajien perheväki ja kalastuksessa palvelevat palkolliset vapautettiin sekä rauhan että sodan aikana yleisistä velvollisuusksista. ( ”ifrån Wärfning och prässning.”) Kalastusveneitä ei tullut takavarikoida eikä ottaa Kruunun käyttöön. Kalastajien ei tarvinnut osallistua majoitus-, kyyditys-, y.m. rasitteisiin, elleivät asuneet verolle pannulla tilalla tai toimineet porvarillisessa ammatissa, jolloin heillä on samat velvollisuudet kuin muillakin talonpitäjillä tai porvareilla. / Kalastussääntö 1766: II: 2.

Ulkomaille rangaistuksen pelossa paenneet rikoksentekijät armahdettiin, jos he asettuivat kalastajiksi ulkosaaristoon joko itsenäisesti tai toisen palveluksessa ja heille luvattiin nuhteettoman koeajan jälkeen täydet kansalaisoikeudet. Virkamiehet saivat määräyksen tiedottaa asiasta ulkomaan paikkakunnilla. Armahdus ei koskenut (armeijasta?) karanneita eikä henkilöitä, joita uhkasi hengen- ja kunnian menetys. / Kalastussääntö 1766: II: 3.

Oikeus kalastusrakennuksiin ja laitteisiin toisen maalla
Kalastuselinkeinoa varten tarvittiin satama- ja asuinpaikkoja. Kalastussääntö 1766, II, 11 säätää, että toisen vedessä kalastaminen ja rakennusten tai muiden laitteiden pystyttäminen voi tapahtua omistajan luvalla ja vapaaehtoisen sopimuksen mukaan. Maata sai kuitenkin käyttää vain niin paljon kuin toimintaan välttämättä vaadittiin. Yleisille paikoille ja sellaisille merensaarille, jotka eivät johonkin tilaan kuuluneet, sai jokainen valtakunnan alamainen vapaasti rakentaa kalastuksessa tarvittavia rakennuksia ja laitteita./ Kalastussääntö 1766: II,13.

Samoin säätää Ruotsin valtakunnan lain rakennuskaaren 17:10 sellaisena kuin se oli 23.7.1902 säädetyn lainmuutoksen jälkeen. Ilmeisesti laki on ollut samansisältöinen pitkään, koska sisämaan kalastajien runsas rantautuminen mm. Mikkelinsaaristossa ja kalastusyhdyskunta Finnhamnissa on ollut mahdollista. Näin esim vuonna 1557 kalasti silloisesta Isokyröstä suolaisessa vedessä 13 nuottakuntaa, 90 miestä.

Vanhat vistit ja satamat
Maan noustessa satamat mataloituivat. Ajan mittaan niitä piti ruopata ja laituria jatkaa merelle. Keväällä kalaan tullessa ensimmäinen työ olikin veneväylän perkaus jään sinne siirtämistä kivistä. Nyt löytyy vanhoja venevalkamia kuivalta maalta kaukana rannasta. Nykyisellä Kummelskärillä sellaisia löytyy ehkä kymmenen. Muualla Mikkelinsaarilla ei ole tehty vanhojen asumisjäännösten inventaariota. /Bagge 1996

Koivulahtelaisten hallitsemalla Krokskärillä on ollut, isojakokartassa ja vielä nykykartassakin näkyy satama, josta oli hyvä lähteä silakkamatalikoille. Krokskärin ja Storskärin välisessä Domarsundin salmessa oli Finnhamn. Sen käyttäjinä lienee ollut myös vähäkyröläisiä, joilla ei Kolkin jakokuntaa lukuunottaamatta ollut maata täällä. Salmen kurouduttua keskeltä umpeen entisen salmen suut kulkevat nimillä Östra Finnhamn ja Västra Finnhamn. Jälkimmäisessä on ollut satamat ja asutukset vierekkäin sekä suomen- että ruotsinkielisillä kalamiehillä. Siellä oli ihmisiä Ison vihan aikana vihollista piilossa, heillä siellä myös erikseen kiviaidoin erotetut hautausmaat. /Mårten Lassus: Gamlas berättelser …

Vildskärin itärannalla Hopvikenissä on ollut oletettavasti vöyriläisten kalastusyhdyskunta, jota ainakin myöhempinä aikoina on kutsuttu nimellä ”Staden”. Wislander mainitsee vöyriläisillä olevan myös kalapadon. / Bagge 1996.

Isojakokartassa on merkitty ”Vanha Vähänkyrön visti” Lilla ja Stora Hufwan-saarten välisellä kannaksella. Tämä oli Kolkin jakokunnan omistamaa aluetta. Kun Trana selvityksissään puhuu Kolkin jakokunnasta useimmiten ”vähäkyröläisinä”, on selvittättä, oliko tässä Kolkin jakokunnan vanha, kuiville jäänyt asentopaikka vai muualta Vähäkyröstä tulleiden kalastajien rantaverollinen tukikohta. Asia ei selviä käymättä paikalla, ei ehkä sittenkään. Olisi kuitenkin mielenkiintoista tutkia satamapaikan ja asuinjälkien laajuus ja suhde nykymerenpintaan.

Kolkin jakokunnalla oli vuonna 1763 Merikaarron visti Håkansskärin luona pikku luodolla Hemträsket’iin (Bastubrunnen) johtavan Bastusundetin varrella./Vasabladet 28.1.1976¸ Ehnholm: Anteckningar om Mickelsörarna. Paikalla on nyt kesähuvila, ”Plassin”. Salmi on nyt vain puro. Luoto on niin matala, ettei visti ole voinut siellä sijaita kovin pitkään. Salmen vastarannalla oli koivulahtelaisten visti, paikassa, jossa nyt on Gårdarna./Wislander 1766.

Wislanderin kartassa on Stora Käldskärin lahdessa ilmeisesti vöyriläisille kuulunut visti, jonka haltijasta ei ole merkintää. Håkanskärin eteläpuolisen Furuskärin länsirannalla on karttaan Wislanderin merkitty ”byggningsplats” Kalastussääntö 1766 antaa tälle sanalle kaksi merkitystä. Se voi olla joko kalaveneiden tai laitteiden rakennuspaikka tai torpanpaikka, jossa haltija viljeli maata kalastuksen ohella. Oikeus torppien perustamiseen oli annettu jo ennen Kalastussääntöa ja niitä sai perustaa myös yhteismaalle.

Lähialueella Meriskärillä oli kaksi vistiksi varattua määräalaa, toinen saaren mustasaarelais-, toinen vöyriläisomistajille. Kummelskärillä ja saaristossa muuallakin, myös Finnhamnin itäosassa, on voinut olla isompia tai pienempiä kalasatamia tai venevalkamia asuinsijoineen, joita ei ole kirjallisuudessa mainittu. Yksittäisiä venevalkamia on ehkä ollut runsaastikin. Esimerkiksi Mårten Ruuth Vöyrin Andialasta testamenttasi 1697 pojalleen mm. ” ne vistit ja aitat, jotka minulla on saaristossa”. Trana ei karttakuvauksessaan 1788- mainitse Mikkelinsaarilla varatuksi satamatontteja. (Ks. maanomistus:Märiskär.) / B.Åkerblom: Vörå sockens historia, s. 304.

Kalavedet
Maannousema loi saaristoon lahtia, fladoja, jotka puron tai salmen välityksellä vielä olivat yhteydessä mereen. Niihin kerääntyi kuitenkin suolattomampi ja ravinnerikkaampi vesi, kun veden virtaus oli mereen päin. Se olivat suotuisia lisääntymispaikkoja ja niihin kala keväällä nousi parvittain kutemaan. Tällaisen vaelluksen kalamies tietysti käytti hyväksi.

Tranan jyvityskuvauksen lopussa 1788 kerrotaan, että (Mikkelinsaarten) alueen lammissa oli kalapadot. Sellaisia oli mm. Karwsorwerkan Storskärin ja Wildskärin kulmauksessa (Kisviken), Trastwerkan hieman etelämpämä, sen eteläpuolella Korvolains ja Bentasverkan. Aivan ilmeisesti myös Bastusundissa oli oma patonsa, sillä se mainitaan hyvänä kalapaikkana./Vasabladet 28.1.1976, Ehnholm:Anteckningar om Michelsörarna.

Padot olivat riukupatoja. Padon aukkoihin asetetuilla pyydyksillä saatiin nousuaikaan runsas saalis. Aukot pidettiin kuitenkin ajoittain auki ja kalaparven noustua ne suljettiin. Myöhemmin kalaa voitiin pyytää runsaskalaisesta lammesta tai saada patoaukoista mereen palaavaa kalaa. Tärkeimmät saaliskalat olivat hauki, ahven, särki ja säyne. Merikaartolaisten verokaloina mainitan 1500-luvulla myös siika, lahna ja norssi. /Åkerblom:Korsholms historia I, s 123.

Bastusundissa ja Stohufwon-saaren sekä Wildskärin ympäristössä ja paikoin Käldskärin luona sai melko hyvin ahventa, siikaa ja silakkaa. Merikaartolainen 1820 syntynyt Jaakko Seppälä kirjoitti 1867, että merikaartolaisilla oli ollut Mikkelinsaarilla viisi (nuotta-)apajaa ja visti Håkansskärin luona pienellä luodolla nimeltä Sausoo.

Ehnholm kirjoittaa Wislanderin karttaselityksessä 1766 ilmoitetun, että merikaartolaisilla oli nuotta-apajat Stor- ja Lillhufwanin, Mäntas- eli Flakaskärin ja Bred-Bergörin eli Kandholmenin luona sekä osuus Krokskärin luona./ Ehnholm:Fiskevatten och…, s. 5

Tärkeimmät silakkapaikat, ja sellaiset, joihin saaristoa omistamattomillakin oli pääsy, olivat ulkomeren karit ja matalikot. Sinne silakkaverkot myöhäiskesällä laskettiin pyydystämään matalikolle kutemaan nousevia silakoita. Krokskärshamnista ja Finnhamnista käsin hyödynnettiin Tranan karttaselityksen mukaan matalikoita: Brewdgrundet, Gdydningsgrund, Yttergrundet, Kallan, Storbjörk grundet, Nygrundet, Öfwerhällan y.m.

Vildskärin itärannalla olleelta Hopvikin vististä saavutettiin mm. silakkamatalikot Räklon, Skraleskatan, Stjälasteinin, Däuvisknuvin, Langgrynnon, Bådan, Bertilsskatan, Yttergrånn ja Hällgrånn./ Vasabladet 28.1.1976, Ehnholm: Anteckningar om Mickelsörarna.

Kalastus oli pääasiallisin syy, joka veti ihmistä Mikkelinsaarille. Muuta taloudellista hyötyä ei sieltä alkuvuosina ollut hankittavissa. Hyljestystä harrastettiin Tranan mukaan jonkun verran ja joutoaikana kerättiin linnunmunia vaihteluksi ruokavalioon, vaikka se Kalastussäännössä kiellettiin. Tilapäisiä ohikulkijoita siellä on käynyt pian sen jälkeen, kun korkeimmat huiput nousivat merestä. Siitä todisteena on Stora Hufwan-saaren laella olevat kuusi röykkiöhautaa. Niitä ei ole tutkittu, joten ajoitus ja muut yksityiskohdat ovat kovasti hämärässä.

Elämää saarilla

Pysyvää asutusta Mikkelinsaarille on tullut hyvin myöhään. Karu luonto ja ankeat olot eivät kutsuneet ympärivuotiseen oleskeluun. Ensimmäinen kaivo sinne kaivettiin vasta 1960-luvulla. Merivartioasemakin toimi aluksi tuontiveden varassa, kunnes asemalle hankittiin tislauslaite 1980-luvulla/ Bagge 1996.

Alkuunsa saarten vähäiselle puulle oli tarvetta ja käyttöä yli resurssien, joten kesäasumukset tehtiin keräämällä kiviä muuriksi. Sen päälle saatettiin tehdä korote puusta, veneen masto kurkihirreksi ja purje katoksi. Vaihtoehtona oli tuohikatto. Näitä kivilatomuksia on saaristossa runsaasti, nyt paikoin kaukana rannasta, ilmoitti Ehnholm. Majanpohjan seurana on ilmeisesti merkkejä venevalkamasta, verkkojen kuivatustelineistä ja mahdollisesti ryssänuuneista.

Saatu kalaa piti perata, säilöä ja varastoida ”kalapuoriin”. Suolaaminen oli tavanomainen säilöntäkeino. Kun Kustaa Vaasan aikana kalastajien kalansaaliit tulivat verotuksen piiriin, jakoi kruunu saaristossa suolaa. Veroluetteloissa on mainintoja siitä, että kalat suolattiin ”kuninkaallisen majesteetin suolalla”, tai että jonain vuonna verokalaa ei kannettu, kun kalastajilla ei oluut ollut suolaa.

Saaristossa näyttää olleen vakituisia suolanjakopaikkoja. Finnhamn oli eräs kalastajien keskuspaikoista, josta purjehdittiin ulkomeren matalikoille. Täällä olisi ollut luonnollista olla kruunun suolalaivan pysähdyspaikka. On arveltu, että nimi Domarsundet viittaa samaan asiaan, mutta voudilla on saattanut olla sinne muutakin asiaa. Kalastussääntö 1766 ei kuitenkaan tunne jakomenettelyä, vaan säätää, että suolaa sai vapaammin myydä ja ostaa, ” jos etäisyys lähimpään kaupunkiin oli yli 10 peninkulmaa”./ Kalastussääntö 1766: I,16

Kaikkea kalaa ei voinut suolata. Ulkoilmakuivaus oli lihavalle ja rasvaiselle kevätsilakalle käytännössä mahdotonta. Tarvittiin keinollista kuivausta, joka saattoi tapahtua leivinuunissa tai riihen-/saunan kiukaassa. Saaristoon on erityisesti tätä tarvetta varten ladottu kivistä kiukaan tapaisia kuivatusuuneja. Kun kala ei kuivattunakaan hyvin säilynyt verona Tukholmaan vietäväksi, määrättiin kuivattu kala vielä savustettavaksi. Siihenkin tarkoitukseen voitiin kuivausuunia käyttää.

Varmaan saariston kalastajat olivat jo kauan tunteneet kuivaamisen ja savustamisen. Suomen- ja Pohjanlahden rannikoilta, Tukholman ja Upplannin saaristoista löytyy kivilatomuksia, kuin avarapesäisiä saunankiukaita, joita on käytetty kalan kuivaamiseen. Niitä on usein useita lähekkäin. Stora Hufwon-saarella on sellainen jopa 15 metrin korkeudessa. /Bagge 1996

Ehnholm on Eestistä kuvannut tiiliarinaisen kuivausuunin ja kuivaustapahtuman. Suomen uuneissa arina on mukulakivistä, uunin perä hieman suuta ylempänä. Lämmityksen jälkeen pantiin kala kuivumaan. Ilmeisesti uuneja on käytetty myös savustukseen ja kalastajien muuhun ruoanvalmistukseen. Uuneja nimitetään Suomessa ja Ruotsissa ryssänuuneiksi, vaikka ne eivät aitoja ryssänuuneja olisikaan./Ehnholm:Ryssugnar och stenkapell, Vasabladet 13.10.1977.

Aitoja ryssänuuneja rakensi venäläinen laivasto isonvihan ja erityisesti Uumajanretkensä aikana 1714 sekä 1800-luvulla leiripaikoilleen. Ruoan valmistus uunissa oli Venäjällä tavanomaista ja Ruotsissa kerrotaan, että Venäjän laivaston ankkuripaikoilla tarjottiin väelle joka aamu tuoretta leipää. Siksi uuneja piti olla useampia. Merenkurkussa isonvihan aikaiset aidot ryssänuunit sijaitsevat noin 5 metrin korkeudella meren pinnasta.

Syksyllä 1714 suuri venäläinen laivasto-osasto teki retken Merenkurkkuun ja siitä Ruotsin puolelle. Paluumatkalla neljä alusta haaksirikkoutui Västerön vesillä. Yhden hylyn jäänteitä onkin löydetty Västerön rannasta. Saaren pohjoisosassa on mäki nimeltä Ryssberget muistona tapahtumasta, ja saaren rantavesistä on otettu talteen haaksirikkoisille kuulunutta esineistöä./Nettiartikkeli: Skampavoin kannella, <htttp://www.starsoft.fi/skampafi.html> ja <http://www.taurnet.se/nottare.htm>.

Maanmittari Wislander karttakuvauksessaan 1766 mainitsee, että lähistölle, Skrävelbådanille, olisi 1720 haaksirikkoutunut useita laivoja, paljon miehiä hukkunut, ja että saarella on heidän jäljiltään jäännöksiä neljästä vastaavaa uunia. Olisiko mahdollisesti tapahtunut toinenkin haaksirikko, vai puhuiko Wislander ajasta erehtyen samasta joukkohaaksirikosta?

Kalojen uunikuivaamiseen ja savustamiseen kului paljon puuta. Kalan suolauksessa tarvittiin suuria tiinuja. Suolakala pakattiin tynnyreihin ja nelikoihin kuljetusta varten. Niitä tehtiin joutoaikana, ja nekin nielivät puuta, jota tarvittiin myös nuotan ja verkkojen kuivaustelineisiin. Telineitten pystypuut piti kivisessäkin maassa saada pystyyn ja pysyiväthän ne pystyssä, kun juurelle kerättiin kasa kiviä. Tällaisia kivikekoja myös löytyy entisten venevalkamain ja asuinsijojen lähettyviltä. Vanhimpina aikoina kalasaunat ja aitat on tehty osittain kivestä.

Silakanpyynnissä oli kaksi sesonkia. Keväällä isot, rasvaiset silakat tulivat kutemaan saarten rantamataliin. Se pääosin kuivattiin (krampesill). Sitä saatiin verkoilla ja nuotalla. Loppukesällä tuli pienempää silakkaa kutemaan avomeren matalikoille ja sesonki jatkui heikentyen jouluun asti. Tätä silakkaa pyydystettiin useimmiten kahden miehen venekunnissa, kummallakin ehkä kaksi verkkoa. Verkot asetettiin jonoon matalikon keskustaa kohti. Jonon loppupää käännettiin mutkalle, joka keräsi eteenpäinpyrkivän kalan. Varsinkin myöhempinä aikoina on osasta verkkoja tehty katiskan pesän muotoinen ansa verkkojonon loppupäähän.

Maannousema loi saaristoon lahtia, jotka puron tai salmen välityksellä vielä olivat yhteydessä mereen. Niihin kerääntyi kuitenkin suolattomampi ja ravinnerikkaampi vesi, jonne kutukala keväällä voimallisesti pyrki. Tällaisen vaelluksen kalamies tietysti käytti hyväksi. Tranan jyvityskuvauksen lopussa 1788 kerrotaan, että (Mikkelinsaarten) alueen lammissa oli kalapadot. Sellaisia oli mm. Karwsorwerkan Storskärin ja Wildskärin kulmauksessa, Trastwerkan hieman etelämpämä.

Ilmeisesti Bastusundissa oli oma patonsa sekä Kolkin jakokunnalla että Koivulahden kylällä, kummallakin omalta rannaltaan käsin. Kalan noustessa padon aukkoihin asetetuilla pyydyksillä saatiin runsas saalis. Aukot olivat kuitenkin ajoittain auki. Kalannousun päätyttyä kalaa voitiin pyytää runsaskalaisesta lammesta tai patoaukoista mereen palaavaa kalaa.

Kalastussääntö pyrki edistämään jopa kalanviljelyä ja virkakunta sai tehtäväkseen saada aikaan mallilaitoksia, joissa viljeltäisiin jopa karppia. Osa kalanpoikasista tuli säilyttää alkupanokseksi niille, jotka esimerkin innostamina päättivät yrittää samaa. Myöhempänä aikana on jopa tuotu padon taakse muualta halpana sesonkiaikana pyydystettyä kalaa, jotta se voitaisiin myydä kalliimpana aikana. Siirretty kala ei kuitenkaan pitkään elänyt./Bagge 1996.

Kesänsä saaristossa viettävien kalastajien hengenelämästä kannettiin myös huolta. Vähänkyrön piispantarkastuksessa 1698 esitettiin, että pappien tulisi vierailla kalaluodoilla. Kun saaristossa oli muidenkin pitäjien väkeä, annettiin pappien tehtäväksi ottaa asia puheeksi Vaasassa Pappeinkokouksessa /Vähänkyrön kirkonarkisto, n:o 78.

Vierailuja ilmeisesti on tehtykin. Eri seurakuntien arkistoista löytyy mainintoja kivistä kootuista hartaudenharjoituspaikoista eri puolilla saaristoa, jossa esiintyy myös useita Biskop-, Munk- ja Prest- alkuisia paikannimisä. Ne saattavat liittyä papiston kymmenyksien keruuseen, mutta samalla matkalla on pidetty messu ja suoritettu mahdollisesti kirkollisia toimituksia./Vasabladet 13.10.1977, Ehnholm: Ryssugnar och stenkapell.

Saariston isojaossa Vähänkyrön ja Koivulahden maaomistukset siirrettiin Mikkelinsaarilta ja Vöyrin sisäsaaristosta Kaukaluotoon, mutta vesialueet jäivät jaon ulkopuolelle. Mikkelinsaaristo tuli vöyriläisomistukseen, mikä edelleen vaikeutti vähäkyröläisten muutenkin hiipuvaa kalastusta. Saariston kalavedet jaettiin juuri ennen kolmannen vuosituhannen alkua. Ilmeisesti Merikaarrosta ei silloin ollut ketään vanhoja omistuksiaan puolustamassa, mutta mahtoikohan vanhoilla apajapaikoilla enää olla riittävästi vettäkään nuotanvetoon. Jaakko Seppälän mukaan ei v. 1876 ollut kovin pitkää aikaa siitä, kun vielä kalassa käytiin. Käräjäjuttujen perusteella kalastus jatkui vielä 1780 voimakkaana, mutta myöhemmin oli apajat jätetty ruotsalaisten viljeltäväksi.


MIKKELINSAARET, lähdeaineisto
Mikkelinsaarten kartta/ Hahmotelma Wislanderin kartasta 1763 (-1766) Mikkelinsaarten osalta
Vörå Sockens Skäregård, Karttakuvaus Wislander 1766, VMA,Maanmitt. Kontt,Vöyri 19:29,
Vöyrin ja Mustasaaren saartistot.
Saaristojaon valmisteluasiakirja, Per Trana 1788 -89 ; VMA, Maanmittauskonttori ,Vöyri 19:32
Saaristojaon valmisteluasiakirja, Per Trana 1792 -;VMA, Maanmittauskonttori:Vöyri 19:33
Ruotsin valtakunnan vuoden 1734 laki, Rakennuskaari, printti suomeksi
http://agricola.utu.fi/hist/kktk/lait/1734/1175911.html
Kalastussääntö eli Kongl. Maj:ts Nådige Allmänne Stadga och Ordning för rikets Hafs- Skär- Ström- och Insjö Fiske, gifwen Stockholm then 14 November 1766
Ransakningsskrift 1704, Jonas Mollin, VMA-taloarkistot, Merikaarto, Vaali:Ö
Saaristojaon valmistelulasku, Per Trana 1788, VMA, taloarkistot, Merikaarto,Kukko
Fiskerilagstiftning, artikkeli, Nordisk Familjebok , Uggleupplagan. 8.
http://www.lysator.liu.se/runeberg./nfbh/0240.html
Utjord-urfjäll, artikkeli, Nordisk Familjebok, 1800-talsutgåvan. 16.
http://www.lysator.liu.se/runeberg./nfap/0797.html
Beredningsmätning och gradering för storskiftet 1788, Vörå 19.32,
Beredningsmätning och gradering för storskiftet 1791-, Vörå 19.33,
Pohjanmaan pitäjien saaristo-omistukset Vaasan seudulla,
Artikkeli Onni Ollila : KYRÖNMAA I, Helsinki 1912.
Saaristojaon valmistelulasku vähäkyröläisille, : VMA, taloarkistot, Merikaarto,Kukko
----
Marita Bagge: Michelsörarna, Arkmedia Vasa 1996,
Michel Jones: Landhöjning , jordägoförhållanderna och kulturlandskap i Maxmo,
Finska Vetenskaps-societeten, H. 135, Helsinki 1987,
Fornlämningarna på Höuvon är ett gravfält, Vasabladet 23.8.1997, Marita Bagge.
Ryssugnar och stenkapell, Vasabladet 13.10.1977, Gunnar Ehngolm.
Anteckningar om Mickelsörarna, Vasabladet 28.1.1976. Gunnar Ehngolm.
Scampavoin kannella, nettiartikkeli venäläislaivaston haaksirikosta Vöyrin saaristossa 1714
Kirjoittaja tuntematon, http://www.starsoft.fi/bothnia/scampafi.html
Nåttarö: sevärdheter,klapperstenfält, ryssygnar, nettiartikkeli
http://www.taurnet.se/nottare.htm
Fornlämningar på Ornö, nettiartikkeli/Kjell Linner. Mm. ryssänuuneja
http://www.algonet.se/~fnsin/Fornlämningar_Ornoe_art.htm
Kymenlaakson kiinteät muinaisjäännökset, Vehlkalahti, nettidocumentti, Mm. ryssänuuneja http://www.kotka.fi/museo/vehkakm.html
Kymenlaakson kiinteät muinaisjäännökset, Pyhtää, nettidokumentti, Mm. ryssänuuneja
http://www.kotka.fi/museo/pyhtaakm.html

 


FISKERISTADGA 1766

Kongl. Maj:ts Nådige, Almänne
STADGA OCH ORDNING FÖR RIKETS
Hafs- Skär- Ström- och Insjö Fiske.

Gifwen Stockholm i Råd-Cammaren then 14 Novembr. 1766

- - - - - - - - - --- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Cum Gratia & Privilegio S:ae R:ae Maj:tis.

- - - - - - - - - --- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tryckt uti Kongl. Tryckeriet.

 

Wi ADOLPH FRIEDRICH med GUDS Nåde, Sweriges, Göthes och Wendes Konung, etc, etc, etc, Arfwinge till Norrige samt Hertig till Schlesswig Hollstein etc, etc, Giöre witterligit, att som Wi af inkomne berättelser med missnöje förnummit, thet en så nyttig och betydelig Handels och Närings Gren, som Rikets Fiskerier wärkeligen äro, skola misswårdas på flere ställen och emot förra tider märkeligen aftaga: Så hafwe Wi, uppå Riksens Ständers underdånige tillstyrkan, till fiskeriernes förbättring och förkofran, i Nåder funnit godt, at therom utfärda följande Stadga och förordnande, som öfwer hela Wårt Rike till Allmän efterlefnad lända skal.

1. CAP.
OM THET, SOM I GEMEN VID FISKERIERNE I AKT TAGAS SKALL

§. 1.

Alla Rikets Inwånare, af hwad Stånd och wilkor the wara måge, som fiskerier idka, skola njuta Kongl. Maj:ts Nådige hägn och förswar, och alla i gemen, och hwar och en i synnerhet, wid theras lagligen undfångne så enskilte som skattlagde Fiske-wattn bibehållne warda, med rättighet, att them obehindrade nyttja, på thet sätt, som bäst til Rikets och theras fördel, nu och i framtiden lända kan.

§. 2.

Inwånare i Städer och på landet, utan åtskillnad i hwad ort thet wara må, äga then rättighet, at inuti Sjö-Städerne eller wid Stranderne och Fiske-lägen på Landet, alt som thet enhwar beqwämligast falla kan, till husbehof, enskilt eller ock i Interestentskap, uphandla eller sig tilbyta och hemföra färska, blodsaltade, eller helt och hållit beredde Fiske-waror, af alla slag, utan någons hinder och intrång. Warandes them äfwen tillåtit, at til egit behof Fiske-waror sielfwe hantera, salta och inpacka på hwad sätt och i hwad käril thet lämpligast för them ske kan.

Then åter, som sielf fiskar eller färsk fisk af andra til insaltning upkiöper, och til god kiöpmanna wara bereder, äge så länge Fiske-waran är i thess hand, at then fritt föryttra, i Städerne upplägga, eller inåt Landet försända; Dock med thet förbehåld, at som säkerheten om goda warors bekommande fordrar, at, noga och ordentelig tilsyn wid Salterierne hålles; Altså åligger alla them, som thenne Näring idka, at å sielfwa stället besörja, thet Fiske-warorne til fullkomlig godhet saltas och inpackas, så at the med trygghet och såsom en god köpmanna wara å andra orter kunna föryttras.

§. 3.

Uti Handel med färska Fiske-waror, bör efter Kongl. Förordningen om Mått, Mål och Wigt, af then 29 Maji 1739, samt förklaringen therpå af then 30 November 1756, brukas Krönt och Justerad Mätaretunna af 18 kannors rum. Then med annat Mått säljer the Fiske-waror, som mätte blifwa, pligte Tio Daler Silfwermynt.

§. 4.

Til Fiske-warors insaltning, som til Salu ärnas, böra endast brukas hel, half, fierndels, åttondedels och sextondedels Tunnor, med stadiga Kryss och Stafrar, samt tilräckerlige och goda band försedde, som alla af Tunnmätare eller Hamne-Fogdar i orten, skola krönas och mätas, innan Fiske-waror til salu theruti insaltas, och thet wid warans förlust.

En hel Tunna för salta Fiske-waror bör innehålla emellan thess bottnar 48 Swenska kannor, och the mindre therefter noga lämpas, som böra gjöras af Ek, Bok eller Gran, men ej af Furu eller Tall, såsom till Fiske-warors insaltning mindre tjenlige, och therföre wid Twå Dal. Silf:mynts wite för varje sådan tunna förbjudas; Dock de Orter undantagne, hwarest icke tilräckelig tilgång å Gran- käril gifwes.

Ett Tranfat skal hålla 60 kannor; ett Ostron träd 16 kannor, och ett Hummer-träd 24 kannor.

Then Tunnemätare eller Hamnfogde, som med thess af wederbörande gillade Märke, kröner undermålige Fiske-käril, pligte för wårdlöshet Tjugu Dal. Silf:mynt och fylle skadan; Sker thet af upsåt, straffes efter 8. Cap. 3. & Hand. Balk.

Färska, salta, rökta och torra Fiske-waror få och efter wigt försäljas, allenast thet sker med fullgoda krönta Wigter eller Betsmare, i annat fall ware wahran till angifwaren förwärkad.

Torr fisk kan, jemwäl stycketals försäljas, eller uti wåla, bestående af Tio Fiskar, eller wahl af åttatio stycken, som förr vanligit varit.

§. 5.

Alla Fiske-waror skola läggas i goda och täta Käril, wäl saltas och skjötas, samt med laka förses och wäl fullpackas. Dock undantages Cabeljau, Torsk, Långor och Gråsidor, som utan laka uti täta Tunnor insaltas.

Säljer någon en skjämd Fiske-wara för god, eller swikeligen thermed handlar, hafwe förwärkat waran, och pligte 20 Dal. Silf:mynt, samt ersätte Kiöparens skada och kostnad. Tager Kiöpare wara emot, utan at låta henne besigtiga och packa, ware Säljaren tå utan answar.

§. 6.

Wid 10.Dal. Silf:mynts wite, skal tå Fisk antingen uti gamla brukbara eller nya Käril af Bok , Ek eller Gran inlägges, ompackas eller försäljes, noga i akt tagas, at å båda ändar af tunnan, bottnarne lodrätt emot hwarandra, i afseende på såten eller wårterne af trädet, blifwa insatte, och sprundet hwarigenom Lakan inlåtes, så båradt, at när then sidan af kärillet ligger överst, såten af bottnarne stå rätt upp och ner, på thet sådane Tunnor med trygghet kunna i Fartyg inlastas, utan at någonthera bottn af swår tryckning gifwer sig ut eller blifwer otät.

§. 7.

På all torr Fisk, innan then försäljes, böra hufwuden aftagas och likaledes ryggbenen af Fiskar om en alns längd och therutöfwer; men på Långor och Torsk ifrån hufwudet til Fiske-bårran. Then häremot bryter, hafwe förwerkat waran. Lag samma ware om ryggbenen qwarlemnas på rökt Fisk; Böckling och thylike smärre Fiske sorter dock undantagne.

§. 8.

Skiälar, Uttrar och andre skade-djur i Sjön, såsom fisk-ödande, få å andras grund och wattn, när de anträffas, fångas och skjutas, undantagandes, å theras lägenheter, som för rättigheten til thylike fängden skattlagde äro.

§. 9.

Til the Fiske-lekars fredande, som intet buller tola, warder under then tid the påstå, i synnerhet tå Sillen wid Stranderne begynner wisa sig, och in till thess fångsten uphörer, samt å then ort, hwarest Fiskare tå wärkeligen syslosatte äro, alt skjutande förbjudit wid Tio Dal. Silf:mynts wite utur Hand-Gewär, och Tuhundrade Dal. Dito mynt, af Canon, för hwarje skott, jemte Bergsprängning, wid lika wite; Nödskott eller skott efter Lots, härunder ej begrepne.

§. 10.

At skjuta eller fånga Sjö- eller Flytt-fogel, som til mat eller fjäder-tägt tjena, blifwer icke til någon wiss tid inskränkt. Dock ware äggs borttagande ifrån all slags Sjö-fågel, theras små Ungars utödande och Honornes ofredande under ligge-tiden, än widare förbudit, likmätigt Kongl. Maj:ts Nådige Kundgiörelse af then 28 September 1762. Likaledes ware Swanor alla årstider fridlyste på the Kronans enskildte Parker, ther the för Kongl. Maj:ts och Hofwets jagt tjena, samt ther särkilte privilegier eller rättigheter sådant stadga, och straff för theras fällande efter ortens beskaffenhet utstakat är; Men på alle the öfrige och längre aflägsne orter måge the, lika som all annan Strand- och flytt-fågel , saklöst fångas eller skjutas.

§. 11.

Wid Femtio Dal. Silf:mynts wite förbjudes alla Fartyg at segla öfwer Not och wid Tio Dal. samma mynt, öfwer utlagt Nät, jemte skadans ersättande, för hwilket Lotsar om the tillstädes äro, böra stå i answar; Händer sådant utom egit förwållande, i nödfall, eller af okunnogget, ware ifrån thet wite thenne §. innehåller fri. I öfrigit skal thet åligga Fiskare at hafwa wanlige Wettar och flytspån på theras Fiske-redskap, samt ej långt utkasta Not eller Nät i trångt Farwattn: Segelleder och the wanliga Ankarställen härifrån dock undantagne.

§. 12.

Bodar och beredningshus för then Fisk, som inom eller utom Skärgården fångas, Byggnings platser för Fiske Fartyg, Kiäril och redskap, samt Wåhningshus för folk och arbetare, som til Hafs Fiske brukas, med hwad thertil hörer, äga alle Swenske undersåtare rättighet å allmänna Platser och sådane Krono Lägenheter, som uti 2. Capit. 1. §. förmelt står, at fritt anlägga, tå thet utan andras hinder och wärkeliga intrång ske kan.

Skulle Twist om Nyttjo-rätt til slike Krono lägenheter yppas, åligger thet Konungens Befallningshafwande , at efter förordnad besigtning, thes Utslag theröfwer, utan minsta uppehåll meddela.

Wil någon Torp med upodling til Jordbruk å dyliga Lägenheter upsättja, eller andra förmoner af Skog och Mark jemte Fisket nyttja, och tå för Fisket några besynnerliga fördelar Kronan tilflyta kunde, äge Konungens Befallningshafwande at sådant pröfwa, och therwid Kronans rätt till thess Inkomster lagligen bewaka.

§. 13.

På allmänne Platser eller igenom öfwerenskommelse med Jordägare, tillåtes ingen inkräckta större Tomter och Lägenheter, än för thess Fiske eller Salteri-inrättning tarvas, ei eller at förswara mera af the redan förwärfwade, än till thess handtering wärkeligen kan pröfwas nödigt, på thet flere af tilfället sig kunna gagna.

§. 14.

Wil man Fikerie i Bolag lägga, tå skal enligit Handels Balk, XV. Cap. afhandling therom skrifteliga ske, och alle the wilkor tydeliga nämnas, som betingade warda: Sådane Bolag böra gemensamt och för alla delägares räkning drifwas, så länge och med de wilkor, som wid inrättningen Bolagsmännen emellan öfwerenskommit är; Dock blifwer ingen förment, at sälja sin andel i Bolaget til then sådant åstundar och med ägaren therom åsämjas kan, sedan sådane Lotter först blifwit Bolaget hembudne, och the therföre wägra betala hwad en annan redeligen bjuder.

The medel och waror, som uti Fiskerie och Salterie Bolag , såsom wid alla tilfällen lika ansedde, instuckne blifwa, warda ock härigenom frikallade för beslag och qwarstad; dock i så måtto, at tå Borgenär söker then Geldenär, som uti Fiskerie Bolag är delägare, böra the öfrige af Bolaget icke wägra Konungens Befallningshafwande och weredbörande Domare, nödig uplysning om Geldenärens andel i Bolaget, hwilken ock Borgenären ej med annan rätt och wilkor får tilträda, än Geldennären then innehaft, och således ingen utbrutning therföre söka, eller Bolaget rubba, utan the öfrige Bolagsmännens gemensamma samtycke.

§. 15.

På thet Sill, som nu mera i Riket en ömnog wara, må hållas arbetare och then fattige tilhanda för thet billigaste pris sig gjöra låter, tå the ej förmå hela Käril sig theraf förskaffa; så skal thet åligga Magistraterne i Städerne, at hwarje fjerndels år uprätta Taxa, hwarefter Hökare stycketals Sillen utsälja böra, lämpad efter inkiöps priset och en skälig förtjenst för minuteringen. Then emot sådan Taxa handlar, böte hwarje gång Tiugu Dal. Silf:mt, angifwarens ensak.

§. 16.

Emedan thet nästan alla år befinnes stor brist på nödigt Salt uti the ifrån Städerne wida aflägsne Lands Orter i Finland, Savolax, Öster- och Wästerbottn samt Wäster-Norrland, hwarigenom then Insjö Fisk, som fångas, hwarken rätt saltad eller wårdad blifwer; så warder thet hädanefter tillåtit för the Landets Inwånare, som råd och tilställe thertil hafwa, at aflåta Salt åt andra, tå aflägsenheten ifrån närmaste stad går öfwer Tio mil.

2. CAP.
OM SALT SJÖ FISKET

§. 1.

Alt Fiske i öpna Hafwet, wid Krono-skär, Strander och Holmar, som egentligen til något Hemman icke höra, eller under särskildte wilkor innehafwas, äge hwarje Rikets undersåte frihet at idka, och sig til fördel anwända.

§. 2.

Wi wele härigenom jemwäl i Nåder hafwa försäkrat, at Utsjö-Fiskerie idkarnes folk, och arbetare blifwa frikallade ifrån Wärfning och prässning, så i Freds- som i Krigstider; Likaledes befrias theras fartyg ifrån kröning eller Beslag för Kronans behof och räkning, under the tider, samma wid Fiskerierne eller till Fiskewarors afsättning behöwas och nyttjas, utan i högsta nödfall; blifwandes ock, alla Fiskerie-idkare i gemen, för Utskrifningar, Inquarteringar, Gjärder, Skjutsning, och flere dylike beswär frikallade, så wida de icke bebo Skattlagde hemman eller Borgerliga Näringar idka, tå the, som andra hemmansbrukare eller Borgare anses böra.

För Mantals penningar, Personelle Utskylder och Almänna Bewillningar, kunna the dock til förekommande af underslef, hädanefter icke frikännas; Äfwen som Fiskerie idkare ej måge skydda Legofolk, som ej med Näringen hafwa at syssla.

§. 3.

The Swenske undersåtare, som utur Riket redan afwikit, på Främmande orter sig nedsatt och icke begått så groft brott, som med lif och ära bordt umgälla, straffet för rymmande därunder icke begripit, såsom ifrån hwilket the härmedeldt warda befriade, blifwa från thenna dag i Nåder tillåtne, at uti Riket ostraffade och frie få inkomma, så wida the uti Rikets yttre Skärgårdar sig nedsättja wilja, och wärkeligit Hafs-Fiske idka eller, sig thertill bruka låta, och sedan the wist säkra prof af theras förra lefwernes förbättring, komma alla andra Medborgerlige rättigheter at åtnjuta.

Then sökande till sidstnämde Kongl. Nåd, bör af Fiske-läget, eller Församlingen, ther han til Fiskes idkande sig nedsatt, förskaffa påliteligit wittnesbörd om thess förbättrade och ostraffbara upförande, samt flit och idoghet wid Fisket; Hwilket Kongl. Maj:ts Befallningshafwande pröfwar och honom sedan almän säkerhet uppå Kongl. Maj:ts wägnar meddelar, om han sig thertil gjordt förtjent.

Thet skall therföre åligga Kongl. Maj:ts och Rikets Commerce Collegium , at foga anstalt, thet thenne nådige försäkran uppå Utrikes orter kan blifwa kunnig, samt Befallningshafwande i orten, at wid Riksdags Relationerne införa antal på the personer, som i anledning häraf uti Riket återkomma.

§. 4.

Then Salt-sjö Fiskes idkare, som sielf icke Ek eller annan tjenlig Skog äger, får emot skälig betalning, til Fiske-Båtar och Käril, å Krono Skogar och Allmänningar, när the sådant utan känbar skada tåla kunna, af Kongl. Maj:ts Befallningshafwande, så långt thet utan saknad för nödigare behof sig gjöra låter, med utsyningar understödjas.

Skulle någon fördrifta sig, at utskeppa eller til annat behof anwända thet wirke, som til Fiskeriernes tarfwor erhålles, böte dubbelt, emot hwad Lag om olofligt Skogshygge stadgar, jemte warans förlust, och ware widare betagen all rättighet, at på thetta sätt af Krono-skogar underhielpas.

Then Ämbetsman, som sådant missbruk befrämjar eller nedtystar, tå han å Ämbetes Wägnar therå äger kära, miste Ämbete sitt.

§. 5.

Fiske Fartyg njute rätt, at til alla Hamnar, Salterier, Fiske-Lägen, Skär- och Krono-Lägenheter fritt in och utlöpa.

Öppna Båtar, tå the inlöpa til Städer eller sådane Hamnar, ther Tull-Kamrar finnas, med Fiskewaror eller redskap och tilbehör til Fiskerierne, skola i stöd af 44. §. uti Kongl. Maj:ts Nådige Resolution öfwer Städernes Almänna Beswär wid 1748 års Riksdag, och 8. Cap. 6. §. uti 1756 års Reglemente för Tull-Kamrarna i Riket, utan minsta uppehåll, och äfwen utan penningar eller annan wedergällning, behörige förpassningar meddelas, wid Tio Dal. Silf:mynts wite, för then Tull-Betjent, som sådant wägrar eller häremot sig förser.

§. 6.

Som til twisters undwikande och wederbörandes efterrättelse nödigt pröfwas, at något wist stadgas om rätta förståndet af jordägande rätten wid Hafs-fisket, så¨warder härigenom i Nåder förordnadt, at Salt-Sjö fisket inom Skärs, bör, för theras enskylte egendom anses, som Strand och Holmar therom kring äga; Men wid öppna Hafs-Stranden eller ther ingen Skärgård är, såsom ock utom Skären, får Jord- och Strand-ägaren ej sträcka sin enskidta rättighet til Fiske och watten widare än thess Landgrund räcker, som wid Stranden ligger och therifrån utlöper; Dock ther Konungs eller Almännings Fiskerie af ålder , innom Skärs warit eller någor med urminnes häfd, Skattläggning, Dombref eller andra ostridige skäl kan visa enskilt rätt til Fiske omkring Klippor, Blindskär, eller å Grund utomskärs och i Hafwet, bör thet ock hädanefter therwid förblifwa, såsom ock med the Fisken, hwilka lyda under Städernes donerade jord.

§. 7.

Uti the Skärgårdar, som Fiskarne oklandrat och efter gammal wana ömsom fiskat , wid andras land, och fölgdt Saltsjö Fisket efter thess dref, förblifwer thet ock efter förra wanligheten; Börandes i synnerhet inga Swenska undersåtare stängas ifrån nyttjandet af thet yppade ymnoga Sill-fisket i Nordsjön, wid hwars Strander thet wara må.

Samma lag ware ock för Sill-fiske i Östersjön, hwarest någon ömnoghet sig wisa kan.

§. 8.

Enligit Konl. Maj:ts Nådige Bred af then 17 Augusti 1688 och Resolution på Allmogens allmänna Beswär wid 1731 års Riksdag §.57, som grundar sig på Riks Föreståndaren Sten Sture Then äldres författning, warder än widare tillåtit för the uti Finland boende Inwånare, såsom en ifrån äldre tider af them nyttjad rättighet, at, ther sådand wanligit warit, få okwalde wid öppna Hafs-Skogs-Bergs-och Stenstrander, utan Lands-Lotts betalande idka med jordägare gemensamt Strömmings Fiske, sedan Jord- och Strandägare under Fiske-tiden njutit sine twenne fridagar, nemligen Måndagen och Onsdagen, at draga thet första Notwarpet; Hwarifrån undantagas sådane Strander, hwarest Odal Åker och Äng möta, eller ther sådane Lägenheter upodlade blifwa. Lika rättighet, som Finland i thenne §. är förund, äga och the, som fiska efter Strömming i Öster-och Wästerbottn, Wäster-Norrland och Gefleborgs-Län.

§. 9.

Skulle någon wilja uprensa nya Notwarp til dref-fiskens fångande å annars Grund, bör thet icke hindras, eller then sådan kostnad gjör, ifrå deltagande i fisket therstädes utestängas; Strand-ägaren, eller therefter, then sitt Fiske til samma nya Notwarp närmast äger, förmons-rätten til uprensningen likwäl förbehållen, när han thet wärkeligen förrättar, dock så at Jordägaren dymedelst ingen synnerlig skada i thess wanlige Fiske eller å thess Land tilfogas må.

§. 10.

Fiske med all slags krok och ref å djup innom yttra Skärgården och uti Hafs-bandet, warder ingen betagit, at opåtalt nyttja; Dock så, at Notdrägt ej theraf hindrad blifwer, medelst Pålars eller Stakars qwarlämnande; I annat fall pligte then brottlige En Dal. Silf:mynt för hwarje sådan ouptagen Påla eller staka.

§. 11

Utom the omständigheter ofwanstående 7, 8, 9, och 10 §. §. Innefatta, fördrifte sig ingen, emot Jordägarens wilja, wid thet Straff allmänna Lagen utstakar, at å annars Grund turätta Byggnader, med flere anstalter för Fiske, ej eller at nyttja enskiltas Fiske-wattn; Then sådan tåttighet sig förwärfwa will, åligger, at therom med rätter Jordägare eller Boställsinnehafware sig förena, och gälle hwad på sådant sätt friwilligt afhandlat blifwer, så länge Fiske eller Saltning å the uplätne Lägenheter emot betingad afgift underhållas.

§. 12.

En eller annan delägare af samfälte Fiske Lägenheter uti Skären eller Hafskanten må icke tillåta andra at therstädes Fiska, eller Fiskerie-inrättningar gjöra, utan the fläste Jord-eller Strandägares samtycke.

§. 13.

Som medelst sina Notar och Skjötar små Fisk uti Hafswikar och Inskär oförsiktigt medtages, så åligga Fiske-lag eller Strandägare, at sig in för Domstolen förena, på hwad sätt then tilwäxande små Fisken säkrast sparas och tilwäxa kan, samt huru Fiskelekarne måtteligen måge brukas; Och gälle hwad the fläste i så fall pröfwa, hwilket af Domaren til efterlefnad fastställas bör, samt thermed så förfaras, som uti 15. §. 3. Capit. Om Insjö-Fisket finnes förordnad, af hwad til Salt-Sjön lämpeligit wara kan.

§. 14.

Ther Strömmar och Åar uti Hafwet utfalla, får Kungs Ådran icke stängas utan för Åmunnet; eller i Sund, til hinder för Hafs-fiskens fria upgång i friska wattnet, ej eller Bragder ther utan före så sättas, at djupaste Ådran tilsluten blifwer, wid dubbel bot emot hwad i 17. Capit. 4. §. Byggn. Balk. stadgas; Then sådan åwärkan gjort, tage then genast up, eller giöre thet Krono-Betjent på then brottsliges bekostnad. Sker thet annan gång böte dubbelt,och lägge Domaren större wite före. Äfwen böra Wettar, Pålar och Stockar, efter fulländat samfält Fiske, genast borttagas, wid Tio Dal. Silf:mynts bot, enär the ej för ständige wärk äro at anse.

§. 15.

All samling af okokad sill, Rok och Giäl, skal så wäl Salterie innehafware, som the hwilka Sill uti Hamnar på Fartygen insalta, wid Etthundrade Dal. Silf:mynts wite, til Transjuderierne aflåta eller på Åker afföra eller ock på Landet nedgräfwa, emedan ärfarenheten bestyrkt, at Sillen skyr the ställen, ther slikt afskräde i sjön nedstörtas. Wid andre mindre Fiske-ställen förfares likaledes, wid Tio Dal. Silf:mynts wite, tå Transjuderie icke för hand är.

Hwad wid Fiske-lägen kommer at i akt tagas, wil Kongl. Maj:t i thess ytterligare Nådige Förnyade Hamn-Ordning införa låta. Och oaktadt särskilt författning til Nordsjö Fiskeriernes handhafwande kan utfärdas, bör dock thenne Stadga i hwad lämpeligit är, therstädes äfwen til rättelse lända.

3. CAPIT.
OM STRÖM- OCH INSJÖ FISKET

§. 1.

Kongl-Maj:ts och Kronans enskildte Fisken äro och framgent förblifwa i the stora Älfwer, Åar, Strömmar och Insjöar, ther the af ålder warit och ännu innehafwas, antingen the för Kronans egen räkning nyttjas, Kronans Ämbetsmän på Lön, wisse allmänne Wärk til understöd, eller ock til enskildta Personer på betingad tid och wilkor uplåfne blifwit, jemte alle the Fiske Lägenheter, som Kronan efter Laga Rättegång ifrån orättmätiga innehaware återwinna kan.

Fiskar någon utan Konungens Befallningshafwandes lof i the Fiske-wattn, som til Kongl. Maj:t enskildt förbehållne äro, pligte Femtio Dal. Silf:mynt och förwärke thet han fiskat, efter 18. Cap. 1. §, Byggn. Balk. Wid Kronans Fisken, enskildte personer til nyttjande uplåtne, ware i slikt fall Bot, som uti 4. §. här nedan före stadgas.

Äro wisse Fiskeslag i Strömmar Kronan uttryckelgen förbehållne, förblifwer thet therwid; men therföre må Kronofisket icke hindra Strandägare, at i samma wattn annat Fiske nyttja.

§. 2.

Allmänna Kronofisken äro the Lägenheter wid Krono Allmänningar och Parker, Holmar och Recognitions Skogar som Kronan enskilt sig icke förbehållit.

Alla, som inom Häradet eller Socknen bygga och bo, njute med Konungens Befallningshafwandes tillstånd, frihet at therwid fiska och bodar upsätta, emot then årliga afgift til Kronan, som han skälig pröfwar; äro Hemman på slike Krono Lägengeter belägne, njute the icke thess mindre, til thess delning för sig gått, fritt fiske. Then sig wid sådane Fiske Lägenheter nedsätta wil, at fiske jemte upodling idka, anmäle sig hos Konungens Befallningshafwande, och erhålle Byggnings plats, som Lägenheten medgifwer, hwarefter thess årliga Afgift lämpas, sedan frihets åren til ända lupit. Ifrån allmänt nyttjande undantagas dock the fiske-wattn, som Kronan inte til enskite uplåtit, emot någon afgift och tunga. Fiskar någor utan lof och rättighet wid thesse Krono lägenheter, böte hwar gång Fem Dal. Silf:mynt, och miste thet han fiskat.

§. 3.

För Allmännings Fisken förklaras alle fiske-wattn, som ligga uppå eller stöta in til Härads-, Sockne- eller By-allmänningar. Alla the, som til sådane allmänningar rättighet hafwa, äga ther lof at fiska, och måge the närmare boende ej therifrån utestänga the fiernare. Utom the flestes samtycke bör ingen, som icke rättighet äger, få ther annat fiske idka, än hwad om krok fisket här nedanföre stadgadt finnes. Åker och äng wid Stranden ware dock fria för intrång, tå annan Lägenhet gifwes, at komma til fiske wattnet; i annat fall skal alt lidande efter Mätismanna Ordom ersättas.Then utom rätt eller lof fiskar å Allmänningar, pligte enligt Byggn. Balk. 18. Cap, 4. §.

§. 4.

Alla Fiske-wattn inom enskilte Frälse-, Skatte- och Krono-Hemmans Rå och Rör, eller Städernes Donerade Jord belägne, eller til theras ägor hörande, nyttie Strand- och Jord-ägare, utan andras intrång. Then efter Dombref, Privilegier, eller annan laglig rättighet Fiskewattn äger, njute thet, oaktadt thet samma till andras land stöter.

Fiskar någor utan lof i annars enskilte Fiskewattn, böte Tre Dal. Silf:mynt; Sker thet med Not eller i Fiske-lek, ligge i tweböte, och hafwe förwärkat hwad han fiskat.

Then Fiske-wattn äger, får saklöst taga af förbrytaren thessBåt och Fiske-redskap, til wedermåle, och behålla, till thess han rätt för sig bjuder.

Drager någor wattn och Fiske til sig, genom nya Skyrdars eller Stänkars grafwande, utur thess förra djup, annan til wärkelig skada, böte Tio Dal. Silf: mynt, fylle skadan, och lägge alt åter, som thet förr warit.

§. 5.

Kungs åder skal, ther hon af ålder warit, i thet djup och then Arm eller Åder, hwarest all slags Fisk upstiga kan, til en tredjedel af wattnet, uti hwarje Älf, Ström, Å, eller Sund, alla tider på året hållas öpen och fri ifrån all stängsel, antingen Strömmen genast löper uti Hafwet eller på wägen infaller uti Insjöar eller andra strömmar.

Likaledes underhålles hälften mindre öppning på the ställen, ther af ålder bewisligen Kungs Ådra warit, så wida något Fiske ofwanföre belägne Hemmans ägor dymedelst skada förorsakar..

Härifrån undantagas sådane Priviligerade Wattuwärk och Fisken, som ifrån urminnes tider någon särskilt rättighet ägt; Äfwenväl få the öfwerst mot Lappland, samt Ryska och Norrska Gräntsorne belägne Fiske-ställen med så grofmaskade Laxnät öfwerstängas, at annan fisk kan genomgå, dock at Farled ej hindrad blifwer.

Alla Dammar böra förses med nödige bottn-luckor, för then upp- och nedgående fisken.

§. 6.

Tå Fiske idkaren för hwarjehanda hinder icke kan inrätta Fiske-bragder å båda sidor om Kungs Ådra i Ström, Å eller Sund, äge han Frihet, at til Fiske byggnad intaga then ena hälften, och then andra som Kungs Åder öppen hålla, om fisken therigenom lika beqwämt framkomma kan, och farled ej gjöres osäker.

Uti små wattudrag, hwarest ofwanboende ej lida i sin rätt, eller farled ej underhållas kan, må allenast Höst- och Wår Fiskens upp- och nedgång genom tjenlig öppning befrämjas.

§. 7.

Uti Ström-lägenheter, ther Wattuwärk redan inrättade äro, eller framledes til nyttige behof inrättas kunna, bör ägaren eller thess innehafware ej hindras, ther så oundwikeligen tarfwas, at anlägga byggnader öfwer Kungs Ådran, dock med sådane wilkor och then inrättning, at flott- eller farled utan betalning öppen hålles, när någon them behöwer nyttja, sammt at fiskens upp- och nedgång icke igenstänges.

I mindre wattudrag, ther något angelägit Wärk drifwes, som i sträng torka nödwändigt betarfwar alt wattnet til sin drift, tillåtes i slik händelse ådrans igenstängande hel och hållen.

§. 8.

Eho sig fördriftar wid Kronans enskilta Allmänning eller andra Fisken Kungs Åder stänga, ther hon enligt 5. §. I thetta Capitlet wara bör, pligte dubbelt af hwad Lagen i Byggn. Balk. 17. Capit. 4. §. stadgar. För mindre ådras stängande, ware bot hälften mindre.

För then, som beträdes Kungs Ådra, eller någon här ofwannämde mindre ådra, annan gång hafwa stängt eller åwärkat, ware Böterne fördubblade, tage ock then som åwärkan gjort, genast stängsel och redskap up, tå han therom påmint warder, gjör han thet ej, wärkställe thet närmaste Krono-Betjent på then brottsligas kostnad, och thet wid tjenstens förlust.

§. 9 .

Som upgrundningar och sandbankar uti större och mindre Sund, Strömmar och Åar, men i synnerhet wid theras utlopp ganska mycket hindra Båtfart och Fiskens upgång utur Hafwet och stora Sjöar, så böra alla, som i Fisket theråstädes och ofwanföre i samma Älf eller Ström delägande äro, efter hwars och ens Lott och Förmon theraf, sig förena at samfält wid lägsta wattn i thet möjeligaste upgräfwa, upmuddra, eller på annat sätt så hjelpa slike utlopp, at Strömstråken och Bankarne widare utskåra kan, til beqwämlighet både för Fiske och Båtled: Åliggandes Konungens Befallningshafwande, at ther sådan rensning tarfwas, om wärkställigheten föranstalta.

Fördärfwar någon, eller med Sten och Grus fyller then Ådra, som til Båtled, wattnets fällande eller Fiskens upgång, på Kronans eller Landets kostnad uprensad är, pligte Tiugu Dal. Silf: Mynt , och sätte altsammans i sitt förra skick.

§. 10

Jord ägare ware skyldige, wid Tio Dal. Silf:Mynts wite, at tilse, thet icke något som förorsakar dämning eller upgrundning, såsom Sågspån, Stockar, Katse, Lax eller Pategårdar, blifwa I wattnet eller wid Älfs-breddarne så nära liggande, at the med Wårflod kunna bortflyta; Hwarföre äfwen Pålningar och Trädwirke, med mera, som wid Fiske bragder nyttjas och icke såsom ständige wärk äro at anse, efter fisketidens slut böra af Fiske-idkare wid ofwannämde wite utur wattnet tagas, tå Notdrägter och samfälte Fisken theraf skadas: Äfwen som alle Sågwärks ägare skola wid förlust af sin inrättning wara förbundne, at hålla kistor, hwaruti Sågspån kan falla och samlas, utan at then samma må komma i watnet.

Wid samma wite, bör hwarje Jordägare förpliktas, alla lutande och kullfallna Träd in wid större Ström- och Älfs bräddar afhugga och borttaga.

The så kallade Rissegel å Båtar och Ekstockar, såsom ock Trän, ris och bråte, som ifrån Ängarne rödjas, ware wid lika wite förbjudne at i wattnet kastas eller nedsänkas.

§. 11.

Utan för Strömmars, Åars och Sunds utlopp i Sjöar, bör ingen hemligen eller uppenbarligen så lägga Nät och Fiskeredskap, at fisken therigenom hindras i thess fria uppgång, i synnerhet i djupaste wattnet, och thet wid lika Bot, som för Kungs Ådrans stängande utsatt är.

§. 12.

Till Insjö och Ström Fiskets desto bättre wård, åligger Befallningshafwande och Domare, hwar i sin Ort, at igenom tjenlige föreställningar förmå Strand- och delägare af samfält Fiske, ther thet sig gjöra låter, fiske wattn sins emellan skifta.

§. 13.

At hugga eller swedia bort sådane Skogsbackar och Lundar, som med sin skugga witterligen gjordt Braxen eller annat Fiskestånd nytta, ware förbudit, wid dubbel pligt för hwart träd, stort eller litet, emot hwad Skogs-Ordningen stadgar om förbjuden Park, ehwad thet är å egne eller Boställs ägor.

§. 14.

Konungens Befallningshafwande i hwarje Län åligge, genom almän Kundgörelse förmå Jord- Strand- och delägare af samfälte Fiskerier, i större och mindre Insjöar och Strömmar, at sielfwe sammanträda, överlägga och sig förena om sådane Fiskesätt, Redskap, Garn och Bragder, som the efter omständigheterne af hwarje fiske finna bäst och lämpeligast wara til ynglets befredande och förekommande af thess för tidiga utödande.

Hwarje delägare äge thessutom rättighet i föremämde afsigter äska slikt sammanträde, om Byamännen sådant wägra, gånge sedan samfrält öfwerläggning för sig, och komme the flestes beslut, som äro för Ändamålets winnanne hugade, at af Domaren skrifteligen stadfästas, och gälle till thess något bättre sätt af them kan widtagas och ytterligare fastställas.

Then emot sådan öfwerenskommelse bryter, pligte som delägare uti föreningen utstaka.

§. 15.

På thet Lax och Örads Afwelen , som Wårtiden i April och Höstetiden i Septembetr och October Månader åter söker Strömmarne utföre til Hafwet eller till stora Sjöar, icke hädanefter må under wägen uti Åle-kistor och Gårdar, wid Qwarnar och Laxfisken fångas; Så skola delägare af Strömfiske wid hwarje Landsort sammanträda, och först noga utröna tiden, Höst och Wår, enär slikt yngel flåcketals går utföre, samt therefter i Krono-Betjentes närwaro wid Tinget låta stadfästa och allmänt kundgiöra the tider på året, under hwilka, alla Ål-kistor och Gårdar samt sina Mierdar, Garn och Fiskeredskap skola för ofwannämda Lax yngels friare nedgång aldeles wara tilslutne, eller uptagne och å Strand lagde, wid Tiugu Dal. Silf:mynts wite för then, som sådant försumar. ….

(§ 15.) Med lika sorgfällighet skall ock all annan Fiske yngels för tidiga fångande förekommas, och täta Miärdar samt Bragder, wid samma wite , Höste-tiden, tå the sig ut för Sund, Älfwar och Bäckar bestiger, wara förbjuden.

§. 16.

Jordägare ware skyldige, wid Femtio Dal. Silf:mynts wite, at, enligit Wår Nådige Förordning, af then 20 Martii 1751, Wintertiden, när stark frost eller mycken Snö infaller, wakar och öpningar uppå isen uphugga, och then öppne hålla å the Insjöar, större eller mindre, hwarest täppning kan qwäfwa Fisken.

Nämde- och Fierdingsmän hafwe hwar i sin trakt, efter skedd fördelning af Krono-Betjente, häröfwer inseende, och stånde til answar, om sådant försummas; Ther Ålderman i By finnes, blir thet hans skyldighet, at sådant efterse, wid samma answar för honom, som förut nämdt är.

§. 17.

Til befodran af Fiske-dammars anläggande, ther lägenheter gifwas, i synnerhet för Karp, Asp, Ruder och Id, skall thet åligga Landshöfdingen i hwarje Län, ther förut sådane inrättningar saknas, at genom föreställningar söka förmå en eller flere Inwånare, efter som lägenheten medgifwer, til efterdöme för andra, inrätta Fiske-dammar, Karp och andre fiske sorter theruti sätta, samt theraf lemna Stam til Afwer för them, som widare finna nyttan af slike inrättningar; ’Wiljandes Kongl. Maj:t anse en och hwar, som med sådane Fiske-Dammar gjöra början, samt Karp, Asp, Ruder eller Id wärkeligen theruti sätta och til utspridande underhålla, med lika Nåd som andra, hwilka om nyttiga upodlingar sig winlägga.

Then Fiske-Dammar egenwilligt förderfwar eller therutur olofligen tager Fisk, mer eller mindre, böte dubbelt emot hwad för wåldswärkan och stöld i allmänhet stadgat är.

Thet alle, som wederbör, hafwe sig hörsammeligen at efterrätta. Til yttermera wisso hafwe Wi thetta med Egen Hand underskrifwit och med Wårt Kongl. Sigill bekräfta låtit.

Stockholm i Råd-Cammaren then 14. November 1766.

ADOLPH FRIEDRICH

(L. S.) <<<<<<<< Joh. Von Heland <<<<

 

 

Merikaarron hiljaiset kirjamiehet

”Eikö meille armo kuulukaan?”

Pieni joukko Merikaarron hiljaisia oli ollut koolla ystävien kesken. Muutama humalainen nuorukainen oli tullut tilaisuutta häiritsemään. Etummainen oli kompastunut kynnykseen ja pirtissäolijat auttaneet ryömijän ulos. Tässä vaiheessa esitettynä kysymys vaivasi mystikkoystävien omaatuntoa pitkään.

Ajan mittaan tapainturmelus oli levinnyt yhteiskuntaan. Kirkko puolestaan ajautui älyn ja järjen palvontaan ja pitkäveteisiin teoretisoiviin saarnoihin. Kansaa paimennettiin pakkotoimin kirkkoon ja ehtoollisellekin. Tämä järjenpalvonta ja pinnallisuus herätti sielullista nälkää niissä, jotka kaipasivvat syvällisempää uskonelämää. Douzeaidans kirjoitti Ristin salaisuudessa: ”Tämän mailman Skoulu-wijsat owat tehnet pienen Jumaluuden heidän järjestäns, (…..) owat he panneet sen nijn kuin Jumalan Drottningin totuden alttarille, ja myös sisään tuoneet hamaan pyhimbään, siellä Duomitzeman ja päättämän Jumalallisia asioita.”

Vastareaktiona syntyi kirjava joukko herätysliikkeitä. Lähinnä Laihialle ja Kälviälle kohdistui suuntaus, joka johti kirkosta erautumisiin. Kuvailtuaan kaikkea liikehdintää I.A.Björklund ”Människovännen” –lehdessä 9.3.1913 kirjoittaa: ”Sitten on vielä pieni, hiljainen, mutta silti merkittävä mystinen suntaus.” Tämä oli sukua Laihian-Kälviän liikkeelle, mutta vältti konfliktia kirkon kanssa. Useat tutkijat ovat perehtyneet tähän ryhmään. Heistä vaasalaisella Ranckenilla oli mahdollisuus henkilökohtaisesti tutustua jopa Mikko Sausoon, Hallio puolestaan tapasi parin vuoden aikana useita toisen polven mystikoita.

Renkvistin kautta uskoon tullut Jaakko Eveli Vähästäkyröstä kirjoittaa: ”Tässä vähäisessä seurakunnassa on lähemmäksi parikymmentä sielua, jotka harjoittavat sisällistä jumalisuutta.”/ Akiander Vii, sivu 183. Näistä puhutaan usein mystikkoina, jotka vaikuttivat selvimmin aikajaksolla 1730-1870. Vähäkyrössä he painottuivat Merikaartoon, mutta heitä oli muuallakin, oli useita Suur-Lohtajan alueella, Samuel Rinta-Nikkola Ilmajoiella ja Jacob Kärmäen veljien jälkeläiset Häggrenit Kurikassa sekä Musterin Beata Hermansin johtama ryhmä Vaasassa. Vielä oli Karperössä kirjuri, kielenkääntäjä Jacob Norrgård, joka m.m. Björklundin mukaan käänsi ahkerasti kirjeitä ja kirjoja suomeksi.

Tällä väellä oli hengellisenä johtonaan ensisijassa Jacob Böhmen, Georg Gichtelin, Madame Guionin ja Douzeaidansin teokset. Kuitenkin mystikot lukivat ”kaiken, mikä suomenkielellä oli saatavissa” ja vielä suomensivat ja käsin kopioivat mm. yllämainuttuja ja paljon muita kirjoja.

Tukholmalaisen 1700-luvun alkupuoliskolla vaikuttaneen kirkkoherra Tollstadiuksen kirjeitä ja saarnoja levisi suomennoksia uskovien käyttöön, sukankutojankisälli Anders Collin, joka oli vahva hengellinen johdattaja, lähetti Tukholmasta Suomen ystäville joukon kirjeitä, jotka kertoman mukaan Jacob Norrgård suomensi, ja joita sitten käsin kopioiden levitettiin. Collin toimi ilmeisesti opettajana, mutta myöhemmin myös hovikirjastonhoitajana. Suomalaiset ystävät tapasivat hänet aina Tukholmassa käydessään huoneessa, joka oli täynnä lapsia.


Uskonelämä

Merikaarron hiljaisilla oli syvä vajavaisuuden ja synnin tunto, mutta he eivät vaeltaneet lain ikeessä, vaan löysivät hiljaisessa rukouksessa polvilleen mennen ihanan armahduksen. Suruttomia naapureita ei niinkään tuomittu, heitä säälittiin heidän kauhean kohtalonsa vuoksi. Seurakunnan toiminnan he näkivät tapakristillisyydeksi, ulkoisiksi teoiksi, joista puuttui sisällinen vakaumus.

Mystiikka kuuluu osana uskontoon. Kaikkina aikoina kaikissa uskonnoissa sitä on esiintynyt. Kristinuskossa on pohjalla rajaton luottamus salattuun Jumalaan, jota ei järki voi käsittää. Raamattu sanoo: ”Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: ’Katso, täällä se on’ tahi: ’Tuolla.’; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä” Luuk. 17:20-21. Toisaalla : ’se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen’, Room 2:29 tai vielä: ’Tulee aika, jolloin ette rukoile isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa, (…. ) Mutta tulee aika ja on jo, että totiset rukoilijat rukoilevat isää hengessä ja totuudessa.” Luuk 4: 21-23.

Sisäinen uskonelämä tuli heille tärkeäksi, ulkoista tapaa ja muotoa vähäteltiin. Jotkut katsoivat tulevansa toimeen sisällisellä ehtoollisella. Vaasan musteri Beata opetti ja Collin kirjeissään neuvoi kuitenkin ystäviä osallistumaan yhteiselle ehtoolliselle, ettei olisi kenellekään loukkaukseksi. Voihan kukin pyrkiä itse olemaan kelvollinen ehtoollisvieras.

Toisen kunnioittamisen periaatteelle löytynee soveltaen pohjaa Paavalilta, joka kirjoittaa olevansa varma: ” ettei mikään ole itsessään epäpyhää, (…..) mutta jos veljesi tulee murheelliseksi ruokasi tähden, niin sinä et enää vaella rakkauden mukaan”./Room 14:14, ja ” Kaikki tosin on puhdasta, mutta (….) Hyvä on olla lihaa syömättä ja viiniä juomatta, ja karttaa sitä, mistä veljesi loukkaantuu”/ Room 14:20-21

Kun kirkosta ei löytynyt sielun nälkää tyydyttävää ravintoa, sitä etsittiin kirjoista, joita luettiin laajasti. ”Mutta ei paljokaan lukeminen mitään hyödytä,” kirjoitti merikaartolainen Juha Törvi 1863, ” jos ei ihminen lukemisensa alla rukoile Jumalan Pyhän Hengen ylös valaistusta ja nöyryytä sydäntänsä Jumalan armahtavan armon ala.” Rukoileminen, nöyrtyminen polvilleen, oli varsinainen voiman lähde. Joku myöhäinen mystikko on kertonut, että vanhat eivät voineet liittyä heränneisiin tai Hedbergiläisiin, kun näille ”rukous oli kuin liika kalu, he hakivat ravintonsa muualta.”

Suhde kirkkoon

Vähässäkyrössä pari vuotta pappina toiminut Kustaa Hallio, joka oli Vähäkyrössä tavannut myöhäisiä mystikoita ja mm. Mikko Matinpoika Sauson pojan ja tyttären, piti Maarianhaminassa 20.8.1901 esitelmän, jossa hän antoi positiivisen kuvan Merikaarron (ja Lohtajankin) mystikoista. Hän tunnustaa monet vaarat ja eksytykset, jotka maallikoita voivat kohdata, mutta toteaa: ”Näin ei ole yleensä ollut Vähässäkyrössä.” Eräänä perusteena oli, että raamattua ja muuta kirjallisuutta luettiin paljon ja niihin suhtauduttiin kriittisesti. ”Luterilaisen seurakunnan jäseniä he olivat ja edelleen olla haluavat”, totesi Hallio

Aiemmin oli omantunnonarkoja tuomittu. J.O.I. Rancken kirjoitti 1855: ”Kun ei ollut heidän sielunsa tilaa ymmärtäviä johtajia, he valitsivat yhden tuhansista harhapoluista oikean, kaidan sijaan.” Muutenkin kirkon asenne oli torjuva. Monin tavoin kirkko piti kiinni arvovallastaan ja varjeli väestöä omassa nuotassaan. Oli opetuskieltoa maallikoille ja kirjoilta vaadittiin painatuslupa, millä keinolla mm. mystikkokirjallisuutta pidettiin poissa kansan saatavilta. Ihmisiä kutsuttiin kuultavaksi, tuomittiin vankeuteen ja ääritapauksissa maanpakoon.

Useisiin aiempiin kiistatapauksiin liittyy asian siirtäminen uskosta tiedon ja älyn tasolle. Papit ja piispat vaativat selvää osoitusta, missä arvostelijain mielestä kirkon oppi poikkesi raamatusta. Näin erimieliset johdatettiin pois uskonsa polulta, lukemaan raamattua ”sillä silmällä” eikä ”rukoillen etsimään siitä Elävää Jumalaa.” Kun he sitten jotain löysivät, oli kirjanoppineiden helppo löytää vastaväitteet, jolla heidät kumottiin. Oikeus lähti siitä, että he olivat väärässä, haettiin vain todisteita. Ei Lutherkaan aikonut katolisesta kirkosta erota, mutta kirkko ei suostunut keskusteluun vaan julisti pannaan.

Pastori Juha Lankinen n. 1996 Vähänkyrön kirkonarkistoon tutustuttuaan sanoi todenneensa, että Merikaarron hiljaisia valvottiin tarkasti. Ilmajoella Rinta-Nikkola määrättiin 1805 kirkkoneuvoston eteen kuultavaksi, mutta yleensä näiden Collinilaisten osalta ei ole tullut esiin oikeustapauksia. Hiljaisten oppi itsessään oli konflikteja välttelevä. He toimivat omassa piirissään, pienissä ryhmissä tai mielelllään kahdenkesken.

Vieraisiin suhtauduttiin varovaisesti, jopa kirjoja piiloteltiin. Tämä näkyy siinä, että eräät kirjailijat kirjoittivat nimimerkillä. Ristin Salaisuuden kirjoittaja käytti nimimerkkiä N. N:. jonka takaa tutkijat ovat löytäneen salanimen Douzeaidans tai Douzetemps tai Douzedent. Kirjain suomentajat ja kopioijatkin usein välttivät nimensä esiin tuomista. Niinpä talteen saatujen käsinkirjoitettujen kopioiden syntyhistoria on usein mahdoton selvittää.

 

Mystikoitten kirjat

Tutkijat ovat lausuneet, että Merikaarron mystikot lukivat kaiken, mitä suomenkielellä oli saatavissa. 1800-luvun alun perukirjoissa oli joka perheessä Raamattu tai Uusi Testamentti, Katekismus ja virsikirjoja, Merikaarrossa usein molemmilla kielillä. Näiden lisäksi useimmin esiintyvä teos on Vähä-Kemppi ja Gerharttin ”Pyhiä tutkistelemuksia”. Lisäksi tilattiin ja nidottiin useita sanomalehtiä. Tieto kulki vikkelästi, sillä esim. Keisari Aleksanterin matkustus Suomessa kopioitiin Merikaarrossa suomeksi samana vuonna kun se oli Pietarissa painettu.

Monessa talossa oli iso kirjasto. Tavanomainen kirjavarasto vuosien 1800-1810 perukirjoissa on 10 – 20. Vaalissa 1802 oli 28 kirjaa, Isak Skarralla 88 kirjaa vuonna 1855 siitä huolimatta, että neljä vuotta aiemmin oli kirjastolle lahjoitettu 33.

Mikko Sauso luetteloi ja numeroi kirjansa 1834, 140 kirjaa joista 18 oli ruotsinkielisiä, 11 koko- tai puolivuoden sanomalehtiniteitä. Käsinkirjoitettuja, numeroituja kirjoja oli 28, mutta näiden lisäksi ainakin 17 hänen kopioitaan on löytynyt sukulaisilta, ystäviltä ja arkistoista.

Oli paljon ulkomaista kirjallisuutta, jota ei painettu, eikä aina sallittu painettavaksi suomeksi. Näitä kirjoja saatiin Tukholmasta ruotsinnoksina, täällä suomennettiin ja käsin kirjoittaen monistettiin, Ilmajoen Rinta-Nikkolan sanotaan kääntäneen yhden kirjan suoraan saksasta, samoin Karperön Norrgårdin. Merikaarto oli n. vuonna 1800 niin vahvasti ruotsinkielentaitoinen kylä, että sielläkin olisi voinut olla ruotsista kääntäjiä, kirjallisia todisteita ei vain ole. Vuonna 1800 syntynyt Jaakko Mikonpoika Kukko kirjoitti kylän asiakirjoja molemmilla kielillä, mutta kirjakopioita ei ole löydetty.

Vanhimmat merkit käsinkirjoitetusta kirjallisuudesta on kirjekokoelma, 8 kirjettä, joista ensimmäinen vuodelta 1743; Tie Lebo-Sabattihin 1756; Vähä Kemppi suomeksi 1779, (Juha Martinp.); Vähä Kemppi, käätty 1769 (painovuosi ruotsiksi, sama käännös kuin edellinen eli 1779!!), Neljästä luonnon-omaisudesta, saksasta käännetty 1785, Väärästä pappeudesta Baabelissa, kopioinut Susanna Vidgren 1785 ja vielä Ristin salaisuus, kopioinut 1786 M-M-S eli löytöpaikan ja ajan perusteella Matti Matinpoika (Vähä-)Sauso.

Helsingin yliopiston kirjastossa, Suomalaisen Kirjallisuuden seuralla, Vaasan Maakunta-arkistossa, Pohjanmaan museossa ja ehkä myös Kansallisarkistossa sekä yksittäisiä kappaleita muuallakin on Merikaartoon yhdistettäviä käsinkirjoitettuja kirjoja, yhteensä lähes 200 kappaletta. Näistä on uskonnollisia perusteoksia hyvin vähän, sillä niitä sai painettuna. Erilaisia hartaus- ja selityskirjallisuutta oli runsaasti, samoin pyhien ihmisten elämäkertoja, legendoja, näkyjä ja profetsioita. Erilaisia tietokirjoja oli myös huomattava määrä.

Eräät kirjain kirjoittajat, usein kääntäjät ja kopioijatkin, kavahtivat oman nimensä esille tuomista kätkeytyen nimikirjainten tai salanimen taakse. Siksi tavatuista ja luetteloiduista kirjoista suuri osa on jäänyt näitä tekijätietoja vaille, joten ei voi päätellä, onko kyseessä käännöstyö vai myöhempi kopio, kuka on suomentanut, kuka kopioinut.

Jacob Böhmen teoksista löytyy käännettynä 11 eri titteliä: Uudesta syntymisestä, Keskustelu (paholaisen ja uskovan välillä), Mysteria Magna, Neljästä Complexionista, Parannuxen prosessi, y.m. Näistä on kuitenkin kutakin säilynyt vain vähän kopioita. Muita merkittäviä ovat Böhmen oppilaiden Gichteloin ja Madame Guionin, samoin Johan Arndtin teokset. Erityisesti Madame Guionin hiljaisuudenoppiin oli mieltynyt Melchior Douzeaidans, jonka kirja Ristin Salaisuus levisi Pohjanmaalla voimakkaasti ja sen viidennentoista luvun kerrotaan selkeästi kuvaavan mystikoitten ajatusmaailmaa. Siksi siitä enemmän.

 

Ristin salaisuus, Mystére de la Crux, kirjoittaja N: N: (Douzetemps)

Ensipainos Offenbach vuoden lopulla 1732, (ranskankielinen)
Toinen laitos 1786, viides ranskankielinen, Lausanne 1791
Leipzig 1782 ens. saksankielinen käännös, toinen laitos 1784.
Moskova 1786 venäjänkielinen käännös,
Pietari 1814 toinen venäjänkielinen käännös
Lontoo 1860 uusi laitos ranskankielellä, Martinista-järjestön toimittama
--Milano 1975, uusi laitos (Editorial Arche)
Käsin kopioitu suomennos ”Salaisuus Jesuxsen Christuxen (…. …..) Rististä”.
-- Kirjan alussa ei ole tekijän nimeä, mutta toinen esipuhe on allekirjoitettu nimimerkillä N. N: (Nomen Nescio eli Nimeä tietämättä). Jälkimaailman tutkijat ovat löytäneet hänelle salanimen Melchior Douzeaidans, mutta usein mainitaan saman kirjan tekijäksi Douzetemps, Douzedain tai Douzedent. (Douzetemps=Suloinen aika, Douzeaidans= Suloinen auttaja).

 

Kirjailijasta
Kirjassa Albert L. Caillet: ”MANUEL BIBLIOGRAPHIQUE DES SCIENCES PSYCHIQUES ET OCCULTES”,1-3, Paris 1912, hakusanalla Douzetemps on artikkeli:

”Douzetemps ou Douzedain ou Douzedent, réfugié Francais en Allemagne, fut accusé faussement d’avoir voulu empoisonner Auguste Roi de Pologne, Duc du Saxe, qui mourut en 1733; il fut enfermé dans la prison d’Etat de Sonnenstein, dans laquelle il composa son ouvrage ”Mystére de la Croix” et decouvra la liberté le 4 septembre 1732. C’est la tout que on sai de sa vie.”

Ranskan hugenotteja vainottiin, muistamme Pariisin verihäät Pärttylinyönä 1572. Nantes’in ediktillä 1598 heille annettiin uskonvapaus, kansalaisoikeudet ja turvapaikkoja. Vaino kuitenkin jatkui ja kun ediktin antama suoja kokonaan kumottiin 1685, monet hugenottiperheet pakenivat Saksaan. Sinne myös Ristin Salaisuuden tekijä.

Saksassa Douzeaidans tutustui Madame Guionin ”hiljaisuudenoppiin”, Böhmen ja Gihtelin sekä muidenkin teoksiin. Poikkeavien mielipiteittensä vuoksi kirjoittajaa epäiltiin jopa poliittisesti vaaralliseksi ja vangittiin epäiltynä aikeista myrkyttää Puolan kuningas August II Väkevä, 1670-1733. Vankeudessa hän sitten kirjoitti kirjansa, valmiiksi ajateltu teos siirtyi paperille 15 päivässä, ja valmistui 12.8.1732.

Tekijännimen salaisuuteen ja symboliikkaan liitty myös kirjailijan esipuheessa antama tieto, että kirja olisi kirjoitettu Sonnensteinissa. (Aurinkokivi). Jos kirjassa olevan piirroksen oletetaan kuvaavan vankilapaikkakuntaa, se ei sovi Sonnensteiniin vaan Läheiseen Pirnaan (Pima?) Nimeä Sonnenstein olisi siten käytetty mielikuvan vuoksi.

Vapaaksi päästyään kirjoittajan kerrotaan menneen aiempaan asuinpaikkaansa Offenbach’iin, joka ehkä oli asuinpaikka Saksassa ennen vangitsemista. Siellä kirja pantiin välittömästi painoon.

Useimpien Böhmen, Gichtelin ja muiden kirjojen tie Suomeen kävi Ruotsin kautta. Sieltä Anders Collin toimitti ruotsinnoksia suomalaisille ystäville. Täällä ne suomennettiin ja kopioimalla lisättiin. Samaa tietä tuli myös Ristin Salaisuus. Eräässä kopiona säilyneessä kirjeessä Suomeen Collin viittaa tähän torteamalla, ” joka teillä on.”.

Kirjasta on Vaasan seudulta saatu talteen useita kopioita ja Keski-Pohjanmaalta saatu tietoja useista kappaleista. Näyttää jopa siltä, että siitä on ollut ainakin kaksi, jopa kolme eri suomennosta, alaotsikon erilaiset suomennokset kopioissa viittaavat tähän. Eräät erot saattavat tosin johtua siitä, että kopioija on vielä kerran kääntänyt kirjan kotimurteelleen.

Kirjassa on alaotsikko Cara Crux – Mihi Dux, kopioissa joskus Chara tai Kara. Tämä on käsinkirjoitettuihin kopioihin jäljennetty ja sille annettu erilaisia suomennoksia:
”Rakas Risti, vastaanotan sinun. Sinä minut parhaiten taluttaa taidat”,
”Rakas Risti, sinun vastaanotan. Sinäpä minua parhaiten taluttaa taidat”,
”Rakas risti, sinä minut parhainni taluttaa taidat”/ SKS-Kannuksen kopio
”Rakas Risti, sinua minä odotan ja otan. Sinä minua talutat. Kaicki sinus voitan.”
Cara Crux, Mihi Dux//Tule, rakas risti, sinä taidat mua oikiaa tietä johdattaa.

Kirjan alkulehdellä lisäksi tunnuslause: Jesus Kristus, se suuri Ristinkandaja, olkon pää-mies tällä Campagnialla. Rinta-Nikkola on kopiossaan kuvittanut tämän lauseen piirtäen Jeesuksen ristiä kantamassa ja vaivaisen ristinkantajan häntä seuraamassa.

Kirja alkaa esipuheella Lähetyskiria Teophilin (Jumalan ystävä, lukija) tygö, ja se kertoo mm. että Auctori, ”Joca sitte cuin hän oli ulos-seisonut enemmän kuin 8:xan kuu-kauden fangeuden ilman paperita, kynää ja pläckiä, sai vijmmeingin anomiseens sen lembeen, että hän sai ylös-panna paperin päälle nämä ajatuxet Ristin Salaisuudesta. Ja on nämä ajatuxet itzestäns vuotaneet paperin päälle, ilman aivoin murtoa ja perään ajatusta. Nijn että tämä on, Nijn monen päivän työ kuin sijnä on Lukuja. (15)”

” Minä olen hyvällä sydämmellä, koska en minä taija olla ruumiilla minun Rakkaan Theophilini ystävä, Se jonga te tunnetta, Ja Teitä rakastaa, meidän Herrasam Jesuxesa Christuxsesa, Sonnensteinissä Sinä 12 päiv: Elo Cuusa Vuonna 1732.”

Myöhempi, vapaudessa kirjoitettu toinen esipuhe sanoo lisäksi mm.: ”Herra andoi minun nähdä tämän hänen armahtamisensa ja kanssa-kärsiväisen huolenpitonsa minun pelastuxestani 10:nen Cuu-kauden ja 13:lta päivän fangeuden iälkeen, josta minä irrallensa pääsin, sisällä olevana vuonna 1732, sinä 4 päivänä Syys Kuusa , eli Mosexen päivänä ”


”Minun vapaasa yxinäisyydesäni. Sinä 14 päiv. Loka Cuusa 1732. N:N:”

 

 

Käsinkirjoitettuja suomenkielisiä kopioita kirjastoissa

Salaisuus Jeesuksen ….. Rististä /Mystére de la Crux, Melchior Douzeaidans 1732.Norrgårdin kirjoittama,
ollut Merikaarrossa Isak Skarran oma. Säilytyspaikka SKS,Grotenfeltin kokoelma.

Salaisuus Jeesuksen ….. Rististä /Mystére de la Crux, Melchior Douzeaidans 1732.
Kopioinut vuonna 1876 M=M=S, arvattavasti löytöpaikan ja ajankohdan perusteella Mikko Sauson
isä Matti Matinpoika Sauso, syntyjään Lill-Greggilä. Hallio hankkinut Vähäkyröstä 1894. Säilytyspaikka SKS.

Salaisuus Jeesuksen ….. Rististä /Mystére de la Crux, Melchior Douzeaidans 1732.
Kannuksesta tavattu vajaa kappale. Valokopio SKS:llä
Rakas Risti … …., sinä minut parhainni taluttaa taidat

Salaisuus Jeesuksen ….. Rististä / Mystére de la Crux, Melchior Douzeaidans 1732.
Rinta-Nikkolan kopio, Helsingin Yliopiston kirjasto, Lahjoittanut Aspelin 1869.

Salaisuus Jeesuksen ….. Rististä /Mystére de la Crux, Melchior Douzeaidans 1732.
Rinta-Nikkolan kopio, Helsingin Yliopiston kirjasto.

Salaisuus Jesuksen … Rististä, Douzeaidans 1732. Kopioinut N.N.
Rancken Vähästäkyröstä, n:o 14. Sijainti SKS. Mahdollisesti sama kuin joku yllä mainittu kappale.

 

Kopioita Vähäkyrössä ja muualla
SALAISUUS Jesuxen Christuxen ja Hänen Jäsendensä Murhellisexitekewäisestä ja Lohdutta-waisesta, Kuolettawaisesta ja Eläwäxi tekewäisestä ja Ylöndäwäisetä ja Alendawaisesta Rististä. Kirjoitettu sen eläwäisen sekä sisällisen että ulkonaisen tundemisen alla yhdeldä Jesuxen Cristuxen Ristin opetus lapselda. Täytetty sinä 12 p. elokuuta 1732.
Alaotsikko:RAKAS RISTI, WASTANOTAN SINUN.
SINÄ MINUA PARHAITTEN TALUTTAA TAIDAT
Kirjan luku kolme on kirjoitettu vanhoilla saksalaisilla kirjaimilla, muut uusilla. Kirjoittaja on ilmeisesti sama, sillä vaihto tapahtuu kesken sivun. Kirjassa on esipuheitten lisäksi tekstiä 367 sivua ja sitten: LOPPU Den 29 April 1826.
Kirja on peräisin Kuuttilan Pukista, kopioija käsialan ja lähtöpaikan perusteella talon vävy Jaakko Tuomaanpoika Pukki, ent Seppälä, synt. Vaali. Kirja on v. 1992 Selkämäellä Sisko Torkon hallussa. Hänen äitinsä Elna Maria Ketosen, o.s. Mäntynen mukaan hänen isoisänsä Jaakko Pukki, myöh. Mäntynen, s. 25.9.1863, oli tuonut sen kotoaan Pukista ja vaimo sidotuttanut sen Kanttori Simeliuksella. Simeliuksen vävy Lauri Kallio oli sen lähettänyt Yliopiston kirjastoon, josta se monen pyynnön jälkeen palautettiin.

CARA CRUX, MIHI DUX, eli sama kirja kuin Salaisuus Jeesuksen Rististä, talteenottaja on lukenut alaotsikon titteliksi.
Etelä-Pohjalaisen Osakunnan tutkimusretkikunta otti talteen Vähästäkyröstä 1930. Retken jälkeen kirja on jäänyt pastori, sittemmin kouluneuvos Reino Ala-Kuljun haltuun ja sen tiedetään olevan Seinäjoen Lukiossa. Maisteri, Yliopiston kirjastonhoitaja, Henrik Grönroos kyseli kirjaa lähisuvulta n. 1974, tuloksetta. Alaotsikon suomennos on tässä kappaleessa: Rakas risti Sinun vastaan otan, Sinä Minua parhaiten taluttaa taidat.

 

Kopioita Keski-Pohjanmaalla
1. (Salaisuus) Jesuksen Kristuxen ja hänen jäsentensä murheelliseksi tekeväisestä ja lohduttavaisesta, kuolettavaisesta ja eläväiseksi tekeväisestä, alentavaisesta ja ylentäväisestä Rististä. (Tittelin ensimmäinen sana jäänyt pois jostan syystä) Tämä on J.P.Sahlgrenin Akianderille kuvaama kappale Ylikannuksesta. (20 painoarkkia)
Alaotsikko: Cara Crux, Mihi Dux//Tule, rakas risti, sinä taidat mua oikiaa tietä johdattaa.
Päätetty yhdeltä halvimmalta Kristuksen jäseneltä 12 päivä elokuussa 1732

2. N.s. Kannuksen vajaa kappale, josta on valokopio SKS:llä

3. Aukusti Oravalan Hengellisessä kuukausilehdessä 1893 kuvaama kappale.

4. Jaakko Lutsion kappale. Hänellä on täytynyt olla mallikappale jäljentäessään Koskelalle.

5. Lutsion Heikki Matinpoika Koskelalle vuonna 1835 kopioima kappale.

Vaikka näissä havainnoissa olisi osin osuttu samaan kappaleeseen, löytynee sieltä ainakin kolme eri jäljennöstä ja kaksi eri käännöstä.

 

Jyväskylässä

RISTIN SALAISUUS (nimi lisätty myöhemmin eri käsialalla), alkusivuja puuttuu. Osittain säilynyt (toinen) alkupuhe on päivätty 14.10.1732. Säilytyspaikka Jyväskylän maakunta-arkiston Biografica-kokoelma, jonne se on saatu Jyväskylän Yliopiston kirjastosta suuren aineistoluovutuksen yhteydessä vuonna 1968.

Pitkän tekstin lopussa on päätössanat, jotka alkavat näin: " Katso päätökseksi tästä minun rakas Teofiluxeni minun ajatuxiani mitä ristin salasuuteen tulee josta te olette minulta pyytäneet ja johonka herra on antanu armua että voimaa kirioitamaan pydellä muodolla joka taitaa mitä max? harvoille olla tuttu. Jos jotakin hyvää siinä löytyy niin wuotaa se elämän ja walkeuden lähteestä, jota paitsi ei me ole muuta kuin heikkous ja taitamattomuus. ---
Ristin Salasuuden loppu. Sinä 17 päivänä Toukokuusa 1836."

Sidoksen kanteen on myöhemmällä käsialalla kirjoitettu: "Kirjoittanut Sakari Erkinpoika Nissi Kälviän Jokikylästä."

 

Merikaarron kyläkirjasto

Vähäkyrö oli vanha liikennesolmu. Nykyisen kirkon luona haaraantui vanha Hämeenkankaan tie toisaalta Korsholmaan, toisaalta Pietarsaareen. Etelärannalla jokea asui Kyrön suurkunnan nimismies. Täällä on ollut jonkunlainen kuljetus joen yli ja vuodesta 1624 silta, parisataa vuotta alin Kyrönjoen yli vievä silta. Tämän kautta koko itäisen-pohjoisen maakunnan väki kulki kaupunkiin ja Korsholman virkakunta maakuntaan.

Vaasan kaupungin perustamisen jälkeen varakkaiden kauppiaitten vaikutus näkyi pitäjässä. Kauppiaitten haltuun joutui tiloja, joita hoitamaan tuli osin heidän poikiaan. Samoin Korsholman ja myöhemmin Vaasan virkamiehet levittivät vaikutustaan ja Hovioikeuden perustaminen 1775 toi Vaasaan sivistynyttä virkamiehistöä sivistysharrastuksineen ja kirjastoineen. Piristävä oli Vaasab Pedagogio ja Triviaalikoulun tulo Vaasaan 1722. Myös pitäjän papiston ja virkamiesten vaikutus näkyi.

Jo 1600-luvulla pitäjään saatiin oman pitäjän poikia papeiksi. Ennen vuotta 1800 Vaasan Triviaalikoulussa oli ollut 70 poikaa Vähästäkyröstä, näistä hieman yli puolet talonpoikaissäätyä. /Ojajärvi. 1600-luvulta tunnetaan talollinen Heikki Pukin muistiinpanot suomeksi. Hänen veljensä palveli henkikirjurina Inkerinmaalla, joten hän oli ilmeisesti käynyt koulua ja siinä sivussa oli Heikkikin oppinut.

Varatuomari Rochierin n. v. 1850 Ilmarinen lehdelle antaman tiedon mukaan jo 1700-luvun jälkipuoliskolla oli Vähässäkyrössä ryhmä henkilöitä perustanut lukupiirin: Yhdessä hankittiin luettavaa, joka sitten kiersi jäseneltä toiselle. Kirja jäi viimeiselle lukijalle.

Ensimmäisten joukossa Vähäkyröön perustettiin yleinen lainakirjasto 1851. Perustajajäseninä olivat mukana lautamies Iisakki Skarra Merikaarrosta lahjoittaen alkuun 33 kirjaa ja 2 ruplaa rahaa ja lautamies Jaakko Seppälä 11 kirjaa. Johan(nes) Trast ja Tuomas Eskelä Merikaarrosta olivat myös alkuvaiheen aktiiveja. Sitten pantiin alulle sunnuntaikoulu lukutaidon ja kirjoituksen opettamiseksi vähän ennen Vaasan paloa ja Merikaarron mystikot perustivat kyläkirjaston 7.1.1863. Niitä syntyi muuallekin pitäjään samoihin aikoihin.

Puolen vuoden toiminnan jälkeen kyläkirjastolla oli 83 lahjoitettua kirjaa ja 80 ostettua kirjaa. Kassassa oli vielä 13 ruplaa 15 kopeekkaa rahaa. Samana aikana oli lainauksia kirjattu 930.

Merikaarron kirjastossa oli perustajina seuraavat 11 osakasta: talolliset Jaakko Juhanpoika Waali, Tuomas Juhanpoika Waali, Juha Mikin poika Trasti, Tuomas Jaakon poika Eskelä, Juha Tuomaanpoika Eskelä, Tuomas Antinpoika Knoka, Juha Isakin poika Störvi, Simuna Matin poika Kukko, torppari Mikko Juhanpoika Seppälä, (Waalien veli), suutari Mikki Mikinpoika Tullenberg ja snikkari Mikki Mikinpoika Sauso.

Kirjaston edesseisojaksi pyydettiin mystikko, lasten kouluttaja, Juha Antinpoika Störvi, joka kirjoitti perusteellisen selvityksen kirjaston tarpeesta ja hyödystä. Samasta asiakirjasta ovat peräisin alkuvaiheen tiedot. Vuodelta 1884 olevan luettelon mukaan kirjastossa oli 378 suomalaista ja viisi ruotsinkielistä kirjaa. Tämä vanha kirjasto oli Mikki Mikinpoika Sauson tekemässä kaapissa ja Mikin omakätinen lasku kaapin teosta on tallessa. Kaappi kirjoineen oli Merikaarron sivukirjastossa 1995.

 

Kirjallisia lähteitä
Akiander, Matth, toimittaja
HISTORISKA UPPLYSNINGAR OM RELIGIÖSA RÖRELSERNA I FINLAND I ÄLDRE OCH SENARE TID, 2, H:fors 1858, S. 25-99: Anders Collinin lähetyskirjat 1-21., vuosilta 1783 – 1790

Bergroth, Elis:
SUOMEN KIRKON HISTORIA PÄÄPIIRTEISSÄÄN, Porvoo 189X:
S. 258 Teosofinen mystisismi

Grotenfelt, Kustavi, SUOMI II, Helsinki 1885, s. 18,
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Käsikirjoitusten Kokoelma, N:ot 119-151.

Grönroos Henrik:
SUOMEN ALMANAKAN JUHLAKIRJA, Hki 1957, Almanakka muistikirjana
BIBLIOFILOS 1971:3, S. 74>- Salattu elämä
BIBLIOFILOS 1972:1, s. 3>- Geografiat ja reisukirjat
BIBLIOFILOS 1972:2, S.61>- Geografia alkaville vuodelta 1829
BIBLIOFILOS 1972:3, s. 91>- Mystikoita tiedustellaan
BIBLIOFILOS 1972:4, s. 131>- Lohtajan suurpitäjän mystikoita
BIBLIOFILOS 1973:1, s. 3>- Keisarit ja kuninkaat
BIBLIOFILOS 1974:4, s. 99>- Dusidang – se pyhä Jumalan mies 1
BIBLIOFILOS 1975:1, s. 5>- Dusidang – se pyhä Jumalan mies 2 (..jatkuu ??)
KANSANVALISTUS- JA KIRJASTOLEHTI 1941:
--Kirjat ja niiden omistajat ennen kansankirjastojen aikoja

TEOLOGINEN AIKAKAUSKIRJA 1901, s. 345-356 ja 401-409
Suomen mystikoista.

KIRKKO JA KANSA 1932, , s. 111-116
Kaila Erkki sarjassa SUOMEN KANSAN VANHOJA HARTAUSKIRJOJA
Jean de Bernieres Luovigny: Salattu Elämä Kristuksen kanssa Jumalassa, Hki 1834

SUOMEN KIRKKOHISTORIALLISEN SEURAN VUOSIKIRJA 1. 1911, s. 1-18 ja
TEOLOOGINEN AIKAKAUSKIRJA 1911, s. 1-12
-- Pajula J. S. Jacob Böhmen vaikutuksesta Suomen n.k. mystikoihin

SUOMI 1855, S. 225 – 254
Rancken J.O.I: Om en religiös rörelse i södra Österbotten på 1700-talet.

ILMARINEN – NOTISBLAD FÖR ÖSTERBOTTEN 2.10.1852, N:o 64
Rancken, J.O.I:: Bildning och litteratur hos allmogen i Lillkyro

Salomies Ilmari
SUOMEN KIRKON HISTORIA 3. Isonvihan kynnykseltä Ruotsin vallan loppuun,
H:ki 1962 , s. 376-381: Pohjanmaan mystikot.

Tililä Osmo: RUKOILEVAISTEN KIRJOJA,
Forssa 1961. Suom. kirjallisuuden seuran toimituksia 270.

Vilkuna, Kustaa,VIRITTÄJÄ 1931:
Suomenkielisiä asiakirjoja Vähästäkyröstä 1700-luvun jälkipuoliskolla.

Ojajärvi, Aulis: Vähänkyrön kirjaston satavuotisvaiheet

Netissä mm: http://www.ttecla.es/laPuerta/ar367.html
La Puertan artikkeli Julio Peraejordi: Douzetemps y el Misterio de la Cruz.

 


Mystikkokirjaluettelo

Luettelo Merikaarrossa tavatuista käsikirjoituksista, tallella olevista tai tietoon tulleista. Todellinen luku on paljon suurempi. Ranckenin keräämät eivät ehkä kaikki ole Suomalaisen kirjallisuuden seuralla. Muutama kappale voi olla kahteen kertaan eri lähteestä tulleena.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
KIRJAN NIMEKE, kirjailija-vuosi, kääntäjä-vuosi,
kopioija-vuosi, sijainti v. 2000/ Sisältää löydetyt tiedot
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

ANGELE DE FOLIGNYN elämäkerta, kirj: __, suom:__,
- - - kopioinut Mikko Sauso, Sauson kopioituja 1834 N:o 7, sijainti SKS

APOSTOLEIN HISTORIA, jälk. osa, kirj: __, suom: J, Norrgård,
- - - kopioinut Mikko Sauso 1823, sijainti SKS/Hallio

APOSTOLEIN KILVOITUKSEN HISTORIA, kirj: __, suom:Jac.Norrgprd
- - - kopioinut Mikko Sauso 1823, sijainti SKS/Hallio

APOSTOLEIN KILVOITUKSEN HISTORIA. Om Jaakko Kukko ja Eino Kukko
- - - Hävisi arviointimatkalla Helsinkiin n. 1985, joten yksilöintitietoja ei saa.
- - - Kyseessä onkin ehkä PYHÄIN MARTTYYREIN KILVOITUKSEN HISTORIA.

AVAIN JUMALALLISEEN SALAISUUTEEN-, kirj: Böhme, suom:__,
- - - Vähästäkyröstä, Ollut Susanna Vidbergillä. Sijainti SKS

BONIFARSIUS TARSISSA y.m, kirj: __, suom:__,
- - - kopioinut Juha Vaali, Rancken Vähästäkyröstä,sijainti SKS

BONIFARSIUS TARSISSA, kirj: __, suom:__,
- - - kopioinut Mikko Sauso, Sauson luettelo 1834, kirjoitettuja N:o 9.

P. BONIFATIUS TARSISSA, kopioitu 1800, sijainti HYK

Chr. A. RÖMELINGIN ULÖS HERÄTYS, KOP 1823 (m.Sauso?) SKS-Hallio

CHRISTILLINEN HUVITTAJA, Advokatin Harbigtonin elämä, suom:__,
- - - kop. Juha Matinp. Störvi 1863, sijainti Vähäk.kirjasto

Yxi CHRISTILLINEN NEUVO NUORUKAISILLE, kirj: Madame Guion
- - - kopioinut Juha Skarra 1802, Rancken Vähästäkyröstä, sijainti SKS-Hallio

CHRISTILLINEN NEUVO NUORUKAISILLE, KIRJ. Madame Guion
- - - Kop Johan Skarra 1802. Sijainti HYK

Yxi CHRISTILLINEN NEUVO NUORUKAISILLE,
- - - Kirj Madame Guion. Rancken Vähästäkyröstä, SKS

CHRISTILLINEN NEUVO NUORUKAISILLE, kirj: Mad. Guion, suom:__,
- - - kop. Mikko Sauso Skarran kappaleesta, Sauson kirjoitetuissa 1834 N:o 16

CHRISTILLINEN NEUVO NUORUKAISILLE, kirj: Mad. Guion, ,
- - kopioinut Jaakko Pukki 1827 Sauson kappaleesta, sij: Aino Aalto, Vähäk.

DE REGENRATIONE/UUDESTA JÄLLEN SYNDYMISESTÄ, kirj:Böhme,
- - kop ??? 1789, Rancken Vähäkyröstä, sijainti SKS

DE REGENRATIONE/UUDESTA JÄLLEN SYNDYMISESTÄ, kirj:Böhme,
- - kop N.N., 1820, sijainti SKS-Hallio

DE REGENRATIONE/UUDESTA JÄLLEN SYNDYMISESTÄ, kirj:Böhme,
- - kop ??? 1821, Rancken Vähäkyröstä, sijainti SKS

DIVERSE FÖRMANINGAR/KEHOITUKSIA, Kop J.Norrgård, sij. HYK

EHTOOLLISESTA, KOP. J. Norrgård, HYK

ENGELIN KIRJA. sijainti HYK D.II.47
- - Omistanut Laihialla Thomas Tuori ja 1823 Jacob Erwing

GEOGRAPHIA ALKAVILLE, Kirj Djurberg, KÄÄNT. Rinta-Nikkola 1804
- - Rinta-Nikkolan kirjoittama, Om. Isak Mattsson Kellosaari, Sij. Pohm Museo

GEOGRAPHIA ALKAVILLE, kirj: Djurberg, suom: Rinta-Nikkola 1804,
- - kop. ???, sijainti SKS, Rancken Vähästäkyröstä.

GEOGRAPHIA ALKAVILLE, kirj: Djurberg, suom: Rinta-Nikkola 1804,
- - kop Mikko Sauso 1824, sijainti SKS-Hallio

GIELIXEN YLÖS RAKENDAVAISET PUHEET, KOP Mikko Sauso 1817
- - Sauson kiroitettuja 1834 N:o 7, sijainti SKS-Hallio

GOTTLANNISTA ERÄS KERTOMUS, KOP Mikko Sauso 1823
- - Sauson kirjoitettuja 1834 N:o 24, sijainti SKS-Hallio

HENGELLINEN TUTKISTELEMUS ISRAELIN …, KÄÄNN: 1819,
- - Kop. Mikko Sauso 1826, sijainti SKS-Hallio

HERRAN EHTOOLLISESTA, Tukholma 21.9.1778, sijainti HYK

HIERONYMUKSEN PROFETIA, kirj: __, suom:__,
- - kopioinut Mikko Sauso,Sauson kirjoitettuja N:o 19, sijainti ??

HIERONYMUKSEN PROFETIA, kirj: __, suom:__,
- - Rancken kerännyt Vähäkyröstä, sijainti ???

P.HIERONYMUKSEN PROFETIA JA VIRSI
- - Kop Jaakko Tuomaanp. Seppälä>Pukki 1809, HYK

HISTORIA JOACHIMISTA JA ANNASTA, kirj: _, suom: 1805;
- - Rancken Vähästäkyröstä, sijainti ???

HISTORIA JOACHIMISTA JA ANNASTA, kirj: __, suom v. 1805
- - kop: Mikko Sauso 1823, Sijainti Valkama, Vähäkyrö

HISTORIA JOAKIMISTA JA ANNASTA, KÄÄNN. 1805, siitä jällens
- - kop. Mikko Sauso 1831, octavo, Sijainti SKS-Hallio

HISTORIA JOAKIMISTa JA ANNASTA, KVARTTO, kop.Jaakko Seppälä
- - Kop Jaakko Tuomaanp. Seppälä 1834, kvartto. Sij: SKS-Hallio

IHMISEN SYDÄN,JUMALAN TEMPLI, kirj: __, suom:__,
- - kopioinut Mikko Sauso 1822, sijainti SKS

IHMISEN ENSIMMÄISESTÄ TÄYDELLISYYDESTÄ
- - Kop. Mikko Sauso 1821, Sijainti SKS-Hallio

IHMISEN SYDÄN,JUMALAN TEMPLI, KOP. Mikko Sauso 1822
Rancken Vähästäkyröstä , sijainti SKS,

INDTRÄSSI RÄKNINGI PROSENTIN KANS,
- - kopioinut Mikko Sauso 1828, sijainti SKS, (Grotenfelt 1884)

ISOKYRÖN MANTT. LUETTELO,
- - kopioinut Simon Kukko 1869, sijainti Olavi Kukko

JESUXEN CHR. LAPSUDEN KIRIA, kirj: __, suom:__,
- - kopioinut Mikko Sauso, sijainti SKS, (Grotenfelt 1884)

JEESUKSEN KÄRSIMISEN HISTORIA, KOPIOITU 1810, Pohm MUSEO
- - Om. Tuomas Martinp. Seppälä ja veljenpoika Tuomas Jaakonp. Pukki

JESUKSEN LAPSUUDEN KIRJA, Jalasjärveltä, sijainti Pohm Museo

JOONAS HOOKANAN POIAN NÄKY,KOP Mikko Sauso 1830
- - Sijainti SKS-Hallio

JOONAS HOOKANAN POIAN NÄKY,
- - Kop. Juha Jaakonp. Vaali 1862, sijainti Vaali

JUMALAN VALDAKUNDA SIELUSSA 1-3j: _, suom:J. Norrgård 1815,
- - Raancken Vähästäkyröstä, Sijainti SKS

KAHDEN RUOTSIN HERRAN REISSUK. kirj: __, suom:__,
- - kopioinut Mikko Sauso, Sauson kirjoitettuja n:o 11, Sijainti SKS

KAHDEN sadan RUOTSIN Herran reissukirja, kirj: __, suom:__,
- - kopioinut Jaakko Seppälä 1734, sijainti VAALI

KAHDEN RUOTSIN HERRAN REISSUK. kirj: __, suom:__,
- - kopioinut Juha Waali 1826, sijainti Kalevi Eskelä

KAHDEB SUUREN RUOTSIN HERRAN REISSUKIRJA,
- - Kop Mikko Sauso 1825, Rancken Vähäkyröstä, sijainti SKS

KAHDENTOISTA PYHÄT PUHEET.
- - kop Mikko Sauso 1834, kirjoitettuja n:o 28, sijainti SKS

KAKSI KUVAA SELITYKSIN, sijainti SKS-Hallio

KANSSAPUHE YHDEN VALAISTUN JA Y, kirj:Böhme,
- - Rancken Vähästäkyröstä , sijainti SKS

KEIS. MAJ:IN ARM. JUL:S NIKOLAI I :n VALTAAN NOUSTESSA,
- - kopioinut Mikko Sauso,kirjoitettuja n:o 26, sijainti SKS

KEIS. ALEXANDERIN MATKUSTUS SUOMESSA 1819,
- - kop Mikko Sauso 1829, kirjoitettuja n:o 27.

KIRJA, kirj: Bortegen, kopioinut Mikko Sauso, kirjoitettuja n:o 3

KIRJA, kirj: Gichtel, suom:__, kopioinut Mikko Sauso,kirjoitettuja n:o 5

KIRJA, kirj: Gichtel, suom:__, kopioinut Mikko Sauso, kirjoitettuja 23

KIRJE, 5 SIVUA, kop 1825, sijainti SKS-Hallio

KIRJE ANDERS COLLINILTA 1.9.1786, SKS-Hallio

KIRJEITÄ, n. 178X, kop. Mikko Sauso 1821, Sauson n:o 17, SKS-Hallio

KOLMAS KIRJA, kirj: Bernieres-Lov, kop. Mikko Sauso, kirjoitettuja n:o 6

KUNINGAS ABGARIUKSEN LÄHETYSKIRJA, kirj: __, suom:__,
- - Rancken tallentanut Vähästäkyröstä, Sijainti SKS

KUNINGAS KAROLUS YHDENNENTOISTA NÄKÖ, kop ?Mikko Sauso 1838?- - Kop ?Mikko Sauso?. Rancken tallentanut Vähästäkyröstä, sijainti SKS

KUN. MAJ:N ARMOLLINEN ASETUS kuinkaPAPPEIN - - -

- - sijainti Merikaarron Vaalissa

KYSYMYKSIÄ SIELUSTA (=Psyk. Vera-, kirj: Böhme__, suom:__,

- - Rancken Vähästäkyröstä, sijainti SKS

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA, Pohjanmaan museo

KÄSIKIRJOITUS, kuvia selityksin, kopioitu 3.3.1821

- - Sijainti SKS

LAPUAN KIRKON POHJAPIIRROS, silmä-näön jälkeen tähän piirretty.

- - Piirsi Mikko Sauso 1833. Sijoitus SKS-Hallio

LAULUJA, 6 kpl y.m., Norrgård, Sijainti HYK

LAULUJA , 8 kpl,19.7.1817, sijoitus SKS-Hallio

LEGENDOJA, kop. Juha Martinp. Skarra, sijoitus HYK

LEPO SAPATTIHIN, 1827, Sijoitus SKS-Hallio

- - Kop Mikko Sauso ja Juha Juhanp. Vaali,

LOHDUTUSKIRJOITUS SYISTÄ PELKOON, kirj:Böhme, suom:__,
- - kopioinut Heikki Gråsten,Rancken Vähästäkyröstä, sijainti SKS

LYHYT JOHDATUS RUKOUKSEEN, oktavo, kirj: __, suom:__,
- - kop.: 1826 Mikko Sauso, Sauson luettelossa 1834 n:o 10, SKS-Hallio

LYHYT JOHEDATUS RUKOUKSEEN Y.M., kvartto
- - Kop. Mikko Sauso 1825, sijainti SKS-Hallio

LYHYT SELITYS KIRJASTON PÄÄLLE kirj: J. Störvi 1863. sijainti Vaali

LYHYKÄINEN ULOS TOIMITUS JESUXEN .. Omistanut Juha Vaali
- - Kopioitu 1825, sijainti SKS-Hallio

MAGARI NÄKÖ, kop Mikko Sauso, kirjoitettuja n:o 21

MANTALI LÄNGI WÄHÄKYRÖN …., kirj. 1819, sijainti SKS-Hallio

MUISTIINPANOT 1854-1872, kirj: Simo Kukko,sijainti VMA-taloark-Vaali

MUISTIINPANOVIHKO 1832 - , KIRJ. Juha Vaali, sijainti Vaali.

MUISTUTUKSIA H.P. EHTOOLL…., sijainti HYK.

MUUTAMAT YXIVAK. PUHEET… BAABELISSA,
- - Kop. Susanna Widberg 1785, sijainti HYK.

MUUTAMAT ……. SIITÄ VÄÄRÄSTÄ PAPPEUDESTA BAABELISSA
- - Sijainti HYK

MUUTAMAT MAAGILLISET PROFETIAT, (Böhme?)
- - kop. Mikko Sauso-, ”magil.probh” Sauson luettelossa 1834, N:O 18

MUUTAMAT MAAG. PROFETIAT, KÄÄNN: 1786,
- - Rancken Vähäkyröstä

MUUTAMAT MAAGILL. PROFETIAT, ja samassa niteessä

MUUTAMAT YXIVAK. PYHEET …. BAABELISSA, omistanut Jaakko Vaali
- - Kop Rinta-Nikkola 1807, SKS-Hallio

MYSTERIUM MAGNUM, kirj: Böhme, suom:__, kopioinut ????
- - Rancken Vähästäkyröstä n 1850, sijainti SKS

NELJÄSTÄ COMPLEXIONISTA, kirj: Böhme, suom:__,
- - kopioinut Mikko Sauso, Sauson luettelossa 1834 N:O 12

NELJÄSTÄ COMPLEXIONISTA, kirj: Böhme, suom:__,
- - kopioinut s. Rinta-Nikkola 1800, sijainti HYK

NELJÄSTÄ COMPLEXIONISTA, kirj: Böhme, suom:__,
- - kopioinut S. Rinta-Nikkola 1807, sijainti SKS-Hallio, Ilmajoelta.

NIDE KIRJEITÄ TOLLSTADIUKSELTA y.m., kirj: __, suom:__,
- - Rancken Vähästäkyröstä, sijainti SKS

NIKODEMUKSEN EVANKELIUMI, kirj: __, suom:__,
- - kopioinut Samuel Rinta.Nikkola, Rancken Vähästäkyröstä, sijainti SKS

OTSAKKEETON KIRJA, 5 KIRJOITUSTA,
- - Kopioitu 1825, Sijainti SKS

TARINA PAULUS SIMPLISTÄ, kirj: __, suom:__,
- - kopioitu 1832, sijainti Merikaarron Vaalissa.

PAAVALI SIMPLEXIN MERKILLINEN ELÄMÄ,:__,
- - kopioinut Heikki Gråsten, Rancken Vähästäkyröstä , sijainti SKS

TARINA JEESUKSEN KÄRSIM, Rancken Vähästäkyröstä, sijainti SKS
- - vanha, vajaa vihko, runomittainen

PAPPEIN ASETUS, 1743, kop. Simo Kukko, sijainti VMA-taloarkistot-Kukko

PARANNUKSEN PROSESSI ELI --, kirj:Böhme,sijainti SKS
- - kopio 1700-luvun lopulta; Rancken Vähästäkyröstä n. 1850. SKS

PILA PAHOISTA HENGISTÄ, kirj: __, suom:__,
- - kopioinut Mikko Sauso, Sauson luettelossa 1834 n:o 25

PREIVIT AVIOS KÄSKYSTÄ-, kirj: __, suom:__,
- - kopioinut Mikko Sauso, Sauson luettelossa 1834 n:o 17

PREIVIÄ , kirj: C. A., suom:__, kop. Mikko Sauso, luettelossa 1834 n:o 22

PROFETSIJAN SIBILLAN ENNUSTUS, kopioitu 1798, sijainti SKS
- - sis. myös P. Hieronymuksen profetia. Rancken Vähästäkyröstä,

PSYCHOLOGIA VERA eli 40 KYSYMYSTÄ SIELUSTA,
- - Käänt Jac. Norrgrd, sijainti HYK

PSYCHOLOGIA VERA eli 40 KYSYMYSTÄ SIELUSTA,
- - Kop Juha Martinp. Skarra 1798n sijainti HYK

PSYCHOLOGIA VERA eli 40 KYSYMYSTÄ SIELUSTA, Böhme Jacob
- - Kop. S. Rinta.Nikkola, 1808, sijainti HYK

PYHÄ MACARIUS ALEXANDRIUS sekä ..
- - Kop 1817 M. Sauso, sijainti SKS, Sauson N:o 21

PÖÖMIN RAAMATTU /Böhmen postilla,
- - Kop. Sal. Lidanter 1817, sijainti HYK

PYHÄIN ISÄIDEN JA MARTTYYREIN OPPI JA NEUVO-, kirj:?, suom:?,
- - kopioinut Mikko Sauso 1822, Rancken Vähästäkyröstä, sijainti SKS

RAAMATUN SELITYKSIÄ y.m., sijainti HYK

RISTISTÄ JA KIUSAUKSESTA, pyhäin isäiden ja ..-, kirj: __, suom:__,
- - kopioinut Juha Vaali 1815, Rancken Vähästäkyröstä, sijainti SKS

RUCOUS SODAN AIKANA, 1792. Sijainti HYK

SAARNA 23. SUNN. JÄLKEEN KOLMINP., sijainti HYK

SAARNA IN DIE PRIMO POST TRINITAT. Sijainti HYK

SAARNA TOISNA PÄÄSIÄISP. kirj: Tollstadius, suom:__,
- - kopioinut Mikko Sauso, sijainti SKS

SAARNA TOISNA SUNNUNTAINA PAASTOS-, kirj: Tollstadius, suom:__,
- - kopioinut Mikko Sauso, Sauson luettelossa 1834

SAARNOJA, 1795, sijainti HYK

SALAISUUS JEESUXEN…RISTISTÄ, kirj. N.N. =Douzeaidans
- - Kop. J. Norrgård, ollut Isak Skarran oma, sijainti SKS-Grotenfelt

SALAISUUS JEESUKSEN .. RISTISTÄ,kirj. N.N, Kop. M-M-S , ehkä
- - Matti Matinp. Sauso, 1776. Hallio Vähästäkyröstä, Sijainti SKS

SALAISUUS JESUXEN .. RISTISTÄ, kirj: N.N. (Douzeaidans),
- - kop. N.N. Rancken Vähäkyröstä, Sijainti SKS
- - Ehkä sama kuin joku muu luetelluista kappaleista.

SALAISUUS JESUXEN .. RISTISTÄ, kirj: N.N. (Douzeaidans),
- - kop. Rinta-Nikkola 1800, Sijainti HYK

SALAISUUS JESUXEN ….RISTISTÄ, kirj: N.N. (Douzeaidans), suom:__,
- - kopioinut Jaakko Pukki 1826 , sijainti Sisko Torkko, Vähäkyrö

Cara crux,Mihi Dux /SALAISUUS JEESUKSEN … RISTISTÄ, kirj N.N.
- - EPO:n tutkijat tallensivat Vähäkyrön Hiiripellosta 1930,
- - Sijainti Seinäjoen Lyseo

SALOMONIN CORKIA VEISU, Kop ?Jacob Norrgård? ?1783?
- - Sijainti HYK, C:III:22/7

SALOMONIN KUNINGAHALLINEN CORKIA VEISU,
- - Rancken Vähästäkyröstä, sijainti SKS

SALOMIN KUNINGAHALLINEN KORKIA VEISU,, HYK:D:II:66

SE SALATTU ELÄMÄ Christuxen kanssa, kirj: Bernieres-Loucigny
- - Rancken Vähästäkyröstä, sijainti SKS

SEITSEMÄN UNIKEON HIST. y.m., kirj: __, suom:__,
- - kopioinut Mikko Sauso, Sauson luettelossa 1834

SELITYS TITTELIKUVAIN YLITSE, kirj: Böhme__, suom ?
- - Rancken Vähästäkyröstä, SKS,

SEN KORKIASTI YLÖS VALAISTUN .., kirj:Röhmeling,Chr. __, suom:__,
- - kopioitu 1785. Rancken Vähästäkyröstä, SKS

SEN MYSTILLISEN TEOLOGIAN OPIN …, HYK: D:II:43

SIELUN EDESKÄYMISESTÄ.lyhyt muoto, kirj: Acrus,Joh. suom:__,
- - kopioinut Mikko Sauso, Sauson luettelossa 1834, kirjoitettuja 13.

SIITÄ HENGELLISESTÄ VASTA-Kristuksesta, ehkä Böhmen.
- - Rancken Vähäkyröstä,sijainti SKS

SIPILLAN ENNUSTUS, kirj: __, suom: 1798, Sijainti Pohm Museo
- - kopioinut Mikko Sauso, Sauson luettelossa 1834, kirjoitettuja 19

SIPILLAN ENNUSTUS, kopioinut 1835 Anders Andreaxenpoika Finnilä.
- - Omistanut myös Matti Jukkara. Sijainti Vaasan maakunta-arkisto

SOPHIA, Kop Rinta-Nikkola 1803, HYK:D:II:59

SOPHIA,.. IJANKAIKKINEN NEITSY
- - Rancken Vähästäkyröstä, SKS

TAIVAAN KIRJA-, kirj: __, suom:__,
- - kopioinut Mikko Sauso, Sauson luettelossa 1834, n:o 24.

TAIVAASTA TULLUT KIRJA, OSITTAINEN
- - Saarenpäässä Lauri Jukkaralla: ”Sisältää ihmeellisiä asioita”

TALOON POIAN JOONAS Hookananpoian näky,
- - kop. Juha Jaakonp. Vaali 1862, sijainti Merikaarron Vaali.

TEOSOPHIALLINEN EPISTOLA, Böhme 1623
- - Kop Mikko Sauso 1820, SKS/Hallio

TEOSOPHIALLINEN EPISTOLA Y.M.,
- - Kop. 1821, SKS/Hallio

TIE CHRISTUXEN TYGÖ, Böhme,
- - Kop Mikko Sauso 18821, SKS/Hallio

TIE CHRISTUXEN TYGÖ, niteessä Teosophiallinen …
- - Kop 1821, SKS/Hallio

TIE CHRISTUXEN TYGÖ, Kirj. Jacob Böhme, sijainti Pohm Museo
- - Se neljäs ylpöspano S. R-N:ldä 180?.

TIEVIJSARI, Ruotsin valtakunnan ja Suomen …,
- - kopioinut Mikko Sauso 1828, sijainti SKS (Grotenfelt 1884)

TOINEN KIRJA TOTISESTA KRIST. kirj: Arndt, suom:__,
- - kopioinut Norrgård 1821, Rancen Vägästäkyröstä, sijainti SKS

TOTISESTA KRISTILLISYYDESTÄ III (tai I) KOP. EHKÄ Mikko Sauso
J.W. on tämän kirjan oikia momstaja, tod 14.1.1825 M.W.S. Pohm Museo

TOTISESTA Kristillisyydestä I, kirj: Arndt__, suom:__,
- - kopioinut Mikko Sauso, Sauson luettelossa 1834

TOTISESTA KRISTILLISYYDESTÄ, III ( tai I ) Kop. Norrgård? Pohm M.

TOTISESTA KRISTILLISYYDESTÄ III-, kirj: Johan Arndt
- - kopioinut Mikko Sauso, Sauson luettelossa 1834

TOTINEN JA SISÄLLINEN PARANNUKSEN PROSESSI,
- - Niteessä KAKSI KUVAA selityksineen

TOTISESTA PARANNUKSESTA
- - Niteessä KAKSI KUVAA selityksineen

TOTISESTA PARANNUKSESTA ja neljä muuta,
- - Kop Norrgård, sijainti HYK D II.43

TOTISESTA PARANTUMISESTA, KOP 1821
- - Niteessä KÄSIKIRJOITUS:, >KUVIA SELITYKSIN

TUONELLA KÄYNEN PUHEESTA SELITYS, KOP Mikko Sauso 1838
- - Niteessä KUNINGAS KAROLUKSEN NÄKÖ

TUTKISTELEMUS UUDESTA SYNDYMISESTÄ
- - Niteessä TOTISESTA PARANNUKSESTA JA 4 MUUTA

TÄMÄ ON YXI ENNUSTUS, kop ?Jaakko Pukki? 1809
- - om. ThomJac Puckilla. HYK D.II.46

ULOSVETO ANGELE DE FOLIGNYN …,
- - Kop:Wähä-Sauso Mikko 1817,SKS/Hallio.

ULOS-WETO J.W.UBERFELDIN LÄHETYS…,
- - Kop Rinda.Nikkola, om Catharina Sausola, SKS/Hallio

ULOS-WETO UBERFELDIN LÄHETYSKIRJEISTÄ,
- - Rancken Vähästäkyröstä

(Yxi) ULOS WETO JOHAN WILH. UBERFELDIN LÄHETYSKIRJEISTÄ
- -Sijainti HYK, D.II.67

ULOSVETO YHDESTÄ PROFETIASTA,
- - Kop ?Juha Skarra?, SKS/Hallio

USKONNOLLISIA KIRJEITÄ COLLINILTA, kirj: Anders Collin
- - Rancken Vähästäkyröstä

USKONNOPLLISIA LAUSEITA JA AJATELMIA,
- - Rancken Vähästäkyröstä, SKS

USKONNOLLISIA VEISUJA JA KYSYMYKSIÄ-, kirj: __, suom:__,
- - kopioinut Heikki Gråsten, Rancken Vähästäkyröstä, SKS .

UUDESTA SYNTYMISESTÄ (De Regeneratio?) kirj: Böhme?
- - kopioinut Tuomas Torkko 1778, Rancken Vähästäkyröstä, SKS ,

VASTAUS Chr. Römelingiä vastustavaan kirjoitukseen 1785
- - Rancken Vähästäkyröstä, SKS

VALITUT RAAMATUN VÄRSYT,
- - kopioinut Mikko Sauso, Sauson luettelossa 1834

VIELÄ TOTISESTA PARANNUKSESTA ELI .., Kirj: Böhme, suom:?
- - Rancken Vähästäkyröstä, sijainti SKS

VIHKO SIS. KOLME COLLININ KIRJETTÄ, SKS
- - Ollut Susanna Widbergillä

VÄHÄ KEMPIS-, toimj: Terstegen?__, kopioitu 1807
- - Rancken Vähästäkyröstä, sijainti SKS

WÄHÄ KEMPPI-, kopioinut Mikko Sauso
- - Sauson luettelossa 1834, kirjoitettuja N:O 4

WÄHÄ KEMPPI, OM. Mikko Martinpoika Vaali (1761-1809)
- - SKS/Hallio

YHDEN PALVELIAN UNI, kop Mikko Sauso 1838
- - Niteessä KUNINGAS KAROLUS ….., SKS/Hallio

YKSI (YXI?) KAPPALE RUKOUKSESTA,
- - niteessä: KAKSI KUVAA selit…SKS/hallio

YXI HUVITTAVAINEN JA KAUNIS HISTORIA, kop M Sauso 1838
- - Niteessä KAKSI KUVAA …, SIJAINTI: SKS/Hallio

YXI LYHYKÄINEN KÄSITYS VOIMA-CHRITILLISYYTEEN,
- - Gichtelin kirjoituksista koottu -, Rancken Vähästäkyröstä, SKS

YXI LYHYKÄINEN KÄSITYS VOIMA-CHRITILLISYYTEEN, Gichteliä.
- - Kop Juha Skarra, 1801, ollut pojalla Mickel Postilla.
- - Sijainti SKS-Hallio Rancken Vähästäkyröstä, SKS

YXI LYHYKÄINEN KÄSITYS VOIMA-CHRISTILLISYYTEEN.
- - Kop. Rinta-Nikkola 1814, viides. SKS-Hallio

YXI LYHYKÄINEN KÄSITYS VOIMA.CHRISTILLISYYTEEN
- - Kop: N:N 1819, Sijainti Vaalissa

YXI LYHYKÄINEN KÄSITYS VOIMA-CHRISTILL:TEEN, Sijainti Pohm Mus
- - Se neljäs ylöspano S R-N:ldä. 1813

YXI LYH. ULOSMAALAUS SEN MYSTILLISEN CRUCEN KIRJOITUKSISTA
- - Rancken Vähästäkyröstä, sijainti SKS

YXI LYH. ULOSMAALAUS SEN MYSTILLISEN CRUCEN KIRJOITUKSISTA
- - Koottu 1785, -, Rancken Vähästäkyröstä , sijainti SKS

YXI LYHYT MUOTO SIELUIN EDES KÄYM.. Suomennoksesta kopioitu.
- - Kop: Mikko Sauso 1824. Sijainti SKS-Hallio

YXI TOTINEN PARANNUKSEN PROSESSI ja pari.., , kirj: cBöhme, suom:
- - Rancken Vähästäkyröstä, sijainti SKS

YXI VAPA USKON TUNNUSTUS, kop ?Norrgård, Sij: HYK, D.II.43/2
- - Kirjasta on myös Kurikkalaisen Salomon Häggren-Jyllilän kopio

YXI WAPA USKON TUNNUSTUS, KOP ?Mikko Matinp. Sauso? 1820.
- - Mikko Mikonp. Sausolla 1858. SKS-Hallio


Henkilötietoja

ESKELÄ Johannes Tuomaanpoika, talollinen, 4.1.1816 – 1864-?, vanhemmat Tuomas Jaakonpoika Eskelä, 19.11.1792- ja Liisa Juhantytär Heikkiselä, 21.1.1790. Johannes oli Merikaarron kirjaston perustajajäsen 1863.

ESKELÄ Tuomas Jaakonpoika, 4.1.1815-1864-? , Talollinen, vanhemmat Jaakko Jaakonpoika Eskelä, 11.5.1786 – ja Liisa Simontytärr Kesti, 15.1.1789. Oli Vähänkyrön kirjaston suurlainaaja 30-40 lainauksella vuodessa. /Ojajärvi, s. 84. Tuomas oli Merikaarron kirjaston perustajajäsen 1863.

HANNUKSELA Jaakko Tuomaanpoika, s. 13.7.1823, vanhemmat Tuomas ja Susanna Hannuksela. Jacob oli kirkkoväärti ja lautamies sekä Vähäkyröläisten Lainakirjaston perustajajäsen 1851. Hän lahjoitti perustamistilaisuudessa 16 kirjaa ja 3 ruplaa rahaa

HANNUKSELA, Tuomas Tuomaanpoika, s. 10.8.1731. vanhemmat Tuomas ja Susanna Hannuksela. Tuomas oli ylioppilaana mukana perustamassa kirjastoa, lahjoitti perustamistilaisuudessa 22 kirjaa ja 3 ruplaa rahaa.

HANNUKSELA Antti Juhanpoika, s. 13.1.1771, vanhemmat Brita Antintytär Hannuksela, s.4.9.1752 ja vävy Juha Jaakonpoika Orisberg, s. 31.5.1739 Isokyrö. Anton puoliso oli Störvin aiemman vuokraviljelijän tyttärentytär Maria Jacakontytär Myntti, s. 13.12.1778. Heidän vanhin tyttärensä syntyi Hannuselassa, muut lapset, mm. Johannes Antinpoika, syntyi Störvissä. Katso Störvi! Tämä haara ei ole ainakaan läheistä sukua edellisille Hannukseloille.

JAAKKOLA, Johannes Martinpoika, Skarran vävy-isäntä, 18.11.1764 – 11.12.1824, vanhemmat Martti Jaakonpoika Jaakkola, s. 10.11.1734 ja Maria Jaakontytär, s, 6.8.1729. Tuomas ja Jaakko Hannuksela olivat Johanneksen veljentyttären Susannan poikia.

JAAKKOLA, Susanna Jaakontytär, synt. Hakomäessä äitinsä kotona 20.3.1795. Vanhemmat Jacob Mårtensson Jaakkola, s. 21.11.1759 ja Maria Esaiaksentytär Iso-Hakomäki, s. 17.6.1765. Isä Jacob oli vävynä Hakomäessä, mutta tuli myöhemmin Jaakkolan isännäksi. Susannan puoliso oli Herastuomari Tuomas Jacobsson Hannuksela, s. 1.4.1795 ja mm. pojat Jacob ja Tuomas.

KNOOKA Tuomas Antinpoika, s. 29.10.1816, Merikaarron kirjaston perustajajäsen 1863

KUKKO Mikko Juhanpoika, ent Lill-Röwar, 21.8.1698-5.5.1763, talollinen, lautamies. Vanhemmat Juha Simonpoika, Pertti Röwarin poikapuoli, ja Maria Pertintytär Lill-Röwar. Puoliso Maria Jaakontytär Kukko 1699-1763. Miko tuli (Stor-)Kukkoon isännäksi Napuen taistelun jälkeen Jaakko Kukon kaaduttua ilman miespuolisia perillisiä. Mikko oli yksi kolmesta ruotumieskontrahdin vähäkyröläisestä allekirjoittajasta Vaasassa 1733. Oli harras uskovainen ja avulias kirkkoherran yksityisissäkin asioissa. Väestöluettelossa 1750-1773 on kirkkoherran muistokirjoitus: ” Kuoli 5 toukokuuta 1763 pistoksiin, oli lautamies, yksi vakavamielisimmistä kristityistä, melko oikeamielinen mies ja mitä suurin pappien ystävä, kaikkien autuaitten rakastama mie., joka ei koskaan tuntenut kavaluutta eikä maailman petollisuutta, sanalla sanoen: mies, jolla oli vähän vertaisia.” Vaimosta lausuttiin: ”Nukkui pois 24 huhtikuuta 1763 pistokseen, oli hurskas ja hyveellinen, siunattu puoliso, ilman ahneutta.” Jälkeläisissä on ollut syvästi uskovaisia henkilöitä.

Tytär Maria Mikontytär, s. 1.1.1720 oli Matti Florentsinpoika Vähä-Greggilän puoliso, heidän poikansa Matti Matinpoika Vähä-Sauso varhaisimpia kirjankopioijia Merikaarrossa, tämän poika Mikko Matinpoika Sauso oli Merikaarron tuottelian kynämies ja vielä tämän poika Mikko Mikonpoika Sauso mystikkokirjallisuuden ystävä. Jaakko Matinpoika Sauson poika Matti Jacakonpoika mainitaan Merikaarron kirjamiehenä.

Marian poika Heikki oli Vähä-Holtin eli Sippolan ja Tuomas Iso-Holtin eli Simolan vävy, mutta heidän omista tai jälkeläisten kirjallisista harrastuksista ei ole säilynyt todisteita.

Kukon tytär Brita Mikontytär, 7.5.1731-9.5.1787, puoliso Matti Simopnpoika Parkkari, s. 9.2.1730. Heidän tyttärensä Maria Matintytär, s. 24.7.1766, oli Tuomas Martinpoika Vaalin puoliso, kirjamiesten Jaakko Tuomaanpoika Pukin ja Tuomas Tuomaanpoika Seppälän äiti. Pojantytär Liisa Tuomantytär, s. 26.10.1799, oli ”Almanakka” Mikko Tuomaanpoika Seppälän, s. 1800, puoliso ja 1831 syntyneen ”Kriivarimikin”, Mikko Mikonpoika Seppälän äiti.

Heikki Mikonpoika Kukko, 8.1.1734 – 9.7.1795, vanhemmat Mikko Juhanpoika (Röwar) ja Maria Jaakontytär Kukko. Puoliso oli Elisabet Samuelintytär Simola (Rinta.Nikola) joten pojat Mikko s. 23.9.1769, Matti, s. 19.2.1775 ja Martti s. 17.9.1782 olivat Ilmajokisen Samuel Jacobsson Rinta-Nikkolan ( 2.12.1763) pikkuserkkuja, ja tamä Vaasassa käydessään varmaan poikkesi heilläkin..

KUKKO (Stor-Kukko) Jaakko Mikonpoika, 15.4.1800- 1864 - ?. Vanhemmat Mikko Heikinpoika Kukko, 23.6.1769-26.5.1831 ja Anna Matintytär Seppälä 7.8.1768-1.6.1806. Annan vanhemmat Matts Henriksson, 27.11.1738 Kokkola, Åivåbäck ja Maria Larurintytär Seppälä, 18.12.1727. Jaakolla on rippikouluaikana saatu merkintä kirkonkirjassa: ”Lukee ruotsia”. Hänen mystikkotausastaan ei ole merkkejä, mutta hän oli aikanaan kyläkirjuri, kirjoitti isojakin asiakirjoja sekä suomeksi että ruotsiksi, ruotsiksi mm urakkasopimuksen Johannes Vaalin ja eräiden Vassorin miesten kesken. Ainoa merkki kirjakopioista on erään asiakirjan taustassa otteita jostain ruotsinkielisestä opaskirjasta, mm. miten hevonen nopeasti lihotetaan, miten estetään paarmoja ja kärpäsiä vaivaamasta hevosia, miten peili tehdään, miten kettuja pyydetään, y..m. Hän näyttää olleen aikanaan ainoa talonpoikainen merikaartolainen, joka tuotti kirjallista ruotsia. Saarensivulla oli lautamies Mats Härö, joka kirjoitti lähes yksinomaan ruotsia.

KUKKO (Stor-Kukko) Simo (Simuna) Matinpoika, 25.3.1831- 1872, talollinen, vanhemmat Matti Heikinpoika Kukko, 19.2.1775 –3.3.1844 ja abrita Jaakontytär Sillanpää. Simon puoliso Hedvig Trast, lautamies Jaakko Jaakonpoika Trastin ja Brita Tuomaantytär Simolan (Vähä-Greggilä) tytär. Simo oli ilmeisen uskonnollismielinen, kirjoitustaitoinen, kopioi asetustekstejä ja manttaaliluetteloita ja piti vuotuista muistiinpanokirjaa. Kirjaston perustajajäsen 1863. Simon ainoa poika Jacob Simonsson, lautamies, jatkoi muistiinpanovihkoa.

LILL-GREGGILÄ eli VÄHÄ-GREGGILÄ

VÄHÄ-GREGGILÄ Matti Florentsinpoika, 20.9.710—1800. Oli Vähäl-Greggilän tyttärenpoika, isä oli renki Florentz Juhanpoika. Matti aikanaan sai talon haltuunsa. Puoliso 1 Marketta Vähä-Kukko Merikaarrosta, yhteinen poika Juha Matinpoika 24.1.1738-1809-> ja tällä Susanna Iisakintyttären kanssa mm. poika Juha Juhanpoika, 27.5.1775-28.11.1849.

VÄHÄ-GREGGILÄ, Johan, mainitaan tutkimuksissa kirjamiehenä, monien teosten omistajana, mutta on vaikea päätellä, milloin tarkoitetaan isää, milloin poikaa. Poika Johanin vaimo oli Liisa Johansdotter Skarra Merikaarrosta ja heillä poika Isak Johansson, äitinsä kotitalon Skarran isäntä, vaimonaan Liisa Tuomaantytär Seppälä, s. 11.1.1809. Ks. Isak Skarra, 1806 – 1855.

VÄHÄ-GREGGILÄ, Matti Matinpoika, 27.12.1748 – 11.3.1823. Vanhemmat Matti Florentzinpoika ja tämän toinen puoliso Maria Mikontytär Iso Kukko, 1.1.1720 - 23.5.1763. Matti Matinpoika oli vävynä ja isäntänä Merikaarron Vähä- Sausossa. Henrik Grönroos olettaa hänen kopioineen v. 1786 Sistin Salaisuuden, jossa on merkintä M-M-S. Hän oli Mickel Mattsson Sauson isä. Ks. Sausot.

VÄHÄ-GREGGILÄ, Heikki Matinpoika, s. 13.1.1746, vanhemmat Matti Florentzinpoika ja tämän toinen puoliso Maria Mikontytär Iso Kukko, oli vävy ja torppari Merikaarron Lill Holtissa. ”Historia Joakimista ja Annasta ja …” Mickel Matsson Sauson kopioima kirja on ollut hänen perhekunnallaan, Mikko Heikinpojalla ja tämän tyttärellä Susannalla.

VÄHÄ-GREGGILÄ,Tuomas Matinpoika, s. 12.11.1751-22-11-1835, eli 1833, vanhemmat Matti Florentzinpoika ja tämän toinen puoliso Maria Mikontytär Iso Kukko, oli vävy>isäntä Iso-Holtissa muodostaen sillan Sauson (myös Vähä-Greggilän) ja Rinta-Nikkolan väliin. Stor-Holtista ei ole tavattu merkkejä mystikkokirjallisuudesta.

PUKKI, Jaakko, 7.7.1793 – 26.8.1833, vanhemmat Tuomas Martinpoika Vaali>Seppälä ja Maria Matintytär Parkkari. Jaakko oli syntynyt Vaalissa ja muutti kymmenvuotiaana perheen mukana Seppälään. Puoliso Pukissa Maria Matintytär Pukki, 7.12.1796 – 11.5.1855.

Jaakolta on tallettu vuodelta 1814 oleva itse kirjoitettu kuitti maksetusta äidinperinnöstä ja toinen isänperinnöstä 1832. Niissä olevan käsialanäyteen perusteella voidaan varmistaa kirjakopiot Kristillinen neuvo Nuorukaisille, kopioitu 1827, Aino Aallon hallussa Kuuttilassa v. 1995 ja Ristin Salaisuus, kopioitu 1832, Sisko Torkon hallussa Selkämäellä 1995. Lisäksi on Tikanojan Taidekodissa Jaakko Pukin 1832 kopioima ”Yxi lyhyt käsitys voima-christillisyyteen.

NORRGÅRD,JACOB, 6.8.1750 – 20.4.1822

Vanhemmat Vetelin, nykyisin Kaustisen, Vintturissa, äiti Jacob Johansson Geddalan, myöh. Wintturin leski Maria Matintytär, o.s. Humalalambi, synt. 29.7.1711 ja tämän toinen mies Staffan Jacobsson, alkuperältään tuntematon, ilmoitetaan syntyneeksi 1725. Jacob ei ole syntyneitten luettelossa eikä rippikirjassa vv. 1749-1754, vaikka oli jo 1743-1748. Vuonna 1758 perhe muutti Mustasaaren Karparön kylään. Siellä poika Jacob on vanhempien ja sisar Annan kanssa Nimeksi tuli talon mukaan Norrgård. N. 1784 talo jaettiin Jacobin ja sisar Annan kesken.

Kirjattua, todistettua tietoa Jacob Norrgårdista on vähän. Hänen kirjoitus-ja käännöstyönsä laajuutta on epäiltykin. Kerrotaan hänellä olleen kansliantapaisen Vaasassa. Hän kirjoitti ihmisten erilaisia asiakirjoja, joita tavataan Merikaarrossakin sekä suomen- että ruotsinkielisiä. Useissa käsinkopioiduissa kirjoissa on merkintä: Kirjoittanut Jacob Norrgård, ja usein hän on sellaisen kirjan ruotsista kääntänyt. Mainitaanpa jossain hänen kääntäneen suoraan saksastakin. Tiedossa on ainakin kuusi hänen käsialallaan kirjoitettua teosta, mm. Psychologia Vera, käännettu 1785 ilmeisesti Jacob Norrgårdin käsialalla, Thomas Bromleyn kirjaan Hengellinen tutkistelemus Israelin kansan vaelluksesta on kirjassa ilmioitettu J. N.:n vuonna 1819 kääntämäksi ja Mickel Sauson 1826 kopioimaksi, kirjassa Apostolein kilvoituksen historiasta, sen molemmissa osissa on merkintä: ”Saxasta suomeksi käätty wyonna 1821 J.N:ldä ja sitte toistamiseen kirjoitettu M.S::lda. ja vielä käännös Jumalan Valdakunda Sielussa.

RINTA-NIKKOLA SAMUEL, 2.12.1763 – 31.3.1818. Vanhemmat Jaakko Esaiaksenpoika Rinta-Nikkola 13.1.1712 - 18.2.1767 ja Christiina Jaakontytär 1727-1793. Isoisän veli Samuel Jacobsson oli isäntänä Merikaarron Holtissa eli Simolassa, ja hänen tytäriään emäntänä Kolkissa, Liukossa ja Iso-Kukossa, joten nuoremmalla Samuelilla oli tarjolla yöpaikkoja kaupunkimatkoilla ja yhteyksiä mystikoihin. Ainakin kuusi hänen käsialaallaan kirjoitettua kirjaa löysi omistajan Vähästäkyröstä, niistä Djurbergin Geographiasta Mikko Sauso kirjoitti jäljennöksen ja Rinta-Nikkolan oma kopio oli Juha Vähä-Greggilällä ja kaksi kirjaa Johan Vaalin pojalla Jaakolla..

Samuel R-N oli ollut merimiehenä ja oppinut purjeentekijän ammatin sekä Tukholmassa talvehtiessaan kieltäkin. Kotiin palattuaan hän myöhemmin toimi räätälinä. Ilmajoelta ja ulkopaikkakunnilta hän merkitsi muistiin sävelmiä, jotka on painettu nimellä ”Ilmajoen Nuottikirja.”

Rinta-Nikkola viehättyi myös mystikkoaatteisiin, oli mielipiteistään kirkkoneuvoston kuultavana, mutta selitti vastustavansa vain pinnallisuutta. Kauniilla käsialallaan hän jäljensi ison joukon kirjallisuutta, ja oli varhaisista kirjoittajista tuotteliain. Hän on myös itse kääntänyt Djurbergin Geographian.

SAUSOT

Oli kaksi Sauson kantatilaa, jotka joskus eroteltiin nimillä Stor-Sauso ja Lill-Sauso. Samakin ihminen kirjoitti eri kerroilla tai eri aikoina joko ilman tarkennetta tai sen kanssa.

Lill-Sauso, katso myös Sauso, Stor-Sauso, katso myös Sauso

SAUSO, Brita Jacobsdotter, s. 26.8.1755, puoliso Matts Mattsson Lill Greggilä > Sauso, s. 1748.

SAUSO, Liisa Jacobsdotter, s. 29.9.1757, puoliso Mickel Mårtensson Vaali, s. 14.9.1758.

SAUSO, Susanna Jacobsdotter, s. 21.1.1773, p:so Thomas Mårtensson Vaali < Seppälä, s. 1761. Näiden sisarusten vanhemmat Jacob Jacobsson Sauso, s. 26.2.1727 Saarenpään Valtarissa ja Brita Jöransdotter Lill Röfwar,s. 21.9.1729. Kaikkien tytärten puolisot olivat kirjamiehiä.

SAUSO, SYNTYJÄÄN VÄHÄ-GREGGILÄ, Matti Matinpoika, 27.12.1748 – 11.3.1823, . Vanhemmat Matti Florentzinpoika Vähä-Greggil ja tämän toinen puoliso Maria Mikontytär Iso-Kukko, 1.1.1720 - 23.5.1763. MattiMatinpoika oli vävynä ja isäntänä Merikaarron Vähä-Sausossa. Henrik Grönroos olettaa hänen kopioineen Ristin Salaisuuden v. 1786. Kirjassa on merkintä M-M-S, mikä paikan ja ajan huomioiden sopii häneen. Hän oli Mikko Matinpoika Sauson isä. Ks. Sausot.

VÄHÄ-SAUSO, Jaakko Matinpoika, 28.5.1779 – 29.10.1823, vanhemmat Matti Matinpoika Sauso ja Brita Jaakontytär Sauso, 6.9.1755-21.4.1809. Hänen kirjayhteyksistään ei ole todisteita.

SAUSO, Matti Jaakonpoika, 17.9.1801 – 1872 -, edellisen poika, äiti Susanna Akkola, s. 23.10.1802. Matin on kerrottu olleen setänsä Mickelin rinnalla mystikko ja kirjain kopioija. Talteenotettuja, tunnistettuja töitä ei ole.

Sauso tai Vähä-Sauso, Mikko Matinpoika 22.5.1793 – 2.4.1853, torppari, puuseppä, kyläkirjuri ja kirjainkopioija. Vanhemmat Matti Matinpoika ja Brita Jaakontytär Sauso. Tuotti valtavan määrän kirjakopioita, uskonnollisten ohella asiapitoisia, kuten ”Inträssi-Räkningi” y.m. Hän on Samuel Rinta-Nikkolan ohella toinen, myöhempi tuottelias kirjoittaja. Sauson 1834 laatimassa kirjaluettelossa hänellä oli 28 kirjoitettua kirjaa, mutta siitä puuttu 17 tiedossa olevaa. Kirjaan ”Lyhykäinen johdatus rukoukseen”/1826, SKS-Hallio, kirjoittaja on liittänyt luettelon vuosina 1810-1821 kopioimistaan kirjoista. Kirjoittaja on aivan ilmeisesti Mikko Sauso. Hänellä oli poika Mikko, ks. tämä. Tytär Maria Mikontytär, s. 5.11.1840 oli naimisissa Iisakki Jaakonpoika Kukon kanssa. Heidän lapsistaa Juha, Iisakki, Mikko ja Maria muuttivat Amerikkaan, jossa heidän jälkeläisensä asuvat. Tytär Susannan mies oli Tuomas Koskela, heidän tyttärellään Maria Lyydialla lapset Olavi, Anni ja Aino Saarinen. Toisella tyttärellä Elsalla tytär Elvi Marttila

SAUSO Mikko Mikonpoika 11.1.1831 – 17.2.1913, edellisen poika, äiti Liisa Simotytär Sauso, Merikaarron kyläkirjaston perustajajäsen 1863, teki kirjoille kaapin, joka oli Merikaarron sivukirjastossa 1995. Mikko asui toisen vaimonsa kotitorpassa. Ensimmäisestä aviosta Maria Kukon kanssa syntyi tytär Wilhelmiina, joka vihittiin 30.10.1886 avioon Ylistarolaisen Taneli Matinpoika Halkomäen kanssa. Toisesta aviosta ollut tytär Elisabet testamenttasi kodin seurakunnalle, ja se tunnettiin Pyhäkoulutupana kunnes vaihdettiin Siltarannan kiinteistöön. Vanha tupa on edelleen huvilakäytössä.

ISO-SAUSO, Tuomas Mikonoika 12.12.1775 – vävy ja isäntä Seppälässä. Vanhemmat Mikko Simonpoika Sauso, s. 26.9.1735 ja Brita Andersdotter, 7.10.1735. Ks Seppälä

SEPPÄLÄÄ oli kanta-Seppälän vävyn Tuomas Sauson jälkeläiset ja toisaalta Vaalista muuttaneen Tuomas Vaalin perhekunta. Myös Mikko Juhanpoika Vaali, s. 1831, käytti Seppälään muutettuaan ajoittain nimeä Seppälä.

Seppälä, Tuomas Mikonpoika, Iso-Sauson poika, kanta-Seppälän vävy, 12.12.1775-27.12.1816. Vanhemmat: Mikko Simonpoika Sauso, 26.9.1735 – 6.5.1802 ja Brita Antintytär Finni 7.10.1735- 12.10.1803. Puoliso Maria Mattsdotter, Seppälän vävyn Matts Henriksson Åivåbäckin tytär, 23.6.1770. Thomas on Tikanojan Taidekodissa olevan almanakkasarjaan tehtyjen mistiinpanojen 1813 – 1887 ilmeinen aloittaja.

Seppälä Mikko Tuomaanpoika, 24.4.1800 –.22.12.1845. Vanhemmat Tuomas Mikonpoika Sauso> Seppälä ja Maria Matintytär Seppälä, 23.6.1770 – 28.10.1830, puoliso Liisa Tuomaantytär Parkkari, s. 1799. Tikanojan taidekodissa Vaasassa säilytetään nahkavyöhön kiinnitettyä, muistiinpanoin varustettua almanakkasarjaa 1813-1888. !820-luvulta alkaen on Grönroosin mukaan merkintöjä tehnyt Mickel Thomasson Seppälä, joka on 1834 laatinut Vaasa-lehdessä 10.2.1941 julkaistun piirroksen ja kuvauksen Kyrönjoen kalakuolemasta. Häneen liitetään myös paikallisia asiakirjoja.

Seppälä Mikko Mikonpoika, 10.3.1831 –14.8.1905, „ Kriivarimikki“, naimaton. Vanhemmat Sausolaista linjaa Mikko Tuomaanpoika ja Liisa Thomasdotter Parkkari. Kutsumanimensä mukaan hän oli kylän kirjuri kaikenlaisissa asioissa suomenkielellä käyttäen apunaan painettua asiakirjakaava-kirjaa. Hänen laatimiaan asiakirjoja on Vaasan Maakunta-arkistossa EPO:n kokoelmien taloarkistossa melkei joka talon kansiossa ja lisäksi yksityisarkistoissa nimellä Seppälä. Hän on myös jatkanut almanakkasarjaa, kun isän käsi hellitti. Kopioituja kirjoja ei ole tullut esille.

SEPPÄLÄT, Vaalilainen perhekunta

Seppälöitä on pääasiassa kahda eri sukua Toinen oli mystismielinen Thomas Mårtensson Vaalin sukuhaara hänen perheineen muutettua 1803 vuonna 1797 ostettuun Seppälään. Toinen oli kanta-Seppälän vävyn Thomas Mickelson Sauson sukuhaara, joka on jättänyt maallishenkisempiä kirjallisia jälkiä.

Seppälä, alkuaan Vaali, Tuomas Martinpoika, 9.11.1761 – 11.12.1830. , vanhemmat Martti Eskonpoika ja Liisa Jaakontytär (Sauso) Vaali. Puoliso 1. Maria Matintytär Parkkari, 24.7.1766-11.10.1797, Puoliso 2. Susanna Jaakontytär Vähä-Sauso. Veli Mikko sai Vaalin, Tuomas-veljelle ostettiin Seppälän numeroon kuuluva talo 1797. Veljekset asuivat kuitenkin yhdessä Vaalissa äidin kuolemaan v. 1801 asti ja Thomas muutti Seppälään vuonna 1803 veljen vaatimuksesta.

Vaalin jälkeläisen Eino Jukkaran, synt. noin 1900, tiedon mukaan Tuomas Seppälä oli ”kirjojen kirjoittaja.” Tallennetuissa kirjoissa ei kuitenkaan ole selvästi hänen kirjoittamakseen tunnistettavaa. Ensimmäisen avioliiton Vaalissa syntyneet pojat Tuomas Tuomaanpoika ja erityisesti Jaakko Tuomaanpoika (Pukki) jälkeläisineen olivat kirjamiehiä. Toisesta Seppälästä olivat maallisiin liittyviä kirjallisia jälkiä jättäneet Thomas Mickelsson (Sauso-)Seppälä, Mickel Thomasson Seppälä *1800 ja ”Kriivari-Mikki”Mickel Mickelsson Seppälä *1831.

Seppälä, Jaakko Tuomaanpoika 7.7.1793, katso Pukki, Jaakko

Seppälä Tuomas Tuomaanpoika, 10.10.1797 – 23.3.1769, vanhemmat Tuomas Martinpoika Vaali>Seppälä ja Maria Matintytär Parkkari. Jaakko oli syntynyt Vaalissa ja muutti kuusivuotiaana perheen mukana Seppälään, puoliso 1.Liisa Eriksdotter Pitsar, s. 7.7.1797 ja puoliso 2. Liisa Johandsdotter Rahicka 2.2.1797. Tuomas Tuomaanpoika oli kirjoitustaitoinen, mutta todistettavasti hänen kopioimiaan kirjoja ei ole säilynyt.

Seppälä Jaakko Tuomaanpoika, Vaalilaista sukua, 1.2.1820 – 4.6.1893, vanhemmat Tuomas Tuommaanpoika ja Lisa Erkintytär Seppälä, puoliso Lisa Tuomaantytär Eskelä, 21.11.1818. Jaakko oli lautamies, lahjoitti Vähäkyröläisten lainakirjastolle 11 kirjaa vuonna 1851, ja oli ensimmäisenä 4 kk toimintavuotena suurlainaaja, 11 kirjaa. Hän omisti käsinkirjoitettuja kirjoja, joita oli itsekin kopioinut jo vuonna 1832 kaksi kappaletta. Kirjoitti noin 1867 kuvauksen Kyrön maasta ja Kyrön kansasta, jota on historioissa lainailtu. Se on kokonaisuudessaan kopioituna jossain maakuntakirjassa. Samassa kirjassa Museonjohtaja Appelgren kirjoittaa E-P:n talomuseon perustamisesta.

SKARRAT

Skarra, alkuaan Jaakkola, Johannes Martinpoika, 12.11.1764, talollinen, kuudennusmies, vanhemmat Martti Jaakonpoika Jaakkola s. 10.11.1734 ja Maria Jaakontytär, s. 6.8.1729. Puoliso Beata Mattintytär Skarra. Johannes Martinpoika on toiminut kylässä kirjurina suomenkielellä, hänen hallussaan on ollut useita käsinkopioituja kirjoja ja hänellä on ollut hyvät yhteydet Jacob Norrgårdiin. Helsingin yliopiston kirjastossa ja SKS/ Hallion kokoelmassa on 6 kappaletta hänen kopioimikseen merkittyä kirjaa, mm. Psykologia Vera v. 1798, Kokoelma Legendoja 1800 , Gichtelin: Yksi lyhykäinen käsitys sisälliseen Woima-Christillisyyteen 1801 ja Madame Guionin Kristillinen neuvo nuorikaisille 1802..

Skarra, Iisakki syntyjään Vähä-Greggilä, 3.12.1806 – 2.6.1856, isäntä äitinsä kotitilalla, herastuomari. Vanhemmat Juha Juhanpoika Vähä-Greggilä ja Liisa Juhantytärr Skarra, jonka vanhemmat olivat Johan Johansson Mäkelä ja Maria Mattsdotter Skarra. Isakilla oli vaimona Liisa Tuomaantytär Seppälä, s. 11.1.1809.

Isak oli myös kirja- ja kirjastomies, lahjoitti perustamistilaisuudessa Vähänkyrön kirjastolle 33 kirjaa ja perukirjassa 1856 on vielä raamattu, 5 isoa ja 33 pienempää kirja, 31 kirjasta, 12 nidosta vanhoja sanomalehtiä ja 6 vanhaa ruotsinkielistä kirjaa. Maisteri Henrik Grönroosin mukaan hänen omistuksessaan on ollut Jacob Norrgårdin kirjoittama ”Ristin salaisuus”

Skarra>Posti Mikko Posti 11.1.1805, vanhemmat Johannes Martinpoika Jaakkola>Skarra, s. 12.11.1764 Beata Skarra, s. 23.2.1871. Mikon poika Juha oli Trastin vävy ja isäntä, joka oli aktiivinen kirjastomies ja Merikaarron kirjaston perustajajäsen 1863.

STÖRVIT

Störvi Matti Mikonpoika, ent. Soini, synt. Sarvi, 13.9.1753-27.6.1818, oli pitäjänkräätäri ja asusti Tapoilan Soinissa. Vuonna 1810 alkavassa kirkonkirjassa on isäntänä Störvissä. Suomeksi laadittuja asiakirjoja säilynyt.

Störvi Juha Antinpoika, 15.7.1806-2.5.1873, vanhemmat Antti Juhanpoika Hannuksela, Störvin isäntä, s. 13.1.1871 ja Maria Jacokontytär Myntti, s. 13.12.1778. Juha asui naimattomana Störvissä, laati asiakirjoja suomeksi naapureille, toimi lasten kouluttajana vuodesta 1855 ja antoi kirjoitusharjoituksiksi pienten kirjojen kopiointia. Hän oli myös Merikaarron lainakirjaston ensimmäinen ”edesseisoja” vuodesta 1863, laati kirjastolle peruskirjan, jossa kertoi perustamisesta ja perusteli kirjaston merkitystä ennenkaikkea uskonelämän vahvistajana.

Störvin vävy Juha Iisakinpoika, alkuaan Lammi Tervajoelta, s. 1.5.1824, puoliso 1. Maria Juhantytär Vaali, s. 1.9.1812 ja puoliso 2. Sofia Mikontytär Torkko 12.11.1830. Todisteita Johan Isakssonin kirjoitustaidosta on säilynyt. Kirjaston perustajajäsen 1863.

Johan Matsson Störvi s. 9.2.1852, vanhemmat Matti Jaakonpoika Störvi, s. 6.7.1811 ja Maria Andersdotter Störvi (Hannuksela) s. 23.7.1813. Juha oli enonsa Juha Antinpojan opissa ja kirjoitti kopioita. Hän käytti sukunimeä Aalto, mutta tunnettiin Kujanperässä olleen asuinpaikkansa mukaan ”Kittilän Jannena”.

VAALIT

Vaali, ent. Harri, Martti Eskonpoika, 1.11.1728 – 13.9.1801. Vanhemmat: Esko Antinpoika ja Liisa Jaakontytär, jotka tulivat Vöyriltä Lombyn kylän Muikasta Haarajoen Harriin n.1728. Ilkan sukukirjan nojalla on päätelty, että he olivat Kurikasta Vähä-Kurikan vanhin poika, Eskil Mattsson, 3.6.1676 - 12.1.1765 ja Liisa Jeremiasdotter, 15.5.1675 - 7.4.1762. Patronyymit eivät kuite,mnkaan sovi, sillä Vähässäkyrössä on Andersson/Jacobsdotter.

Ainoa oikeilla patronyymeillä varustettu pari Etelä-Pohjanmaalla on Lapualla 21.3.1709 vihitty Eskil Andersson Panula ja Liisa Jacobsdotter Toppar. Heille syntyy Lapuan kirjoissa kaksi lasta, Anders 1710 ja Maria 1712. Vöyrillä Lombyn kylässä samannimisille Maria 23.6.1726, kuolleena syntynyt lapsi 16.5.1727 ja 1728 on ilman päivää, sukupuolta ja nimeä merkitty syntyneeksi yksi lapsi.

Haarajoen Harrissa kastettiin Martti Eskonpoika 1.11.1728, syntymäpäivä ei ole tiedossa. Vanhempi veli Anders, Harrin myöhempi isäntä, kuoli 9.8.1761 44v 9kk iässä, joten syntymävuodeksi osuu 1916, jolta ei ole kirjatietoja.

Martin vaimo oli Maria Tuomaantytär Hiiripellon Tapiosta, 19.11.1737 – 21.4.1801. Pariskunta osti Vaalin talon Merikaarrosta vuonna 1756. Lapsia: Mikko Vaali, Tuomas Vaali>Seppälä, Jaakko (Vanhakartano), Juha Vaali ja Liisa (Liuko).

Vaali Mikko Martinpoika, 19.9.1758 – 13.10.1809, vanhemmat Martti Eskonpoika Harri > Vaali ja Liisa Tuomaantytär Tapio. Puoliso oli Liisa Jaakontytär Vähä-Sauso, 29.9.1857 –15.4.1802. Tältä ajalta ei ole todisteita Mickelin uskosta tai kirjoitustaidosta, mutta Liisan kuoltua oli perunkirjassa 28 kirjaa. Mukana oli kaksi raamattua, 7 kpl Siionin Juhla Virret, virsikirja, suomalaisella nimellä kirjattuna (Kalliit)Hunajan pisarat ja kokoelma Brennerin puheita, ruotsiksi kirjattuina Fresenius: Nattwardsbok, Gerhard: Betraktelser; Örtegårds Sällskap, Nådens Ordning, Trones Spegel. Lapsia Juha Vaali, Tuomas Vaali>Seppälä, ja Jaakko Vaali >Vanhakartano eli Ranta

Vaali, Juha Mikonpoika, 4,3,1786 – 1.11.1867. Vanhemmat Mikko Martinpoika Vaali ja Liisa Jaakontytär Sauso. Puoliso 1. Justiina Jacobsdotter Forsheim Ilmajoelta, 28.6.1780-13.3.1814, lapsia Liisa, Juha, ja Maria>Störvissä puolisoina Simon Johansson (Finni) ja Juha Iisakinpoika (Lammi). Puoliso 2. Hedvig Israelintytär Luckarla, 10.12.1796 – 1867 -?. Lapsia Anna Eskelässä, Jacob Vaali, Mickel Vaali Seppälässä, Tuomas Vaali ja Serafia Jukkara; Juha Vaali oli kotitalon isäntä, kuudennusmies ja kirjamies.

Juho Vaalin kuoltuaan hänen 81 nimikettä käsittänyt kirjavarastonsa myytiin huutokaupalla perillisten kesken. Kirjoista oli 41 kpl uskonnollisia, Böhmen, Gichtelin, Madame Guionin, Arnttin, Gerhardin, Berstegenin, ym. Sitten oli legendoja, näkyjä ja ennustuksia sekä tietokirjoja: Yhteinen historia, Viinan kauhistuksesta, Lakikirja (Ruotsin valtakunnan..) ja viimeisenä Alunakat, kaikki vanhat.

Juha Vaali myös kirjoitti jonkun verran kylän asiakirjoja ja kopioi useita kirjoja. Perikunnan hallussa on kahdeksan nidettä ja kolme Yliopiston kirjastossa tai SKS:llä.

Vaali, Jaakko Juhanpoika 17.4.1822 – 18.1.1891, Vanhemmat Juha Mikonpoika Vaali ja Hedvig Luckarla. Puoliso 1. Susanna Pärkkä, 1824 – 1862, poika Johannes 8.8.1850 – 1862. Merikaarron kirjaston perustajajäsen 1863 kuten myös veljensä Tuomas Juhanpoika Vaali..

Puoliso 2. Maria Jacobsdtter Seppälä, 3.2. 1841- 31.7.1899, Seppälän Vaalilainsta haaraa. Niilo Vaali kertoi, että isoisä Jaakko Vaali oli oppinut vanhana kirjoittamaan. Vaalin perikunnalla on yli kolmensadan nouseva vanhojen kirjojen kokoelma, niistä 8 kappaletta käsin kopioituja ja lisää SKS/Hallio.

Vaali, Mikko Juhanpoika, 22.2.1831 – 22.3.1885, Vanhemmat Juha MikonpoikaVaali ja Hedvig Luckarla. Talollinen, myöhemmin torppari Seppälässä. Vaalin punainen torppa Seppäläntien oikealla puolella on edelleen pystyssä ja siinä kerrotaan mystikkojen kokoontuneen. Ilmeisesti tähän torppaan liittyy alussa mainittu tarina rauhanhäiritsijöistä ja mielenrauhan rikkumisesta. Kirjaston perustajajäsen 1863.

TRASTI

Trasti Juha Mikonpoika Torkkolan Postista, s. 23.7.1828 Jukkarassa, vanhemmat Mikko Juhanpoika Skarra>Posti s. 11.1.1805 ja Liisa Matintytär Jukkara s. 1805. Oli Merikaarron kirjaston perustajajäsen, Vähänkyrön kirjaston suosija, sidotutti 1869 omalla kustannuksellaan teokset: Palmblad-Geografia, Lytken-Zoologia, Lönnroth-Kasvisto ja Stöckhart-Kemia-oppi.

TULLENBERG

Mikko Mikonpoika, suutari, 9.11.1829-11.10.1901. Kirjaston perustajajäsen 1863. Puoliso Maria Jaakontytär Sauso, s. 17.2.1828.


Otteita lähteistä

Merikaarron Hiljaiset Kirjamiehet, sisältää katkelmia seuraavista:

1. -Eräs pyhien piiri- En Krets av fromma uti Vasa i början av 1800-talet
I .A. Björklund MÄNNISKOVÄNNEN-lehdessä 28.,3.1913, otteita suomeksi.

2. - Mystiikka /Mysticism, luku III kirjassa
HISTORISKA UPPLYSNINGAR OM RELIGIÖSA RÖRELSERNA I FINLAND I ÄLDRE OCH SENARE TIDER, 2. Helsingfors 1859. otteuta suomeksi tulkittuina

3. -Eräs uskonnollinen liike Etelä-Pohjanmaalla 1700-luvulla/ En Religiös Rörelse ; ...SUOMI 1855, SS. 225-254, Elmgrenin lyhennelmä J.O.I. Ranckenin artikkelista

4. -Suomen Mystikoista, Teol. aikakauskirja 6 vuosikerta, vihkot 7 ja 8 (1901?)
Kustaa Hallion pappeinkokouksessa Maarianhaminassa 29.8.1901 pitämä esitelmä

5. - Lyhykäinen selitys kiriaston päälle, Juha Antin poika Störvi 8.7.1863

------- -------- ---------

-ERÄS PYHIEN PIIRI- EN KRETS AV FROMMA uti Vasa i början av 1800-talet
I.A. Björklund MÄNNISKOVÄNNEN-lehdessä 28.3.1913, otteita suomeksi.

”Kuten useimmat läsnäolijat tietävät, vallitsi n.s. rationalismi kristikunnassa 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa. Sen mukaan todellista oli vain se, mikä voitiin järjellä todistaa. Siitä seurasi, että pappien saarnoissa sisäisen elämän kysymukset saivat väistyä, ja pääsisällön muodosti kolme totuutta: Jumala, hyve ja kuolemattomuus, ellei menty niin pitkälle kuin jotkut Saksassa, että kuulijaa askarrutettiin monenmoisilla talouselämässä hyödyllisillä kysymyksillä. Ja missä vielä pysyttiin puhdasoppisuudessa, se oli enemmän muotoa kuin henkeä ja voimaa. ”

 

- MYSTIIKKA /MYSTICISM, luku III kirjassa Akiander, Matthias:
Historiska Upplysningar Om Religiösa Rörelserna I Finland i äldre och senare tider, 2.
Helsingfors 1859, luku III; otteita suomeksi tulkittuina

”He siis opettivat, ettei totuuden kirjaimellinen tunteminen lainkaan riittänyt, vaan ihmisen täytyy olla sisimmässään totuuden valaisema ja tulla sisimmässään eläväksi. (…..)

Väittäessään, että vin sisäinen rukous, sisäinen ehtoollinen ja siäinen kaste y.m. sisältävät elämää ja voimaa, eivät he inhimillisen järjestyksen vuoksi halunneet hylätä ulkoista rukousta, ulkoista ehtoollista ja kastetta. Teosifisella mystisismillä, josta nyt puhumme,oli kannattajia Vähäkyrössä, Isokyrössä, Vaasassa ja Mustasaaressa, Laihialla ja Ilmajoella ja esiintyi kirkon opista vähemmän poikkeavassa hahmossa 1700-luvun loppupuoliskolla. ”

Hallion tietämä mukaan Akiander on julkaissut tässä teoksessa kirjekokoelman, kahdeksan 1743 alkaen Tukholmasta saapunutta kirjettä. Kirjeenvaihto oli liitteenä Jacob Norrgårdin suomentamassa kirjassa ’Jumalan valtakunta sielussa.’

 

-ERÄS USKONNOLLINEN LIIKE ETELÄ-POHJANMAALLA 1700-luvulla. SUOMI 1855, SS. 225-254, Elmgrenin lyhennelmä J.O.I. Ranckenin artikkelista.

Perusteellinen esitys mystikoista. Sisältää luettelon Rinta-Nikkolan vuoteen 1805 kopioimista kirjoista, samoin Rankkenin Vähästäkyröstä keräämistä ja SKS:lle toimittamista kirjoista. (”Vi skola här uppräkna de handskrifter af detta slag som vi i Lillkyro lyckats uppspåra”)

 

-SUOMEN MYSTIKOISTA, Teol. aikakauskirja 6 vuosikerta, vihkot 7 ja 8 (1901?)

Rovasti Kustaa Hallio oli ollut Vähässäkyrössä papinvirassa kaksi vuotta, tutustunut mystikoihin, tavannut kirjainkopioija Mikko Matinpoika Sauson pojan Mikko Mikonpojan, joka hänkin kulki isänsä teitä. Hallio keräsi vähästäkyröstä kokoelman Mystikkojen käsinkirjoitettua kirjallisuutta, mm.Sauson. Hän piti pappeinkokouksessa Maarianhaminassa 29.8.1901 esitelmän, joka julkaistiin kahdessa osassa Teologisessa aikakauskirjassa, vuosikerta 6, vihkot 7 ja 8.

”Mystiikka ei ole mitän uutta, ei eilispäivän keksimää. Sen periaatteet on lausuttu jo Herran sanassa Pyhässä raamatussa." (Kol 3:3 ja Joh 15:4-6).

Tätä sisällistä ja salattua elämää Kristuksen kautta Jumalassa teroittaa mystiikka. Se on vastakohta järjen punnitsemiselle. Se tahtoo nostaa sydämen ja mielen näistä näkyväisistä taivaallisia katselemaan. Uskon yhteydessä Herran kanssa tahtoo mystikko eli sisällinen kristitty kasvaa hänessä, joka pää on, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän tahtoo kuolla pois kaikesta ulkonaisesta, kaikesta itsekkyydestä, vajoutua Jumalan armohelmaan, (…), niin että Kristus uskon kautta asuisi hänen sydämessänsä, (….)

Mystikko haluaa sen tähden vetäytyä maailman melusta hiljaisuuteen, yksinäisyyteen Jumalan kasvojen eteen, kuullakseen Herran suun sanoja sekä herätykseksi että valistukseksi, armoksi ja autuudeksi. Hiljainen, salattu on se elämä, jonka Hera näin sydämessä sytyttää ja tuossa maailmalta salatussa elämässä tahtoo hän uskon ja Jumalan tuntemisen yhteydessä kasvaa täydeksi mieheksi, Kristuksen täyden varrenmitan jälkeen.

Mutta kaikkeen tähän liittyy helposti omia luuloja, monenlaisia mielikuvia. Omiin tunteisiin pannaan liian suuri paino ja joudutaan niin helposti haaveiluihin. (….) Sisällistä valoa tahdotaan seurata, mutta ei huomatakaan eroittaa Herran Hengen töitä oman hengen eksytyksistä ja niin joudutaan harhateoille.

Näin ei yleensä ole ollut laita Suomenmystikoiden, ei vanhempina eikä nykyisempinä aikoina. Elämän todellisuus ei ole suonut tilaisuutta Suomen mystikoille vaipua haaveiluun. Ja Jumalan sana ei ole ollut heille vieras. (….)

Suomalainen hengellinen kirjallisuus oli silloin pieni. Sanaa rakastavaiset kyllä kirjoja j´kokivat hakea ja niin hankkivat Vähänkyrön ja Vaasan ystävätkin mitä vain käsiinsä saivat. Niitä oli Vähänkyrön mystikon, puuseppä Mikko Sauson kirjastossa, josta omistajan itsensä tekemän luettelon olen mainitun mystikon jälkeläisiltä onnistunut saamaan. (….)(….) eli yleensä kaikki suomalainen hengellinen kirjallisuus, mitä siihen aikaan oli saatavissa. Mutta tuo kaikki ei kuitenkaan täyttänyt tarvetta. Ja niin mystikko-ystävät ryhtyivät itse toimittamaan suomennoksia ja niitä sitten kopioimaan.”

Jatko-osa vihkossa 8.

(……………………………..) Loppukappaleet:

Paljon varmaan on mystikkojen harras jumalanpelko ja hiljainen olento vaikuttanut ympäristössäänkin. Ovat olleet suolana ja valkeutena. Paljon on heissä oppimista erittäin meidän aikanamme, jolloin ulospäin-toimivuus monellekin pääasiaksi tullut, kadottaen siten ne voimavarat, jotka heille on annettu omaksi kasvamisekseen armossa, niin kuin mystikkojen on tapana sanoa.

Jospa meidän päiviemme kristityt oppisivat pysähtymään hiljaisuuteen Jumalan kasvojen eteeen kuten tässä kertomani mystikot, silloin itsekukin arvaisi itsensä halvimmaksi veljien seassa, ja silloin myös Herra saisi armossansa lahjoja runsaasti jakaa. Toteentuneiksi silloin tulisivat Herran sanat: ’Kääntymisellä ja hiljaisuudella te tulette autuaiksi, hiljaisuudessa ja toivossa te väkeviksi tulette.’ (Jes. 30:15)”

-----------

LYHYKÄINEN SELITYS KIRIASTON PÄÄLLE,

Merikaarron 7.1.1863 perustetun kyläkirjaston hoitajaksi valittu Juha Antin poika Störvi kirjoitti 8.7.1863 selityksen kirjaston tarpeesta ja hyödystä ja perustamisvaiheista. Vihko oli Merikaarron Vaalissa 1995. Nauhalle luetusta tekstistä purki Pauli Kukko 1991.

”Lyhykäinen selitys kiriaston päälle, johona ensiksi puhutaanJumalan Sanan oikein ja väärin käyttämisestä, toiseksi ulkokullatun rukouksen petollisuudesta, kolmanneksi oikian ja totisen rukouksen hyödystä ja hedelmästä, neljänneksi ulkopuolisesta Jumalan sanan viljelemisestä, viidenneksi siitä julkisesta suruttomuudesta ja jumalattomuudesta kuin nyt on mailmas vallan päällä. Kirioittanut ja kokoon pannut sinä 8 päivänä heinäkuussa 1863 kiriaston hoitaja Juha Antin poika Störvi.

Rakkaat kristityt. Minä kehoitan teitä kaikkia yhteisesti että ruveta suuremmalla ahkeruudella harjoittamaan Jumamlan sanaa kuin tähän asti. Sillä kaikkein raskain rankaistus on niillä odotettavana, jotka Jumalan sanan katsovat ylön jos ei Jumalan Armovälille pääse. Vaikka ei paliokaan lukeminen mitään auta, jos ei ihminen lukemisensa alla rukoile Jumalamn Pyhän Hengen ylös valaistusta ja nöyrytä ylpiää sydäntänsä Jumalan armahtavan armon ala. , että hän tulis tuntemaan Jumalan sanan kalleuden ja arvon ja sen sivus perin pohjin oman sydämens salaisen ilkeyden ja saastaisuuden.

Ja koska Jumala saa ihmisen sydäntä siihen määrähän asti liikuttaa, että hän rupiaa havattemaan hengellisen alastomuutensa ja saasteisuutensa, niin sitten Jumalan sana rupiaa hanelle maistumaan makialta kuin hunaja ja mesileipä, niin kuin kuningas Daavid siitä sanoo.

Mutta niin kauan kuin ihminen elää kääntymättömäs tilas, kokonansa Jumalan armahtavan armon ulkopuolella, niin kaikki hänen lukemisensa on niin ulkopuolista, sillä se lähtee hengellisesti kuolleesta sydämmestä, joka ei vielä tunne yhtään sisällistä puutettansa eikä tarvestansa. Vapahtaja sanoo: ’ Ei kuolleet tarvitte ruokaa, eikä terveet tarvitte parantajata vaan sairaa. En minä tullut vanhurskaita kutsumaan, mutta syntisiä parannukseen.’ Kyllä kaikki suullansa tunnustaa itsensä syntiseksi, mutta harvat tuntevat itsensä kadotetuiksi, että he siinä heidän nykyisessä tilassansa ovat kadotuksen alaiset ja kuolema tulee ja temma heidät pois.

Mutta koska Jumala armonsa kautta saa syntisen heräämään hengellisen kuoleman synkiästä unesta, sitten rupiaa hän toisella tavalla Jumalan sanaa harjoittamaan kuin sitä ennen: sydämen sisällisellä nöyryydelläja hartaudella.Ja jota ahkerammin hän sitä lukee, sen palavampi halu hänelle tulee sen perään.

(……………)

Koska me tulemma nyt puhumaan rukouksesta joka ei tule kuultuksi, niin me selitämme sen luonnon laadun, millä tavalla se tehdään eli toimitetaan:

Tämä rukous tapahtuu paljailla huulten ja suun liikkeillä, totutusta ulkonaisesta tavasta ja ilman mitään tuntua sydämmen sisällyksestä, pahuudesta kääntymättömäs tilas, joohona he tekevät joka päivä ehedollista syntiä. Sillä yhdestä suusta tulee siunaus ja kirous. Tämän kaltaisista rukoilijoisya raamattu sanoo: ’kun te parhaillansa käsianne nostatte, niin minä kuitenkin käännän kasvoni teistä pois ja vaikka te paljon rukoilette, en minä teitä kuule. ’ (……)

Ja niin kauan kuin ihminen täs tilas pysyy, niin kaikki hänen rukouksensa on kauhistus Jumalan edes, eikä he voi ensimmäistäkään askepta astua elämän tiellä. He ovat aseettomat miehet sodassa omaa pahaa lihaansa, perkelettä ja mailmaa vastaan. Mutta totiset rukoilijat rukoilevat isää hengessä ja totuudessa. (……….)

Ei autuuden ja parannuksen järjestys ole kovin pitkä, eikä siihen monia kirjoja tarvittaiisi. Parannus ja totinen kääntyminen on jumalan Pyhän Hengen työ, jonka kautta ihmisen laista? tuntee syntinsä ja Jumalan vihan ja kuin hän sitten menee syntikuormans kans vapahtaian jalkain juureen, niin hän saa uskon kautta syntinsä anteeksi Jeesuksen ansion tähden. (…….)

Ahne on kaikkein köyhin, sillä häneltä puuttuu niin se kuin hänellä on, kuin sekin, jota hänellä ei ole. (….) Ei rikkaus ketään kadota, koska se oikein käytetään, eikä köyhyys ketään autuaaksi saata, jos ei hän tunne hengellistä puutettansa ja rupea etsimään Kristuksen vanhurskauden vaatteita.

Kyllä oikia ja totinen kristitty on on ahkera toimittamaan virkansatyöt ja kutsumiset, mutta hänen ja ahneen välillä on niin suuri erotus kuin on yön ja päivän välillä. Oikialla kristityllä on niin rakkaudesta ja laupeudesta ja armahtamisesta palava saydän, että kaikkia hän tahtoo auttaa ja armahtaa ilman erotusta, sekä ruumiin että sielun puolesta. Ei hän katso karsaasti sen julmimmankaan jumalattoman päälle. Pikemminkin hän vuodattaa surkutuksen kyyneleitä ja rukoilee Jumalata hänen edestänsä, että hän kirvoittais hänen niistä perkeleen pauloista, sillä hän ymmärtää, että hänen sielunsa on niin kalliilla hinnalla ostettu kuin on hänen oma sielunsakin. Ja jos Jumala meiltä armonsa ottaa pois, niin me olemme valmiit tekemään vaikka niitä suurimpiakin syntiä.”

 

Merikaarto, joen kylä

Aluksi kylää ei ollut. Sitten alkoi pieniä saaria nousta esiin. Siinä vaiheessa, kun Pohjanlahden pinta oli kymmenen metriä nykyistä ylempänä, eli 1100 vuotta sitten, joki oli oikeastaan meren lahti. Suolainen vesi ulottui 10 kilometriä kylän ohi Tervajoen Hiirikoskelle asti. Merikaarron kohdalla tämän lahden leveys oli 500 – 1000 metriä. Leivannintien suunnassa oli kilometrin sivulahti, koskien välissä toinen pienempi toiselle puolen. Kolkin jälkeen avautui laaja ulappa ja koskijakson niskan kohdalla oli vesialueeen leveys hieman runsas 200 metriä. Kosken niskakivien päällä oli silloin vettä nelisen metriä.

 
 
Ylhäältä laskeva vesi valui kaikista salmista avomeren suuntaan. (klikkaa kartta isommaksi).

Myöhemmän kylän peittävällä vesialueella oli saarena Kaivannon pieni huippu, Siltarannan takana Knookalan hehtaarin kokoinen mäki ja sen takana samankokoinen Humalistonmäkenä tunnettu ennen Vaalia, joka taas on kymmenen metrin käyrällä. Näiden lisäksi oli puoli tusinaa pikkusaarta siellä täällä. Holttilan takana Kisan majan vieritse länteen kulkenut salmi oli hiljattain nuossut kuiville. Tämä kaikki oli vain vähän ennen sitä, kun ruotsalaiset valloittivat maata etelässä ristin nimessä ja miekan voimalla.

Veden laskiessa saaret kasvoivat ja niiden lisäksi nousi uusia vähän matalampia. Samalla alkoi vesialue muotoutua joeksi, ylempää valuva vesi purkautui saarien lomitse useana suuhaarana mereen. Yksi väylä oli Kaivannon pohjoispuolitse Ryyppööskosken kautta vielä näkyvää lahtea myöten eteenpäin taikka Knookalanmäen ja Humalistonmäen välitse tai Humalistonmäen ja Vaalin välitse. Vielä isojakokartassa n. 1760 näkyy Knookalan takaa alkava lampijono, joka kulkee Jokelan ohi kosken yläpuolelle. Vaalin luona Takatien varressa on kosteikko. 1900-luvun alussa syntyneet ovat kertoneet nähneensä siinä veden virtaavan, kun korkealla vedellä Ryyppööskoski ”ryyppäsi yli” ja nuoremmatkin ovat luistelleet lampien jäillä.

Ryyppööskosken korkeus merenpinnasta on 9 metriä. Veden pinnan laskiessa ja lähestyessä tätä kynnystä virtausaukon kapeneminen ja oheneva vesipatja lisäsivät virtaamaa ja eroosiota muualla, eli Kaivannon eteläpuolitse. Ajan mittaan on syntynyt nykyinen iso joki. Käräjäpöytäkirjat tuntevat Ryyppööskosken jo 1600-luvun alussa. Silloin on vedellä täytynnyt olla kiertotie auki. Isojakokartassa n. 1760 on jo leveä joki.

Kansantarina kertoo, että Järvenkylän miehet tulivat joskus 1700-luvulla merikaartolaisia peläten salaa yöllä ja kaivoivat pienen ojan Kaivannon ympäri nykyisen ison joen kohtaan Siitä vesi olisi uoman syövyttänyt. Joku totuus tarinan takana varmaan on, mutta mahdollisen perkauksen on täytynyt tapahtua selvästi aikaisemmin. Vertaa: Mikä olisi Vähäjoki nyt, jos ison joen olisi sulkenut nykyvedenpinnan yläpuolelle ulottunut kallio?

Kylän alue oli rikkonainen. 1500-luvun veroluetteloissa tunnetaan kolme erillistä kylää. Merikaarto oli pohjoispuolella jokea, nykyinen Holttila Pikkumerikaartona eteläpuolella jokea ja Vartiosaaren kylä nykyisellä Kolkin alueella. Sauson kaksi taloa kylän yläpäässä joen etelärannalla esiintyvät käräjäkirjoissa joskus Sausolan kylänä, mutta veroluetteloissa osana Merikaartoa. Jo 1550-luvulla Pikkumerikaarron isännät on liitetty samaan listaan Merikaarron kanssa ja 1600-luvun alusta Vartiosaren kaksi jälelläolevaa taloa on otettu mukaan.

Vähänkyrön pitäjä muodostettiin 1607 Alastaron kappelista liittämällä mukaan Mustasaaresta edellämainitut osa-alueet, jotka papin oli helppo kirjata yhdeksi kyläksi. Väestöllä ei ilmeisesti ollut mitään sitä vastaan. Osakylillä oli yhteisiä perinteitä. Niinpä Kolkin jakokunta, jolla oli omistuksia Mikkelinsaarilla ja Voitilan saariniityillä, käsitti taloja kaikilta osa-alueilta. Useimmilla taloilla oli maaomistuksia molemmin puolin jokea. Poikkinainti oli täälläkin yleistä, 1700-luvun alussa Matti Sippolalla oli vaimo Kolkista ja hänen viisi sisartaan olivat naimisissa pohjoispuolella jokea. Näin voidaan motivoida Merikaartoa joen kahden puolen sijaitsevana kylänä.

Tässä saaristossa on varmaan aikojen kuluessa käynyt monenlaisia vieraita. Viitteenä siitä on vaikka 1932 Rummukannevasta löytynyt esihistoriallinen vene/ Aamulehti 1932, n:o 189. Vakinaisen asujamiston saapuminen on ajoitettu 1200-luvulle, jolloin kylän koskijakso alkoi virtana erottua antoisaksi kalapaikaksi. Sana- ja nimitietojen perusteella on oletettu asukkaiden saapuneen Vammala-Hämeenkyrö-reittiä Kyrönjoelle ja sen mukana veden paetessa koski koskelta alaspäin. Eri vaiheissa on tulijoita saattanut olla usealta eri seudulta reitin varrelta. Merikaarrolle ja osalle Laihiaa on ominaisia s-alkuiset nimet, Merikaarrossa mm. Skarra, Störvi. Tälle erityispiirteelle voisi löytyä lähtöpaikka ja taustateoria.

Veden vilja
Kalan varassa ensimmäiset asukkaat jäivät kylään pysyvästi asumaan. Joki tuottikin runsaasti erilaista kalaa. 1500-luvun puolivälissä hauki oli ainoa henkiveron maksuväline. Vero maksettiin puhdistettuna, kuivattuna kalana. Kun kalastuselinkeino pantiin verolle 1558, saatiin lähes jokaiselta kylän isännältä kalakymmenyksiä. Oikeastaan veroa perittiin yksi seitsemäsosa tai jopa yksi kuudesosa kullekin pyydykselle tyypin mukaan arvioidusta vuosituotosta. Verona saatiin silakkaa, lahnaa, norssia ja ankeriasta. Näköjään verotetuilla pyydyksillä kalastettiin suolaisessa vedessä, joka alkoikin Pullinkoskesta.

Ainakin jo 1600-luvulla merikaartolaisilla oli vanhoja, ylimuistoisia kalastusoikeuksia Voitilan alapuolisilla vesillä sekä Vaasan saaristossa ja Mikkelinsaarilla. Kolkin jakokunta omisti maata Mikkelinsaarilla ja viisi nuotta-apajaa saarten rannassa. Saarten sisäosista virtaaviin puroihin tehtiin patoja nousukalan pyyntiä varten. Lisäksi kaikilla halukkailla rantaomistuksesta riippumatta oli oikeus silakanpyyntiin avomeren matalikoilla ja oikeus rakentaa maksua vastaan tukikohta rakennuksineen avomertata vastassa oleville rannoille, joten Kolkin jakokunnan lisäksi paljon muita merikaartolaisia ja myös vähäkyröläisiä kalasti Mikkelinsaarienkin lähistöllä.

Merikaarron koskessa oli jo 1500-luvulla Kuninkaallinen lohenkalastamo, joka parhaillaan tuotti kuninkaalle tynnyrikaupalla verolohta vuosittain.

Kaikki kalastus hiipui vähitellen. Saaristojako 1700-luvun lopulla toi Kolkin jakokunnan maat Mikkelinsaarilta Kaukaluotoon, kalavedet jäivät Mikkelinsaarille. Saaliitten pienentyessä ja työn hankaloituessa kalastus siellä väheni ja pian loppui kokonaan. Tuskin kukaan oli 1980-luvulla mukana Maksamaan kalavesien jaossa oikeuksiaan puolustamassa, kaikkia kalavesiä tuskin enää olikaan.

Kotitarvekalastusta kylän kohdalla on eri aikoina ollut. Joskus pohjoispuolen isännät ovat joutuneet oikeustoimiin saadakseen oikeuden kalastaa etelärannallakin, koska heillä oli siellä myös maata. Raportissaan Merikaarron kylään 1930 tehdystä kotiseuturetkestä maisteri Virtanen kertoo, että useilla kylän taloilla oli vielä silloin vakituiset katiskanpaikat. Vielä sotien jälkeen joessa pidettiin katiskoita, harrastettiin jäidenlähdön aikaan lippokalastusta ja lahnojakin sai kesällä ongella.

Veneet
Kyrönjoki oli iso este virkaherrojen ja armeijoiden kulkutiellä. Virkapostin piti kulkea Turusta ja Hämeenlinnasta Pohjanmaalle, ja se tuli Pohjankankaan tietä Ilmajoen kautta Vähäänkyröön haaarautuen siitä pohjoiseen Pinnonäsin voudinkartanoon ja Korsholmaan. Nykyisen kirkon paikkeilla on ollut jonkinlainen lauttayhteys ja 1626 rakennettiin silta. ( Karttusen mukaan 1624) Elleivät jäät sitä särkeneet, se välitti pohjoispuolelta tulevan liikenteen ja myös maakunnan väen kaupunkimatkat joen yli ja joen vartta Korsholmaan ja Vaasaan.

Tästä sillasta oli vähän apua Merikaarron arkipäivässä. Siellä oli moninaista tarvetta päästä joen yli. Varhaisimmista ruuhista ja lautoista ei ole tietoa, mutta 1700-luvun perunkirjoissa lähes jokaisessa Merikaarron talossa mainitaan ruuhi tai kaksi lukkoketjuineen. Samoin mainitaan proomu, jolla tarkoitettiin isoa tavarakuljetukseen käytettyä ruuhta.


Ruuhi ja proomu
Mahdollisesti jo silloin käytettiin Kyrönjokisuulle ominaista ruuhimallia, joka on tasapohjainen ja -päätyinen, loivaperäinen ja –keulainen alus. Sen päädyt olivat puolikuun muotoiset, yhdestä pölkystä veistetyt. Pohja- ja laitalautoja varten päätypuussa oli koloukset. Tällainen vene sopi henkilö- ja tavara- sekä eläinkuljetuksiin. Se oli sivusuunnassa vakaa ja sillä pääsi matalilla ruohikkorannoillakin kovan maan ääreen. Sellaisia ominaisuuksia tarvittiin, kun vietiin lampaita kesäksi saareen tai haettiin saarelta heinäkuormia. Kuvia ruuhesta Ekstock (hakuosoite takana:)

http://www.knopen.org/ventyyp.htm

Vuonna 1930 Etelä-Pohjalaisen osakunnan ylioppilaat tekivät kotiseuturetken maisterien Kustaa Vilkunan ja E.A. Virtanen johdolla. Jälkimmäinen on selostanut retken tuloksia kirjassa Kyrönmaa III. Vanhat olivat kertoneet mm., että kylässä oli ollut tavarankuljetuksiin kolme suurta, soudettavaa ruuhta, joihin saattoi ajaa hevosen kärryineen. Täällä niitä sanottiin proomuiksi. Oli Vaalilan, Eskelä ja Trastilan proomi, jonka paikka ei ole tiedossa, oli Kukkolan, Törvilän ja Knookan proomi sata metriä yläpään riippusillasta alavirtaan sekä Parkkarin, Liukolan ja Seppälän proomi kosken alla Parkkarin luota Navettasaareen. Kolkissa oli oma köydestä hinattava proomu.

Yläpään kolmen proomun sijaan oli myöhemmin rakennettu yksi iso proomu, joka kantoi neljä hevosta kuormineen. Se tervattiin yhdessä yhteisesti hankitulla tervalla aina keväisin.


Hyljevene
Kun kylässä monella talolla oli kalavesiä merellä, tarvittiin myös meriveneitä. Niiden tarvetta lisäsi tarve kuljettaa tavaraa mm. Petsmon satamaan ja markkinapaikkaan sekä veroesineitä annettuun määränpäähän. Sellainenkin määräys on annettu, että upseerien palkkaukseen tarkoitettu verovilja oli kuljetettava Ouluun.

Tavallisin pitkän matkan kuljetusvene oli hyljevene, ruotsiksi färdbåt, rannikon murteella fälbåt. Sillä käytiin Tukholmassa ja kevättalvella hyljejäillä. Tämän veneen tunnuspiirre oli pitkä, loiva keula, josta oli monta etua. Se rikkoi jäänmurtajan tavoin ohuehkoa jäätä, lyhyen vesilinjan ansiosta se kääntyili ketterästi kevättalven railoissa, ja kun railo loppui, veneen sai helpommin vedetyksi jäälle. Katso Färdbåt,

http://www.knopen.org/ventyyp.htm


Verkkovene
Silakankalastukseen avomeren matalikoilla soveltui verkkovene, skötbåt. Sen perä ja keula olivat hyvin pystyt, pohja terävän v:n muotoinen. Tavallisesti se oli kolmisoutuinen, kaksimastoinen, suuntavakaa vene, jolla kauppa- ja kirkkomatkatkin onnistuivat. Katso kuvaa Skötbåt osoitteessa

http://www.knopen.org/ventyyp.htm


Saaristovene
Saariston suojassa tapahtuvaan nuotta-, verkko- ja muin pyydyksin tapahtuvaan kalastukseen oli saaristovene, joka nimellä ”Skäribåt” on perunkirjassa vuodelta 1795. Ruotsiksi se on vaikka halvknärr, isompi ja pienempi. Sen keula oli kapea ja pysty kuten verkkoveneessä, mutta perä oli pitkä ja loiva. Maalahdessa siitä on käytetty nimeä ”Svalstjärt”, eli ” Pääskynpyrstö”. Kun Merikaarrosta on kirjattu nimi ”Västäräkki”, voi ounastella, että vene oli samantyyppinen. Katso (större tai mindre) halvknärr osoitteessa

http://www.knopen.org/ventyyp.htm


Kirkko- y.m. veneet
Jokasunnuntaiset kirkkomatkat kuoppaisilla teillä ja kovapyöräisillä kärryillä eivät olleet hupia. Mutta olipa joki. Perukirjat todistavat, että kylässä oli n. v. 1800 ainakin kolme muutaman talon yhteistä kirkkovenettä. Löytyy mainintoja, että joku omisti 1/6 veneestä, joku toinen talo 1/7 ja jotkut 1/10 kukin. Näistä riitti osuuksia kylän kaikille taloille. Laituripaikat eri kirkkojen luona eivät selvinneet. Mahdollisesti käytössä on ollut varsinaisia kirkkoveneitä, mutta meriveneitäkin on tuotu kirkossakäyntiveneiksi.

Viimeiset muistetut meriveneet olivat Eskelä-Trastila-Vaalin Seura, jonka kerrottiin kantaneen kirkkoon 40 henkeä ja Kukkolan-Törvilän-Knookan Västäräkki, johon mahtui 30 henkeä. Veneissä oli vakituiset perämiehet, Seurasta oli muistettu Mikko Vaali. Kyseessä voisi olla Mikko Jaakonpoika Vaali, syntynyt 22.5.1879 ja oli elossa kotiseuturetken aikaan. Tämä selittäisi Seura-veneestä annetut tarkat tiedot. Sopivaa vanhempaa Mikko Vaalia ei veneen osakkaista löydy.

1900-luvun alussa harjoitti joku Vörlund-niminen mies kirkkokyytejä kahdella harvaan puksuttavalla moottoriveneellä. Lähtölaituri oli vanhan lauttasillan korvassa. Niilo Vaali kertoi kuulleensa puksutuksen, mutta ei liian pienenä päässyt näkemään.

Laaja maakunta käytti samoin jokea kulku- ja kuljetustienään. Ilmajoelta on kuvattu pitkiä, kapeita jokiveneitä, joilla rahdattiin mm. heiniä ja halkoja sekä Alajoen lakeuksilta että kappeliseurakuntien metsistä. Ilmajokisilla oli Pestmon satamassa tavara-aitta. Veneitä liikuteltiin joella vetämällä hevosella rannalta. Jotta vene ei tuppautuisi rantaan, oli sen etupäässä poikittain tanko, jonka ulkopäähän veneen ulkopuolelle siankarvainen vetoköysi kiinnitettiin.

Vähässäkyröstä ja Merikaarrostakin löytyy tällaiseen käytäntöön viittaavia mainintoja, mutta olettaa voisi, että merikaartolaisilla ei ollut mainittavasti näitä muualla tavallisia jokiveneitä, vaan he käyttivät meriveneitään.

Sillat

Tuomas Törvi piti riippusillan avajaisissa 1930 puheen, jonka mukaan Merikaartoon vuonna 1865 rakennettiin kelluva käypäläissilta, kun oli kyllästytty henkilöliikenteessä siirtämään raskasta kuormaproomua. Tämän silta tuli Kukon talon luo paikalle, jossa aiemmin oli kuljettu salkoproomuilla.

Merikaarron kosken alle, Parkkarin rannasta Navettasaaren kärkeen oli joskus aikoinaan rakennettu jalankulkusilta. Vuonna 1896 syntynyt Amerikansiirtolainen Jenni Seppälä on kirjoittanut muistelmissaan, että tämä silta oli voimassa vielä 1920, se oli metrin levyinen jalankulkusilta, palkeista koottu ja kuului Parkkarin, Liukon ja Seppälän numeroille. Omistajia piti oleman neljä taloa.

Kevyt silta ei kuitenkaan pitkään tyydyttänyt. Niinpä toukokuun ensimmäisenä vuonna 1873 avattiin samalle paikalle Kukon talon luo " hevosella ajettava, veren päällä kelluva lauttasilta." E. A. Virtasen kertoman mukaan " Se oli tehty 9 palkista eli lautasta, joiden päällä oli kansi. Jokainen palkki oli 4 syltä pitkä ja 5 kyynärää (14 hirttä) leveä. Kansi oli tehty lankuista. Sillassa olivat osakkaina Merikaarron kylän pohjoispuoli (-ranta) ja Järvenkylä sekä Saarenpää.

Merikaartolaisille kuului 7 palkkia, ja järvenkyläisille sekä saarenpääläisille kummallekin yksi palkki kansinen. Siltaa tehtiin ja kunnostettiin manttaalin mukaan. Merikaarron palkit olivat jaetut seuraavasti: Seppälän numerolla yksi palkki, Liukolan ja Parkkarin numeroilla yhteensä yksi palkki, Knookalan ja Vaalilan numeroilla yhteinen palkki, Törvilän ja Kukkolan numeroilla yhteensä kolme palkkia, ja lopuksi ylisessä päässä yksi neljän talon yhteinen palkki./.../ Silta pantiin joka kevät uudestaan paikoilleen siten, että samana päivänä kokoonnuttiin sitomaan hirsiä yhteen. ”

 
 
 
Klikkaa kuva isommaksi
 

Kylän yläpäässä vuosina 1873-1925 palvellut lauttasilta satakunta metriä nykyisen riippusillan alapuolella

Syksyllä, kun jää kantoi, kukin isäntä hakkasi siltapalkkinsa jäästä irti ja veti rannalle. Näin syntyi jäähän iso avanto vakituiselle kulkupaikalle. Kun varotoimet eivät aina riittäneet, sattui aikaisille Vaasaanmenijöille aamuhämärissä hukkumisiakin.

1920-luvulla tämä silta oli jo vanha ja laho. Vuonna 1924 perustettiin uutta siltaa varten siltarahasto lakkautetun Sähköosuuskunnan säästöillä. Sitten keväällä 1926 tulvavesi vei osan rannalle vedetystä siltapuusta, ja kokonaan uuden sillan teko tuli ajankohtaiseksi. Loput lauttasillan reikäisestä puutavarasta osti Juho Koskiniemi, joka teki niistä saunan Humalistonmäelle. Myöhemmin hänen poikansa Uuno vei puut autotalliksi Kaukioon.

Hiirikosken sillan töitä johtanut rakennusmestari kutsuttiin tekemään suunnitelma ja kustannusarvio. Arviohinta 100.000 markkaa tuntui isolta, rahaa kerättiin naisten ompeluseuroilla, saatiin lahjoituksia eri tahoilta ja anottiin kunnalta turhaan avustusta, ja päätettiin rakentaa riippusilta. Työ toteutui 1929 ja silta vihittiin elokuussa 1930.

Valittuun rakennustoimikuntaan kuuluivat Jaakko Vainio, Karl Villför, Nestori Kangasmäki, Väinö Seppälä, Juha Kukko (Karila), Kondrad Alanen, Tuomas Törvi, S. Södergård ja Mikko Hakola. Työnjohtajana oli rakennusmestari J. Ollila. Silta rakennettiin pääosin kylän miesten voimin. Seppä Juho Kiviranta poikansa Yrjön avustamana valmisti sillan rautaosat. Teräs OY:n Saksasta tilaamat vaijerit tuotiin autolla paikalle ja ne saatiin joen yli, kun käytössä oli ”kahdeksan ruuhta, Lehtosen purkki ja Willingerin paatti”. Lehtonen nimitti ruuhtaan purkiksi, Willinger oli ruotsalaisen koulun opettajattaren saksalainen ”vihtori”, jolla oli paatti.

 
 
 
Klikkaa kuva isommaksi
 

Vuonna 1929 rakennettu riippusilta Törvilän katolta kuvattuna. Sillan eteläpäässä Raukko eli postitoimisto. Vasemmalla Sauso-Vennerholm.

Sillalta jokivarsitielle piti tehdä liityntätie. Ennen Jokivarsitietä oli syvä, märkä, entinen joenhaara, jonka pohjassa oli paksusti mustaa liejua. Uoman täytteeksi ajettiin Törvin kertoman mukaan tuhansia kuormia täytettä. Samaa todisti Eino Kukko muistelmissaan. Samoin sillan ranta-arkkuihin ajettiin paljon kiviä, kaikki helposti irti lähtevä ensimmäiseksi.

Kolkin siltaongelma
Erityisesti sahalaitoksen perustamisen jälkeen on Kolkissa tarvittu ylipääsyä niin sahatavaran kuin jauhettavan viljan ja jauhojen kuljettamiseen sekä työväen liikkumiseen. Virtasen kertomuksessa mainittiin köydestä hinattava proomu. Taurilasta Anixoriin oli n. 1810 rakennettu pukkisilta, mutta ei se, eikä möskään Skatilan 1905 rakennettu silta tyydyttänyt, joten Kolkissa tarvittiin edelleen oma neuvo, se lossilaite, jolle johti tie kosken vartta pitkin. Laituri oli nykyisen sillan vieressä.

Siltaa oli Kolkkiin kauan haaveiltu. Vuodelta 1854 on Morgonbladetin tieto, että Kolkkiin oli ”kauan sitten pitäjän talollisten toimesta kerätty puutavaraa siltaa varten”, mutta tehdaslaitosten omistaja oli aiheuttanut hankaluuksia. Niinpä puutavara oli jäänyt lahoamaan.

Hufwudstadsbladet kirjoittaa 9.1.1873, että puuta oli kymmenkunta vuotta aikaisemmin taas kerätty, tehtaanomistaja oli jo toisen tarvittavista silta-arkuista rakentanut, mutta sitten oli tarpeellisen puutavaran toimitus loppunut, työ keskeytynyt, ja puut makasivat lahoamassa.

Kun Ojaniemen silta oli rappeutumassa, tutkittiin sen uudelleenrakentamista kivisiltana tai siirtämistä jonnekin alemmaksi joen varteen. Piiri-insinöörin kustannusarvio kivisillalle oli mahtava 18000 markkaa. Silloinen Kolkin omistaja tarjoutui kuudesosalla kivisillan hinnasta rakentamaan rautasillan Pullinkosken yli. Se olisi palvellut matkalaisia aivan yhtä hyvin kuin Ojaniemenkin silta. Pettyneenä Kolkin omistaja viittasi, että joku ”kuntalainen” oli pelotellut isännät tulevilla ylläpitokustannuksilla, jos he kannattavat sillan rakentamista Kolkkiin. Heinäkuussa 1875 Ojaniemen sillan kiviarkkuja jo tehtiin.

Kolkki oli edelleen ilman siltaa. Vuonna 1902 laadittiin suunnitelma sillan rakentamiseksi Pullinkosken yli pohjoisrannalta vastarannan niemenkärkeen, vähän matkaa nykyisestä sillasta ylöspäin. Suunnitelma on vuonna 1903 teknisesti tarkastettu ja hyväksytty. Arkistomerkintöjen mukaan suunnitelmaan ei kuitenkaan liity päätöksiä.

Vuonna 1922 Kolkin silloinen omistaja Karl Willför viimein pani toimeksi. Hän rakennutti Kolkkiin riippusillan,, jonka rautaosat tilattiin Saksasta. Silta oli vielä keskeneräinen, kun Willför myi kartanon kaikkineen Vähänkyrön kunnalle. Sillasta tuli lähes samanlainen kuin Isonkyrön Napuella oleva Perttilän riippusilta on.

 
 
 
Klikkaa kuva isommaksi
 


Nyt riippusillan korvaa sen viereen alajuoksun puolelle tuotu rautasilta joen etelärannalta Vartiosaaren nokkaan. Siihen siirrettiin osa Koivulahden vanhasta sillasta, kun sinne rakennettiin uusi silta. Siltaosat odottivat lähistöllä vuosia, ennen kuin työ saatiin toteutettua. Sillan harjannostajaiset pidettiin, ja Maaherra Pohjonen avasi sillan liikentelle, 16.12.1977.

Myllyt
Viljan jauhattamiseen on kylässä ollut tuulimyllyjä. Näistä on vain vähän paperille pantua tietoa. Matti Kukolla oli 1800-luvun alussa sellainen Liisaarella. Myöhemmin on sellainen ollut Vaalin luona Myllymäellä (ei museomyllyn mäellä). Nämä tuskin lienevät ainoat. Joissain pikku puroissa on ollut yksityisiä pikku laitteita. Yksi sellainen on tiettävästi ollut Holttilan takaa Leivanninojaan laskevassa purossa metsän reunassa.

Joen virtapaikoissa on tuomiokirjojen mukaan ollut kauan myllyjä. Jo vanhimmissa tuomiokirjoissa niistä riidellään. Merikaarron kosken myllyihin on ollut osuutta monella ylempänä pitäjässä asuvalla talollisella Saarenpäätä, Hyyriää ja Saarensivua myöten, samoin Miekan kylän isännillä. Marraskuun 20 päivänä 1645 riiteli Merikaarron Johan Jacobsson (todennäköisesti Knooka) Saarenpään Jöran Clemetssonin hallussa olevasta myllyosuudesta.

Pari vuotta myöhemmin olivat Nils Jacobsson, ehkä Härö, Saarensivulta ja Matts Thomasson Ojaniemeltä ilman laillista päätöstä turmelleet Merikaarron koskessa olevan myllyn, jonka sanoivat häirinneen venekulkua kuninkaanväylällä. Heidät tuomittiin korvauksiin ja annettiin myllynomistajia yleensä koskeva määräys, että Merikaarron kosken veneväylä oli pidettävä kunnossa. Tasan 20 vuotta myöhemmin oli samaan asiaan palattava. Lars Mickelsson (Seppälä) käräjöi silloin Matts Simonsson Barkaria ja tämän osaveljiä vastaan myllystä.

 
 
 
Klikkaa kartta isommaksi
 

Myllyt 1-7 ovat kartassa 1760 olleet, verollepanossa 1785 nimetyt myllyt. A ja B ovat vuonna 1875 kartoitetut etelärannan myllyt.

Merikaarron koskessa näkyy seitsemän myllyä noin vuonna 1760 isojakoa varten laaditussa kartassa. Myllytilanne on kartoitettu verollepanon yhteydessä 1875 ja sitten vuonna 1881. Kosken myllyt muutoksin näkyvät joenperkaussuunnitelmassa vuodelta 1897 ja myöhemmin vuosina 1902 ja 1915 sekä n. 1950. Myllyt olivat vuoromyllyjä, kukin osakastalo vuorollaan sai käyttää myllyä. Myllyjen osakkaat vaihtuilivat myyntien kautta ja talojen jaot pirstoivat omistusosuuksia.

Myllyt olivat ehkä alkujaan olleet vasaramyllyjä, myöhemmin niissä oli yksi kivipari ja hyvin pitkään ne kävivät vesirattaan voimalla. Myllyjen ruotsinkielinen nimitys ”hjulkvarn” tuotti suomalaisten suuhun sanan ”huilumylly.” Isojaonaikaiset myllyt pantiin verolle 1785. Samalla myllyjen olemassaolo, sijaintipaikka ja vesioikeus tuli kirjatuksi myös tulevaisuuden turvaksi, vaikka oikeaa vesilaitoskatselmusta ei silloin järjestettykään. Muutamien myllyjen osalta katselmusta ja oikeuksien kirjaamista ei tehty milloinkaan.

Verollepannut myllyt 1785:
1. SEPPÄLÄN MYLLY oli joen itärannalla kosken niskassa. Vuonna 1902 myllyn omistajat Juho Juhonpoika Seppälä, Tuomas Juhonpoika Seppälä, Tuomas Tuomaanpoika Seppälä ja leski Anna Seppälä, Juho Vaali ja Tuomas Vaali, Mikko Eskelä ja Tuomas Eskelä, Johan Bagg Sauson omistajana, Juho Mäenpää, Herman Sauso ja Juho Liuko anoivat lupaa saada vesioikeuksi a muuttamatta muuttaa huilumyllynsä turbiinilla käyväksi ja lisätä siihen toinen kivipari, ryynikone, paanusaha ja pärehöylä. Lokakuun 9 päivänä pidettiin katselmus, jonka nojalla kuvernööri antoi luvan 7.7.1904.

Kylässä oli 1900-luvun alussa toiminnassa Willförin mylly Kolkissa, Snickarsin mylly edellisen kohdalla vastarannalla ja Koiviston mylly Holttilassa, jotka kaikki olivat tullimyllyjä. Tulli kannettiin tavan mukaan viljana. Lähiseutujen myllynomistajat päättivät yhteistuumin korottaa jauhatustullin jopa kolmeen kappaan tynnyriltä. Silloin Kukon myllyn olmistajien aloitteesta perustettiin Osuusmylly 14.3.1908 ja sen käyttöön ostettiin Seppälän mylly 7000 markan hinnalla.

Perustajajäseniä tuli 36 ja hallitukseen tulivat Tuomas Mäenpää, Jaakko Vainio, Jaakko Törvi, Jaakko Kukko ja Tuomas Parkkari. Liittymismaksu oli sensimmäisen puoli vuosisataa koko ajan sama 20.00 mk. Ja asiakkaita riitti, jopa ulkosaaristosta tultiin kalakuormin, vaihdettiin kalat viljaan ja jauhatettiin myllyllä. Samoin Merikaarron Sähköosuuskunta sai myllyltä voimaa, sillä toinen turbiini vuokrattiin sille generaattorin pyörittämiseen jo 1915. Vuonna 1921 alkoi Kunnan sähkölaitos tuottaa paikkakunnalle sähköä.

Vuoteen 1915 mennessä myös lähellä ollut Kukon mylly oli tulut Osuuskunnan haltuun ja Parkkarin myllyn oikeudet oli vuokrattu. Kukon mylly oli suljettu ja Osuuskunta anoi sen vesioikeuksien siirtämistä Seppälän myllyn hyväksi, missä tarkoituksessa Kukon myllyn vesiränni suljettaisiin ja laitteet poistettaisiin


Paikalla pidettiin vesilaitoskatselmus 1915 ja sen nojalla saatiin myönteinen päätös 19.9.1918. Seppälän myllyn 2.02 metriä leveä vesiränni saatiin leventää 1.61 metrillä, joka oli Kukon myllyn vesirännin leveys. Rännien erilainen syvyys otettiin huomioon tasapuolisuuden säilyttämiseksi muihin kosken oikeudenomistajiin nähden. Samoin hyödynnettiin Parkkarin myllyn oikeudet syventämällä Seppälän myllyn alakanavaa.

Viimeinen mylläri Seppälän myllyn aikaan oli Piipon Matti 1905-1908, Osuuskuntaa ovat palvelleet Mikko Raukko, J. Lehtinen, T. Koskela, Tupamäki, T. Kaiström, Suovirta 1928-32, J. Tupila sekä O. Tupila, jonka sodassa ollessa väliaikaisina J. Laine, O. Kleemola, A. Parkkari ja M. Raukko sekä Tupilan jälkeen Aarne Parkkari.

Vähänkyrön kunta/sähkölaitos osti myllyn keväällä 1970 tai 1971, kun suunniteltiin valjastaa Merikaarron koskien koko vesivoima energian tuotantoon. Hanke ei toteutunut ja muutaman kuukauden kuluttua mylly luovutettiin Vähänkyrön kotiseutuyhdistykselle, joka kunnostaa sitä museomyllyksi.

2. KUKON MYLLY oli myös kosken niskassa, saarella 40 kyynärää Seppälän myllystä keskijoelle. Omistajina oli vuoden 1930 muistitietojen mukaan ollut 14 taloa Kukon, Knookan, Jukkaran ja Uusitalon numeroista. Tämä mylly näkyy vielä vuoden 1902 kartassa, mutta vuonna 1915 se oli Myllyosuuskunnan omistuksessa ja merkitty lakkautetuksi. Myllyllä ei ollut koskaan pidetty perustamiskatselmusta, mutta sen vesirännin koko laskettiin sellaisenaan hyväksi, kun myllyn vesivoima 1915 laskettiin perustetun Osuuskunnan myllyn hyväksi.

3. TRASTIN MYLLY oli runsaat 10 metriä ulompana joella kuin Kukon mylly. Sen omistajiksi muistettiin 1930 seitsemän taloa Trastin, Järvenkylän Mynttilän ja Saarenpään Karran ja Valtarin numeroista. J.E. Smeds oli ostanut sen v. 1904 ja varustanut dynamolla myyden voimaa myös naapureille.

Vuoden 1915 vesilaitoskatselmusasiakirjassa tämä mylly kulki Annalan myllyn nimellä ja sen omistivat silloin J. Smeds, Juho Karra, Abram Skjäl ja Anders Smeds. Myllyyn kulki pitkä riippusilta, jota myöten säkkivaunua hinattiin. Myllyssä oli kolme kiviparia, yksi viljan jauhamiseen ja yksi luujauhon tuotantoon. Luun karkeaan murskaamiseen yhdistelmä, jossa oli laakalivi ja kaksi leveää syrjällään pyörivää kiveä ristiakselin ulkopäissä. Tästä murske meni seulaan. Siitä hienompi osa meni jauhokiville, karkeampi aines palasi murskaimeen.

Mylly kulki kylän suussa nimellä "Annalan Jystikan konttiknakari." Parkkarin Vihtorin kerrotaan kuljettaneen sinne porsliininsirpaleita Arabian tehtailta ja hienonnuttaneen niitä kanoille. Bertil Andersson kertoi, että tänne oli hankittu n.s. Kavanderin turbiini. Kavanderilla oli mylly Hiirikoskessa, ja hän rakensi puisen turbiinin, jonka sovituspaloina käytettiin peltiliuskoja. Kavander on sukua Merikaartoon. Vähä-Sausossa syntyi 1840 Iisakki Iisakinpoika, äitinä Vähäsauson leski Liisa Juhantytär o.s. Vaali, s. 7.10.1806 ja tämän toinen mies Iisakki Tuomaanpoika Karppi. Poika Iisakki asui Tervajoella nimellä Kavander.

4. BARKARIN MYLLY, verollepanossa 1785 vaihtoehtoisesti nimellä Rantamylly, oli rannalla Seppälän myllyn alapuolella Parkkarin talon luona. Sitä ei 1930 muistettu, mutta se oli lakkautettu 1909, ja sen omistajat olivat vuokranneet sen oikeudet Myllyosuuskunnalle. Tämä mylly näkyi kartoissa isojaosta alkaen ja on vielä 1915 kartassakin poistettuna näkyvissä. Myllyosuuskunnan syvennettyä myllynsä alakanavaa loppui Parkkarin myllystä putouskorkeus.

5. TALVIMYLLY oli myllyistä alimpana saarella kosken alaosassa Parkkarin myllyn korkeudella. Sen omistajaksi olivat vanhat arvelleet Sauson taloa. Asiakirjojen mukaan Sauson varhainen omistus oli myöhemmin siirtynyt Liukolle. Muut omistajat asuivat Miekan kylässä. Vuonna 1880 osakkaat vuokrasivat myllytontin Holttilassa asuvalle pitäjänseppä Juha Leander Petterssonille. Myllystä oli silloin jäljellä vain käyttämätön juopa. Kartoissa ei kuitenkaan näy, että paikalle olisi noussut myllyä tai konevasaraa. Pettersson itse kuoli 1894. Saarten alaosan muutkin myllyt on poistettu jo vuoden 1881 kartassa.

6. PITKÄMYLLY oli saarella Talvimyllyn läheisyydessä. Paikalla ei näy myllyä enää vuonna 1881, eikä omistajista ole muistitietoa.

7. UUSIMYLLY, verollepanoasiakirjassa ”UDENMYLLY”, oli saarten alaosan kolmas mylly. Sitä ei ollut kartassa enää saarella 1875, sensijaan oli kartassa joen etelärannalla Uusimylly. Katso B. Rantamylly.

(8.) KOLKIN MYLLY ei ollut mukana veropäätöksessä, mutta sellainen oli vanhastaan ollut olemassa kartanon lähituntumassa pikku saarella Pullinkosken niskassa. Se näkyy joissakin kartoissa. Vuoden 1874 myynti-ilmoituksen mukaan tässä kotitarvemyllyssä oli neljä osakasta. On epätietoista, mitä vuoden 1930 muistelijat tarkoittivat Kolkin myllyllä, sillä aivan lähellä kartanoa ja vielä silloin toiminnassa oli 1901 luvan saanut Willförin y.m. mylly ja saha kartanon vieressä sekä vartarannalla Edward Snickarsin omistuksessa Kolkin vanha mylly. Näistä Kolkin myllyistä enemmän Kolkin laitoksia käsittelevässä toisesa tarinassa.

Myöhemmät myllyt
Laissa oli määräys, että pääsääntöisesti 1/3 kosken virta-aukosta oli varattava veneliikenteelle ja kalan nousulle sekä mahdolliselle puunuitolle. Merikaarrossa tämä ”kuninkaanväylä” näyttää kulkeneen Holttilan puoleista rantaa. Siksi siellä ei pitkään aikaan ollut myllyjä. Kun veneellä liikkujat eivät enää häirinneet eikä kalannousua enää pidetty kovin tärkeänä, nousi tännekin myllyjä.

 
 
 
Klikkaa kartta isommaksi
 

Merikaarron kosken myllyt vuoden 1875 kartan mukaan.

A. PUNAINEN MYLLY, joka muistin mukaan kuului Annalalle, oli Holttilan rannassa heti Annalan rakennusten ja säkkisillan alapuolella. Sen rakentajasta tai rakennusajasta ei ole tietoa. Se oli kuitenkin rakennettu ennen vuotta 1875, jolloin se on kartassa. Vuonna 1881 anottiin sen muuttamista tullimyllyksi. Päätöksestä ei ole tietoa, mutta myöhempi toiminta viittaa rahtijauhatukseen. Näihin aikoihin sen nimenä esiintyy Annalan mylly. Lääninagronomi Isak Erik Willför, Annalan isäntänä, perusti tilalle separaattorimeijerin v. 1876, ja separaattori sijoitettiin Annalan pakaritupaan kosken rannalle. On mahdollista, että myllyä käytettiin myös separaattorin voimanlähteeksi.

Vuonna 1902 tämän myllyn nimeksi on karttaan merkitty Koiviston mylly. Uusi omistaja ja mylläri Koivisto oli tullut Ylistarosta 1899. Juha Lainekin oli siinä myllärinä palattuaan Amerikasta n. 1914. Hän oli myös osaomistajana tovereinaan Isak Nyman, J.E.Nyman ja Evert Klockars. Vuonna 1914 perustettu sähköosuuskunta vuokrasi 1915 Lainen myllystä sijan dynamolleen. Myöhemmin, ja aina vuoteen 1928 myllyssä toimi myllärinä Simon Södergård-niminen pies, joka tuolloin poistui perheineen. Ei ole tietoa, omistiko hän myllyn vai toimiko Annalan renkinä, jossa toimessa oli jo 1917. Mylly on purettu joskus 1930-luvun loppupuolella.

B. RANTAMYLLY Holttilan puoleisella rannalla kosken alaosassa esiintyy kartoissa vasta 1875, silloin nimellä Uusimylly, joten se voi olla siirretty saarelta tai rakennettu saarella olleen Uusimyllyn sijaan.. Mylly mainitaan vielä 1881, siitä näkyy kartassa nimi, kanava ja suojavarustus, mutta ei itse myllyä. Myöhemmin tyhjän tontin nimenä on Rantamylly. Sillä nimellä vanhatkin sen v. 1930 muistivat. Ehkä kylänväeltä oli unohtunut, että Parkkarin myllyä oli joskus aikaisemmin kutsuttu Rantamyllyksi. Tämän uuden Rantamyllyn omistajiksi muistetaan 1930 Holtit, Karralat ja Sippolat, yhteensä kuusi taloa. Vesilaitoskatselmuksessa vuonna 1915 tämä mylly ilmoitetaan puretuksi.

MERIKAARRON SÄHKÖOSUUSKUNTA perustettiin syksyllä 1914, insinööri Pohjoselle maksettiin suunnitelmista 14 marraskuuta 3 mk, ja ensimmäinen tilikausi päättyi vuoden 1915 lopussa. Osakkaita oli kirjattu 64, heillä osuuksia 1-6, yhteensä 142. Useimmilla talollisilla oli kolme osuutta. Joulukuun alussa 1914 ostettiin Annalalta sähkölaitos hintaan 1250 mk. Muutamaa viikkoa myöhemmin Annalalle mksettiin sähkölaitoksesta vielä yhtä paljon lisää. Ei käy ilmi, oliko kyseessä toinen dynamo, vai oliko se saman dynamon hintaa.

Annala oli jo aiemmin tuottanut sähköä luumyllyssään ja myynyt sitä naapureillekin. Vuonna 1915 maksettin dynamon siirrosta Lainen myllyyn. Annalalle ja Lainelle maksettiin myllyvuokraa jo 1915, ja 1916 maksettiin myös Myllyosuuskunnalle lisävoimasta. Sähköosuuskunta oli vuokrannut siltä toisen turbiinin sähköä jauhamaan. Vuonna 1921 alkoi Vähänkyrön kunnan sähkölaitos tuottaa sähköä.

Vuoden 1923 tilinpäätöksessä Sähköosuuskunnan kassassa on rahaa 481.36 mk. Tämä summa on siirretty avaussummaksi saman tilikirjan seuraavalle sivulle, jossa alkaa Siltakassan tili 1924. Sähköosuuskunnan toiminta näyttää silloin päättyneen.

NYKYTILA: Kolkin vanha mylly Snikkarsin myllynä huojuu käyttämättömänä kallellaan, entinen Seppälän, sitten Osuuskunnan mylly on Vähäkyrö-seuran hallinnassa museomyllynä. Muista myllyistä voi löytyä juovan paikkaa ja kivijalan rippeitä.

Kunnan sähkökäyttöinen Vehnämylly rakennettiin 1940-luvun lopulla, ja se palveli ympärysseutua laajasti. Mylläreinä siinä toimivat ainakin Antero Kiviranta, Bertel Snickars ja Seppo Kukko. Nyt on senkin tarve ohi. Viljatuotteet ostetaan kaupasta, osin vielä jauhona. Rehuviljaa jauhamaan tulee tarvittaessa mylly traktorin kyydissä kotiin.

Veden tuhovoimaa
Merikaarron koski ei ole ollut vihainen kulkijoille. Joen muissa koskissa on sattunut venenturmia. Vuonna. 1706 Sausolan isännän vene kaatui Voitilankoskessa, Holtin isännän veli hukkui ja molempien tavarat katosivat. 1632 Vähänkyrön pitäjänteini oli saanut kerjätyksi pitäjästä viljaa ja ottanut sille venekyydin. Kuljettajat hukkasivat viljan Voitilan koskeen.

Joen poikki oli joskus pakko päästä ennen siltojakin. Tältä ajalta on merkitty useita heikkoihin jäihin hukkumisia, mutta on myös leikkiviä ja veneilemään lähteneitä pikkulapsia hukkunut.

Pahimmillaan joki on kuitenkin ollut jäidenlähdön aikaan suurina tulvakeväinä. Vesi on peittänyt peltoalueita laajasti ja ryöpynnyt oikoteitse Laihianjokeen. Keväällä 1943 Vaasaan menevä linja-autoliikennekin kulki Laihian kautta. Tulvat toki tunnettiin, niin ettei vesi monellekaan kellariin tullut, mutta muusta vahingosta näytteeksi ote käräjäpöytäkirjamuistiinpanoja:

VÄHÄNKYRÖN KÄRÄJÄT 14.9.1703, S. 894

Grels Mattsson Holti Merikaarrosta esitti arviokirjan Merikaarron kärsimistä tulvavahingoista, jonka maaherran 15.4. antamasta määräyksestä ovat toimittaneet nimismies Thure Mattsson ja lautamiehet Bertel Tårkko ja Jacob Simonsson.

= MICHEL SKARRA, 1 mantt. verotila, menettänyt rukiinorasta, aitaa, lantaa, 1/5 myllyosuuden kylän koskessa; arvo 68 taalaria kuparia.

= MATTS ANDERSSON Sippola, 2/3 mantt. verotila, menettänyt rukiinorasta, lantaa, aitaa ja 1/5 myllyosuuden; arvo 48 taalaria.

= GRELS MATTSSON HOLTI, 1 mantt. verotila, menettänyt rukiinorasta, lantaa,aitaa ja 1/5 myllyosuuden; arvo 35 taalaria.

= CASPER ANDERSSON (Lillkukko>Annala), 7/12 mantt. kruununtila, menettänyt rukiinorasta, lantaa, aitaa, ladollisen heinää, ja 1/5 myllyosuuden, arvo 23 taalaria.

= JÖRAN MATTSSON Kolck, menetys rukiinorasta, poishuuhtoutunutta peltoa, lantaa, aitaa, ja 1/4 myllyosuus; arvo 63 taalaria;

= MATTS BARKARE, 7/12 mantt. kruununtila, peltoa, rukiinorasta, lantaa, aitaa, 1/4 myllyosuus; 45 taalaria,

= MATTS MATTSSON Liuko, 2/3 mantt. verotila, rukiinkylvös, lantaa, aitaa, silta ja 1/4 myllyosuus; 35 taalaria.

= JOHAN WALI, 7/12 mantt. kruununtila, peltomaata, aitaa ja silta; 11 taalaria.

= LARS MICHELSSON (SEPPÄLÄ),1½ mantt. verotila, menettänyt aitaa, sillan ja myllyn; 15 taalaria.

= JACOCB TRAST, 2/3 mantt. verotila, menettänyt kylvöstä, aitaa, sillan ja 1/4 myllyosuuden; 20 taalaria

= ANDERS JOHANSSON Störvi, 1/3 mantt. verotila, on menettänyt sillan, 1/4 myllyosuuden; arvo 8 taalaria.

Finlands Allmänna Tidning kirjoitti 7.3.1850: ” Kevättulva aiheutti 1849 Kolkin tilalle, sahalle ja myllylle 1156 ruplan vahingot. Samasta asiasta oli Ilmarinen kirjoittanut 30.5.1849 mm: ” Tulva kesti 7 päivää, tiellä oli vettä 2 jalkaa.” Kevät 1853 oli vielä pahempi, tulva ja jäät veivät puolet Ojaniemen sillasta, 15 vahvaa myllyä, rakennuksia, ja aiheuttivat muuta vahinkoa.

Nämä tässä vain yksittäisinä esimerkkeinä menneistä vahingoista. Nyt joen tuhovoimaa on saatu hillityksi, ja sen merkitys rajoittuu kauneusarvoihin ja virkistystoimintaan.

 

Merikaarron ruotsinkieliset


Merikaarron kylä on vanhastaan, siitä asti kun rannikolle kerrotaan 1200-luvulla siirretyn väestöä Ruotsista, ollut kielirajalla ja 1800-luvulla muuttoliike toi kylän taloihin useita isäntäperheitä, aviopuolisoita ja palvelusväkeä ruotsalaiskunnista. Kuvaus pitäjästä 1750 kertoo, että "rahvaan kieli on suomi, mutta useat, etenkin miehet, ymmärtävät ja puhuvat ruotsia.". Todettakoon kuitenkin, että seutu oli vanhastaan suomenkielinen. 1500-luvulla Veikkaala ympäristökylineen muodosti Mustasaaressa suomenkielisen kinkeripiirin. /Keto: Keto hemman, Veikars by n:o 7, Korsholm.

Näin ruotsin kieli on vanhoina aikoina levittäytynyt sisämaahan päin ulottuen laajimmillaan voimakkaasti Merikaartoon. Samanaikaisesti Vaasaan ja lähiympäristöön muuttanut suomenkielinen väestö on ruotsalaistunut. Kielen estämättä kanssakäyminen on ollut vilkasta. Kylään muuttaneista on mahdoton laatia täydellistä luetteloa tai antaa täsmällisiä tietoja, mutta kirkonkirjoista voi saada jonkinlaisen kuvan kielellisen vaikutuksen laajuudesta.

Kohtaamiset meren äärellä
Joki liikenneväylänä ja omistukset ruotsalaisasutuksen tuntumassa tai yhteydessä ovat luoneet yhteyksiä ja tapaamisia. Vuorovaikutuksen kannalta on Kolkin jakokunta ollut merkittävin. Voitilan saarella kosken alapuolella oli venesatama ja aittatontti, jolla oli aitta monella Merikaarron talolla. Kalavesioikeuksia ei tämä omistus sisältänyt, mutta vähän alempana oli saariniittyjä ja Lahnasaaren luona kalavesiä. Kalastusoikeuksia oli myös Kuninsalmessa ja erityisesti Mikkelinsaarilla. Siellä osakkailla oli viisi nuotta-apajaa ja useita lammassaaria omistuksessaan. Tämän lisäksi yksittäisillä taloilla oli hajanaisia omistuksia laajalti saaristossa.

Meren väistyessä rannikon väki alkoi entistäkin karsaammin katsoa sisämaalaisia. Kosketus ruotsalaisiin oli välitön. Mikkelinsarilla oli Kolkin jakokunnan ja koivulahtelaisten satamat lähekkäin eikä vöyriläisten satamaankaan ollut pitkä. Syntyi paljon kiistoja ja kärhämiä ja oikeusjuttujakin. Läheisestä kontaktista todistaa esimerkiksi se, että 1785 käräjillä esiintyi Kolkin jakokunnalla nuotanvedossa Kolkin päivätyöläisenä ollut Tuomas Trasti, joka tunsi koivulahtelaiset häiritsijät ja vahingontekijät nimeltä.

Myös maaomistukset tuottivat kahnauksia. Kukon isäntä Antti Matinpoika joutui käräjillä todistelemaan omistusoikeuttaan paitsi saaristossa, myös Monnattarissa, Järvenpäässä Torikanjärven takana ja Isoluhdilla. Hän oli mukana, kun puoli tusinaa Merikaarron isäntiä osoitti omistusoikeutensa "Kivikåis'issa." Paikan sijainti ei ole tiedossa.

Veikkaalan ja Merikaarron välillä olevan aukean kummassakin laidassa oli veräjä. Vuoden 1686 käräjillä Veikkaalan ja Martolan isännät muistuttivat, että Merikaartolaisten kuului ylläpitää veräjää Vaasantiellä Pullin talon luona. Veräjää nimitettiin Hilaksi. Sen muistona Kolkin sillan alapuolinen jokialue, ranta ja vainio kulkevat nimellä Hila. Myös Veikkaalan puolella metsänrantapellon nimi on "Hilan". Vähäjoen lakeus kiinnosti molemmin puolin ja aiheutti suhdetoimintaa.

Perhesiteet toiskielisiin
Vanhin kirjallinen todistus perhesiteitten solmimisesta on aivan 1500-luvun lopulta. Silloinen Liukon isäntä myi Jöns Jåperssonin jakokuntaan kuuluvan Mikkelinsaariosuuden, joka oli aikoinaan tullut taloon Koivulahden Överbystä sisarenosuutena miniän mukana. Osuus oli 1/7 kaikesta koivulahtelaisten omistuksesta Mikkelinsaarilla, joten se oli tullut melko varhain. Isojaon aikaan muut seitsemäsosat olivat jakautuneet moneen kertaan. Lauri Paavalinpoika Pullo oli siirtynyt Veikkaalaan asumaan vuoden 1570 tienoilla ja hallitsi tilaa sieltä käsin. 1600-luvulla oli Sippolan tytär emäntänä Veikkaalassa.

On tiedossa, että 1600-luvun puolivälissä. Holtissa oli emäntä Veikkaalasta, ja pojanpoika Anders Grelsson Holtti haki 1703 vaimoksi Maria Erikintytär Willförin Taurilasta. LillKukon Caspar sai Veikkaalasta puolison 1699. Vastaavasti 1696 avioitui Mikko Antinpoika Kukko Taurilan Fanttiin ja Mikko Klemetinpoika Eskelä pari vuotta myöhemmin Voitilaan. Vuonna 1669 todettiin että Lars Liukon ensimmäisen avion lasten holhooja oli Taurilasta, Napuella kaatuneen Simo Simonpoika Seppälän lasten holhoojasksi tuli Simon Mattsson Miekan kylästä. Vöyrillä talon omistanut Erick Jacobsson haki 1664 perintöosaa Merikaarron Lill Kukosta, samoin Anders Bertilsson Vöyrin Lombystä haki miniänsä asiamiehenä poikansa jäämistöä Sippolan Matts Anderssonilta.

Lasten kummeina Merikaarrossa esiintyy mm. Simon Larsson Taurilasta 1703, Thomas Henriksson Taurilasta 1703, Jacob Andersson Veikkaalasta ja Carin Andersdotter Veikkaalasta 1703, Margeta Sigfredsdotter Taurilasta 1704, Michel Eriksson Vaasasta 1704, Anders Ehrsson Vaasasta 1705, Jacob Mattsson Veikkaalasta 1705, Matts ja Erich Hindrichsson ja Carin Hindrichsdotter Veikkaalasta Lill Kukossa 1706.

Koko 1700-luvun ajan tapahtui naimakauppoja Merikaarron ja ruotsalaispitäjien välillä. Huomattavin on Åivåbäckin perheen tulo Kokkolan Såkabysta Seppälään 1757. Isä Henrik naitti poikansa talon edellisen omistajan tyttärelle. Talo oli äskettäin myyty, mutta naimakaupan varjolla Åivåbäck lunasti talon takaisin sukuun ja alkoi isännäksi. Poika Matti nai talon tyttären ja oli myöhemmin isäntä. Matin kymmenkunta sisarusta levisi ympäristöön. Nykyajan Hakolat, Jokelat, Lainet, Lehtiset y.m. ovat mainitun Matin jälkeläisiä. Sukuun on useasti tullut täydennystä kielirajan takaa.

Kolkin tehtaat
Varsinaisen murroksen aiheutti kuitenkin Kolkin teollisuuslaitosten perustaminen. Ne toivat mukanaan inspehtoreita, fabriköörejä, työnjohtajia, tilanhoitajia ja palvelusväkeä runsaasti ruotsinkieliseltä alueelta sekä Ruotsista, Tanskasta ja Englannista. Omankin kylän väelle löytyi töitä. Työläisille keksittiin sukunimi, usein ruotsalainen; Jaakko Laurinpoika Seppälästä esimerkiksi tuli Kaanaanmaa, hänen pojastaan Mikosta Nybacka. Mikko nai Veikkaalasta ja asuikin siellä pitkään, joten Merikaartoon avioituneet lapset olivat ruotsinkielisiä.

Vielä voimakkaammin vaikutti, kun Anders Isaksson Villför osti Kolkin 1876. Hanen ja hänen poikansa Karl Anders Villförin aikana saha- ja myllylaitoksiin otetiin osakkaiksi sukulaisia Mustasaaren puolelta, samoin työväkeä. Kolkin myytyään Karl meni avioon leski Josefiina Lidmanin, o.s. Baggen kanssa asuen kymmenkunta vuotta nyt Lidmanina tunnetussa talossa. Karlin veli Isak Erik, agronomi, oli Malanderin vävy ja vähän aikaa Annalan isäntänä kuolemaansa asti.

Kolkin vanhaan myllyyn etelärannalle tuli mylläriksi Edward Snickars, joka 1919 osti puolet myllystä ja 1922 loputkin itselleen. Heillä oli poika Aarne, ammatiltaan maalari. Birger oli myllärinä isän myllyssä kohtalokkaaseen onnettomuuteen saakka. Myös Bertil oli myllärinä perheen myllyssä ja pitkähkön aikaa myös kunnan vehnämyllyssä. Edward ja Aliina Snickarsin jälkeläisiä asuu edelleen kylässä.

Loppupuolella 1700-lukua sai Törvin haltuunsa vaasalainen viinapolttimon kirjanpitäjä Sunnvijk, joka luovutti isännyyden sotakomissaari Ödahlille. Heillä oli lampuoteina suomalaista väkeä. 1800-luvun alussa taloon tullut Anders Hannuksela sai sitten vävyjä ja miniöitä ruotsalaiselta puolelta. Samoin Knookaan tuli sataluvun alkupuolella miniät ensin Sulvalta, sitten Karperöstä.

Malanderin jäljet
Vuoden 1830 paikkeilla alkoi vaasalainen kauppias Malander hankkia maaomaisuutta. Merikaarrosta hän sai ensin Lill Kukon, sitten osan Holttia ja puolikkaan Sausoa. Vuonna 1833 ja vielä 1842 Malander asui itse Annalassa. myöhemmin Sausossa. 1876 Annala on edelleen merkitty Malanderin omistamaksi ja sitä tulee isännöimään Kolkista Isak Erik Willför, joka on samana vuonna avioitunut Amanda Josefiina Malanderin kanssa.

Annalaan tuli Isak Erik Villförin jälkeen J.E. Smeds, joka vei muuttokirjansa kirkkoherralle 1896. Talo on nyt tyttärenpojan Börje Nyströmin hallussa. Muuta sukua on pojanpoika Harry Smeds Monnattarintien varressa ja tyttärenpoika Henry Svenns Knookalanmäellä. Poika Lennart oli Tapoilan Finnilässä.

Carl Malanderin kuoltua tuli hänelle kuuluneen Sauson omistajaksi Oravaisista n. 1897 Johan Bagg, jonka perhekunta näkyy Merikaarrossa voimakkaasti vieläkin. Lidmanina tunnettu talo on tytär Fiinan pojanpojan Erkki Lidmanin hallussa, Johannan puoliso oli Rikhard Vallin, Mimmi avioitui Vöyriläisen Verner Grimsin kanssa ja Hilmasta tuli Gustaf Svenssin vaimo. Nämä kaikki jäivät Merikaartoon.

Osassa Holttia Malanderilla oli tilanhoitajana Lanthushållaren Wilhelm Granberg perheineen ja vuodesta 1861 alkaen Sulvalainen Lars Spjutz. Toisessa osassa asusti Kruununnimismies Adof Fredrik Uggla perheineen. Näillä perheillä oli runsaasti ruotsinielistä palvelusväkeä, osa perheellisiäkin.

Holtin numerosta on osan omistanut Jaakko Wallin-niminen mies, joka ehkä oli suomenkielinen. Häneltä talo-osan osti Matti Krook (s. 1874) ja vaimo Ida Pirttikylästä. Muuttovuosi ei ole tiedossa, mutta 1913 Krook oli paikalla ja Wallin syytinkiläisenä talossa. Baggen tytär Johanna oli naimisissa Rikhard Jaakonpoika Vallinin kanssa, ja he asuivat Lidmanin kohdassa mäellä. Rikhard ei tiettävästi ollut ruotsinkielinen.

Barkar - Parkkari
Vuodesta 1810 alkaa Parkkarissa isännänvaihdosten sarja. Ensin tuli leskiemännelle miehentilan paikkaajaksi renki Isac Jacobsson. Hänen jälkeensä 1830-luvulta alkaen seurasi joukko isäntiä, joilta poistuessa jäi perheenjäseniä kylään. Talo oli ajoin kahtia jaettuna. Isäntänä oli Abraham Skur Tuovilasta, Johan Rodas ja pojat Matts ja Johan perheineen Mustasaaresta, Johan Rönnqwist Mustasaaresta, Jacob Björk Koivulahdesta, Anders Johan Kulla ja poika Anders Mustasaaresta, Isac Isacsson Varg Koivulahdesta ja poika Isac Erik perheineen. Isac Erik jäi kylään pitemmäksi aikaa.
Ehkä vähän ennen vuotta 1890 on kirkonkirjaan merkitty Parkkarin kohdalle "Omistaa Mårten Rännils". Mainittuna vuonna muutti edellinen asukas perheineen pois. Mårten eli Mutu oli syntymäajan perusteella Vöyriltä. On kerrottu, että hän oli sotapäällikkö Dunckerin sukua, mutta yhteys on osoittamatta. Hänellä oli mm. pojat Vihtori ja Erkki, jotka vaikuttivat Merikaarrossa. Viljam-niminen poika hukkui jokeen.

Knookalanmäki
1880-luku oli vilkasta aikaa. Moneen taloon saatiin uusi isäntäväki Vöyriltä tai Oravaisista. Kahtia jakautuneen Törvin toiseen puolikkaaseen tuli 1884 Jacob Kronholm Vöyriltä. Talo seisoo edelleen Siltarannan luona. Kronholmien lapset Jussi ja Loviisa asuivat naimattomina kotitalossa, tytär Liisa nai Jaakko Ristimäen, ja he asuttivat Kujanperässä Ristimäen talon. Heidän jälkipolveaan kulkee mm. nimellä Ranta. Liisan sisar Edla sai miehekseen Gustav Andersson Jofsin.Tämä oli lähtöisin Vöyrin Lålaxista ja oli Amerikassa ollessaan alkanut käyttää nimeä Andersson. Kihlausaikanaan he ostivat Trastin numeroon kuuluneen talon, jota alkoivat asua Anderssonin nimellä. Poika Bertil viljeli taloa isän jälkeen ja omistaa sen edelleen asuen Vaasassa.

Riippusillalta tultaessa noustaan Siltarannan jälkeen oikealle Knookalanmäelle, jossa oli kaksi Knookan taloa. Vasemmalle jäi Tuomas Tuomaanpojan talo, jonka 18.3.1889 tehdyllä kauppakirjalla osti Matti Matinpoika Nygård. Tämän poika Matti Aura oli KHO:n hallintoneuvos ja toimi 1920-luvulla kahteen otteeseen ministerinä. Poika Mikko vaikutti Etelä-Suomessa ja Kalle Aura osti talon isältään 1916. Kallen lapsista on Merikaarrossa vaikuttanut pojat Erkki ja Einari sekä tyttäret Ethel Kekki, Maj-Lis Lalli ja Elvi Kauppi.

Tien vastapuolella olleen Anders Gustav Knookan talon osti 18.4.1884 Anders Matsson Träsk, jolla oli pojat Johan ja Anders. Veljekset jakoivat talon keskenään v. 1900. Johan sai vanhemman kaksikerroksisen rakennuksen, joka lauttasiltaa esittävässä kuvassa näkyy oikeassa reunassa.. Tämän osan sai myöhemmin Johanin poika Gunnar ja sitten tämän poika Anders.

Anders Andersson Träsk sai saman pihan laidalta uudemman talon, joka oli osin keskeneräinen. Hän myi sen pian Isak Vestermarkille, jonka vaimo oli Kalle Auran sisar. Lapset Astrid ja Valter syntyivät täällä. Vestermak myi talon 1920-luvulla Johannes Bäckille ja tältä sen osti Gustav Svennsin poika Hugo ja tämän vaimo Irene, o.s. Smeds. Taloa pitää Henry Svens.

Kukon kolmanneksen haltija Tuomas Mikonpoika ja vaimonsa Serafia, o.s. Holtti päättivät lähteä Amerikkaan ja myivät talon Mikko Nikulalle, joka tuli Isostakyröstä perheineen 19.3.1887. Hän oli lähtöisin Vöyrin Rekipellon kylästä Svennsin talosta ja otti sen nimen myöhemmin. Poika Kustaa Svenns nai Oravaisista tulleen Hilma Baggen. Heidän pojanpoikansa, serkukset Henry Svens ja Tapani Svenns pitävät kumpikin osuuttaan talosta.

Muita
Paitsi taloihin isäntäväeksion kylään aikojen kuluessa tullut ruotsalaisalueelta sotilaita, käsityöläisiä, Kolkin työntekijöitä, renkejä ja piikoja, joista monet avioituivat kylään. Kattavan luettelon laatiminen on mahdotonta. Tunnettu on esimerkiksi Raippaluodosta lähtenyt Abraham Kapell, jonka poika Johan Henrik oli kylässä suutarina, samoin tämän poika Mikko Henriksson. Myös Katajamäet ja Alhomäki ovat Johan Henrikin jälkeläisiä. Näiden likinaapurina asui Vöyriltä tullut Juha Matinpoika Enges, entinen Kaartin sotilas, ja hänen Ylistarosta tullut vaimonsa Anna Greta Rukkinen, joiden monista lapsista Anna-Liisa oli Tuomas Kukon, myöhemmin Koskisen vaimo.

Vöyriläinen Mårten Henriksson Kaustinen, syntyjään Andialan Ruthista, tuli koivulahtelaisen vaimonsa kanssa Kujanperään. Tytär Eriikasta tuli Jaakko Valkaman vaimo. Jaakon äiti oli Veikkaalassa syntynyt ja lapsuutensa viettänyt Fredrika Nybacka ja Jaakko sai vävyksi ja taloon jatkajaksi Fridolf Nystedtin Vöyriltä. Tämä käytti sukunimenä Valkamaa. Myöhempinä aikoina on avioliittoja solmittu kielen estämättä. Naapurikiistoja tuskin on ollut enempää kuin yksikielisissä kylissä yleensä. Tulijat ovat selvästi vältelleet erottautumista. Suomalaisen kansakoulun johtokunta oli kuitenkin mustasukkainen ruotsalaista koulua käyvistä oppilaista.

Sivistys- ja harrastustoimintaa
Aiankin vuoden 1900 paikkeilta on ruotsinkielisten perheiden lapsille annettu alkuopetusta ruotsiksi. Opetus tapahtui eri taloissa, mm. Träskissä ja Annalassa, jossa opettajana toimi J. E. Smedsin sisar. Opetus jatkui vielä yksityisen ruotsalaisen kansakoulun aloitettua toimintansa 1910. Tämän koulun toimipaikaksi ostettiin Kukon numeroon kuulunut talo, jonka isäntänä oli ollut jaakko Hilden ja viimeksi tämän tytär miehineen.. Koulu oli alkuun n.s. ylempi kansakoulu, mutta muutettiin myöhemmin kaikki vuosiluokat käsittyäväksi supistetuksi kouluksi.

Koulusta muodostui kylän ruotsinkielisille keskuapaikka. Opettaja järjesti sinne opinto- ja harrastustoimintaa, joka muistutti nuorisoseurojen sivistyspyrkimyksiä. Marttayhdistys kokoontui siellä ja sinne kokoonnuttiin uskonnasioissakin. Sodan jälkeen muistetaan koulun reippaat ja riemukkaat kuusijuhlat, jotka keräsivät ruotsinkieltä huonomminkin osaavaa yleisöä.